Savolaista kulttuuria omaksumassa

Perheeni on sitten selvinnyt talvesta maalla! Varmaankin olemme kevytmaalaisia, kun asumme vain kirkonkylällä, mutta ainakin viikkojen kireän pakkasjakson ajan se oli hyvä. On tuntunut hyvältä totutella taas savolaiseen kulttuuriin.

Muualla Suomessa hoetaan, että kun savolainen avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle. Näin on, ja se on olennainen osa savolaista keskustelukulttuuria. Tapoihin kuuluu ujuttaa keskusteluun sekaan vakavalla naamalla sanottuja lausahduksia, joita ei ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi. Kuulijan tehtävä on itse nämä tunnistaa.

kahvikupit

kuva: waferboard, Flickr, CC

Helsingissä jouduin opettelemaan tästä tavasta pois, kun heittoni johtivat yhtenään riitoihin etenkin jäykkien pohjanmaalaisten kanssa. Nyt opettelen uudelleen huastelemaan oikeaoppiseen paikalliseen tyyliin. Tällä viikolla minulla oli tapaaminen Juvalla kymmenen vuotta asuneen tunisialaisen tutkijan kanssa. Hän naljaili työkaverilleen niin, että tuntui vaivaannuttavalta. Kohtelias kuitenkin yritän olla.

Nautin myös yleisestä rentoudesta, joka ulottuu puheenparsien ohella muuhunkin elämään. ”Etteivät saranat turhaan kulu”, sanoo tuntematon miekkonen minulle kaupan ovea avatessaan. Juvalaiset jäävät helposti juttusille tuntemattoman, vennon vieraan, kanssa pitkäksikin aikaa, ja samalla selviävät yhteiset tutut ja mahdolliset sukulaisuussuhteet.

Pari päivää sitten kävin ensimmäistä kertaa katsastamassa autoa, ja siinä kahvikupposta juodessani aika kului mukavasti, kun toinen odottelija kertoili 1950-luvun kouluajoistaan. Jätin kertomatta, että hän on juuri edesmenneen tätini ikäinen, muuten loppupäivän aikatauluni olisi pitänyt järjestää uusiksi. En ihmettele, että Pohjanmaalla saadaan enemmän yritystoimintaa aikaan. Siellä luultavasti käytetään huasteluajat tekemiseen. Mielialalle sosiaalisuus tekee hyvää, vaikkei keskustelun aihe mitään merkittävää koskisikaan. Enpä ole sitäkään aikaa vatvomassa omia asioita mielessäni.

Päätös

lapset luonnossaVuosien maalle vai kaupunkiin -vatvominen on nyt tehty. Ensi talveksi emme enää palaa Helsinkiin, sen jälkeen pohdimme asiaa uudestaan. Mieli teki jäädä jo viime syksynä, mutta silloin minulla ei vielä ollut ajokorttia. Tämä syksy tuntui viimeiseltä tilaisuudelta ennen eläkepäiviä – esikoinen kun menee kouluun syksyllä.

Mitä me tällä tavoittelemme? Luonnonrauhaa, omissa metsissä kulkemista, pienessä luokassa oppimista, omille juurille palaamista, omavaraisuuteen liittyviä harrastuksia.

Entäs käytäntö sitten? On mietittävä myös liikkumista ja toimeentuloa.

Arvaatte varmaankin, mitä ituhipin on tehtävä ensimmäiseksi maalaispaikkakunnalle muuttaessaan? Aivan, ilmoitin Tompalle tässä yhtenä päivänä, että nyt sopiva auto on löytynyt netin myyntisivustolta: on maavaraa, neliveto-ominaisuuksia, mutta kuitenkin myös siroutta. Kolkuttelimme junalla Turkuun korjaamaan auton parempaan talteen.

Toistaiseksi perheen toimeentulo saadaan Tompan työstä Helsingissä, joten hän jää sinne arkipäiviksi. Onnibussilipuille ja Matkahuollon tarjouksille on siis kovasti kysyntää. Onneksi edullisia joukkoliikennematkoja on hyvin tarjolla, kun vain ostaa liput hyvissä ajoin.
suzuki ignis ja mietteliäs omistaja
Oma toimeentuloni vaatiikin enemmän pohtimista, sillä valmiita työpaikkoja Etelä-Savossa on kovin vähän. Olisi parempi reippaana työllistää itse itsensä. Olen käynyt oppimassa yrityksen perustamista Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksessa keväästä lähtien. On ollut hienoa tavata iso joukko muita, jotka miettivät samoja asioita. Liikeideoitani pääni tuottaa edelleen, toivoisin vain voivani toteuttaa niitä yhteistyössä jonkun kanssa. Yksin puurtaminen käy puuduttavaksi, jos ei ole ketään innostamassa eteenpäin.

Eilen kävimme vuotuisessa kyläjuhlassa, ja kerroin monille tutuille kyläläisille, että meistäkin tulee paikkakuntalaisia. Aika radikaali ratkaisu, sanoi yksi tuttu. Ja minusta kun se oli radikaalia, että sanoja itse on rakennuttanut tänne talon keskelle metsää ja muuttanut eläkepäivikseen ilman, että hänellä oli tänne siteitä ennestään. Minun sukujuureni sentään ovat kokonaan täältä, olen käynyt täällä kesäisin lapsesta asti. Mökillenikin sain tehdä muuttoilmoituksen ihan luvallisesti, sillä se on edelleen asuintalo, vaikka isovanhempani muuttivatkin kaupunkiin jo vuonna 1964. Talveksi on kyllä suunnitelmissa vuokrata vähän talviasuttavampi asunto kirkonkylältä.

Talvi näyttää, kuinka iso muutos tämä on. Ainakin paikkakunnan palvelut ovat tähän mennessä tehneet enemmän kuin hyvän vaikutuksen, mutta niistä kirjoitan lisää myöhemmin.