Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.
Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.
Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.
Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.
Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.
Ekoelämää 