Ituhippi järjestää hautajaisia

Hautauslupa, virkatodistuksen tilaaminen, kuolinsyyntutkimuksen tilauslomake… Kummitätini hautajaisten järjestäminen on pakollinen perehdytys kuolemaan liittyviin paperitöihin. Yhteydenottojen välissä pohdiskelen yhden ihmisen elämän merkitystä, kokoan valokuvia ja muita muistoesineitä.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia1Tätini mietti kuolemaan liittyviä asioita paljon, ja oli kertonut toiveensa tuhkauksesta ja muista hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä. Niiden pohjalta on ollut hyvä edetä. Sukuhautapaikka on valmiina ja perheen lakimies oli ajan tasalla perintöasioista.

Joidenkin isojen päätösten eteen jouduin silti heti. Kuolinsyyntutkimuksen takia vainaja piti kuljettaa 160 km:n päähän ruumiinavaukseen. Sieltä hänet olisi pitänyt kuljettaa poiskin ja taas yli sadan kilometrin päähän tuhkattavaksi. Vedin mutkia suoriksi ja pyysin, että tuhkaus suoritettaisiin ruumiinavauspaikkakunnalla. Kaikki seurakunnathan eivät tällaista menettelyä hyväksy, vaan ilmoittavat siunaavansa vainajia, ei tuhkia. Juvan seurakunnassa onneksi ymmärrettiin käytännöllisyyden päälle tässä asiassa.

Olin ihmetellyt, miksi täti oli eläessään niin huolissaan säästöjensä riittävyydestä hautajaiskuluihin. Kun kävin ensimmäisen kerran hautaustoimistossa valitsemassa arkkua ja hoitamassa muita järjestelyjä, en enää ihmetellyt.

– Mikä näistä arkkumalleista on edullisin? Pitäisi vain siirtää vainaja sairaalasta viereiseen krematorioon.

– Niin, tässä on tämä niin sanottu kuntamalli, hinta vähän yli 600 e. (osoittaa yhtä maallikolle ihan samalta näyttävistä arkuista) Jos haluatte siihen myös kantokahvat, hinta on reilut 700.

Muut arkkumallit ovatkin sitten 1000 euron paremmalla puolella. Monet sukulaiset eivät ilkeä haudata rakkaintaan ”kuntamallissa”, ja niin päästään tukemaan kotimaista yritystoimintaa. Netistä kyllä löytyisi ekoarkku.fi, jonka listoilla on jopa kierrätyskartonkinen arkku krematoriokäyttöön. Löysin sen vasta seuraavana päivänä, kun olin jo ehtinyt sopia paikkakuntani hautaustoimiston kanssa kunta-arkusta.

Olin ihmetellyt sitäkin, kuinka pienellä paikkakunnalla voi olla kaksi hyvin toimeentulevan näköistä kukkakauppaa. Hautajaisiin liittyvä liikevaihto taitaa selittää asian. Siunaustilaisuudessa omaisten on tapana laskea arkulle vuoronperään kukkalaite, joiden hinnat ovat 60 eurosta ylöspäin.

Jos hautajaistilaisuuden järjestäjä on oma-aloitteinen, hän voi ehdottaa sukulaisille kukkarahojen antamista valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Massiivisen kukkalaitteen sijaan jokainen voi tuoda arkulle vaikkapa yhden ruusun. Meillä se olisi sopinut hyvin, kun kirkossa siunataankin vain pieni uurna, joka hukkuisi suurten kukkavihkojen keskelle. Jätin kuitenkin säätämättä sukulaisten kanssa. Perheemme kukka-asetelman askartelen omin voimin luonnonmateriaaleista ja S-marketin kukkanurkkauksen tarjonnasta.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia2Kesällä ostin kotimaista designia olevan puisen teelaatikon reilulla neljällä kympillä, ja mietin, hassaanko nyt rahojani holtittomasti. En hassannut. Jos laatikko on hiukan isompi ja sen nimenä on tuhkauurna, hinnat lähtevät kahdestasadasta eurosta. Vinkkinä taidekäsityöläiselle, kannattaa laajentaa tuotevalikoimaa! Terapeuttiseksi puuhasteluksi uurnan rakentaminen itse sopisi hyvin, ainakin jos on käsistään kätevä. Joko jossain on kansalaisopiston kurssi tästä aiheesta?

Odotin törmääväni listaan EU-standardeja, kun selvitin, mitä vaatimuksia uurnan pitää täyttää. Mutta ei, tänne ei ole byrokratian pitkä käsi vielä muistanut ulottaa otettaan. Krematoriosäätiö opastaa näin: ”Uurnalle asetetaan tietyt vaatimukset. Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä.”

