Oksennustautia vastaan

oksennustautia_vastaan2Soodapurkki tyhjeni ja maitohappopöpöt olivat tarpeen, kun kommuuniin iski kevään oksennustautiepidemia. Enpä ollut arvannutkaan, että neljävuotias voi oksentaa unissaan pitkin sänkyä heräämättä siihen lainkaan. Kämppiskin sairastui ja oli ensimmäistä kertaa pois töistä kahdenkymmenen vuoden työuransa aikana. Joskus vahvimmatkin sortuvat, ja se on pelottavaa. Minut tauti kiersi, Valokkikaan ei paljon oireillut. Olen tainnut viettää rentoa perhe-elämää viime ajat, kun flunssakaan ei ole saanut otetta.

Ai mitä soodalla sitten tehdään oksennustaudissa? Luin maakuntalehdestä hyvän vinkin, että tavallinen ruokasooda toimii mm. hajunpoistajana ja kuivapesuaineena. Sulloimme yöllä tahriintuneet lastensängyn lakanat ja Taiton yövaatteet kylpyammeeseen likoamaan, mukaan muutama teelusikallinen soodaa. Aamulla ne oli hyvä panna pyykkikoneeseen, sillä haju oli tipotiessään.

Kunnon osuman saanut sohvatyyny tupsuteltiin niin ikään soodakerroksen

Dyson-imuri odottaa työhön pääsyä.

Tahra on kuivunut ja pölypussiton Dysonimme on valmiina työhön.

alle, ensin tietysti pyyhittiin kaikki mitä rätin kanssa irtosi. Seuraavana päivänä jauhe imuroitiin pois. Haju lähti aika hyvin tässäkin tapauksessa, mutta tahra näkyy vielä jonkin verran. Samaa keinoa voi yrittää myös maton kuivapesuun.

Kertakäyttörätit osoittautuivat taas tarpeellisiksi. Säilytämme  kylppärin kaapissa läjää puhkikuluneita lakanoita ja nuhjaantuneita puuvillavaatteita juuri tällaista tarvetta varten. Epämiellyttävä tahra on mukavampi puhdistaa, kun rättiä ei tarvitse enää jäädä huuhtomaan, vaan sen voi heittää menemään.

Vatsatautien varalta meillä on aina varastossa maitohappobakteereja. Niillä vahvistetaan suoliston hyvää bakteerikantaa. Kapselin sisällön voi myös sekoittaa vaikka lasten maitolasilliseen. Mielestäni pöpöistä on apua, ainakin vatsaongelmat ovat olleet meillä pian ohimeneviä.

Nyt massut ovat jo kunnossa, mutta täysissä voimissaan perheenjäsenet eivät vielä tunnu olevan. Vatsataudin jälkeen heikko olo voi jatkua pitkäänkin.

-Piia

Joutsenet saapuivat

Eilinen sunnuntaipäivä: Olimme kiivenneet korkealle kalliolle Taiton ja hänen samanikäisen kaverinsa kanssa kantavia hankia pitkin. Lapset olivat peuhanneet pitkin rinnettä aikansa, ja jääneet loikomaan katsellen taivaalle. Ja silloin kolmen joutsenet aura ilmestyi näkyviin: tutut toitotukset kuuluivat, linnut kiertelivät katsellen synnyinmaataan pitkän talven jälkeen.

joutsenet_saapuivatKotona kirjasimme joutsenhavainnon mukaan lasten Kevättuuli-lomakkeelle. Olemme perheen voimin osallistuneet tänä vuonna ensimmäistä kertaa Luonto-Liiton Kevätseurantaan.  Nettiin voi kirjata laajan joukon havaintoja pitkin kevättä. Ne tallennetaan Luonnontieteellisen museon tietokantaan. Kylmyyden takia meillä on keväthavaintoja vielä kovin vähän, yhtään muurahaistakaan emme ole löytäneet.

Tänään maa olikin taas lumen peitossa, ja kävimme nauttimassa leikkipuistossa mahtavasta pulkkamäki-ilmasta.

Ilmastonmuutoksen myötä säihin tulee uusia yllätyksiä: kukapa olisi pari vuosikymmentä sitten arvannut, että sula jäämeri voikin ohjata pohjoisen kylmät tuulet keski-Eurooppaan asti.  Pitkän ajan sääennusteita ei toki yhden ilmiön pohjalta voi vielä tehdä: keskimääräiset lämpötilat kohoavat hiljalleen ylöspäin, mutta satunnainen vaihtelu takaa sen, että säässä riittää keskusteltavaa tulevaisuudessakin.

-Piia

Talven viimeinen metsäretki

Kevään valohoidosta pitää ottaa kaikki irti, ajattelin, ja kiirehdin perheenjäseniä ulko-ovea kohti pääsiäismaanantaina. Kävimme nauttimassa hurjaa vauhtia hupenevista hangista ja etsimässä kevään merkkejä. Lähiluonnossakin on valtavasti yksityiskohtia, joita voi jäädä katsomaan. Taito oli innostunut jo esittelemästäni hangelle varisseesta männynsiemenestä: ”Jee, en olekaan koskaan ennen nähnyt männynsiementä”.

Pikalounaaksi varattua hernekeittopurkkia ei tarvittukaan, kun nautimme metsäretken lopuksi brunssin lähelle avatussa uudessa ravintolassa.

Parhaaseen lähimetsään joutuu nykyään kulkemaan hakkuuaukion läpi. Taito pelkäsi hakkuukoneen ilmestyvän uudelleen paikalle hetkenä minä hyvänsä.

Parhaaseen lähimetsään joutuu nykyään kulkemaan hakkuuaukion läpi. Taito pelkäsi hakkuukoneen ilmestyvän uudelleen paikalle hetkenä minä hyvänsä.

talven_viimeinen2

Rannan lepät kevätauringossa.

talven_viimeinen3

Kevään väriloisto alkaa pajuista. Niiden oksissa näkyy punaruskean lisäksi vihreää, kun ne ottavat talteen kevätauringon säteet jo ennen lehtien puhkeamista.

talven_viimeinen4

Pääsimme viimeinkin tutkimaan ulkoilureitin sivupolkua, joka on houkuttanut jo monesti aikaisemmin.

talven_viimeinen5

Lahoava puunrunko sisältää valtavasti elämää, tähänkin vuodenaikaan näkyy kaksi kääpälajia ja erilaisia sammalia.

talven_viimeinen6

Kyltti Stansvikin ravintolan pihatiellä.

talven_viimeinen7

Osa pääsiäisbrunssia. Miksi tämäkin ravintola yritti tarjota lapsille nakkeja ja muusia, kun lapsille maistuvat mainiosti myös lohitartar, venäläiset suolakurkut, salaatti ja kasvispaistos?

talven_viimeinen8

Ruokahalun herättelyä jälkiruokapöytää varten. Sieltä Taito lopulta piti kantaa pois, jotta pääsimme kierimään kotia kohti.

talven_viimeinen9

Valokki vetää henkeä lukuisten lohitartarlusikallisten, parin blinin ja kasvisten jälkeen. Sitten vielä pari palaa hedelmäkakkua. Onni on olla taapero: kotimatkan voi viettää päiväunia kiskoen.