Nuhanenä auki

Flunssakaudella lasten oireiden helpottaminen vaatii kekseliäisyyttä. Kun oma olo tukkoinen ja kurja, nenän voi sentään niistää ja ottaa särkylääkettä. Meillä kolmevuotias Taito ei vielä osaa niistää nenäänsä, muutaman kuukauden ikäisestä vauvasta puhumattakaan. Niinpä hengitystä on helpotettava muilla keinoin.

Paras löytö nuhanenän avuksi ovat meillä nenätipat: tavallista 0,9-prosenttista suolaliuosta myydään apteekissa pienissä nenätippapulloissa. Sitä kun spruuttaa molempiin sieraimiin, tukkoinen nenä useimmiten aukeaa. Toimii niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Toimenpiteen voi toistaa niin usein kuin tarvitsee. Lisäapuna toimii höyryhengitys. Vauvan nenästä räkätappeja saa poimittua myös pumpulipuikon avulla, mutta se ei auta syvemmälle juuttuneeseen tukkoisuuteen.

Neljän euron nenätippapulloja ehti kulua aikamoinen määrä, ennen kuin lähdimme säästölinjalle. Yritimme ensin tehdä suolaliuosta kotikeittiössä ja täyttää pulloja uudestaan. Ilman vaakaa emme saaneet liuoksen väkevyyttä ihan kohdalleen, ja suolaliuoksesta joutui suurimman osan heittämään pois, koska ihan pieniä määriä on vaikea tehdä.

Sitten huomasin apteekissa myynnissä samanvahvuista suolaliuosta isoissa 2,5 dl pulloissa, ja hintakin oli puolet pikkupullon hinnasta. Otimme uuden lähestymistavan: täytämme kaapin pohjalle jääneitä lääkeannosteluruiskuja isosta pullosta ja spruuttaamme niiden avulla liuosta nenään. Jokaiselle perheenjäsenelle voi ottaa oman annosteluruiskun, josta riittää moneen käyttökertaan. Ruiskut voi desinfioida ennen uutta täyttöä hautomalla sopivassa astiassa kuumassa vedessä.

nenatipat

Etenkin vauvan kanssa nenätipat ovat olleet suuri apu. Tukkoinen nenä aiheutti pahimmillaan rintaraivareita: vauva parkuu kuin syötävä, mutta ei suostu imemään rintaa. Imemisestä kun ei tule mitään nenä tukossa. Nenätipoilla rintaraivaritilanteista päästiin yli käden käänteessä, enkä tiedä, mitä olisin tehnyt jos tätä nenänaukaisukeinoa ei olisi ollut. Kolmivuotiaan yöunetkin se on pelastanut monet kerrat.

Nyt vain yksi asia mietityttää: miten kauan avattua suolaliuospulloa voi käyttää? Onko se muuttunut bakteeriviljelmäksi jo viikossa tai kahdessa? Aikuisille olemme käyttäneet pitkäänkin avoinna ollutta pulloa, mutta miten hygieeninen vauvan kanssa pitää olla?

-Piia

Mainokset

Kolmevuotias muistaa luontoelämykset

Jopas jotakin, kolmevuotiashan muistaa yhteisiä luontoelämyksiä jopa vuoden takaa! Tämän huomasin, kun hän ulkona kävellessämme pyysi päästä taas katsomaan sieniä takapihan metsään. Kävimme siellä kääpiä ja muita sieniä katsomassa muutaman kerran vuosi sitten, enkä muista, että retkiä olisi juurikaan muisteltu siinä välillä. Jännää, että lapselle sellainen asia voi olla merkityksellinen, jonka tärkeyttä ei juuri tapahtumahetkellä huomaa. Kyllä hän ihan iloisena katseli sieniä silloin kaksivuotiaana, mutta en arvannut, että se olisi mikään erityinen elämys.

Lähiluonnon muistikuvia pitkän ajan takaa on löytynyt paljon muitakin: esimerkiksi naapuripihan heinittyneellä hiekkalaatikolla seikkaillutta leppäkerttua on kaivattu, samoin muurahaisten pietaryrtin varressa ollutta kirvalaidunta, jota ihmettelimme keväällä lähileikkipuiston kyljessä.

Kaupungin yli-innokkaaksi yltyvä lähiympäristön siistiminen on asettanut omat esteensä lähiluonnon tutkimiselle. Yritäpä tunnistaa kasveja lapsen kanssa, kun minkään ei anneta rehottaa vaan jopa metsämäisen lähiöpuiston kasvillisuus leikataan nurmikoksi. Lisäkiukkua aiheuttaa, että tämä tehdään verorahoillani, tai oikeastaan lasten verorahoilla, sillä kaupunki ottaa joka vuosi lisää velkaa. Perjantaina kaadettiin kotikatumme pihlajat ilman ennakkovaroitusta. Kolmevuotiaan parku oli sitä luokkaa, että teki mieli soittaa kaupungin Rakennusvirastoon ja pyytää rauhoitusapua.

Kaatuneilta puunrungoilta voisi tunnistaa kääpiä, sammalia ja monenlaista muutakin, jos puunrunkoja ei kuljetettaisi pois. Läheisessä yksityisessä kartanopuistossa Herttoniemessä sentään on sekä komeita maatuvia puunrunkoja että harkiten jätettyjä luonnonkasveja. Ja puisto on komea, ne eivät ole mitenkään viihtyisyydestä pois.

