Mistä kuhinaa maaseudulle?

Paikallisessa keskusteluryhmässä voivoteltiin kirkonkylän kuolemaa. Vajaan kolmen vuoden aikana, kun olen täällä Juvalla asunut, kirkonkylältä on kadonnut kirjakauppa, R-kioski, toinen pankeista, toinen rautakaupoista, Tokmanni on muuttanut valtatien varteen ja myös yksi ruokakauppa on muuttanut luontevalta kävelysijainnilta isomman tien varteen.

Metsät ja villiintyneet pellot kasvavat terveystuotteita, joiden kysyntä Aasiassa on käytännössä loputon, vaikka kotimaan markkinat tulisivatkin täyteen. Itselläni on kasvamassa pakuria joutilaassa koivikossa, sillä sen viljelyyn oli tarjolla joustava sopimus: kömpelön kaupunkilaisen ei tarvitse huolehtia keruusta itse, vaan senkin voi halutessaan jättää ostajan huoleksi.

Nyt on taas alkamassa se aika vuodesta, kun vuohenputkimatot peittävät rehevät puutarhat ja pellonreunat. Mieto, vitamiinipitoinen, hyvä salaattikasvi kasvaa siellä kyntämättä ja kylvämättä. Miksei kukaan organisoi keruuta? Markkinoita niille saataisiin varmasti luotua. Tyydyn itse herkuttelemaan nuorilla vuohenputken lehdillä leivän päällä, salaateissa ja pirtelöissä.

Metsässä kulkiessani ihailin taas sammaleisten metsämaideni rauhaa ja tutkimme lasten kanssa naavapartojen peittämiä kuusia. Lapset sanovat, että voi kuvitella tonttujen ripustaneen niihin partansa kuivumaan. Kiipesimme kalliolle katsomaan lampea, jonka rantoja hallitsee vain metsä. Metsissäni kulkiessani mietin aina, millainen elämys se olisi luonnonrauhaa etsivälle turistille. Ainakin jo taitava opas avaisi hiukan vastaantulevien havaintojen merkityksiä. Eihän se erämaata ole, mutta jos on nähnyt pelkkiä kaupunkipuistoja, se on jotain aivan muuta.

Kotimatkalla huomasimme maassa talven jälkiä: metson kakkoja, joista näkyy sen talvinen havunneulasruokavalio. Tuossa on ollut sen hakomapuu, ja tuossa se on viettänyt yönsä lumikiepissä. Ihmeellinen lintu, joka elää havunneulasilla eikä hetkahda pakkasista. Onneksi kanalinnut ovat sietäneet paikoittaisen harvennushakkuun, joka oli teetettävä kylppäriremontin maksamiseksi. Senkin pahimpien jälkien asettumiseen kuluu monta vuotta, ei olisi matkailuryhmälläkään asiaa siihen osaan metsää… Puita oli kaadettu myös hakkuualueen ulkopuolella, mutta hampailla – tervetuloa takaisin majavat! Montakohan kuukautta mökkinaapurini sallivat teidän elää?

Jos täällä asuisi toisenluonteisia ihmisiä, metsät ja rannat kuhisisivat jo matkailijoita ja luonnontuotteiden kerääjiä. Jos itse perustaisin yrityksen, joutuisin ensitöikseni palkkaamaan jonkun johtamaan itseäni. Olen liian epäjärjestelmällinen tehokkaaseen toimintaan. Ja annan liian helposti periksi, kun minulle sanotaan jotain poikkipuolista. Löytyisiköhän tänne töiden tekijöitä, jos joku vain ensin organisoisi kaiken?

Ei ollut kameraa metsässä mukana tällä kertaa, saatte tyytyä kuvattomaan kuvailuun. 🙂

