Miksi maksan luomumunista?

Mitä enemmän ostoksille menevä ihminen tuntee maatiloja ja eläinten elinoloja, sitä todennäköisemmin hän valitsee luomun ja on valmis maksamaan siitä lisähintaa. Näin paljastaa Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut. Kananmunien tuotanto on minulle läheinen asia, sillä juuri häkkikanalavierailu kauan sitten koulun maa- ja metsätaloustunnilla sai aikaan koko elämänmittaisen ruokavaliomuutoksen. Nykyään lainsäädäntö takaa kanoille rippusen väljemmät olot kuin kouluaikoinani: niitä saa olla enintään kymmenen kanaa neliömetrillä. Luomukanoilla enimmäistiheys on kuusi kanaa neliöllä. Lisäksi luomukanoja koskevat jotkin hyvinvointiparannukset, kuten luonnonvalo, parven kokorajoitus ja ulkoilu.

Ostan kaikki kananmunat luomuna. Luomulähikauppani, Saaremme-puodin, munat tulevat Kuorttisen luomukanalasta. Luomumunissa hyvän laadun huomaa jo kuorta rikkoessaan: luomumunissa on yleensä kovat kuoret. Keittäessä ei tarvitse olla huolissaan, että muna rikkoutuisi keitinveteen ja sotkisi kattilan. Kun kanat saavat syödä vihreitä kasveja ulkona, munista tulee myös terveysvaikutteisia: niihin syntyy verisuonille hyödyllistä K-vitamiinia. Oma munaruokasuosikkini ovat paistetut munat. Pannulle voi ensin pilkkoa jääkaapista tai kasvimaalta löytyviä kasviksia, paistaa hetken ja rikkoa sitten munat siihen päälle. Mangoldimunakas on yksi lemppari, mutta olenpa kokeillut munakkaan pohjaksi jopa jääkaappiin unohtunutta tulista mangopikkelssiä – hyvää tuli!

miksi_maksan_luomumunistaMillaista elämää kanat sitten viettävät? Kärsivätkö ne päivittäisestä munimisesta? Olen halunnut tutustua aiheeseen tarkemmin, ja tänä vuonna meillä oli jo toista kertaa kesäkanoja. Kanat ovat ”eläkeläisiä” paikallisesta tehotuotantokanalasta, josta ne olisi viety lopetettaviksi 36 000 kaverinsa mukana reilun vuoden ikäisinä. Muutaman viikon jälkeen tiiviistä ja teollisista oloista saapuneet kanat olivat jo oppineet hyppäämään munintapesään, kuopimaan purua ja nyppimään ulkona vihreitä kasveja suuhunsa.

Harrastekanalan pitäjää hämmentää näiden Lohman LSL-kanojen äärimmilleen jalostettu tehokkuus: useimpina aamuina pesässä on odottamassa kennollinen munia, yksi kanaa kohti. Toisinaan enemmänkin! Kun yritän vahvistaa höyhenpuvultaan vähän resuisia otuksia antamalla tuhdimpaa ruokaa, kalansaalista ja sen sellaista, munintatehokkuus senkun kasvaa. ”Tehdasolojen” rassaama höyhenpuku on hiukan kohentunut kesän aikana, mutta kaikki paljaat kohdat eivät vain ota korjaantuakseen. Jos siis saisin valita, kanat saisivat olla vähemmän tehokkaita. Kotieläiminä ne ovat helppoja. Perusrehujen lisäksi ne vieläpä syövät kaikki mahdolliset ruuantähteetkin.

Entäs muniminen? Kanat munivat aamupäivällä: asettuvat pesään, kyykistyvät vähän, pörhistävät höyhenensä ja siihen muna pullahtaakin puhtaana ja valkoisena. Moni kana haluaa toitottaa aiheesta vielä kaikille muillekin: munimista seuraa äänekäs munintarotkotus rrääk-pot-pot-pot-pot-pot rrääk-pot-pot-pot-pot-pot. Munintarotuiset kanat alkavat suoltaa munia tietystä iästä lähtien, vaikkeivat olisi koskaan kukkoa nähneetkään. Munista ne eivät ole kiinnostuneet sen enempää. Jotkut voivat hautoa jonkin aikaa, mutta lähtevät pian taas pesästä ruuan perään.

Joskus kyläreissulla olen maistanut halpoja tehotuotantomunia ja ollut vähän ihmeissäni, miten joku sellaisia haluaa syödä. Eiväthän ne juuri mitään maksa, mutta kalpea keltuainen ja hauras kuori kyllä eivät mitenkään luo mielikuvia hyvästä ravintoarvosta. Luomumunatkin ovat varsin edullisia, ja niistä on helppo loihtia ravitseva lounas tai aamiainen.

Mainokset

Esikouluun

leikkejä ravintola sahanpuruKuopus kysyi, miksi emme ole enää kesämökillä, vaikka on vielä kesä. Esikouluhan siihen on syynä. Pitkä ihana hellejaksokin loppui juuri esikoulun alkuun, ja ensimmäisen päivän aamuksi oli etsittävä sadevaatteet.

Ravintola SahanpuruTuntui haikealta lopettaa mökkikesä juuri kesken sadonkorjuuajan. Lasten leikkipaikka mökin pihalla, Ravintola Sahanpuru, on nyt tyhjillään. Päätimme tuoda lapsen elokuuksi esikouluun, jotta hän pääsisi tutustumaan sen käytäntöihin yhdessä toisten kanssa. Syyskuuksi palaamme sadonkorjuulomalle.