Viime syksynä kirjoitin, miten kylvimme Taiton kanssa tammenterhoja takapihan metsään. Samalla hautasimme sinne hevoskastanjoita, joita putoaa etupihan puista. Nyt sientenkatselureissulla etsiskelin uteliaana puuntaimia. Tammentaimia ei löytynyt, mutta hevonkastanjapuuntaimia oli kaksi, toinen sellaisessa paikassa, se voisi olla minun jäljiltäni. Jaksaisikohan se jatkaa kasvuaan isoksi puuksi? Olemme pian muuttamassa pois, mutta voisimme käydä myöhemminkin katsomassa omaa jälkeämme vanhan kotitalon pihalla.

-Piia

Minun jälkeni maailmassa: hevonkastanjan taimi on ilmestynyt metsään, jonne vuosi sitten kätkimme hevoskastanjoita ja tammenterhoja.

Minun jälkeni maailmassa: hevonkastanjan taimi on ilmestynyt metsään, jonne vuosi sitten kätkimme hevoskastanjoita ja tammenterhoja.

Jääkaappi- ja pakastinostoksilla

Kommuunin uuteen asuntoon muutto lähestyy. Olemme järjestelleet remontteja ja miettineet, mikä kelpaa asunnossa sellaisenaan ja mikä kannattaisi uusia. Vanhan jääkaappipakastimen päätimme korvata uudella. Seitsemän hengen ruuat eivät oikein enää mahdu vakiokokoiseen jääkaappiin. Uudessa keittiössä odottavat kylmälaitteet ovat niin iäkkäitäkin, että ne lienevät aikamoisia sähkösyöppöjä.

Energiamerkintöjen ansiosta kylmälaitevalmistajat ovat tosissaan tehneet töitä sähkönkulutuksen minimoiseksi. Se on ainoa laiteryhmä, jonka sähkönkulutus on kodeissa pienentynyt, vaikka jäähdytettävä säilytystila on vain kasvanut.

Sähkönkulutussaiturina olin vähän huolissani, kun kämppikset esittivät tilavaatimuksiaan. Jääkaappiruokia ei kuulemma voisi säilyttää missään alle 180 cm korkuisessa tilassa. Ajattelin, miten ramppaamme kaikki jääkaapilla ja joka kerta sieltä hulahtaa ulos kylmää ilmaa, jonka kaappi taas joutuu korvaamaan uudella. Pakasteille suunniteltiin hankittavan tilaa saman verran. Epäluuloni sähkönkulutuksesta hälvenivät, kun katsoin valmistajien antamia kulutustietoja. Kun valitsee A+ -luokkaa, voi olla, että sähkönkulutuksemme ei edes kasva lisätilasta huolimatta.

Sitten olikin aika miettiä, mistä laitteet saadaan. Halusimme tietysti käväistä ostoksilla mahdollisimman lähellä. Kauppojen karkaaminen kehäteiden varteen tekee hankinnat työläiksi. Nettihaku antoi lähimmäksi kodinkonekaupaksi Hämeenheikin, joka on Herttoniemessä ihan vieressä. Itäkeskuksen kodinkoneliikkeistä oli yllättävän vaikea löytää tietoa, mutta löytyi senkin kyljestä lopulta jokunen kauppa.

Paikallinen Hämeenheikki olikin kiva löytö: erinomaista palvelua ja laadukkaan oloisia laitteita. Asennukset ja kuljetukset järjestyisivät myös joustavasti. Jopas, pakastimiinkin on kehitetty automaattisulatus (no frost) sitten viime väkemän, kuulostaapa kätevältä. Itäkeskuksen Hirvoxilla katsoimme vielä vertailun vuoksi vaihtoehtoisia malleja, mutta jos jääkaapin kahva tuntuu lenkottavan jo ostohetkellä, sen ennuste ei ole kovin hyvä koko kommuunin kuormituksessa.

Tämännäköisen jääkaapin olisin halunnut, mutta valkoinen tuli. Näitä muotoiluihmeitä oli vain yksi malli, ja se ei sopinut meille. Miksei muotoiluun panosteta enemmän?

Tämännäköisen jääkaapin olisin halunnut, mutta valkoinen tuli. Näitä muotoiluihmeitä oli vain yksi malli, ja se ei sopinut meille. Miksei muotoiluun panosteta enemmän?

Kylmälaitteiden maksamisen jälkeen huomasimme, että eihän miehenkorkuinen pakastin edes mahdu sille suunniteltuun tilaan alakerrassa, iso sähkötaulu on tiellä. Hankinnat uusiksi siis. Säätämisen keskellä olemme olleet erityisen iloisia siitä, että tuli suosittua lähellä olevaa liikettä. Palvelu on pelannut edelleen, kun yhden ison pakastinkaapin sijasta pitäisikin hankkia kaksi pientä.

Mutta voi surku: pikkukaapeissa ei ole automaattisulatusta, josta ehdin jo iloita kovasti etukäteen. Olisi loppunut viimein pakkasilmojen odottelu sulatussählingin käynnistämistä varten. Jääkaappi sentään on sellainen kuin pitikin, siis teknisiltä ominaisuuksiltaan. Vielä kun joku valmistaja panostaisi niiden muotoiluun, ihmiset kuitenkin suosivat kauniita esineitä.

-Piia