Kiinan viimeinen keisarinna

Tällä joululomalla uppouduin Jung Changin kirjoittamaan teokseen Kiinan viimeinen keisarinna, joka on ilmestynyt jo vuonna 2013. Löysin sen sattumalta appivanhempien kirjahyllystä. Kyseessä ei ole tusinaromaani, vaan valtavan laajaan lähdemateriaaliin pohjautuva dokumentti. Keisarinna Cixi kaappasi vallan miehensä kuoltua vuonna 1861, ja pysyi vallassa muutamia poikkeusvuosia lukuunottamatta kuolemaansa asti, vuoteen 1908.

Cixi

Keisarinna Cixi, kuva: Amsterdam museum, CC-lisenssi

Tositarina on kyllä käy jännityskertomuksesta, vai mitä ajattelette tästä lähtökohdasta: Heiveröinen keisari on kuollut, mahtavankokoista valtakuntaa ravistelee sarja kapinoita, sijaishallitsijoiden neuvosto tuntuu tekevän vain huonoja päätöksiä. Yksi keisarillisista jalkavaimoista päättää kaapata vallan yhdessä leskikeisarinnan kanssa, mutta miten he onnistuisivat, kun hovin naisilla ei ole lupa osallistua politiikkaan, ei edes oikeutta puhua kasvokkain kenenkään miehen kanssa. Valtiopetossyytteistä seuraisi tuskallisella tavalla toteutettava kuolemanrangaistus. Näistä lähtökohdista he kuitenkin saivat syrjäytettyä kahdeksan sijaishallitsijan joukon ja siirtyivät hallitsemaan maata lapsikeisarin huoltajina. Kiinan kurssi käännettiin uuteen suuntaan. Ulkomailta alettiin vähitellen hakea kokemuksia uuden tekniikan käytöstä, koulutusjärjestelmästä ja monista muista asioista. Ulkopoliittisten kriisien ratkaisukeinot käyvät hyvin opiksi nykypoliitikollekin.

Keisarinna Cixi ei käyttänyt täysiä valtuuksiaan vihamiestensä rankaisemiseen, vaikka teloituttikin vaarallisimpia vastustajiaan. Historiallisiin asiakirjoihin perusteellisesti perehtynyt kirjailija Jung Chang onkin sitä mieltä, että keisarinnan vastustajat ovat päässeet liiaksi vaikuttamaan hänen maineeseensa historiassa. Kirjailija osoittaa mm. lukuisen aikalaiskirjeiden myötä, että osoittamalla armollisuutta vastustajiaan kohtaan, Cixi onnistui voittamaan heitä kannattajikseen. Kansalaisten tyytyväisyyttä lisäsi sekin, että hän oivalsi vilkkaan ulkomaankaupan merkityksen valtiontaloudelle, mikä nosti verotulot moninkertaisiksi.

Nykyään puhutaan paljon Kiinan ihmisoikeusongelmista, mutta sama aihe puhutti maailmaa jo 1800-luvulla, jolloin mm. julmat teloitusmenetelmät herättivät kauhistusta länsimaissa. Cixi lakkautti julmimman kuolemanrangaistustavan, tuhannen sivalluksen kuoleman. Hän myös kielsi han-kiinalaiseen tapaan kuuluvan naisten jalkojen sitomisen, jossa jalkaterät murskattiin pieniksi kauneussyistä.

Kesäpalatsi Pekingissä.

Ympäristön harmoniaa 1800-luvun Kiinasta: Cixin entistämä Kesäpalatsi Pekingissä. Kuva: See Tatt Yeo, CC-lisenssi.

