Perheenäiti rentoutuu

Onnistuinpa tälläkin viikolla raivaamaan tieni joogaan asti. Olen rynninyt myöhässä saliin kesken alkurentoutuksen ja rojahtanut viimein matolleni. Hiljaisuuden rikkoo enää kännykkäni, joka ulvoo pukuhuoneessa, kohta jo kolmatta soittokierrostaan. Rentouttavien ajatusten lomassa mielessäni käväisee, että perheellisen ihmisen harrastuskertaa edeltää pitkähkö tapahtumaketju.

  1. Edellisviikolla olin sopinut tutun 4H:n lastenhoitajan kanssa, että hän voi tulla katsomaan viisivuotiastamme joogani ajaksi, 2,5 tuntia.
  2. Tokaluokkalaisen samanaikaisen partiokerran järjestelyistä sovin myös. Luokkakaverin perhe lupautui kuljettamaan hänetkin partion mäenlaskuretkelle oman partiolaisensa mukana. Muutama tekstiviesti.
  3. Perheemme partiolainen toivoo, että hankkisin hänelle partioreissulle luomumakkaraa paistettavaksi. Saan neuvoteltua, että hän söisi samaa makkaraa kuin toisetkin.
  4. Soitan vielä 4H:n työntekijälle lastenhoitokeikasta, koska asia pitää sopia myös hänen kanssaan.
  5. Hyötyliikunta töihin saa väistyä harrastuspäivänäni aikataulusyistä. Edellisiltana laitan auton lämmitysliekaan ja säädän ajastimen.
  6. Harrastuspäivän aamuna kerään koululaiselle mukaan pulkan partioiltaa varten, luistimet, kypärän ja villasukat liikuntatuntia varten. Aion kuskata ne autolla työpaikalleni ja muistuttelen tokaluokkalaista, että käy hakemassa ne kouluun mennessään. Sitten käyn viisivuotiaan kanssa vaateneuvottelun paitavalinnasta, saan hänelle kaiken tarpeellisen mukaan ja vien päiväkotiin.
  7. Aamupäivällä töissä havahdun tarkistamaan, että harrastusvälineet todellakin ovat hävinneet työpaikan eteisestä. Onpa lapsella hyvä muisti!
  8. Lounaalla hotkin ruokani ja juoksen sitten ruokakaupan läpi keräämässä täydennyksiä päivällistä varten: avokadoja (hyviä rasvoja, energiaa), kalapullia (proteiinia), hapankaalia (hyviä pöpöjä, C-vitamiinia ja kuitua). Puolen tunnin ruokataukoni ylittyy viidellä minuutilla, pitää tehdä se myöhemmin sisään.
  9. Kahvitauolla käyn laittamassa auton liekaan työpaikan tolppaan ja säädän ajastimen.
  10. Työajan lähestyessä loppuaan kiidätän kirjoja hyllyyn ja yritän saada oman osuuteni valmiiksi. Hiukan jää kesken muiden riesaksi. Kerään päivällisostoksiani mukaan työpaikan jääkaapista, ennen kuin huruutan kohti päiväkotia hakemaan nuorimmaista.
  11. Haettuani lapsen pihalta käyn vielä sisällä hakemassa osan vaatteista ja tarkistan ohjelmasta, tarvitaanko jotain erityistä seuraavana päivänä. Lelupäivä on vasta ylihuomenna. Muuten päiväkodille on viime aikoina pitänyt viedä suksia, luistimia, kypäriä, leipää hevostallilla vierailua varten, villasukkia keppihevostarvikkeiksi, täytettyjä lomakkeita ja kyselyitä sekä oma kirja lukupäiväksi.
  12. Lapsi kysyy, enkö voisi rentoutua kotona joogan sijasta. No, kyllähän minä muina päivinä rentoudunkin.
  13. Kotona meillä on parikymmentä minuuttia aikaa ennen lastenvahdin tuloa. Viisivuotias ehtii edeltä keittiöön ja kauhoo itselleen mysliä. Selostan, että oikea ruoka ensin, laitan myslikulhon tiskipöydälle odottamaan ja saan alkavan konfliktin hoidettua joten kuten. Pesen ja kuorin porkkanat alkupalaksi (A-vitamiinia, kuitua). Edelliskerrasta viisastuneena olen pyytänyt viisivuotiaan valitsemaan porkkanansa etukäteen. Viimeksi porkkana oli vääränlainen ja lensi siksi mäkeen neuvotteluista huolimatta.
  14. Lämmitetyt kalapullat avokadon ja hapankaalin seurana maittavat hyvin, vain viimeisestä kalapullasta neuvotellaan ja yksi ylimääräinen avokadonpuolikas jää minulle. Osan porkkanastaan hän jättää myöhemmin syötäväksi.
  15. Lastenhoitaja tulee. Täytämme kaksi paperia hänen työsopimukseensa liittyen, kuten joka kerta. Esittelen tiskipöydällä odottavaa myslikulhoa, josta saa iltapalan, jos sellaista kaivataan illan mittaan.
  16. Pitäisi jo lähteä, mutta juoksen vielä alakertaan vaihtamaan vaatteita. Sitten jään ehdottamaan yhteistä tekemistä lastenvahdin kanssa, kun viisivuotias pitää mykkäkoulua ja kantaa provosoivasti esille tuhannen palan palapeliä. Lopulta askartelu kelpaa vaihtoehdoksi, ja jään vielä muistuttamaan vahakankaasta, joka tarvitaan parketin suojaksi. Helikopteriäitikö?
  17. Kiidän pyörällä alas mäkeä kohti koulun liikuntasalia niin kovaa kuin uskallan. Kypärä tuntuisi pipon kanssa niin epämukavalta, että jätin sen suosiolla matkasta.
  18. Kaikuvasta pukuhuoneesta soitan vielä partiolaiselle, koska muistan viime hetkellä, ettei paluusta mäenlaskupaikalta kotiin sovittu mitään. Tiedotan, että olen pyörällä liikkeellä: en ole tulossa hakemaan, vaan sieltä voi kävellä itse kotiin.

