Uskonnoton Suvivirttä veisaamassa

Olennainen osa mökkeilykulttuuria ovat vanhat aikakauslehdet, joista löytyy vaikka mitä helmiä. Tänään bongasin viimevuotisesta Kotiliedestä Suvi Aholan haastattelun, jossa hän mainitsee läheisestä suhteesta seurakuntaan, vaikka onkin uskonnoton: ”Kirkko on minulle yhteisö, joka on hyvän puolesta pahaa vastaan. Siksi haluan kuulua siihen.” Naulan kantaan, juuri näin minäkin ajattelen. Tai no, en ole liittynyt takaisin kuten tämä Hesarin kulttuuritoimittaja, mutta olen alkanut viihtyä kotikaupunginosani Laajasalon kirkossa. Ja tänä keväänä olen päässyt lasten kanssa laulamaan Suvivirttäkin jo kahdessa tilaisuudessa.

syreeni kukkii sateessaPerustaisin varmaan jonkun ateististen seurakunta-aktiivien kerhon, ellen jo kuuluisi liiankin moneen yhdistykseen. Olen itse ollut ihan järkyttävä putkiaivo suhteessa kirkkoon ja uskontoon. Tieteeseen luottavana fyysikkona tuntui ärsyttävältä, että noinkin viralliset ja jyhkeät yhteisöt keskittyvät sellaiseen, ”mikä ei ole totta”. Sittemmin maailmankuvani avartui. Ratkaiseva oivalluksen hetki oli tamperelaisen professorin Yrjö Hailan luento. Hänen mukaansa uskonnolliset kielikuvat on vain tapa sanoa, että ”pyrimme yhdessä kohti hyvää ja haluamme tässä sanoa sen ääneen”. Vähän kuin syksyllä tapahtuvaa järviveden jäähtymistä voi kuvata sanomalla, että ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen”. Olisi aika lapsellista kiukuttelua ruveta inttämään, ettei mitään kiveä heittävää Jaakkoa ole oikeasti olemassa, kun sananlasku nyt kuitenkin on kuvaava ja helpottaa kesän jäsentämistä.

Tämän oivallukseni jälkeen olen vähitellen alkanut osallistua kirkon tilaisuuksiin, ja kotona laulaa loilotan hengellisiä lauluja. Suosikkini on virsi Oi herra, jos mä matkamies maan josta Tuomari Nurmiollakin on hyvä versio. Nykyisen kaupallisuuden keskellä eettisiä arvoja kannatteleva yhteisö ansaitsee kaiken tuen, ja rauhoittumisen hetki on mitä loistavin palvelu. Erityisen kivaa on käydä lapsille tarkoitetuissa kirkkohetkissä, joita Laajasalossa on arkiaamuisin kerran kuussa. Sellaisessa kävimme myös lasten kanssa suvivirttä veisaamassa, ja vielä Cantores Minoresin kevätjuhlassakin. Virsikirja on muuten verkossakin, on nuotit ja hyvät hakutoiminnot.

Kun olen tajunnut, ettei uskonnollista kieltä tarvitse ottaa kirjaimellisesti, on tuntunut erityisen nololta seurata väittelyä Suvivirren veisaamisesta. Miten joku valiokunta viitsii kytätä viivotin kädessä, loukataanko tässä nyt jonkun vapautta kun yhdessä lauletaan tällaista biisiä. Hei ihan oikeasti, nautitaan keväästä taas kerran pitkän ja pimeän talven jälkeen ja lauletaan sen kunniaksi. Täällä pohjoisessa armaan ajan saapuminen kaiken kylmässä ja pimeässä kärvistelyn jälkeen on vielä nykyaikanakin niin iso asia, että siihen sopii hyvin yhteinen rituaali.

Luin muuten vastikään Kirkko & Kaupunki -lehdestä, että Suvivirsi suomennettiin ja otettiin virsikirjaan vuonna 1701, kun oikeat kesät vihdoin olivat vihdoin palanneet 1600-luvun lopun karmeiden kato- ja nälänhätävuosien jälkeen. Suomen alueen väestöstä kuoli kolmen Suuren kuolonvuoden aikana 1695-1697 jopa kolmasosa, mikä on mahdollisesti Euroopan tunnetun historian ”ennätys”. Tätä taustaa vasten tuntuu erityisen pikkumaiselta, että Suvivirren veisaamisesta kiukutellaan. No, onneksi kiista on taas ohi vähäksi aikaa.

Ps. Ai eikö minua feministinä ärsytä kirkon mieskeskeisyys? Toki, vaikka paljonhan kirkko on parantanut. Voisivat he kyllä lasten tilaisuuksissa paremmin huomioida sukupuolisensitiivisyyden, esim. lastenohjaajat voisivat valita kertomiensa tarinoiden päähenkilöiksi myös tyttöjä.