Tänään on tätiti synnyinpaikkakunnan lehdessä kuolinilmoitus, joka samalla on kutsu niillekin tätini ystäville, joille emme ehkä ole muistaneet ilmoittaa. Muistotilaisuuteen kokoan tätiini liittyvää materiaalia, jotta voitaisiin harvoin tavattavien sukulaisten kesken keskittyä muistelemiseen ja välttää vaivautunut keskustelu viime aikojen säästä.

Säästöpossun tammikuu: Erilainen kaalikeitto

Katson aina kaupassa kaaleja miettien, mitä niistä voisi tehdä. Kotimaista kaalia saa pikkurahalla, ja se tarjoaa mukavasti C-vitamiinia ja muuta terveellistä. Päätin selviytyä helpolla, ja ostin sekä keräkaalin että mausteeksi riisinuudeli-pikaruokapakkauksen. Inhoan chiliä, joten sietokyvylleni sopiva maku saadaan sekoittamalla nuudelimausteet pariin kolmeen keittolitraan…
saastopossun_erilainen_kaalikeitto1
Kasviskeitot teen usein saman kaavan mukaan: ensiksi kuullotan sipulinpalaset öljyssä kattilan pohjalla. Sitten lisään kovimmat juureksenpalat, joilla on pisin kypsymisaika. Tähän laitoin kasvikset järjestyksessä palsternakka, porkkana, kaali, peruna. Punaisia linssejä heitin joukkoon siinä välissä antamaan proteiinia, ja sitten nuudelit. Soijakökkäreet tulevat lopuksi, koska ne eivät vaadi varsinaista kypsennystä, maustamista enemmänkin. Vettä lisäilen pitkin matkaa. Nuudelimausteet lisäsin jo juurespalojen kanssa, jotta ne vaikuttaisivat tasaisesti.

Soppa onnistui hyvin, ja lapsetkin söivät mielellään. Kaalin lisäksi mukana oli perunoita ja juureksia tuomassa ruokaisuutta. Mausteeksi lisäsin paprikajauhetta ja merisuolaa. Säästöpossunäkökulmastakin ruoka onnistui hyvin: kaalinkerä maksoi 0,30 e ja nuudelit 0,60 e. Potut olivat itse kasvatettuja.
kaalikeitto
Ympäristönäkökulmasta eksoottista makua saatiin aika vähällä panostuksella: kuivien elintarvikkeiden kuljetus kaukomailta ei vie paljoa resursseja, tässähän ei kuljeteltu vettä merien takaa. Nuudeleissa huomasin käytetyn palmuöljyä, mutta sitä oli teelusikallinen – ei ihan samoja määriä, jotka tarvittaisiin auton tankkaamiseen. Monen makuun varmaankaan yksi nuudelipussi ei maustaisi tarpeeksi, mutta mausteita on helppo lisätä maun mukaan. Merisuola, paprikajauhe ja chili ovat parempia vaihtoehtoja täydentämään makua kuin aromivahventeilla ryyditetty valmissekoitus.

Myöhemmin tein toisen keittoerän, jossa proteiinin virkaa toimitti kotimainen hernerouhe ja härkäpapurouhe. Niillä on voimakkaampi maku, minkä vuoksi toinen soppakokeilu ei ollut ihan yhtä maukas. Tällainen proteiiniosasto kannattaa maustaa erikseen ennen ruokaan lisäämistä. Niin soijapalojen kuin muidenkin kasvisproteiinirouheiden määrissä kannattaa myös noudattaa kohtuutta, jotta lopputulos ei maistu koiranruualta. 🙂

Säästöpossun tammikuu: läträäjä vai ei?

vesi

kuva: Hibahaba, Flickr, CC

Vuoden aluksi kolahti postiluukusta tervetullut lasku: elämäni ensimmäinen kulutukseen perustuva vesilasku! Euroistaan tarkan ituhipin elämässä tämä osa-alue oli jäänyt hämärän peittoon. Sähkölaskumme on pieni, ja osaan käyttää lämpöä tehokkaasti, mutta entä lämmin vesi? Onko sokea pisteeni suihkussa läträäminen? Ainakin suihkussa käyminen kesti kauemmin kuin kämppiksillä, mutta olen ainoa tuntemani ihminen (perheenjäseniä lukuunottamatta), joka sulkee hanan saippuoinnin ajaksi. Nykyisessä taloyhtiössämme täällä maalla vesi laskutetaan kulutuksen mukaan, kylmä ja lämmin erikseen.

Keskimääräisen kerrostaloasukkaan vedenkulutus on Helsingissä suuruusluokkaa 170 litraa vuorokaudessa, ja omakotiasujalla reilusti vähemmän. Entisessä rivitaloyhtiössämme 14 euron vesimaksu per asukas kuukaudessa perustui kuulemma todellisiin kuluihin, eikä ihan riittänytkään. Ylittyisikö nyt 14 e per nuppi, kun maksan oikeasta kulutuksesta? Vesilasku tulee vain kaksi kertaa vuodessa, joten jouduin jännittämään lukemia kuukausitolkulla.