On kiehtovaa lukea kiinalaisten ajattelutavoista ja kulttuurista 1800-luvulla, ehkäpä se auttaa ymmärtämään myös nykyisiä ajattelun eroja Kiinan ja länsimaisen välillä. Näinä Aasian nousun aikoina on myös hyväksi yleissivistykselle tutustua erilaisiin Kiinan etnisiin ryhmiin ja niiden historiaan. Keisarinna Cixi oli kansallisuudeltaan mantšu, kuten sen ajan ylimmät vallanpitäjät. He olivat hallinneet pienenä vähemmistönä han-kiinalais-enemmistöistä maata 1600-luvulta lähtien. Kiinan menneessä kulttuurissa itselleni oli uutta saudi-henkinen tapa erottaa sukupuolet eri elämänalueille ja sulkea naiset täysin julkisen elämän ulkopuolelle. Hovin naiset elivät pitkälti eristyksissä Kielletyn kaupungin palatsissa valtavan eunukkipalvelijajoukon ympäröimänä.

Cixin aikakauden kuvaus antaa toivoa siitä, että Kiina voisi selviytyä nykyisistä saasteongelmistaan. 1800-luvulla nimittäin kiinalaiset vastustivat teollistumista ja rautatien rakentamista vuosikymmeniä. Nopeaa liikkumista ja jokapäiväisen elämän helppoutta tärkeämpiä olivat esivanhempien haudat ja luonnon tasapaino. Esimerkiksi laskettaessa laivaa vesille rukoiltiin vesien jumalaa ja pyydettiin anteeksi sille aiheutettua häiriötä. Modernisaatioprojektit ”turmelevat maisemamme, tunkeutuvat pelloillemme ja kyliimme, pilaavat fengshuimme ja tärvelevät kansamme elinkeinon”, kuten eräs Cixille uskollinen virkamies kuvasi, vaikka teollisuutta lukuunottamatta kannattikin monia uudistuksia. Koneiden jylisevää meteliä ja mustaa savua pidettiin erityisen kauhistuttavina, sillä niiden katsottiin puuttuvan luonnon toimintaan ja häiritsevän kuolleita sieluja. Ehkä harmoniaan pyrkivä arvopohja olisi puhdistettavissa esiin jostakin hiilipölyn alta?

Mainokset

Kymmenen kirjaa…

.. tai montako niitä jo kertyikään. Facebookissa monet kaverini ovat listanneet suosikkikirjojaan, mikä tuo kivasti esiin ihmisten tuntemattomiakin puolia. Tänä aamuna herätessäni minulla oli mielessäni oma kirjalistani, mutta monisanaisena haluan kertoa siitä vähän pitemmin kuin pelkät kirjailijat ja kirjojen nimet. Kaikki nämä kirjat saaneet päänupissani jonkinlaisen pitempiaikaisen muutoksen aikaan, luoneet siis uusia merkityksiä.

Jos kirjalistani sisältää täysin tuntemattomia opuksia, suosittelen aivan erityisesti kahta: lue ainakin jokin Linkolan esseekokoelma ja Nicholas Carrin Pinnalliset – Mitä Internet tekee aivoillemme.

Jostain syystä maailmankuvani perustaksi on asettunut käsitys, että me ihmiset olemme yksi ihmisapinalaji, ja toimintamme taustalla vaikuttaa satojen tuhansien vuosien evoluution metsästäjä-keräilijöinä. Tämän maailmankuvan eri osasia ovat olleet kokoamassa mm. seuraavat teokset:

Raamattu. Tunnen sen varsin hyvin. Perusteellisempi lukukokemus teininä johti ateismiin: tämä opushan on täysin epälooginen ja sekava, ja meille opetetut ennustukset ja niiden seuraukset ovat vain valikoitu osa kokonaisuudesta. Jeesuksen opetukset ovat joka tapauksessa hyviä elämänohjeita, ja Vanhan testamentin puolella taas on myös kiinnostavaa kaunokirjallisuutta, mm. näytelmän muotoon kirjoitettu Jobin kirja.

