Vatsalihasliikkeitä

Valokille kertyi ikää 7 kk, ja hän valmistautuu tarmokkaasti ottamaan haltuun koko kodin lattiapinta-alan. Vauvat ovat sinnikkäitä vatsalihasliikkeiden harjoittajia. Liikkeet ovat osittain samoja, joita jumppaohjaajatkin opastavat tekemään. Massulleen lattialle ja kaikki raajat ylös – hep! Ja taas uudestaan. Sitten nostetaan peppua kuin pieni mittarimato, jotta konttaamaan päästäisiin. Vähän pienempänä hän harjoitti lihaksia nostamalla jalkoja ylös.

Näin harjoitettiin vatsalihaksia 5 kk iän kynnyksellä.

Näin harjoitettiin vatsalihaksia 5 kk iän kynnyksellä.

Näin hauskoja vatsalihasliikkeet ovat 7 kk iässä.

Näin hauskoja vatsalihasliikkeet ovat 7 kk iässä.

Kämppis valisti, että neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä aikuisen lihasmassa alkaa vähentyä voimakkaasti, ellei taistele vastaan. Liikuntaa harrastamaan, minäkö? Tähän asti olin pitkään tyytynyt harvakseltaan harjoitettavaan kotivoimisteluun ja hyötyliikuntaan. Näillä elämäntavoilla ei ylipainoa kerry, joten mikään ei varsinaisesti aja liikkeelle.

Voimisteluohjeet ovat perua fysioterapiakäynniltä. Taiton vauva-aikana selkäni kipeytyi, eikä lepokaan vienyt pistävää kipua pois. Lääkäristä sain lähetteen fysioterapeutille, joka valmisti yksilöllinen harjoitteluohjelman vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Niiden kanssa samaan sarjaan kuului tärkeänä osana myös venyttelyä. Enpä ollut aikaisemmin tiennyt, että selkäkivun syynä voivat olla esimerkiksi kireät takareidet.

Selkä parani mainiosti jumppaohjeilla muutamassa kuukaudessa, ja sitten ohjelehtinen pysyikin enimmäkseen laatikon pohjalla. Muistin palata asiaan ehkä pari kertaa kuukaudessa.

Nyt kevääksi bongasin paikallisten naisvoimistelijoiden jumpparyhmän: lihaksia harjoittamaan lähikoulun jumppasaliin kerran viikossa, pikkurahalla vieläpä. Olin vähän epävarma, kuinka jaksan mukana, kun liikuntaa en tosiaankaan ole aikoihin varsinaisesti harrastanut. Oli mukava yllätys, että vatsalihasosuus oli kevyen tuntuinen. On siis oikeasti hyödyllistä asettua kotona sen verran aloilleen, että pari kolme kertaa viikossa tekee muutaman kymmentä vatsalihasliikettä eri tavoilla. Käsivarret ja jalkalihakset sen sijaan olivat kovilla. Ai ai. Kotiohjelmaa pitänee täydentää punnerruksilla, kunhan lihakset ovat hiukan toipuneet.

Onkohan muuallakin yhtä hienoja lähipalveluja? Minusta on todella ylellistä, että voin kävellä kymmenessä minuutissa lähikoulun liikuntasaliin liikkumaan. Kannattaa suosia lähiliikuntaryhmiä, jos sellaisia suinkin löytää. Tomppa osallistuu myös perheen kehonhuoltotalkoisiin. Hän liittyi lähiliikuntaryhmään, jota vetää Keho ja Mieli Oy. Hänenkin mielestään se on hyvä vaihtoehto kalliille kuntosaliryhmille, mutta jostain syystä hän on ryhmän ainoa mies.

-Piia

Mainokset

Kolmivuotiaan kiukkukoulu

Pienten lasten hoitaminen on mainiota ihmissuhdekoulutusta. Kuinka saada toinen toimimaan suunnilleen toivottuun tapaan ilman että hän suuttuu? Kuinka hallita omaa turhautumista ja kiukkua?

Neuvolan antamien opasvihkosten opit myös kiukun hallinnassa ovat toimineet meillä hyvin. Säännöllinen ruokailurytmi, oma rauhallisuuteen pyrkiminen, lapsen tunteiden sanoittaminen jne. ovat hyviä keinoja, niitä listasin aikanaan jo taaperoa koskevassa jutussa. Välillä tietysti on tilanteita, joissa ei millään jaksaisi neuvotella. Usein myös turhauttaa, miksi *minun* pitäisi jaksaa olla kärsivällinen, jos lapsi päättää sanoa EI suunnilleen kaikkiin arjen käänteisiin. Mutta kaipa laumaeläimen on kiukkuamista ja omia rajojakin opeteltava, ja siitä ne lapsen eitkin tulevat.