joogamatto ja villasukatPuolentoista tunnin joogakerrasta iso osa makaillaan lattialla hengitellen ja kuunnellaan oman kehon tuntemuksia.

Kun olen polkenut takaisin kotiin vapauttamaan lastenvahdin tehtävistään, tyytyväinen partiolainen ilmaantuu kotiovelle. Jalassaan hänellä on luokkakaverilta saadut lainakengät, omat olivat kastuneet lumileikeissä. Luokkakaverin perhe on myös huolehtinut hänelle vesipullon, jonka unohdin laittaa mukaan.

Kiitoksia siis kaikille taustajoukoille, jotka teitte mahdolliseksi tämänkinviikoisen rentoutumishetkeni! Seuraavaan viikkoon valmistautuminen olisikin jo alkanut, ellei hiihtoloma olisi seuraavaksi ohjelmassa.

Statussymboleja ja muistutuksia elämän rajallisuudesta

Arvaatteko, miten 1600-luvulla eläneet hollantilaiset esittelivät ystävilleen varallisuuttaan? Muotiin tuli teettää näyttäviä maalauksia hedelmäasetelmista. Mitä realistisempi materiaalin tuntu oli maalaukseen saatu, sitä kovempipalkkaiseen taiteilijaan oli ollut varaa. Hedelmät ja muu monipuolinen ruoka edusti elintason nousua, jonka vilkas ulkomaankauppa oli tehnyt mahdolliseksi.Hedelmäasetelma 1600-luku

Hedelmien joukossa näkyy muutakin: kuoriainen mönkimässä kohti herkkuja, rastassaalistaan syövä pöllö tai pääkallo. Elämän katoavaisuutta ja turhuutta viestivät vanitas-symbolit muistuttavat ökyilijää, ettei päästäisi kohonnutta elintasoa nousemaan hattuun. Niiden avulla maalauksen omistaja muistutti itseään moraalin ja oikeamielisyyden tärkeydestä yltäkylläisyyden keskelläkin.

statussymboleja2

Miksikö yhtäkkiä vatvon 1600-luvun tauluja? Autoin äitini löytämään perille Sinebrychoffin taidemuseoon Helsingissä. En voinut etukäteen arvata, että vanhat hedelmäasetelmat voisivat olla kiinnostavia. Museokäynnin jälkeen jäin miettimään, miten nykyään viestitään elintasosta ja – ennen kaikkea – muistuttaako nykyihminen itseään henkisistä arvoista kaiken mässäilyn keskellä? Liitetäänkö nykyisten statussymboleiden kylkeen vanitas-hahmoja?