Iloinen yllätys: perheeni vesilasku oli vain 53 e neljän kuukauden ajalta. Kulutus on vain 30 l per nenä vuorokaudessa! Perinteisellä vesimaksulla maksaisimme reilusti toistenkin kuluja, nyt säästin yli satasen!

Kuinka tähän päästiin?

Helsingin kylppärissämme oli kylpyamme. Minulla oli tapana nautiskella suihkussa ekstralämmöstä sulkemalla ammeen tulppa ja antamalla lämpimän veden kerääntyä jalkoihini. Täällä maalla suihkun lattia on kylmä, eikä ammetta ole. Parin suihkukerran jälkeen hain lisämukavuutta ottamalla lasten kylpyammeen käyttöön: taas jalat ovat lämpimässä vedessä, aah… Mutta kas kummaa, samallahan näen kätevästi, paljonko vettä kuluu. Ja itse asiassa, kun vesi kerran on jo siinä, voinkin hyödyntää sen myöhemmin vessan vetämiseen…

Tähän tapaan alkoi säästäväinen vedenkäyttöni kehittyä syksyn mittaan. Vesimittarin raksutus mietitytti, ja tavaksi tuli huudella perheenjäseniä hoitamaan pisut samalla vedolla. Suihkussa läträsin kuten ennenkin, mutta vesi tuli hyödynnettyä toiseenkin kerran vessassa: ämpäri ja kauha avuksi. Tiskaamme käsin, ja astianhuuhteluvedetkin päätyvät vessaan.

Mutta en vieläkään käsitä, miten ero meidän kulutuksemme ja tyypillisen kulutuksen välillä voi olla niin suuri. Enhän ole vielä edes ottanut kovia keinoja käyttöön: esim. käsienpesuvesi lorisee suoraan viemäriin, ja suihkuvettä minulla kuluu edelleen tuplasti mieheeni verrattuna. Intiimipesussakin läträämme, koska pesemme lian pois vedellä, emmekä hankaa vessapaperilla.

Mihin te muut oikein saatte kaiken veden kulumaan? Käyvätkö kaikki muut suihkussa päivittäin? Keski-ikäistä lähestyvän aineenvaihdunnalla tunnen pari kolme suihkukertaa viikossa riittävän ihan hyvin, lapsille samoin. Toisaalta pyykinpesu ei näy kulutuksessamme, koska sen maksamme pyykkituvan hinnoissa.

Ps. Ehkä me kaikki vielä joskus näemme isommankin muutoksen, kun kalliin ja fosforia haaskaavan viemäri-infran tilalle rakennetaan modernit kuivakäymälät. Sitä odotellessa voisi vaikka kehittää ratkaisun, jolla suihkuvesi ihan automaattisesti täyttäisi vessanhuuhtelusäiliön. 🙂

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Mihin rahat pitäisi sijoittaa?

Tänään ja huomenna vietetään Global Divestment Day -teemapäivää. Sen kautta muistutetaan, että on sekä riskialtista että epäeettistä sijoittaa varojaan yrityksiin, joiden toiminta pohjautuu fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön.

Jos ylimääräistä rahaa sattuu olemaan, mihin ne sitten pitäisi panna kiinni? Minun sijoitustapani periytyy mummoltani, jolla olivat raha-asiat hanskassa. Ei meillä mitään omaisuuksia ollut, eikä suuria tuloja, mutta mummoni onnistui järjestämään talouteensa kaivattuja lisätuloja vuokralaisia majoittamalla. Myöhemmin hän hankki myös sijoitusasunnon, jossa oli kaikki laskettu tarkasti: sijainti oli hyvä Mikkelin keskustan kyljessä ja yhtiövastike oli erikoisen pieni, vaikka yhtiöstä pidettiinkin hyvää huolta.

valtion obligaatio

J-P Kärnä CC BY-SA 3.0, lähde: Wikimedia Commons

Lapsena sain äidin metsänmyyntituloista oman pienen osuuden, jonka sijoituskohteen mietin tarkasti. Kävimme mummoni kanssa pankissa ostamassa sillä valtion joukkovelkakirjalainoja: lainasin siis rahaa valtiolle korkoa vastaan. Siihen aikaan sijoitusarvopaperit olivat ihan oikeita papereita, joista leikattiin vuosittain korkoseteli irti. Sitä vastaan sai nostaa pankista vuotuisen korkotuoton. Valtiolle rahan lainaaminen on eettinen sijoutuskohde sekin: meneepä vähemmän korkorahaa maan rajojen ulkopuolelle.