Kaksivuotiaan tahtokiukku sisälsi usein ristiriitatilanteen: lapsi halusi yhtä aikaa vaikkapa istua rattaissa ja kävellä, ja oli itsekin hukassa tilanteen kanssa. Yleensä rauhallinen odottelu auttoi, ja samalla selittäminen tyyliin ”sinulla on nyt ristiriita, molempia ei voi tehdä yhtä aikaa, vaan pitää valita”. Myös lohduttelu ”nyt sinua harmittaa, mutta kohta kaikki on taas hyvin” oli toimiva, sillä omat kuohuvat tunteet voivat lapsen mielestä näyttää ylitsepääsemättömältä.

Toinen tyypillinen tilanne oli sellainen, että lapsi halusi tehdä itse, eikä halunnut apua. Tai mikä pahinta, aikuinen oli jo ehtinyt tehdä asian, joka piti päästä tekemään itse, kuten painamaan valokatkaisijaa. Tompalle ja minulle kerääntyi vähitellen päähän lista asioista, joissa lapsi kannattaa päästää opettelemaan omatoimisuutta, jos halusi välttää valtavan huudon. Voileivän voitelu, vessan korokkeen paikalleen laittaminen käsienpesua varten, hanan avaaminen jne. Onneksi hyvä perustelu usein auttoi, jos oli kiire: ”Minun pitäisi nyt jatkaa voileivän voitelua, jotta ehditään ajoissa tarhaan. Illalla saat taas opetella voitelua itse.” Nämä ”minä teen itse” -kiukut jatkuvat vielä jonkin verran kolmevuotiaanakin. Ovat ne toki perusteltuja, lapsi raivaa itselleen tilaisuuksia oppia.

Ristiriitatilanteet jäivät taakse sen ikäkauden mentyä ohi, mutta nyt kolmen ja puolen vuoden iän jälkeen on alkanut yleistyä EI:n sanomisen opettelu. Välillä on tuntunut, että arkirutiinit ovat yhtä esterataa, kun kaikkeen vastaus on ei. Tähän asti Taito on syönyt käytännössä kaikkea mitä on tarjottu, mutta ensimmäistä kertaa joillekin ruuille sanotaan tiukka EI jopa ilman maistamista. Nukkumaan meno on usein EI:n paikka, samoin jonkin vaatekappaleen pukeminen ja käsien pesu.

Neuvottelu ja perustelut auttavat, mutta vaatii toki kovasti kärsivällisyyttä selittää ennen joka ikistä käsien pesua, miksi niin on taas tehtävä. Välillä on vain pitänyt pestä kädet vastalauseista huolimatta. Välillä auttaa se, että käsien pesu on pääsylippu johonkin mieluisaan: ”Pääset auttamaan astianpesukoneen tyhjentämisessä, kun kädet on pesty. Puhtaita astioita ei voi käsitellä likaisilla käsillä”.

Minusta tärkeää on, että välttää menemästä riitelyyn mukaan. Kolmivuotias ei varmasti syö sen paremmin, jos huudan takaisin. Yleensä sanomme, että olisi mukavaa, kun hän söisi muiden mukana, kun olemme nähneet vaivaa ja tehneet tätä ja tätä herkkuruokaa. Sitten ryhdymme itse syömään tekemättä asiasta isompaa numeroa. Usein se auttaa, ja hän syö toisten mukana. Minulla on myös tapana kertoa, miksi mikäkin ruoka-aine on tarpeellinen: ”tofua syömällä lihakset vahvistuvat”.

On myös hyvä tunnistaa, että kiukku on monesti huomion hakemista. Ihmettelin aikanaan, miksi Taito toistuvasti murustelee leipää pöydälle tai muuten sotkee, vaikka tietää, ettei se ole toivottua käytöstä. Kysyin joskus neuvolassa, mikä siihen auttaisi. Terveydenhoitaja selitti, että lapsi on varmaan huomannut saavansa meihin vauhtia sillä tavalla, eikä taapero välttämättä erottele, mikä on kielteistä ja mikä myönteistä huomiota. Siinäpä se oli, aikuisen on vaikea ymmärtää, että kielteinenkin huomio on huomiota. Oli siis aika tarkistaa, onko viime aikoina tullut pidettyä lapsosta sylissä tarpeeksi, olenko itse läsnä ruokapöydässä vai uppoutunut lehden lukuun jne. Ei myöskään pidä ruokkia huonoa käytöstä suuttumalla ja siten tarjoamalla lapsen hakema näytös. Kun emme ole tehneet asiasta numeroa ja todenneet vain, että sotku on itse siivottava, kapinointi sotkemalla on jäänyt lähes kokonaan pois.

Tehdään yhdessä” on vastaus, jolla olemme saaneet monet kiukkutilanteet ratkeamaan. Tomppa huomautti yhtenä iltana, että kylläpä olin sinä päivänä ollut kireänä Taitoa kohtaan, kun tämä oli monessa kohtaa sanonut, ettei osaa itse. Kyse oli sellaisista asioista, jotka olen nähnyt hänen osaavan monesti aikaisemmin, ja ajattelin, että kyse on vain vetkuttelusta. Tomppa sanoi, että kyllähän nyt kolmivuotias on vielä aika pieni, eikä sen ikäisen ole etenkään väsyneenä helppoa osata kaikkea, mikä on sujunut jossain toisessa tilanteessa. Se oli toimiva neuvo. Seuraava päivä sujui leppoisasti, kun tarjosin apuani tarvittaessa. Esimerkiksi kehotus ”siivoa lelut pois lattialta” voi tarvita avukseen miettimistä yhdessä, mihin mikäkin lelu kuuluu.