Mainokset

Tuulivoimaa Helsinkiin – yimby!

Tuulivoimaa Helsinkiin! – joko aika olisi kypsä? Meitä osui yhteen joukko ihmisiä, joista tuntui että olisi. Mietimme porukalla, kuinka asiaa voisi edistää, ja päädyimme perustamaan kuntalaisaloitteen. Oikeusministeriö on tullut aktiivisten kuntalaisten avuksi, ja perustanut kuntalaisaloite.fi -palvelun. Siellä minkä tahansa kunnan asukkaat voivat ehdottaa parannuksia, joita päättäjät eivät ole vielä huomanneet ottaa asiakseen.

tuulivoimaloita

Kuva: Tuulivoimayhdistys

Ajattelin, että vedän kampanjointia vapaaehtoistyönä muutaman kuukauden ajan. Kuopus oli ollut päivähoitojonossa jo niin kauan, että lakisääteinen neljän kuukauden raja oli tulossa täyteen. Voisin siis aloitella työelämään paluuta hauskan vapaaehtoistyön puikoissa.

No, eihän lapsukainen mitään päivähoitopaikkaa saanut. Ensi syksynä sitten kuulemma. Järjestin hänelle viime hetken kerhopaikan, jotta pääsin tekemään hommia keskittyneesti edes neljä tuntia viikossa. Yhdeksi viikonlopuksi pyysin äitini lastenvahdiksi, jotta sain yhtenäistä aikaa aloitteen nettisivujen luomiseen. Tällä viikolla hyödynsin kirjaston satutunnin, jonka ajaksi menin viereiselle koneelle naputtamaan tuulivoima-aiheisen mielipidekirjoituksen. Jos lasten kanssa jotain oppii, niin tehokasta ajankäyttöä ja organisointia.

Onneksi mukana on ollut paljon innokkaita ihmisiä, jotka ovat tehneet aloitteen osasia: tarjonneet tilojaan käyttöön, luoneet grafiikkaa, koonneet usein kysyttyjä kysymyksiä, tiedottaneet, ideoineet, järjestäneet, tulleet mukaan askartelemaan tuulihyrriä, ylläpitäneet facebook-ryhmää, pyytäneet kavereitaan mukaan. Kaiken tämän jälkeen meillä on noin 450 allekirjoitusta tuulivoiman kaavoittamisen puolesta. Aika vähältä kuulostaa yli puolen miljoonan asukkaan kaupungissa. Toisaalta nimiä on työläs kerätä melkein minkä tahansa asian taakse: tällä määrällä olemme valtakunnan kakkonen aloitteiden listalla.

Tuulivoimaa Helsinkiin -allekirjoitusten kerääminen jatkuu vielä ainakin syksyyn asti. Aloitteen parissa työskentely on tuonut hyvää oppia viestinnässä. Vähän silti olin kade, kun Pyöräkaista Hämeentielle -aloite rysäytti allekirjoitustilaston ykköseksi keräten parituhatta nimeä vain parissa päivässä. Tuhkan sirottelun lomassa yritin lohduttaa itseäni sillä, ettei kakkostila 84:n aloitteen joukossa ole huono sekään. Molemmat kärkikaksikon aloitteet tavoittelevat odotettuja parannuksia kotikaupungissamme ja nostavat tärkeitä asioita esille, joten nimeä alle vain!

Äitienpäivää viettämässä

Voi kultamussukkaiset! Lapset ovat taas rehkineet salaisten askartelujen kimpussa, esikoinen tarhassa ja kuopus kerhossa. Siinä ne kortit ja kukkaset nyt komeilevat senkin päällä.

äitienpäiväkortteja Tuntui tosi hyvältä yhtenä päivänä, kun Taito sanoi, että rakastaa minua niin kovasti eikä haluaisi olla kenenkään muun lapsi. Muistan nimittäin itse lapsena miettineeni, miksi juuri minulle on sattunut perhe, jossa kaikki vain riitelevät keskenään. Suorastaan ”keräilin” tavallisia perheitä kaveripiirissäni: oli ihanaa olla kylässä kavereiden luona, jossa ihmiset keskustelivat keskenään ihan tavallisesti ja tekivät asioita yhdessä.

Perheenjäsenten keskinäinen ja lapsille puhumisen tapa on tärkeä siksikin, että samalla saadaan malli, kuinka toisten ihmisten kanssa toimitaan. Olen oppinut kohteliasta viestintää kunnolla vasta aikuisiällä: toisia ihmisiä on syytä kohdella arvostavasti, niin lapsia kuin aikuisiakin. Nuorempana ihmettelin, miksi ihmiset lähipiirissäni aina loukkaantuivat niin helposti jostain sanomisestani. Itse en olisi loukkaantunut samanlaisista töksäytyksistä, kun olin tottunut siihen, että ihmisille nyt töksäytellään kaikenlaista.