Mainokset

Kotkan puistoja katsomassa

veneitä kotkassaKotkan kaupungin kasvojenkohotuksesta on ollut niin paljon juttuja mediassa, että piti ihan itse lähteä katsomaan. Varsinkin kun pääsimme koko perhe sukulaisvierailulle samalla kertaa, merimiehenä seilanneen setäni luokse. Erilaisia näyttäviä puistoja on Kotkassa niin monta, ettemme muutaman tunnin vierailuun mahduttaneet niistä kuin ensimmäisen, keskustan kulmalla olevan Sapokan puiston. Hienojen istutusten lisäksi puistoissa on panostettu myös kulttuuriin: eri taiteilijoiden veistoksia lisätään maisemaan vuosittain.
patsas Sapokan puistossa
Maretariumissa ihmettelimme vielä kotimaan kaloja, ja lapset touhusivat luontokoulun tiloissa. Vaikka isot akvaariot ovat näyttäviä, jännimpiä katsottavia taisivat olla pikkuiset sammakot, joista osa oli vielä vedessä pyrstöineen, osa kömpinyt maalle ja jättänyt pyrstön pois matkasta.
maretarium
Kotka on hyvä käyntipaikka julkisilla matkaavalle: paljon nähtävää on saavutettavissa ihan kävelymatkan päässä. Mekin saavuimme kaupunkiin julkisilla: kokeiltua tuli sekä onnibussia että junaa.

hauki-palapeli, maretarium

Ituhippi Milanossa

Tämän syksyn kummallisuuksiin kuului kaksikin matkaa Eurooppaan, ja tämä jälkimmäinen vei minut ja perheeni Milanoon. Luottamustoimeen liittyvälle matkalle sai ottaa perhettä mukaan, jos vain maksaa tämän osan kuluista itse, joten reissussa oli mukana myös mieheni ja kuusivuotias esikoinen. Kolmivuotias kuopus sai sen aikaa nauttia mummolassa isovanhempien jakamattomasta huomiosta.

fiera di sinigaglia

Mitä matkalla kannattaa nähdä ja tehdä, kun on pari lomapäivää? Minusta niitä samoja asioita, jotka meitä kotonakin kiinnostaisivat. Toisaalta halusimme nähdä sellaista, mihin ei Suomessa ole mahdollisuutta. Kohteiksi valikoituivat siksi iso lauantaikirppari Fiera di Sinigaglia, keskustan kyljessä oleva valtava vanha linna Castello Sforzesco puistoineen ja akvaario Acquario Civico. Ituhipin oli myös mielenkiintoista tarkkailla, miten ympäristötietoisuus näkyy paikallisessa arjessa.

Uusissa paikoissa joukkoliikenneratkaisuihin tutustuminen on lempipuuhaani. Metro vei meitä vauhdikkaasti paikasta toiseen, lippuautomaatit olivat helppoja käyttää ja vaihdot linjalta toiselle selkeitä. Jos aikoo säilyttää henkensä ja terveytensä, joukkoliikenne onkin Italiassa parempi Milanon metrovaihtoehto kuin nousta päättömästi kaahaavan taksikuskin kyytiin. Monilinjaisen metron rinnalla on Milanossa tarjolla kymmenen paikallisjunalinjaa, ratikoita, rollikoita ja busseja. Hyvästä joukkoliikennetarjonnasta huolimatta miljoonakaupunki oli täynnä myös kaikkialle ristiin ja poikittain pysäköityjä autoja. Pienet automallit olivat suosiossa, sillä monille kapeille kaduille ei kaupunkimaasturilla ole asiaa. Ilma oli likaista siitä huolimatta, että hybridiautoja näkyi paljon liikenteessä. Kaahareiden sekaan uskaltautuneita pyöräilijöitäkin näkyi yllättävän paljon.

ituhippi_milanossa6Kirpparireissu antoi kosketusta myös paikalliseen aktivismiin. Ripa di Porta Ticinese -kadulla kanavan varrella oli kirpparikojujen lisäksi myös kasvisravintola sekä valtava ja näyttävän näköinen luomupitseria Pizzeria Naturale. Kaupoissa luomutuotteet olivat muutenkin hyvin esillä, osa laadukasta ruokatarjontaa. Ostimme pari ”aktivisti-t-paitaa”, sillä entiset ovat jo kuluneet kurjaan kuntoon. Oikeita yksityisiä myyjiä olisi saanut olla enemmän, myynti oli aika ammattilaisvetoista. Lastenvaatteita jäin kaipaamaan? Missä olisivat olleet MLL:n kirppareita vastaavat tapahtumat?

