Paluu arkeen

Vaalit on käyty ja nyt ei tarvitse kierrellä kaduilla vaaliesitteitä jakamassa pitkään aikaan. Pääsen taas nauttimaan tavallisista asioista: lasten kanssa on ihanaa olla, kun molemmat ovat juuri niin seesteisessä iässä (4 ja 1-v). Nyt on aikaa kulkea lähimetsissä, joiden suojelusta vaalikampanjassa niin paljon puhuttiin.

Vaalitulosta katsoessa mietityttää kyllä, minkä verran tavallinen äänestäjä mahtaa seurata kotikuntansa päätöksentekoa. Tiedän monta ihmistä, jotka ovat raataneet kuin pienet eläimet kaupunginhallituksen työssä. Asiat etenevät, naamat ovat olleet paikallislehden uutissivulla säännöllisesti. Mutta vaaleissa äänestäjät pudottavat valtuustosta. On toki hyväkin, että välillä uudet ihmiset pääsevät kokeilemaan, kuinka kaupungin asioista päättäminen sujuu.

Itse en päässyt valtuustoon, mutta odotan innokkaasti luottamuspaikkahakua. Lautakunnissa ja johtokunnissa on paljon tekemistä.

Arjen työt odottavat nyt minua: mökin vinttiremontin suunnittelu sai odottaa vaalien yli. Nyt on palattava miettimään, millainen seinärakenteen pitääkään olla, kun kylmä vintti muutetaan asuinhuoneiksi. Järjestötoiminta pitää myös touhukkaana, ilmastonmuutos etenee ja aktivistia tarvitaan. Oikeiden töiden hakukin on edessä ennen pitkää, mutta vielä aion olla Valokin kanssa kotona.

-Piia

Valokki ehti karata pöydälle nahkiaisten perään, kun äiti uppoutui vaaliasioihin..

Valokki ehti karata pöydälle nahkiaisten perään, kun äiti uppoutui vaaliasioihin..

Mainokset

Viimeinen päivä ennakkoäänestää!

lastenvaunut_ehdokasnumero_web

”Vihreän ehdokkaan esite, ole hyvä.” Lauseen saa toistaa aika monta tuhatta kertaa, ennen kuin kaikki 3000 esitettäni on jaettu kunnallisvaalikampanjan tuoksinassa. Olin ehdokkaana myös neljä vuotta sitten. Silloin Taito kulki mukana kantoliinassa, nyt Valokki on istunut ehdokaskyltillä varustetuissa vaunuissa.

Erilaista tälla kertaa on ihmisten myönteisempi suhtautuminen vihreiden ehdokkaaseen. Moni on tullut kannustamaan, ja vihreitä vastustavia jankkaajia on sattunut kohdalle huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. Muutkin ehdokkaat kertovat samaa. Onko se merkki siitä, että vihreät on vakiintunut yhdeksi vanhoista puolueista? Onko perussuomalaiset ottanut sen kummajaisen paikan, jonka ehdotuksille voi naureskella ja mennä puhumaan asiattomuuksia?

Joku taiteilija tuli kehumaan onnistunutta vaalikuvaa, hän kuulemma kerää parhaimmistoa seinälleen. Moni oman kaupunginosani ihminen on tullut kysymään kantaani uuden asuinalueen siltahankkeeseen, jonka ansiosta Kruunuvuorenrannan asukkaat pääsisivät ajamaan ratikalla tai pyörällä suoraan keskustaan – Kyllä kannatan. Joskus taas tuntuu, ettei mikään kelpaa. Eräs mies tuli ensin valittamaan, etteivät vihreät saa mitään aikaan. Kun kerroin, että tässä on saatu paljonkin aikaan, mm. uusiutuvan energian käyttöönotto etenee mukavasti, sain kuulla, että Helsingin lämmittäminen puulla on täysin epärealistista. No, on se puulla lämminnyt joskus ennenkin.

