Hemmottelen itseäni Helsingin-reissuilla sushilla. Se taitaa olla parhaan makuista ruokaa, jonka tiedän. Sushikokit tosin innostuvat välillä liiankin erikoisista täyteideoista, vai mitä sanotte tästä lohi-mustikka -makuparista? Päällimmäisenä ja alimmaisena ovat merileväarkit, eikä se tietysti olisi sushia ilman sushiriisiä.
Olisi hienoa, jos suomalaisetkin ravintolat hehkuttaisivat mustikkakautta yhtä innokkaasti kuin vaikkapa muualta kopioituja parsaviikkoja. Listalle voisi kokeilla muutakin kuin mustikkapiirakkaa. Nyt on alkamassa puolukkakausi. Kukahan toisi tarjolle jotain ihan uutta?
Mustikkasushia
29 elokuun, 2016 klo 11:22 am (elämänilo, lähiruoka)
Tags: mustikka, mustikkakausi, mustikkasushi, puolukka, puolukkakausi, ravintola, sushi
Makkaranpaistoa kalastuskilpailussa
22 elokuun, 2016 klo 8:11 am (eettisyys, lähiruoka, mökkeily, ruoanlaitto, yhteisöllisyys)
Tags: kalan paistaminen, kalansaalis, kalastuskilpailu, onkikilpailu, pikkukalat, särki, särkiateria
Rauhaisan mökkilampeni rantapusikot kuhisevat kerran vuodessa onkijoita, kun paikallinen metsästysseura järjestää kalastuskilpailut. Me olemme tottuneet kalastamaan katiskoilla, mutta kisan myötä lapset ovat pyytäneet päästä onkimaan. Isotädin lahjoittama onki käteen ja kokeilemaan. Hyvinhän kala nappaa onkeen: peltojen valumavedet ovat rehevöittäneet lampea vuosien mittaan niin, ettei särkikalasta ainakaan ole pulaa. Jokaisen kiinni saadun fisun mukana lammesta poistuu rehevöittävää fosforia.
Kas niin, yhdessä on rymytty pitkin pusikoita saalistamassa, ja koittaa yhteinen illanvietto naapurin rantasaunalla – makkaraa paistaen. Kun kalat on saatu punnittua, ne jäävät lojumaan hylättyinä muovipusseihin. Mitä ihmettä? Ei minulle tulisi mieleenkään heittää kalansaalista hukkaan. Nähtävästi kaikki muut tekevät niin. Joku sentään otti muutaman särjen mukaan kissaa varten. Eikä kenellekään tule mieleen lopettaa kaloja, vaan ne saavat tukehtua hitaasti hengiltä.
Ilmainen vinkki kalansyöntikampanjoiden suunnittelijoille: Lähettäkää kalakisoihin mukaan joku osaava kalankäsittelijä grillin tai muurikkapannun kanssa. Makkaraa ei jaeta ennen kuin jokainen osallistuja on itse lopettanut kalansa, perannut ne, paistanut ja maistanut.
Kisoissa saalistetut särkikilot päätyivät tänäkin vuonna meidän keittiöömme. Kalaa olikin tehnyt mieli jo pitkään. Seuraavana aamuna en malttanut odottaa lounasaikaan asti, vaan paistoin ensimmäiset särjet jo aamiaiseksi (suomustettuna, sisälmykset poistettuna ja leivitettynä). Aah, oppisivatpa muutkin ymmärtämään herkkujen päälle. Onhan ruotojen kanssa vähän näpräämistä, mutta kyllä särkien syönti on silti helpompaa kuin vaikka rapujen kanssa väkertäminen. Ihan kaikkea ei jaksettu perata, vaan kanat saivat osansa kalaherkuista.
Jos muuten suomustaminen ei innosta, voi kokeilla vaihtoehtoisiakin kalankäsittelytapoja. Vanha tapa laittaa kalaruokaa pienistäkin kaloista on poistaa sisälmykset ja keittää sitten suolavedessä suomuineen kaikkineen. Kun kalat hetken päästä ovat kypsiä, nahka on helppo kuoria pois ja irrotella sitten kalanpalaset vaikka keittoon, kastikkeeseen tai sellaisenaan syötäväksi.
Lampaankääpiä pannulle
13 elokuun, 2016 klo 7:22 pm (elämänilo, keittiö, lähiruoka, luontoharrastus, mökkeily, metsä, ruoanlaitto)
Tags: lampaankääpä, lampaankääpäpihvit, paistaminen pannulla, ruokaohje, sienet, sieniateria, typäskääpä, valkosipuli
Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!
Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. 
Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.
Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.
Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.
Kotkan puistoja katsomassa
10 elokuun, 2016 klo 9:55 am (elämänilo, kulttuuri, lomailu, yhteisöllisyys)
Tags: kotimaan kalat, kotka, lähimatkailu, maretarium, matkailu, patsaat, puistot, sapokka, satama
Kotkan kaupungin kasvojenkohotuksesta on ollut niin paljon juttuja mediassa, että piti ihan itse lähteä katsomaan. Varsinkin kun pääsimme koko perhe sukulaisvierailulle samalla kertaa, merimiehenä seilanneen setäni luokse. Erilaisia näyttäviä puistoja on Kotkassa niin monta, ettemme muutaman tunnin vierailuun mahduttaneet niistä kuin ensimmäisen, keskustan kulmalla olevan Sapokan puiston. Hienojen istutusten lisäksi puistoissa on panostettu myös kulttuuriin: eri taiteilijoiden veistoksia lisätään maisemaan vuosittain.
Maretariumissa ihmettelimme vielä kotimaan kaloja, ja lapset touhusivat luontokoulun tiloissa. Vaikka isot akvaariot ovat näyttäviä, jännimpiä katsottavia taisivat olla pikkuiset sammakot, joista osa oli vielä vedessä pyrstöineen, osa kömpinyt maalle ja jättänyt pyrstön pois matkasta.
Kotka on hyvä käyntipaikka julkisilla matkaavalle: paljon nähtävää on saavutettavissa ihan kävelymatkan päässä. Mekin saavuimme kaupunkiin julkisilla: kokeiltua tuli sekä onnibussia että junaa.
Ekoelämää 