luomupizzeria
ituhippi_milanossa7Meille jaettiin myös lentolentinen, jossa Milanon ensi vuoden maailmannäyttelyä vastustavat aktivistit tiedottivat toiminnastaan. Maailmannäyttelyn teemahan kuulostaa äkkiseltään hyvältä: Feeding the planet, energy for life – ruokaturvasta ja ruuan monimuotoisuudesta siis puhutaan. Samalla toki tarvitaan 200 hehtaarin maa-alue nopeaan rakentamiseen. Aktivistit syyttävät järjestäjiä väärinkäytöksistä ja pitävät maailmannäyttelytoimintaa ylipäätään vanhentuneena. Vaikea sanoa näin asiaan tarkemmin perehtymättä, pitäisikö olla No Expo vai Expo 2015.

ituhippi_milanossa5Milano on lemppari- Aku Ankka -piirtäjäni Marco Rotan synnyinkaupunki ja paikka, jossa hän teki suuren osan työuraansa. Paikalliset arvostavat enemmän Aku Ankan taskukirjojen tyylistä huiskintaa kuin huoliteltuja Barks-henkisiä sarjoja. Rota on tehnyt molempia, taskukirjatyyliä etenkin Topolino-lehtiin, joita myytiin myös kirppiksellä. Vaikka kuinka harkitseva kuluttaja olenkin, askartelutarvikkeita en voi vastustaa. Ostin kirpparilta askartelumateriaaliksi vanhan sarjiskirjan, jossa on Barks-klassikoita italiaksi. Sen lisäksi Imaginarium-lelukaupasta mukaan tarttui kuviota leikkaavia askartelusaksia ja kuvio-rei’itin. Täältä pesee taas kohta joulukorttia, lähipiiri hyvä!

ituhippi_milanossa8Linna ja akvaario osoittautuivat hyviksi valinnoiksi. Niin me kuin kuusivuotiaskin olemme kiinnostuneet puista, kasveista ja eläimistä. Linnan puistossa saimme kuljeskella valtavien puiden joukossa, joista suurimman osan lajia emme edes tunnistaneet. Akvaariossa taas uiskenteli Italian jokien, järvien lajistoa ja Välimeren eliöitä. Akvaariorakennus oli muuten kaupungin edellisen maailmannäyttelyn ajalta, vuodelta 1906, ja sekin oli eläinaiheisine kohokuvineen jo nähtävyys.

Milanon akvaariorakennusHallitseva piirre Milanossa oli kaikkialla näkyvä vehreys, mutta ei puistoissa vaan rakennuksissa. Lokakuun alun leppeässä ilmassa kasvit kasvoivat vielä humisten, ja niitä oli parvekkeet ja katot täynnänsä. Eikä mitään pelargonioita vaan kokonaisia puita ja pensaita ruukuissa. Kelpaahan sitä tuollaisessa ilmastossa elellä ja keskittyä luomaan kauneutta ympärilleen. Suomessa otetaan asiat vakavammin ja keskitytään tiukkaan insinööriosaamiseen – ilmastomme vaikutusta, sanon minä.

Milanon ja Malpensan lentokentän välisellä tiellä kiinnitin huomiota tietullipisteisiin, joiden kautta bussimme sujuvasti ajoi. Italiassa lienee Euroopan vanhin tietullijärjestelmä, sillä Wikipedia tietää kertoa, että Milanon lähelle ensimmäiset tietullit otettiin käyttöön vuonna 1924! Moottoritielle ei olekaan asiaa ilman maksua. Kuinkahan kauan Suomessa vielä aiheesta keskustellaan?

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme turistimatkalla lapsi mukana. Olimme ajatelleet, että puu ja talo sovussaparempi katsella maailmaa enemmän vasta sitten, kun lapset matkasta voivat jotain muistaa, ja uusien paikkojen näkeminen voi jotain antaa. Ylipäätään emme harrasta kepeää lentolomailua tuosta noin vain, nytkin reissaamisen syynä oli luottamustoimen hoitaminen. Päästöt kompensoimme maksamalla puiden istuttamisesta sopivan palvelun kautta.

Matkailu on aika erikoinen ilmiö, koska perinteisessä lento ja hotelli -reissussa heittäytydään irti kaikesta kotoisasta. Olo tuntuu vieraalta, vaikka ympärillä on hotellin luksus. Olihan se kuohuviinitarjoilu osana hotellin aamiaispöytää mielenkiintoinen kokemus, mutta luontevampaa minulle on viettää vapaa-aika jossakin, mikä liittyy juuriini jollakin tavalla. Kuusivuotias viihtyi, mutta sanoi, että olisi vielä mieluummin ollut pikkusiskon paikalla mummolassa. 🙂