Jalouden alkuperä – Epäitsekkyyden ja yhteistyön biologiaa, Matt Ridley. Meissä, kuten muissakin ihmisapinoissa, on lajityypillinen pyrkimys yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen. Toiminta oman ryhmän hyväksi auttaa lopulta myös meitä itseämme. Myötätunto on olennaisesti ihmisen biologiaan kuuluva piirre. Tästä aiheesta on kirjoitettu paljon, tämä teos tuli ensimmäisenä mieleen lukemistani.

Luonnollinen lapsuus, Tiina Kaitaniemi. Valtaosan ihmisen kehityshistoriaa olemme olleet metsästäjä-keräilijöitä, joiden lapset ovat kehittyneet vaarallisissa oloissa. Vauvoista on myös hylätty merkittävä osa useimmissa historiallisissa ihmisyhteisöissä. Kun vauvan ja pikkulapsen käyttäytymistä miettii tältä pohjalta, siihen on helpompi vastata turvallisuuden tunnetta tarjoten. Vauvan on syytäkin nostaa meteli, jos tutuista aikuisista ei saa aistihavaintoa. Perhepeti ja kantoliina tekevän vauvan olosta turvallisemman ja vauvaperheen arjesta sujuvamman.

Jared Diamond: Miksi seksi on hauskaa? Ihmisille ja monille muille ihmisapinoille lajityypillistä käytöstä on vahvistaa parisidostaan harrastamalla seksiä ”huvin vuoksi”. Meillä poikasten hoitaminen vaatii vanhemmilta paljon työtä ja kestää kauan, siksi vanhempien hyvä sitoutuminen toisiinsa edistää jälkeläisten selviämistä. Useimmilla muilla eläimillä seksin tarkoitus on vain lisääntyminen. Samasta teemasta kirjoitti jo keskiaikainen persialainen runoilija Sa’di teoksessaan Ruusutarha: Talossa, jossa nainen nousee tyydyttämättömänä miehensä viereltä, vallitsee ainainen riita ja tora.

Mieltäni kiehtoo, miten täällä Suomessa on eletty ennen nykyistä materiaalinen hyvinvoinnin aikakautta. Tähän näkökulmia tuovat monet teokset.

Kanteletar, koonnut Elias Lönnrot. Kanteletar on siinä mielessä Kalevalaa aidompi, että sen runoja ei ole muokkaamalla muokattu yhdeksi kokonaisuudeksi. Elämä on ollut kurjaa, ja laulaminen on tehnyt siitä helpompaa.

Täällä pohjantähden alla -sarja, Väinö Linna. Yksi näkökulma Suomen historiaan ja sen taustoihin. Myös Kalle Päätalo on tehnyt vaikutuksen.

Luonnonsuojelussa monet teokset ovat olleet vaikuttavia, mutta erityisesti nämä palaavat mieleen vuodesta toiseen:

Pentti Linkolan esseekokoelmat, erityisesti Toisinajattelijan päiväkirjasta, Unelmat paremmasta maailmasta ja Voisiko elämä voittaa. Kaunista tekstiä, joista vanhimmatkin, jo 1960-luvulla kirjoitetut esseet, ovat yhä ajankohtaisia. Lukijan on myös hyvä tietää, että Linkolan savolaiset sukujuuret tuntuvat hänen tavassaan sanoa asioita.

Kutistuva maailma, Ilkka Hanski. Yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista tutkijoista selittää rautalangasta vääntäen, miksi eliölajin eloonjäämiseen pitkällä tähtäimellä ei riitä pikkuinen suojelualue. Sukupuuttovelka hävittää lajistoa myös suojelualueilta, jotka ovat jääneet eristyksiin.

Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus, Theodore Kaczynski. Yhdysvaltalainen matemaatikko, joka tuli tunnetuksi myös Unabomberiksi kutsuttuna kirjepommittajana. Hän suree teknisestä kehityksestä seurannutta luonnon tuhoa, mutta tämä hänen manifestinsa käsittelee teollisen yhteiskunnan henkisiä vaikutuksia. Kehittyvä tekniikkaa ajaa meidät vaatimuksiin yhä kurinalaisemmin toimivista yksilöistä: vaaditaan esimerkiksi pitkä koulutus, jotta ihminen ei syrjäytyisi.