Opiskeluaikana taisin olla rohkeampi ottamaan riskejä kuin nykyään. Seurasin mummoni esimerkkiä ostaen velkavivulla ensin yhden sijoitusasunnon Tompan kanssa ja sitten toisen yksin. Vuokralaisen kun valitsee tarkasti, järjestely toimii hyvin: hyvällä tuurilla asunnon hinta nousee ja velkaa voi samalla lyhentää vuokratuloilla. Onko tämä sitten eettistä? Ainakin järjestely on vapaavalintainen: otan kantaakseni riskin, mikä asunnon omistamisesta seuraa. Vuokralainen maksaa siitä, ettei hänen tarvitse sitoutua omistamiseen tai asunnon remontointiin.

taimikkoa

kuva: Ville.fi, Creative Commons -lisenssi

Sittemmin perheessämme kommuuniasuminen, autottomuus ja optiot jättivät rahaa säästöön. Käytimme sitä metsätilojen ostamiseen. Omilla tiluksilla on mukava kierrellä, ja kohtelen metsää lempeästi moneen muuhun metsänomistajaan verrattuna.

On kyllä aika ristiriitaista, että metsänhoitotoimia vartenhan me nykyään tarvitsisimme autoa käyttöömme. Kulkuneuvossa pitäisi kaiken lisäksi olla rippunen maastokelpoisuutta ja riittävästi tilaa raivaussahan kuljettamiseen. Myytävät metsätilat kun ovat usein taimikkovaltaisia, ja se merkitsee hihojen käärimistä ja puun taimien pelastamista ryteikön keskeltä. No, jospa kortteliauto.com:n valikoimalla pääsisi alkuun. Raivaussahankin voi vuokrata vaikkapa Erento.fi:stä, jos ei halua huolestua sen säilymisestä autiolla kesämökillä.

Jos nykyään olisi aikaa harrastaa sijoittamista, olisi hauskaa tukea hyviä kohteita joukkorahoituksen kautta tai vaikkapa antaa kehitysmaiden asukkaille mikrolainoja: Kiva-palvelussa voi sijoittaa vaikkapa vain 25 $, jonka vastaanottajan saa valita. Kun hän on maksanut lainan pois, se siirretään taas seuraavalle lainansaajalle jne.

Nupit koilliseen loman ajaksi

Joulun aikaan moni meistä lähtee reissuun ja talo hiljenee. Mutta kuinka käy lämmityksen? Keskuslämmitys pitää kotimme huomaamatta mukavan lämpöisinä, joten lämmitys unohtuu mukavuuslukemiin helposti, vaikka talon asukkaat lähtisivät muualle. Kotien lämmittämiseksi monilla paikkakunnilla palaa vielä kivihiili tai muu fossiilinen polttoaine.

termostaatin säätönuppi pienelläänHyvä tapa on vääntää lämpöpatterien termostaatit pienelle, kun on lähtemässä kotoa pitemmäksi aikaa. Kommuunissamme väännetään nupit koilliseen esimerkiksi kämppiksen huoneessa silloin, kun hän lähtee muutamaksi päiväksi pois. Yritän olla huomaavainen ja palauttaa lämmöt jo hyvissä ajoin ennen huoneen asukkaan paluuta, jottei hänen tarvitse palata kylmään huoneeseen.

Nyt rivitalokotimme tyhjeni noin viikoksi joulupyhien yli, ja väänsimme lämmityksen pienelle koko asunnossa. Me ensimmäisenä palaavat saamme alkaa kotioloihin totuttautumisen noin kuudessatoista asteessa, mutta pian se siitä lämpiää takaisin. Ja pysyvätpä huonekasvitkin paremmin elossa, kun eivät kuivu paahtavan lämpöpatterin vieressä! 🙂

Kaukolämpöä tuottavien voimaloiden toimintaa säädetään suoraan kaukolämmön kysynnän perusteella. Kannattaa siis jättää pois sellainen lämmönkulutus, jonka puuttumisesta ei kenenkään mukavuus kärsi.

Voi kunpa taloyhtiöt laskuttaisivat lämmöstä kulutuksen mukaan, niin saisimme rahallistakin palkintoa vaivannäöstämme. No, ainakin lämpimän veden kulutusmittarit tekevät jo tuloaan moneen kotiin! Lokoisaa joulua kaikille!

Ps. Touhutessani termostaattien kanssa unohdin viedä lähtiessäni biojätteen. No, eipä sekään haise viileässä asunnossa yhtä vahvasti kuin lämpimässä…

Ammattijärjestäjän vinkit tavarakaaoksen hallintaan!

Perhekahvilassa oli kerrankin hyödyllinen puhuja kaikenmaailman leluesittelijöiden välissä: tavarajärjestäjäfirma Tavararemontti. Se lupaa auttaa hallitsemaan kodin tavaravuorta, yhteistyössä kodin omistajan kanssa.

