Terveysvaikutteista ruokaa

Suvin kokemusten mukaan lihansyöjän totuttelu kala-kasvisruokavaliolle ei tarvitse olla hankalaa, etenkin kun asiasta ei tee suurta numeroa. Kesän ajan meillä oli perheessä samansukuinen kokeilu menossa, kun äitini oli mukanamme mökillä. Söimme kaikki samoja kala-kasvispöperöitä, eikä äiti valittanut sörsseleistämme yhtään.

Samalla tuli vähennettyä karkin syöntiä. Siinä auttaa kummasti harva kaupassa käynti ja kotikontuja pitempi kauppamatka (vaikka meillä onkin mökillä ylellisyytenä lähikauppa 3 km päässä). Emme syö paljon makeaa muutenkaan, mutta nyt satunnainen suklaan mussutuskin jäi pois.

Kesän jälkeen äitiäni odotti ylläri labratulosten muodossa. Hän sairastaa kakkostyypin sokeritautia, jota seurataan muutaman kerran vuodessa. Keväällä lääkäri oli puhunut, että nykyinen yhdistelmälääkitys ei enää riitä, vaan korkeiden sokeriarvojen takia olisi jo siirryttävä insuliinin piikittämiseen. Kesän aikana sokeriarvot olivatkin pudonneet roimasti, hyvälle tasolle. Piikitystä ei tarvinnutkaan aloittaa ja toisen sokeritautilääkkeenkin sai jättää pois.

Kala-kasvisruokamme taisi siis olla myös terveysvaikutteista! Emme edes ole mitään ortorektikkoja, vaan syömme ihan tavallisia voi-pottu-silli -aterioita salaatilla täydennettynä. Kaalilaatikkoa, ”pinaattimuhennosta” nokkosista ja muista villivihanneksista tehtynä oli pöydässä aika usein, samoin kasvispiirakoita, muhennoksia, pannulla paistettua kalaa.

Toki liikuntakin teki varmaan oman osansa. Mökkityönjaossamme äiti huolehti tunnollisesti veden kantamisesta kaivosta ja likaämpärin viemisestä ulos sekä hoiti tiskit. Kasvimaalla riitti puuhaa meille kaikille.

Minua jäi mietityttämään, että suomalaisen terveydenhoidon pitäisi tukea enemmän elämäntapojen muutosta. Etenkin kakkostyypin sokeritauti lisääntyy koko ajan. Lääkkeet ovat helppo ratkaisu, mutta niiden rinnalla lääkärin määräämään reseptiin voisi kuulua lähete ryhmään, jossa elämäntapoja korjataan porukalla. Kokataan vaikka kerran viikossa yhdessä kasvisruokia tai jotain. Liikuntareseptejäkin voi nykyään määrätä, ja esimerkiksi Japanissa voi lääkäriltä saada määräyksen liikkua luonnossa säännöllisesti, joten tämäkin sopisi hyvin palettiin mukaan. 🙂

-Piia

Mainokset

Mökkihöperyydestä ihmistulvan keskelle

Mökillä illat alkoivat pimentyä niin, että rantaan piti kömpiä päivän viimeistä vaippaa huuhtomaan taskulamppu mukana. Lepakot kaartelivat syömässä alkusyksyn harvat hyttyset ympäriltä ja muutama kiiltomato loisti pimeydessä. Päivällä kuikkapariskunta huuteli lammella surumielisesti oo-Uuuuu, ja intoutui vielä kerran käymään läpi soidinrituaalejaan niin että polskutus kuului kauas. Hienon perhoskesän lopuksi kesän viimeisten kukkien luona lepatteli suruvaippa. Eipä auttanut muu kuin ryhtyä suunnittelemaan sadonkorjuuta ja kaupunkiin lähtöä.

Päätimme kääriä hihat ja aloittaa syksyn aktivismin osallistumalla Ihmistulva-mielenosoitukseen, joka pidettiin viime lauantaina. Perjantaina saavuimme kaupunkiin säkit täynnä kasvimaan satoa, marjasäilykkeitä, mukana rinkallinen kestovaippoja ja ties mitä muuta.

Seuraavana päivänä julistimme parintuhannen muun ihmisen kanssa, että eduskunnan on jo syytä *ihan oikeasti* tehdä jotain päästöjen saamiseksi alas. Samalla näimme kertarysäyksellä paljon tuttuja ja päädyimme vielä koko perheen voimin Ylen kuuden uutisiin haastateltaviksi. Tompan palattua töihin toimitusjohtaja kuittaili koko maanantain hänen tv-esiintymisestään, hän ei jätä tilaisuutta käyttämättä ituhippien piikittelyyn. Mutta siihen on jo tottunut, Tomppa ja minä olemme muutenkin tahoillamme työyhteisön virallisia viherpiipertäjiä.

Toinen mökkikesä vauvan kanssa oli antoisampi kuin ensimmäinen. Nyt pääsi ulos ihan eri tavalla, sylivauvan kanssa emme jotenkin osanneet olla ulkona. Kolme kuukautta kului nopeasti. Äitini oli koko sen ajan meitä auttamassa, mistä olimme kovasti kiitollisia. Arki vähin mukavuuksin yhdistettynä sukulaisapuun on minusta helpompaa kuin kaupunkielämä yksin vauvan kanssa rämpien. Ihmettelin kyllä monet kerrat, kuinka äitini ei hennoisi kieltää Taitolta mitään, ja sitä taapero osaa jo käyttää hyväkseen. Ei kai minua nyt sentään noin kasvatettu?!

Remontit etenevät aina hitaammin kuin suunnittelemme, mutta kaivo sai sentään uuden kannen oikein lehtikuusesta, jonka pitäisi olla kotimaisia havupuita lahonkestävämpää. Kunnostimme myös putkirempan tieltä pelastetut 1960-luvun alun keittiökaapit tuomaan lisää säilytystilaa tupaan. Vieraita kävi jonkin verran, mutta enemmänkin olisi saanut tulla. Mietimme jo, mökkihöperöityykö Taito-parka kokonaan, kun perheen ulkopuolisia näkee niin harvoin.

Kokonaisuutena kesä toi uusia voimia, mutta uupumus talven arkiyksinhuoltajuudesta ei lähtenyt vieläkään kokonaan. Syksylle valitsin hyvin erilaisia aktiviteetteja, jospa se auttaisi pitämään jaksamista yllä.

-Piia

Keisarinviitta (vai jokin muu hopeatäplälaji?) aterioimassa nurmikaunokilla.

Keisarinviitta (vai jokin muu hopeatäplälaji?) aterioimassa nurmikaunokilla mökkimme pihalla.