Nykyajan koulutunnelmiin tutustuaksemme luimme Tompan kanssa Maarit Korhosen pamfletin Koulun vika?. Korhosen kertomukset ala-asteluokan arjesta olivat niin mukaansatempaavia, että ahmaisimme molemmat kirjan samana iltana. Lasten kasvatuksen ohessa opettaja joutuu kasvattamaan myös lukuisten lasten vanhempia. Uraohjus passittaa lapsensa harrastusrääkkiin ja viinalta haiseva äiti on hukannut vähänkin elämänhallinnan. Korhonen on omistautunut opettajantyölleen ja etsii kullekin lapselle sopivia oppimistapoja. Ääniyliherkkä saa kuulokkeet päähänsä tehtävien teon ajaksi, ja kuulemalla oppiva pääsee näpräilemään käsillään opettajan selittäessä.

kuvaaja: Senorelroboto, Wikimedia Commons

kuvaaja: Senorelroboto

esikouluun_koulun_vika_1340703626Silti luomuilijana kaipaisin myös laajempien vaihtoehtojen miettimistä? Onko paras tapa oppia tosiaan pulpetissa istuminen ja taululle katsominen? Ihan uusien tapojen hakeminen taitaisi jo ylittää opettajan voimavarat. Aivotutkijat kuitenkin kertovat luovuuden lähteiden tukahtuvan sitä perusteellisemmin, mitä nuorempina lapset joutuvat mukautumaan kaavamaisiin toimintamalleihin. Ja kyllä, odotan käytöstapoja ja toisten huomiointia, mutta jos tekeminen on aina toisten ohjelmoimaa, oma-aloitteinen kekseliäisyys kärsii. Ehkä tekijän uusin pamfletti, juuri ilmestynyt Herää, koulu!, pohtii tätäkin?

Mökin kaunista ympäristöä kaipaan vielä enemmän kuin tuoreita kasvimaan ja metsän herkkuja. Miksei kouluympäristö voi olla kauniimpi? Ympärillä rehottava luonto vaihtui nyt valkoisiin vähän nuhjaantuneisiin tiiliseiniin, asvalttiin ja betoniin. Toivottavasti lapset keksivät hyviä leikkejä niidenkin ympäröiminä.

Kierrätyspaperia tehosekoittimella

kierratyspaperia2Askarteluun taipuvaiselle ihmiselle ei sovi elämäntyyli, jossa tavaramäärä kutistetaan minimiin. Mökillä on onneksi säilytystilaa kaikenlaiselle, mitä voi myöhemmin tarvita. Vai tarvitseeko joku oikeasti johonkin pellinpalasta, lastauslavan puolikasta, yksittäistä vanerihyllyä, vanhaa valoverhoa ja lakanaa sekä kulunutta taulunkehystä? Kyllä vain! Kun luetteloon lisätään vielä punaiset kartonkikortit, vanhat villalanganpätkät ja kirjaston poistokirja, koossa ovat tarvikkeet oman kierrätyspaperierän valmistamiseen.

Taulunkehyksestä ja valoverhosta sai askarreltua viiran, jonka päällä paperiarkin valmistus alkaa. Kehyksen piti olla niin pieni, että se mahtuu kokonaan saatavilla olevaan vesiastiaan (lasten vannaan). Lisäksi piti tehdä puukehikko, joka rajaa arkkiin tarvittava paperimassaerän viiran päälle. Paperinvalmistuksen vaiheet esitellään jo niin monessa blogissa ja oppimateriaalissa, etten kertaa enää yksityiskohtia tähän.

kierratyspaperia1Hellepäivä sopi hyvin paperinvalmistukseen, ja pihanurmella mahtui läträämään veden kanssa. Ensin revimme paperimateriaalin ison postimerkin kokoisiksi palasiksi, liotimme pesuvadissa tunnin pari ja sitten pääsi tehosekoitin töihin. Paperimassahan olisi ihanteellista valmistaa niin, etteivät kuidut pilkkoonnu liikaa. Paras väline sekoittamiseen voisi olla porakoneeseen kiinnitettävä vispilä. Meillä piti kuitenkin tyytyä tehosekoittimen varovaiseen käyttöön.

Sitten vain viiran ja kehikon avulla nosteltiin massaa lastauslavan palasen ja pellinpalasen päälle kuivumaan arkeiksi, jokaiseen väliin vanhan lakanan palanen. Askarteluintoilijoiden luovuus pääsi valloilleen: paperin sekaan voi lisätä melkein mitä vain: villalangan paloja, kuivattuja kasveja, paperikuvia…

Kun oli tuntikausia uurastettu, papereita lakanaerottimineen kertyi aika pino. Lopuksi asetin päällimmäiseksi vanerilevyn ja asetuin seisomaan sen päälle, jotta vesi saatiin puristettua vähiin. Lakananpalat papereineen ripustettiin vintille pyykkitelineeseen kuivumaan: kyllä, ne voi ripustaa ihan pystysuoraan, ja kiinni pysyvät. Pyykkipoikia piti olla varattuna aika pino.

itsetehtyä kierrätyspaperiaKovin tuli vaaleanpunaista tällä kertaa: punainen kartonki yhdistettynä kirjan tekstisivuihin teki sitten tällaisen efektin. Kasveista ja langoista jäi kivoja kohokuvioita. Pariin paperiin jätin muiston kirjailija Gynther Grassista ja kirjastosta. Vieläköhän papereita uskaltaisi silittää silitysraudalla, ennen kuin alkaa niiden taival tämän vuoden joulukorteiksi? Lapset kyselevät jo seuraavaa paperinvalmistuskertaa.