Meillä tilanne on kohtuullisen hyvä, koska olemme käyttäneet paljohkosti miettimisaikaa kodin toimivuuden hyväksi. Kommuunissa joutuu tottumaan jonkintasoiseen kurinalaisuuteen yhteisten tilojen käytössä. Toki aina on parantamisen varaa, ja selkeät säännöt auttavat. Ilokseni selvisi, että meillä on ollut sama perusperiaate kuin ammattilaisillakin:

  1. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Käytön jälkeen tavara palautetaan omalle paikalleen.

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

  2. Tavara säilytetään siellä, missä sitä tarvitaan.

Mikä parasta, ammattijärjestäjien työhön kuuluu antaa vinkkejä myös sisään tulevan tavaravirran patoamiseen. Jos perussyytä ei hoideta, samaan tilanteeseen päädytään aina uudelleen ja kaatopaikat täyttyvät. Aloittaa voi vaikka hankkimalla Ei mainoksia -tarra oveen. Järjestävät varoittivat myös lisäsäilytystilan hankkimisesta; kannattaa ennemmin ensin varmistaa, että olemassaoleva tila on tehokkaassa käytössä: sisältääkö vaatekaappi niitä vaatteita, joita käytät?

Ai miksi kaaokseen nyt ylipäätään pitäisi tarttua? No, perusteluitahan voi hakea niin taloudellisuudesta, ympäristön huomioinnista, mielen kuormittumisesta kuin ajankäytöstäkin.

Asuinneliö täällä Helsingissä maksaa helposti jopa 5000 euroa. Aivan niin, metri x metrin pläntti lattiallasi. Jos neliöitä joutuu hankkimaan paljon vain siksi, että kaikki tavarat saisi mahtumaan, aika paljon rahaa on kiinni turhassa. Ympäristökin kiittää, kun lämmitettävää tilaa on vähemmän.

– Monen ihmisen mieli on keveämpi, jos koti ei ole täynnä roinaa. Minusta tuntuu, että aivoni koko ajan skannaavat muistiin eri tavaroiden sijaintia. Päänuppini pääsee vähemmällä, jos ei tarvitse katsoa tavaravuoria.

Tavaroiden hallinnointiin voi mennä käsittämättömän paljon aikaa. Tarpeettomia tavaroita voi joutua jatkuvasti siirtelemään tieltään syrjään, esim. siivotessa tai kaappeja penkoessa.

Ammattijärjestäjät kehottavat aloittamaan omatoimisen raivaustyön rajatusta kohteesta ja etukäteen suunnitellen. Tätä listaa seuraten pääsee alkuun:

  • Aloita helposta kohteesta (kylpyhuoneen kaappi, keittiön kuivamuonakaappi)
  • Rajaa työmaa (vain yksi hylly tai laatikko)
  • Rajaa työhön käytettävä aika (45 min)
  • Poista häiriötekijät (puhelin, sähköposti) ja keskity tehtävään
  • Mieti etukäteen, miten hoidat esim. kierrätettävät pois asunnosta.
  • Etene systemaattisesti, ja käytä apuna esim. neljän osaston metodia:
  1. Täällä säilytettävät
  2. Muualla säilytettävät
  3. Kierrätys
  4. Roskat
  • Ota jokainen tavara pois paikaltaan ja kyseenalaista se: Tulenko käyttämään tätä? Tuottaako tämä minulle niin paljon iloa, että sitoudun varastoimaan sen ja huoltamaan sitä?
  • Laita jäämään kelpuutetut takaisin
  • Vie roskat ja kierrätettävät pois
  • Nauti tuloksesta
  • Suunnittele seuraava kerta ja Muualla säilytettävien sijoittaminen

Suomessa ammattijärjestäjien työn pohjana on Anne Te Welde-Luoman teos Kaaoksen kesyttäjä, jonka saa kirjastosta.

Jos järjestämiseen ryhtyminen mietityttää, lukekaapa noin kilometrin pituista suositusten listaa!  Näin joulun alla kannattaa armahtaa myös ystäviä ja antaa lahjaksi Jotain muuta kuin tavaraa. HSY:n sivujen aineettomien lahjojen idealista on piiiitkä!