En oikein löytänyt esimerkkejä. Kyllähän ympäristöliike, eläinoikeusaktivistit ja kirkko muistuttavat kohtuudesta rajattomilta tuntuvien valintojen keskellä, mutta millä symbolilla yksittäinen ihminen muistuttelisi itseään elämän rajallisuudesta? Kehittelinpä tähän joitakin ehdotuksia nykyajan vanitas-symboleiksi:

lego vanitas

kuva: Kosmolaut, Flickr, CC

– (Dinosauruksen kuva Bemarin kyljessä) Ajan dinomehulla, jota ei enää valmisteta

– (Tarra älypuhelimen kuoressa) Anteeksi, tätä materiaalia ei enää riitä teille nuoremmille

– (Symboli viinapullon kyljessä joulun alla) Kuva, jossa on joukko murheellisia lapsia ja katkennut joulukuusi

– (Kuntosalin sisustusta) Viikatemies muistuttamassa, miten lopulta käy innokkaastakin treenaamisesta huolimatta

– (Kuvamateriaalia uuden vaatteen hintalapussa) Uurastajia puuvillapellolla / Tämän vaatteen tuottamista varten intialaiselle pellolle levitettiin puolen kiloa hyönteismyrkkyjä

– (Lentokentän sisustusta) Kuvia kuivuuteen nääntyneestä karjasta Darfurista tai tulvien alle tuhoutuneista taloista Bangladeshista

– (Aika ajoin ilmestyvä nettiselaimen näkymä) Jonakin päivänä internetiä ei enää ole.

– (Facebookin ilmoitus) Tämän istunnon aikana siirryit 20 min lähemmäksi kuolemaa.

apokalypsiSuurin osa taiteesta tuntuu minusta yhdentekevältä, koska en löydä teoksista mitään tarttumapintaa. Kerran kuitenkin tykästyin tällaiseen tauluun kansalaisopiston näyttelyssä, koska näin siinä apokalyptisen maiseman, jossa joukko ihmisiä lämmittelee nuotion äärellä hajonneen yhteiskunnan rauniossa. Mietin jo silloin, että se olisi hyvä muistutus vaikkapa eteisen seinälle kaiken hässäkän keskelle, ettei tämä kaikki hyörinä nyt lopulta niin tärkeää ole, tai ainakin leppoisa elämämme voi muuttua täysin minä päivänä tahansa. Hauska tietää, että myös kauan minua ennen on elänyt ihmisiä, jotka ovat kaivanneet seinälleen samanlaista muistutusta.

Lukutaitopäivänä

Vanhemmilla ihmisillä on tapana sanoa, että joku luki itsensä tuomariksi tai lääkäriksi. Nykyään on mahdollista lukea itsensä myös pitkäaikaistyöttömäksi. Mutta ehkäpä sitten on mukavampi olla lukenut pitkäaikaistyötön kuin lukematon.

lukutaitoruno, aale tynniMeillä lapsetkin ovat aina olleet kirjojen perään. Päiväsaikaan joudun ihan liian usein vastaamaan viisivuotiaan lukupyyntöihin, ettei juuri nyt ehdi. Nukkumaanmenohetken lukemisesta ei kuitenkaan tingitä. Lapset suoriutuvat iltatoimistaankin nopeammin, kun odottamassa on yhteinen hetki kirjan parissa sängyn pohjalla.

Usein luemme perinteisiä satuja. Viime aikoina nuorimmaisen lukuvalintoihin ovat ovat kuuluneet erityisesti Mauri Kunnaksen kirjat. Olemme myös tykästyneet lastenrunoihin. Pikku Pegasos tai Suomen lasten runotar ovat oivia kokoelmia, joista voi valita runoja myös teeman mukaan. Ja joskus on luettava yhtä ja samaa. Lapset ihastuivat niin Tuula Korolaisen Vääränlainen päivä -runoon, että sen on saanut lukea ääneen joka ilta jo viikkojen ajan.

