Perheeni on sitten selvinnyt talvesta maalla! Varmaankin olemme kevytmaalaisia, kun asumme vain kirkonkylällä, mutta ainakin viikkojen kireän pakkasjakson ajan se oli hyvä. On tuntunut hyvältä totutella taas savolaiseen kulttuuriin.
Muualla Suomessa hoetaan, että kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Näin on, ja se on olennainen osa savolaista keskustelukulttuuria. Tapoihin kuuluu ujuttaa keskusteluun sekaan vakavalla naamalla sanottuja lausahduksia, joita ei ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Kuulijan tehtävä on itse nämä tunnistaa.
kuva: waferboard, Flickr, CC
Helsingissä jouduin opettelemaan tästä tavasta pois, kun heittoni johtivat yhtenään riitoihin etenkin jäykkien pohjanmaalaisten kanssa. Nyt opettelen uudelleen huastelemaan oikeaoppiseen paikalliseen tyyliin. Tällä viikolla minulla oli tapaaminen Juvalla kymmenen vuotta asuneen tunisialaisen tutkijan kanssa. Hän naljaili työkaverilleen niin, että tuntui vaivaannuttavalta. Kohtelias kuitenkin yritän olla.
Nautin myös yleisestä rentoudesta, joka ulottuu puheenparsien ohella muuhunkin elämään. ”Etteivät saranat turhaan kulu”, sanoo tuntematon miekkonen minulle kaupan ovea avatessaan. Juvalaiset jäävät helposti juttusille tuntemattoman, vennon vieraan, kanssa pitkäksikin aikaa, ja samalla selviävät yhteiset tutut ja mahdolliset sukulaisuussuhteet.
Pari päivää sitten kävin ensimmäistä kertaa katsastamassa autoa, ja siinä kahvikupposta juodessani aika kului mukavasti, kun toinen odottelija kertoili 1950-luvun kouluajoistaan. Jätin kertomatta, että hän on juuri edesmenneen tätini ikäinen, muuten loppupäivän aikatauluni olisi pitänyt järjestää uusiksi. En ihmettele, että Pohjanmaalla saadaan enemmän yritystoimintaa aikaan. Siellä luultavasti käytetään huasteluajat tekemiseen. Mielialalle sosiaalisuus tekee hyvää, vaikkei keskustelun aihe mitään merkittävää koskisikaan. Enpä ole sitäkään aikaa vatvomassa omia asioita mielessäni.
Ekoelämää 