Alennuskyytejä bongaamaan

Matkahuolto ja VR ovat ryhtyneet toimimaan markkinatalouden meiningillä, ja hyvältä näyttää! VR on markkinoinut alennusjunalippujaan näyttävästi. Bussiliikenteessä julkisuutta on saanut eniten Onnibus muutaman euron matkoillaan, mutta kyllä alennuslippuja saa muillekin linjoille. Matkahuollon sivuilla hinnat näkyvät nykyään aikataulun hakutuloksen vieressä, ja viereisestä linkistä voi näppärästi ostaa alennuslipun. Edes tulostinta ei tarvita, sillä kyytiin pääsee pelkkää henkkaria näyttämällä. Alennuksen saadakseen matka on ostettava matkaa edeltävänä päivänä klo 13 mennessä.

valtatie 4 Heinolassa

wikimedia commons

Mökkini seutuvilta Mikkelistä tai Juvalta matka Helsinkiin maksaa normaalihintaisena jo viitisenkymppiä. Matkahuollon alennuslippuja saa 14-29 eurolla, alennusjunaliputkin ovat yleensä reilun parinkympin luokkaa. Kimppakyydeissä vakioveloitus on myös noin 20 euroa tälle välille, joten kilpailukyky on alennuksissa kohdillaan. Usein alennukset ovat hitaammille vuoroille, mutta sekin on perheenäidille ylellisyyttä, että saa rauhassa hoitaa rästityöt pois ilman että kukaan keskeyttää tai kärttää vieressä päästä katsomaan videota.

Vaihdoin pitkästä aikaa VR:n palvelut bussiin, kun kesken mökkeilyn tuli muutama kokous- ja kurssireissu Helsinkiin. Ekalla kerralla äitini vei minut autolla mökiltä viitostien varteen pysäkille. Seuraavalla reissulla sisuunnuin ja päätin käyttää omia jalkojani: ei kai kymmenen kilometriä nyt ole mahdoton matka kuljettavaksi ilman autoa.

Polkaisin mökiltä pyörällä aamukuudelta viitostien varteen ja oi sitä voimaantumisen tunnetta. Kotiäitiyden arjesta jo kokousreissu Helsinkiin on ihana lomapäivä, mutta kun siihen yhdisti reippailun raikkaassa aamuilmassa rauhallisella mökkitiellä, aloitus päivälle oli vieläkin parempi. Repussa mukana kulkevat mukavasti kannettava tietokone ja eväät. Mukana pystyy helposti kuljettamaan siistimmät kokousvaatteetkin, kun pysyy kevyellä hame-neuletakki -linjalla. Onneksi sää suosi. Jos kaatosade olisi osunut kohdalle, mieliala olisi voinut olla toisenlaisen, vaikka kyllä varmasti voimaantunut siinäkin tapauksessa…

Tomppa taas on kulkenut tänä kesänä mökille monesti kimppakyydeillä, kun koko kesää ei saanut järjestettyä loma-ajaksi. Bongailimme kyytejä Mikkeli-Helsinki-kyytiryhmästä facebookista ja kimppa.netistä. Hyvin sujuivat nekin matkat.

Ensi viikolla vietetään muuten Liikkujan viikkoa, joka on oiva aika kokeilla vaihtoehtoja omassa autossa töröttämiselle. Kimppakyytipäivä on 19. syyskuuta, Etätyöpäivä on 20. syyskuuta ja Auton vapaapäivä 22. syyskuuta.

Tinkimaitoa ja mitä kaikkea siitä saa!

Tänä kesänä olemme laajentaneet lähiruokamenuamme omien kanojen munien lisäksi tinkimaidolla. Läheinen kyläkauppa lopetti, joten kysyin lähimaatilalta, voisiko sieltä ostaa maitoa. Ja kyllä se onnistui. Nyt ihmettelen, miksemme tehneet niin jo aikaisemmin. Viiden litran kannellinen ämpäri vain mukaan, ja pyörällä polkaisten on maito haettu alta aikayksikön. Hintakin on hyvin edullinen kaupan luomumaitoon verrattuna, viisikymmentä senttiä litralta. Kaikki rasvakin on vielä maidon mukana kaupan päälle. Luomuahan tämä maito ei ole, mutta eiköhän sille vähintään eläinten hyvinvointimerkin voisi antaa. Kun katsoo, kuinka lehmät kävellä lönköttelevät omia aikojaan laitumelta lypsyjonoon, ei niiden oloissa näytä valittamista olevan.

Katsoin varmuuden vuoksi Eviran sivuilta listauksen, mitä kaikkea pastoröimattoman maidon juomisesta voi seurata. Se on myös julkaissut perusteellisemman oppaan Suomessa tuotetun raakamaidon biologiset vaarat. Jonkinlaisen riskin otamme, sillä vatsatauteja jälkitauteineen on pitkä lista. Vakavimmasta päästä on EHEC, josta seuraavaan harvinaiseen sairauteen huonotuurinen pikkulapsi voisi kuollakin. Salmonellaa ja kampylobakteeriakin tiloilla esiintyy. Eviran tilastojen perusteella sairastumisia on kuitenkin ollut todella vähän tinkimaidon käyttömääriin nähden. Itsekin on noudatettava huolellisuutta: maitoastiat on pidettävä puhtaina ja jääkaappi tarpeeksi kylmänä. Silti astioihin hiipii happaman maidon haju, jota on vaikea saada pois, koska maitorasva pysyy tiukasti kiinni muoviastiassa.