Minun oma lukuharrastukseni ajoittain taantunut harvojen vielä lukemattomien Agatha Christien dekkareiden metsästämiseen. Tietokirjoja en sentään malta jättää. Viimeksi vaikutuksen teki solubiologi Jo Marchantin kirjoittama Hoida mielelläsi, josta pitää kirjoittaa vielä erillinen postaus.

Ja laajensin sentään scifi-sivistystäni, kun kesällä Frank Herbertin klassikko Dyyni tempaisi mukaansa. Tätä scifi-opuskaan olisi tuskin muotoutunut klassikon arvoiseksi ilman kirjailijan monipuolista lukuharrastusta: aikuisiällä on hän löysi perhetuttujen innoittamana mm. Heideggerin filosofian ja paljon muuta, mistä Dyyni-sarjassa on vaikutteita.

Ituhippi Frankfurtissa

ituhippi_frankfurtissa1Frankfurt on pankkikeskus, jossa pukumiehet ja jakkupukunaiset ovat yliedustettuina. Ylläri, että heistä monet kiitävät nykyään polkupyörällä paikasta toiseen. Edellisen kerran kävin kaupungissa lukiolaisena, nyt luottamustoimireissulla. En muista, oliko siellä silloin yhtä hieno pyöräilyverkosto, mutta nyt ainakin pyöräkaistoja oli joka puolella. Julkista liikennettä edustavat metro ja ratikat, kapeille kaduille on vaikea mahduttaa busseja.

Kävelyllä Goethen aukion liepeillä löysin myös tulevaisuuspaviljongin, jonka ulkoseinät oli ympäröity hyötykasvi-istutuksilla. Sisällä oli parhaillaan meneillään kasvisruokabrunssi, jonka ruokailijoita viihdytti jazzorkesteri.

Frankfurtissakin on käytössä kaupunkipyörät, ja näin monen myös polkevan niillä.

Kaupungin vehreä ilme yllätti myös. Saksassa on pitkään puhuttu puiden hyödyllisyydestä kaupunki-ilman laadulle, ja niitä olikin joka puolella. Hotellin 27. kerroksen huoneestani näkyi myös viherkattoja ja taivaanrannassa siintäviä tuulivoimaloita.

ituhippi_frankfurtissa2Vanhan oopperan ravintolassa sain jälkiruuan, jonka tulkitsin friteeratuksi vuohenputken kukaksi. Sen kanssa tarjottiin mustikkakääretorttua.

Ai että miksi sinne Keski-Eurooppaan piti lentää parin päivän kokouksen ja messujen takia? No, sitä minäkin hiukan ihmettelen. Julkisomisteisten yritysten hallitusten palkitseminen vuoden parin välein toistuvilla reissulla näyttää olevan maan tapa. Mukana on kohtuuannos yrityksen toimialaan liittyviä tutustumiskäyntejä, joille osa porukasta osallistuu pienessä kuohuviinipöhnässä.

Onneksi messureissulle sentään otettiin mukaan yrityksen työntekijöitäkin – heidän näkemyksensä on tarpeellinen, kun päätetään, mikä uusi hieno parannus kannattaisi seuraavaksi ottaa käyttöön. Olisi heidän näkemyksensä tarpeen myös johtoryhmässä ja hallituksessa. Vinettoa naukkaileva hallituslainen ei ehkä samalla tavalla ole kiinni arjen työssä, että vaikkapa hahmottaisi, mitkä ovat kuormittavimpia työvaiheita.

Oikeissa töissä

Onneksi on henkilöstövuokrausyrityksiä! Pääsin oikeisiin töihin pitkästä aikaa. Elintarvikeyrityksen tuotannossa työskentely ei ole ihan koulutukseni mukaista hommaa, mutta on ollut tosi mielenkiintoista. Mietin aina erilaisia tuotteita käyttäessäni, kuinka ne oikein tehdään. Nyt sain olla tekemässä ja näkemässä ihan itse. Jopas jotakin, pinaattiletut ihan oikeasti paistetaan isoilla pannuilla ja pakataan käsin rasioihin.