Muistan myös, miten kivaa oli alle kouluikäisenä askarrella äidin kanssa. Taito taas oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiinsa, että on kivaa, kun äiti pelaa niin paljon. Olemme saaneet puheterapiaan liittyviä harjoituksia, jotka on tehty lautapelimuotoon, ja niiden avulla on opeteltu ensin k:ta ja sitten r:ää. Huvikseenkin on toki pelattu paljon, ja etenkin askartelu saksilla leikellen on Taiton oma juttu. Valokki pitää etenkin lukemisesta ja pallottelusta, muovailusta ja vesiväreillä maalaamisesta.

Näin matkataan maakuntiin tulevaisuudessa

Matkustin jokin aika sitten pitkästä aikaa mökkireissulle autolla. Siinä auton kiihdyttäessä ja hidastaessa jonon mukana sekä kuskin hartioiden puutuessa tuli mieleen vaihtoehtoisiakin tapoja järjestää liikkuminen.junan autonkuljetusvaunu

Sähköautojen yleistymistä hidastavat vain kalliit akut. Akkuja tarvitaan ylenmäärin siksi, että autolla voisi ajaa myös maakuntaan pysähtymättä lataamaan välillä. Maakuntiin on kuitenkin olemassa varsin hyvä sähköistetty runkoverkko, junanraiteet. Miksei sähköautoja ajeta junan autovaunuun latautumaan? Matkustajat voisivat siirtyä vaikkapa ravintolavaunuun nojautumaan mukavasti taaksepäin. Tai työskentelyhyttiin naputtamaan kannettavaa. Riittäisi, että veturinkuljettaja huolehtii ohjauksesta. Määränpäätä lähimmällä asemalla voisi ajaa sähköauton taas pois autovaunusta, ja pienempikin akku riittäisi perille.

Tilannehan paranee entisestään sitten, kun siirrytään robottiautoihin, joiden ei tarvitse olla henkilökohtaisia. Annetaan robottiauton kuljettaa meidät rautatieasemalle. Jätetään kulkuneuvo robottiautojonon pysäköintiletkan viimeiseksi. Sitten nautitaan junamatkasta, ja otetaan pääteasemalta jonon ensimmäinen yhteiskäyttöauto kuljettamaan meidät viimeinen etappi. Edelleen pieni akku riittäisi useimmissa tapauksissa, eikä tarvitsisi kuljetella autoja turhaan pitkin maata.

junan kyydissäMiksei näin jo tehdä? Liikennettähän ei ole järjestetty järkeväksi tai mukavaksi, vaan ihmisille myydään autoja tunteisiin vedoten ja isolla rahalla mainostaen. Oma kulkupeli lojuu sitten enimmän aikaa pihalla toimettomana, kun se voisi olla jossain muualla hoitamassa tehtäväänsä, siirtämässä ihmisiä paikasta toiseen. Täytyy toivoa, että kuskittomien autojen pääsy markkinoille auttaa järjestämään liikenteen pohjiaan myöten eri tavalla, tällä kertaa optimoidusti. Ovatkohan autovalmistajat huomanneet, että kuskittomien yhteiskäyttöautojen myötä kulkupelejä tarvittaisiin ehkä neljännes nykyisestä, jos sitäkään?

Vertailin aikaa, joka kesti päästä kotoa mökille julkiset – juna – äidin laina-auto vaihtoehdolla verrattuna laina-auto ovelta ovelle -vaihtoehtoon. Laina-auto oli ehkä puolisen tuntia nopeampi monen tunnin reissulla, mutta matkustusmukavuus selvästi alempi. Ai miten niin vain puoli tuntia? Ainakin lasten vuoksi automatkalla on pidettävä ruoka- ja perillä lomallavessatauko, joka syö aikahyödyn. Junassa nämä tauot voi hoitaa samalla, kun kiidetään kohti määränpäätä. Muun ajan voi touhuta leikkivaunussa, lueskella tai lepuuttaa. Tässä iässä jalkojen verenkierto ei myöskään oikein kestä pitkää paikallaan istumista. Ilta ja seuraava aamu menevät jalat turvoksissa. Lapsiakin on kovin vaativaa viihdyttää turvaistuimiin köytettynä.

Matkatavaratko? Tämä on varmaan monelle iso syy valita oma auto. Matkatavaroiden kuljetuksenkin voisi järjestää helpolla tavalla, kun päästettäisiin vain insinöörit perehtymään asiaan. Matkatavaramoduuli, joka seuraisi mukana omia aikojaan ilman erityistä huolenpitoa?