Itse tehtyä jugurttia

Maidosta voi myös valmistaa monenlaisia hapanmaitotuotteita ja muita maitojalosteita ihan itse. Silloin ensimmäinen vaihe on pastörointi kotikonstein: maito vain kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Tämä kesä on ollut varsinaista maidolla mässäilyä. Olemme kokeilleet tähän mennessä tehdä viiliä, jugurttia, munajuustoa ja ternimaitojuustoa. Halloumin ohjekin näytti niin helpolta, että se on seuraavana listalla.

Perheen ruokabudjetista aimo siivu menee yleensä maustamattomaan luomujugurttiin, niinpä jugurttia on tullut valmistettua eniten. Netistä löytyi ohjeita helposti, olen itse päätynyt käyttämään etenkin Kyllä äiti tietää -blogia tietolähteenä. Tarvitaan vain maustamatonta jugurttia siemeneksi, kattila, kunnon lämpömittari ja lasinen tai emalinen kannellinen astia sekä keino pitää valmistuva jugurtti noin 42 asteessa puoli vuorokautta.

Kas näin se käy: maito kuumennetaan kattilassa kahdeksaankymmeneen asteeseen. Kun se on jäähtynyt 45:een, se kipataan valmistusastiaan, joksi sopii hyvin iso lasipurkki. Joukkoon sekoitetaan jugurttia siemeneksi noin puoli desiä maitolitraa kohti. Sitten vain kansi päälle ja purkki jonnekin lämpimään puoleksi vuorokaudeksi. Olen käyttänyt apuna kylmälaukkua, jossa huovan sisällä on valmistuva jugurtti lasitölkissään ja kaksi noin 55-60 -asteista vettä sisältävää pulloa lämpöakkuna. Leivinuuniakin kokeilin, se oli jäähtynyt jugurttipöpöjen kannalta oikean lämpötilaan kaksi päivää lämmittämisen jälkeen.

lämpömittari kotijugurtin valmistuksen avuksi

Minulle on ollut yllätys, kuinka omat maitojalosteet on helppo saada onnistumaan: viilistä tulee oikeaa venyväistä viiliä ja jugurtista raikkaan makuista, vaikkakaan rakenne ei ole yhtä tasainen kuin kaupan hyllystä haetuissa. Valmistusvaiheen kuumentamisen ansiosta niiden nauttiminen lienee myös turvallisempaa kuin tinkimaidon juominen sellaisenaan. Syksyllä kaupungissa pitänee hyvittää ilmastokuormituksemme kesäinen nousu siirtymällä joksikin aikaa soijatuotteisiin. Vaikka pitkien kuljetusten kuormitus jää lähimaidosta pois, isompi ympäristövaikutus on kuitenkin rehun viljelyllä ja lehmien ruuansulatuksella. Toisaalta haluan edistää oman kylän pysymistä vireänä ja asuttuna.

Lapset ovat pitäneet niin tinkimaidosta kuin kotimeijerin tuotteistakin. Hoikkarakenteinen Valokkikin, joka ei aikaisemmin maitoa juonut kuin pieniä määriä, on suorastaan palleroitunut maidolla mässäilynsä seurauksena.

Lundian uusi lakkapinta

Vanhat kunnon Lundian kalusteet ovat kokopuisia huonekaluja, joten käyttöikää voi jatkaa kotikonstein hiomalla ja lakkaamalla. Lastenhuoneeseen on tulossa Lundian kirjahylly ja vaatekaappi kierrätysosista, ja päätin vielä siistiä niitä ennen käyttöönottoa. Tee-se-itse -ihminen aina tietää vasta homman valmistuttua, miten olisi pitänyt tehdä, joten tässä kokemukseni muillekin.

lundian_uusi_lakkapinta1Ennen työhön ryhtymistä kannattaa perehtyä aiheeseen kunnolla, muuten lopputulos on helposti karmean näköinen. Työn onnistumiseen vaikuttaa esimerkiksi lakan laatu, sivellin, hiomapaperin karkeus, hiomapölyn poiston onnistuminen, työskentelytilan puhtaus, valaistus… Tikkurilalla on hyvät ohjeet, tosin niissä on huomattava hypätä turhat kohdat yli: vanhalle himmeäksi hiotulle lakkapinnalle voi riittää vain yksi lakkauskerta. Lundialla on myös omat suppeammat ohjeet.