Romahdus, Jared Diamond. Kirjailija taitaa olla kaikkien alojen asiantuntija, kun kirjoittaa menestyneitä tiedekirjoja aiheesta kuin aiheesta. Tässä kerrotaan historiallista faktaa siitä, mitkä piirteet ja valinnat ovat saaneet yhteiskunnat tuhoutumaan tai selviytymään historian kuluessa.

Ihmetyttää, mistä olen mahtanut ilmastoon ja energiaan liittyvän innostukseni ammentaa, kun ei tule yhtään kirjaa mieleen. Ehkä netistä sitten pääasiassa.

Yleisiä elämänohjeita on kertynyt lukuisista teoksista. Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen.

Kurt Vonnegutin tuotanto. Erityisesti Äiti yö jättänyt pysyvän jäljen: ”Beware, what you pretend to be, because you *are* what you pretend to be”. Olet sitä, mitä esität olevasi, ja toiset toimivat sen perusteella. Samaa sarjaa on Gandhin tunnettu elämänohje ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”. Vonnegutin teokset ovat lukukokemuksina ärsyttäviä, mutta päästyäni loppuun olen aina saanut oivalluksen: tämän hän siis halusi sanoa!

Pinnalliset – Mitä Internet tekee aivoillemme, Nicolas Carr. Uuden tietotekniikan pioneeri alkoi kiinnittää huomiota netin käytön vaikutuksiin ihmisissä. Hän kuvailee teoksessaan Pinnalliset aivotutkimusten tuloksia. Katsaus lukemisen historiaan auttaa ymmärtämään, miten iso muutos voi seurata, kun siirrytään kirjojen lukemisesta sähköiseen tekstiin, joka on täynnä linkkejä sinne tänne. Kaikki mitä aivoillamme teemme, muokkaa niitä!

Mihin kasvimme kelpaavat, Toivo Rautavaara. Olen innokas villivihannesten hyödyntäjä, ja tämä jo pula-aikana tehty klassikko on opettanut paljon uutta. Rautavaara on tosin suurpiirteinen joidenkin kasvien myrkyllisyyden suhteen. Monet rikkakasvimme edes ole Suomen alkuperäisiä luonnonkasveja, vaan esimerkiksi jauhosavikka on kivikautinen viljelykasvi, jonka esivanhempamme ovat tuoneet tullessaan.

Mistään kotosin, Marjaneh Bakhtiari. Myös uudempi teos Toista maata. Meidän ympärillämme elää kirjavampi joukko ihmisiä kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Kuinka monen sukupolven jälkeen pidämme heitä aina vain ”maahanmuuttajina”? Voisimmeko suhtautua ihmisiin vain toisina ihmisinä ilman lokerointia?

Työnhakijan kirja, Olli Aulio. Mieheni kummisedän kirjoittama kirja on sekalainen kokoelma työnhakijan ohjeita, mutta tärkein niistä on tämä: Älä koskaan sano itsestäsi mitään kielteistä työhaastattelussa! Ehkä tästä voi johtaa apua elämään yleensä ja myös suhtautumisessa muihin ihmisiin.

Vaaralliset viljat, Braly & Hoggan. Gluteeniviljojen syöminen voi aiheuttaa välillisesti monenlaisia sairauksia, jos perimäsi sattuu olemaan sellainen, että se tuottaa vasta-aineita gluteenia vastaan. Samat vasta-aineet nimittäin voivat tuhota omiakin kudoksia.

Ja vielä vaikka kuinka paljon muita kirjoja. Monesta kirjasta on jäänyt mieleeni elämään jokin yksittäinen ajatus. Toiselle lukijalle kirjan merkitys voi olla ihan toinen. Olen nähtävästi tiedekirjaintoilija, vaikka yritän aina lukea kaunokirjallisuuttakin. Kymmeneenkö olisi jo pitänyt lopettaa?