Toinen silmiinpistävä asia tämän vuoden vaaleissa on katukampanjan vaisuus. Missä kaikki muut, etenkin muiden puolueiden ehdokkaat ovat? Olen herännyt monena aamuna aikaisin ja mennyt aamuseitsemäksi metroasemalle esitenipun ja vihreän takin kanssa – ja saanut jakaa lappusiani ihan yksin. Missä te muut oikein kampanjoitte? Minusta on mukavaa, kun pääsee perustelemaan päätöksiä ihmisille ihan kasvokkain. Moni asia alkaa näyttää erilaiselta, kun kuulee myös sen taustat.

Ennakkoäänestää voi vielä tänään. Itse odotan vaalipäivään, jolloin menemme perheen voimin lähikoululle piirtämään numerot paperille. Sen jälkeen istumme nauttimaan oppilaiden pitämän vaalikahvilan antimista.

-Piia

Uudessa päiväkodissa

22 lasta ja kolme hoitajaa! Taito siirtyi uuteen päiväkotiin, joka on ihan kotimme vieressä. Olin ensin huolissani, kun selvisi, että uuden ryhmän koko onkin jotain muuta kuin mihin tähän asti oli totuttu. Entisessä ryhmäperhepäiväkodissa oltiin kahdeksan lapsen ryhmässä kahden hoitajan hoidettavana.

Mutta kylläpä 4-vuotias solahti sinne joukkoon hyvin ja reippaasti. Olin ekan viikon mukana pehmeässä laskussa, ja olen vaikuttanut lastentarhanopettajan ja hoitajien ammattitaidosta. Itse en osaa kuvitella, miten voisin luotsata niin isoa lapsijoukkoa. Toisaalta lisähenkilökunta olisi hyödyksi, sillä nyt kuulemma ei päästä metsäretkille niin usein kuin haluttaisiin. Hoitajamäärä ei riitä ison lapsiryhmän valvomiseen metsäympäristössä. Luonnossa oleminen taas tekee hyvää lasten keskittymiskyvylle ja mielialalle, joten siihen kannattaisi kyllä panostaa.

Varjopuolena isossa päiväkodissa on, että pihalla hoitajien silmät eivät aina ehdi joka paikkaan. Päädyin heti ekana päivänä puhaltamaan poikki tilanteen, jossa yhtä lasta tönittiin kumoon pihan laidan metsikössä ja hänen huppuaan heiteltiin ympäriinsä. Havaittuun kiusaamiseen päiväkodissa kyllä puututaan heti, ja seurauksena on istumista jäähypenkillä. Lapsia myös kehotetaan puhumaan kiusaamisesta heti aikuiselle.

Taiton ryhmässä lähes puolet lapsista on maahanmuuttajia, mutta eipä se näy menoa haittaavan. Välillä ohjeita pitää enemmän vääntää rautalangasta kielen esteiden takia, mutta apuna ovat kuvakortit, joilla näytetään niin pukemisen vaiheet kuin ruokailun ohjelmakin. Lapsissa kulttuurierot eivät juurikaan näy.

Taitaa olla turha toivo, että kunnallisverojamme korotettaisiin niin paljon, että rahat riittäisivät isomman hoitajamäärän palkkaamiseen. Minusta kannattaisi selvittää, kuinka vapaaehtoisia voisi hyödyntää päivähoidon apuna. Retkelle päästäisiin helpommin, kun mukana olisi ylimääräinen käsi- ja silmäpari. Toki  päiväkotikummiudesta kiinnostuneet pitäisi perehdyttää ensin kunnolla tehtäväänsä, muuten mukana ihmettelevästä vapaaehtoisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Helsingissä on jo hyviä kokemuksia puiston hoidossa auttavista puistokummeista, mikseipä siis retkiapuakin voisi järjestää samaan tapaan.

-Piia

Ps. Ekan viikon lopussa Taito alkoi parkua illalla yhtäkkiä, että kaipaa takaisin tuttuun ryhmäperhepäiväkotiinsa Nuppulaan. Seuraavalla viikolla hän taas lähti tarhaan mielellään ja sanoi iltapäivällä vastalauseensa, kun hain hänet kuulemma liian aikaisin. Yksivuotias Valokki taas ehti napata jo enterorokon ollessaan mukanani Taitoa tukemassa.