Kuusivuotiaan teemasynttärit

kuusivuotiaan_teemasynttarit3Esikoisen kuusivuotissynttäreiden teemaksi valittiin Metsäneläinten kokoontuminen. Jokainen vieras sai tuoda tullessaan pehmolelun, joka pääsi tapaamaan toisia pehmoleluja. Mietimme ensin, pitävätkö vieraat teemaa liian pienten lasten juttuna. Päivänsankari piti ideasta, joten ei onneksi tarvinnut jatkaa epäröintia sen enempää. On kivaa, kun lapset voivat olla lapsia. Vieraistakin oli kivaa tuoda mukaan omat pehmonsa; myös pari vuotta vanhemmat vieraat olivat innolla eläintensä kanssa mukana.

Juhlan ohjelma muodostui tällä kertaa seuraavanlaiseksi, otin ideoita kirjastosta löytämästäni Meillä on lastenjuhlat -kirjasta:

  • klo 14 vieraat saapuvat, vapaata leikkiä: vieraat innostuivat puhaltamaan saippuakuplia parvekkeellakuusivuotiaan_teemasynttarit4
  • tutustuminen ja jäätelö (sillä välin pehmolelut yhteiskuvaan)
  • kevään saapuminen -esitys
  • pehmolelujen tapaaminen (esityksen lopuksi pehmoeläimet pääsevät tapaamaan toisiaan ja talviunilta heränneitä eläimiä)
  • onnittelulaulu, juhlapöytä kakkuineen
  • vapaata leikkiä
  • laululeikkinä elefanttimarssi, jonka avulla kootaan vieraat seuraamaan lahjojen avaamista
  • lahjojen avaaminen
  • laululeikkejä olisi vielä leikitty jos olisi ehditty
  • klo 16 juhlat loppuvat, vieraat saavat mukaansa lastenkirjojen sivuista askarrellut vappuhyrrät

Meillä ei ole vielä koskaan ollut juhlaohjelmassa ongintaa, joka tuntuu nykyään olevan juhlien vakiojuttu. Yritän pyristellä eroon tavarakeskeisestä kulttuurista. Yksi synttäreilläkävijäkonkari kysyi, onko ongintaa tulossa, mutta hänkään ei kitissyt, kun ilmoitin, ettei se meillä kuulu ohjelmaan. Lähtiessä mukaan saadut vappuhyrrät olivat kyllä kovasti mieleen.

lahjoja avaamassaIhastelimme itse askarreltuja kortteja, jotka olivat tällä kertaa enemmistönä. Lahjoistaan päivänsankari piti kovasti. Me vanhemmat taas mietimme juhlailoon osallistumisen lomassa, missä uusia tavaroita säilytetään ja kuka ne siivoaa lattialta: hänen makuunsa valittuja kirjoja, taikatemppukortit, legoja, uusi vaunu Brio-junarataan, saippuakuplatarvikkeet, vanhemmilta saatu huppari, housut ja kevätpipo, piirtämistarvikkeita. Voi kun joku joskus lahjoittaisi jotain, mikä ei vie säilytystilaa tai aiheuta siivoustarvetta: lipun lapsille sopivaan tapahtumaan, lahjakortin kotieläinpihavierailulle, retkiseuraa metsään… Mutta ihanaa, että selvästi lahjan antajat olivat miettineet, mistä lapsemme pitää, vaikka olisi kyllä pitänyt niistä teatterikäynneistä ja retkistäkin.

kaksivuotias juhlija ykköset päälläTarjoiluista opimme, että jäätelö on suursuosikki, täytekakku taas ei. Toisaalta isot jäätelöveneet ehkä täyttivät massut siinä määrin, ettei alkupalaa laajempaa juhlapöytää olisi juuri tarvittukaan. Ensi kerralla jäätelökakku täytekakun sijasta? Siitä olin tosi iloinen, että odotettuakin isompi vierasjoukko, 11 vierasta ja kolme oman talon lasta, leikki hyvällä mielellä ja juhlat pysyivät hallinnassa. Ennen lapsisynttäreitä aina vähän jännittää, karkaako tilanne käsistä. Ehkä tasapainoa auttoi se, että vieraiden joukossa oli jonkin verran ikävaihtelua, ja sukupuolijakaumakin oli aika tasainen.

Tänään jatkettiin juhlintaa vielä sukulaisten ja kummien kesken perinteisillä kummikahveilla. Kivaa oli, ja tänä vuonna pidin huolen, että päivänsankari pääsi kertomaan kuulumisiaan, eivätkä aikuiset jumittuneet vain omiin aikuisten juttuihinsa. 🙂