Pesin kalusteet, hioin käsiteltävät pinnat himmeäksi, puhdistin pölyn, lakkasin, hioin kevyesti, puhdistin pölyn vielä perusteellisemmin ja lakkasin viimeisen kerroksen. Lakkausten välillä lundiat saivat kuivua viikon. Kalusteiden kolhut olivat pienehköjä, joten en tasoittanut, mutta siihen olisi voinut käyttää puukittiä.

Minä käytin seuraavia tarvikkeita:

Kidesoodaa pesuun. Kohtiin, joissa puu oli paljaana, tuntui jäävän tummentumia, joten olisi ehkä pitänyt käyttää varsinaista maalipesuainetta. Kidesooda sopii kyllä hyvin pintojen käsittelyyn ennen maalausta, kun huuhtelee vain pesun jälkeen kunnolla.

Hiomapaperia karkeudeltaan 180 ensimmäiseen käsittelyyn ja karkeutta 240 lakkauskertojen välissä. Kyllä: lakkapintaa pitää kevyesti hioa aina ennen kuin päälle lakkaa uuden kerroksen. Kosteaa rättiä tukkeutuneen hiomapaperin puhdistukseen.

Harjaa ja kertakäyttörättejä pölyn poistoon.

Tikkurilan Unica Super puolikiiltävää lakkaa. Tämä on aivan järkyttävää myrkkyä, mutta sillä tehty pinta kestää. Ylipäätään maalien ja lakkojen kanssa on niin, että jos sietää liuotinkäryä työskennellessä, tarvitsee tehdä hommat harvemmin. Unica Super oli turhan jähmeää, joten jouduin hiukan ohentamaan tärpätillä myös viimeistä lakkakerrosta varten. Tämä lakka myös tummentaa pintaa hiukan, vaikka onkin virallisesti kirkasta.

Lakkaamisen sopiva pensseli. Pyysin rautakaupasta juuri lakkapensseliä, arpomalla valittu suti voi tehdä huonoa jälkeä. Pensselin esikäsittelin kunnon vesipesulla ja hankaamalla, jotta irtoharjakset lähtevät jo etukäteen. Ja toki hyvissä ajoin, onhan sen myös kuivuttava. En edes yrittänyt puhdistaa sutia työn jälkeen, vaan käytin joka lakkakerrokselle omaa pensseliä. Työn loppupuolella huomasi, että katkenneita harjaksenpaloja alkoi ajelehtia pinnoilla, joten eivät nämä olisi useampaa käyttöä kestäneetkään.

Kertakäyttörättejä on oltava hollilla, kun lakkaa kuitenkin tipahtaa väärään paikkaan tai pensseli osuu vahingossa väärään kohtaan.

Sanomalehteä ja maalarinteippiä työtilan suojaukseen.

Ainakin nämä asiat opin:

– Jo lakatun päälle voi mainiosti lakata uuden kerroksen, kunhan edellisen puhdistaa ja himmentää kunnolla. Puupintaan asti ei pidä hioa, ellei osa ole aivan järkyssä kunnossa. Lundian kalusteista voi myös lakata vain kärsineemmät osat: olisi valtava työ hioa esimerkiksi paneelioven kaikki paneelit verrattuna siihen, että käsittelee vain sen ainoan laudan, jossa on naarmu.

– Kotikonstein ei saa aikaan yhtä hienoa lakkapintaa kuin tehtaalta tullut, joten jos kaluste ei ole pahemmin kärsinyt, on parempi antaa olla.

Pölyn poistossa ei voi olla liian tarkka. Kun hiontatyö on tehty, pöly harjataan ensin pois, sitten kostealla rätillä niin monta kertaa että varmasti tulee puhdasta. Ja sitten vielä kerran, pölyä on kuitenkin vielä jossain. Tein itse hommat kylppärissä, jotta sain huuhdottua lattian pölisevän työvaiheen jälkeen. Lakatusta pinnasta pienet pölyrippuset loistavat kauas. Mitä kiiltävämpi lakka, sitä herkempi se on virheille, pölylle ja pinnan epätasaisuuksille. Ja auta armias, jos saitailee pensselin hankinnassa: irronneet karvat lakkapinnassa vasta ovatkin turhauttavaa katseltavaa.lundian_uusi_lakkapinta2

– Lakkaamisessa on oltava ripeä: lakkapinta jähmeytyy muutamassa minuutissa, ja sen jälkeen tehdyt korjaukset näkyvät. Pitää löytää tasapaino: suti ei saa olla niin kuiva, että jää siveltimenjälkiä, mutta  pinta ei saa kastua niin märäksi, että siihen ilmestyy työn edetessä valumajälkiä. Kaiken pitää siis olla valmiina, kun työ alkaa, sitten vain rajattu pinta kerrallaan edetään.

Valoa pitää olla riittävästi!

Ikkuna auki ja koneellinen ilmanvaihto päälle, niin liuotinkäryt pysyivät siedettävinä.

« Older entries