Kun joskus ylläolevasta työkalupakista tai sen lisäosasta ei mikään keino toimi, ja lapsi jatkaa ärsyttämistä, olen myös tullut siihen tulokseen, että rehellinen suuttuminenkin on kasvattavaa: ei voi odottaa, että toiset loputtomasti jaksaisivat neuvotella.

Pääosin olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että perheessämme erimielisyydet on saatu hyvin hoidettua. Läheisten ihmisten välille muodostuu helposti rooleja ja toistuvia toimintamalleja, joten on oltava tarkkana, että muistaa arvostaa muita eikä joudu huonojen toimintatapojen kierteeseen. Hyödyllistä on miettiä, miten haluaisin omaa käytöstäni oiottavan, jos toimin jossain väärin. 🙂

-Piia

Ps. Lisään mielelläni kiukunhallinta-työkalupakkiin lisää työkaluja. Miten teillä on saatu hankalat tilanteet hoidettua?

Vegaanisen tammikuun opetuksia

Niin meni vegaaninen tammikuu, ja sanon vain, että olipa siinä. Monet ekovalinnat ovat helppoja, terveellisiä ja rahaa säästäviä: lihaton ruokavalio, parinkymmenen asteen sisälämpötila, kommuuniasuminen, autottomuus… Kuvittelin, että vegaanius on samaa sarjaa, mutta ei.

Olemme Tompan kanssa tottuneita kasviskokkeja, mutta nyt huomasin, kuinka paljon eläinperäisiä ruoka-aineita tulee käytettyä: kalaa, kananmunia, juustoa, kermaa, voita, jukurttia. Etenkin maitotuotteiden tuomaa täyteläisyyttä ruuissa jää kaipaamaan. Imetysaika oli ehkä turhan haastava ruokavalionvaihtoajankohta. Aamiaiskananmunan tilalle en keksinyt oikein muuta kuin soijajukurttia, joka ei täyttänyt samalla tavalla.

Äkillisenä muutoksena vegaaniruuat tuntuivat liian kevyiltä: söin papu-juureskeittoa kaksi isoa lautasellista, mutta tunnin päästä tuli jo nälkä. Tuli tarve napsia kaapista herkkuja aterioiden välillä, mitä en muuten yleensä tee.

Soijajukurtti- ja vanukasvalikoima kaupoissa osoittautui kyllä hyväksi, ja söimmekin niitä laidasta laitaan. Taitokin joi mielellään B12-vitamiinilla terästettyä soijamaitoa ja kauramaitoa. Normaalisti kasvisperäisten maitovaihtoehtojen ostamista rajoittaa vain hinta. Miksi näyttää olevan halvempaa kierrättää soija eläinproteiiniksi kuin syödä se suoraan? Eläinten rehuksi soijaa tuodaan Suomeen valtavia määriä, monikymmenkertaisesti enemmän kuin kasvissyöjät käyttävät.

Vii Voan -etnokaupasta Helsingin Hämeentieltä saa halpaa tofua. Tässä on erään aterian proteiininlähde porisemassa pannulla.

Vii Voan -etnokaupasta Helsingin Hämeentieltä saa halpaa tofua. Tässä on erään aterian proteiininlähde porisemassa pannulla.

Hintaero lehmänmaidon ja soijamaidon välillä johtunee sekä soijatuotteiden pienehköstä kysynnästä että eläintuotannon saamista suurista maataloustuista. Suomalaisten tilojen maataloustuet kustantavat satoja euroja jokaista suomalaista kohden vuodessa. Kannatan lämpimästi kotimaista maataloutta, mutta tukien pitäisi kuitenkin olla sillä tasolla, ettei se ohjaa ihmisiä valitsemaan ympäristöä kuormittavaa vaihtoehtoa. Eläintuotannon ilmasto- ja vesistökuormitus on niin suuri, että olisi parempi, jos osa lihasta, maidosta ja muista eläintuotteista korvattaisiin kasvisvaihtoehdoilla. Voisin hyvin ostaa vaikkapa joka toisen luomujugurtti- ja maitopurkin sijaan soijaversion. Tukiaisten hintoja polkevasta vaikutuksesta näkee hämmästyttävän vähän kritiikkiä missään.

Kaiken kaikkiaan vegaanikuukausi opetti arvostamaan vegaaniruokavalion valinneita. Löysimme myös etnokaupasta halpaa tofua, mikä laski aterioiden hintaa mukavasti. Muuten aterioita piti ennakoida enemmän kuin olimme tottuneet: pavut likoamaan jo edellisenä päivänä, ja tunnin keittoaika. Nyt on ilo taas nauttia aamiaismunia, madekeittoa ja graavilohta, mutta ainakin maitotuotteiden kasvisversioita tulee varmasti ostettua jatkossakin, ainakin satunnaisesti.

-Piia