Enpä olisi tuotekehitystaustainen insinööri, elleivät aivoni alkaisi työskennellä erilaisten parannusehdotusten parissa, kun jonkinlaisen tuotantoprosessin näen. Pieni lean-konsultti vaatii päästä esiin. Miksi tämä asia on ratkaistu näin? Eikö olisi sujuvampaa hoitaa asiat noin? Olisiko tuossa paikka energian ja kustannusten säästölle? Olenko teknofriikki, kun alan heti miettiä teknistä ratkaisua avuksi työläimpiin käsityövaiheisiin? Voisiko uudet työntekijät perehdyttää paremmin? Miksi luomutuotteisiin profiloituva firma näyttää laiminlyövän jätteiden lajittelun kokonaan?

Käytävältä löytyi aloitelaatikko, sinne vein nipun kehitysehdotuksia. Nyt odottelen uteliaana, kuinka yritys suhtautuu aloitteisiin.

Työt jouluruokien tuotannossa olivat ensimmäinen kertani käytännön hommissa. Ennestään olen tehnyt vain asiantuntijatöitä. Sen kyllä huomasi. Välillä tuntui kömpelöltä, kun kaikki työtavat ja -välineet olivat outoja. Toisaalta minut saattoi huoletta lähettää  punnitsemaan aineksia isoja ruokaeriä varten. Olin innoissani, kun pääsin ottamaan uutta tuotantokonetta käyttöön ja säätämään sen asetuksia. Hämmentävää ja helpottavaa, että kellon lyödessä neljä voi tosiaan lyödä hanskat tiskiin ja jättää työn jatkamisen myöhempää vuoroa tekeville.

Joskus kohtasin ongelmia siksi, että olen tottunut tietämään, *miksi* asiat tehdään. Joku vakityöntekijöistä puhui kyselijälle kuin vähä-älyiselle:

Vakityöntekijä: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.”
Minä: ”Ei siis toimitakaan tämän ohjeen mukaan?” (näytän saamaani ohjetta, jossa lukee 400 g)
V: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.” (ärtyneesti)
M: (lähden hämmentyneenä punnitsemaan)

Muuten ilmapiiri oli hyvä, ja työkaverit auttoivat. Tuotantohommat sopivat hyvin satunnaiseksi lisätienestiksi, ja henkilöstövuokrausyritys tekee lyhyet työkeikat mahdollisiksi. Vakityöhön tehdashallissa voisi olla vaativampaa sopeutua: ei näe päivänvaloa arkipäivinä ollenkaan. Nautinkin sitten kaksinverroin, kun viikonloppuna kävimme Lucian-päivän konsertissa ja syömässä Vehmaan teehuoneella: kaunis ympäristö, ensilumen ripaus eikä ohjelmoitua aikataulua.

Ilmastosopimus!

ilmastosopimusTänään järjestetään suuria ilmastomarsseja ympäri maailmaa antamassa lähtöpotkua ilmastoneuvottelijoille, jotka jo huomenna aloittavat urakkansa Pariisissa. Tehkää nyt neuvottelijat hyvät kunnon lopputulos, että elämämme ei mene ilmaston sekoamisen takia ihan mullin mallin! Sellaisen etävetoomuksen lähetän täältä Juvalta.

Töihin jongleeraamaan

Päiväkoti on kirkonkylän kodistamme noin puolen kilometrin päässä. Kotiin paarustaessa on hyvä aika myös jutella:

V: Äiti, mitä sinä teit tänään?
P: Lähetin pari työhakemusta ja kävin kaupassa.
V: Mutta äiti, mikset sinä mene sinne jonglööraamaan?
P: ??? No, pitäisi saada pysymään ne pallot ilmassa, ja se ei kyllä minulta onnistu ainakaan ilman pitkää harjoittelua.
V: Ei, kun minä tarkoitan niitä sinun omia hommia.
P: Ahaa, miksen mene insinöörihommiin? No, vähän sen tyyppisiä töitä minä hainkin. Sittenpä nähdään, miten käy.

Valokki lienee kyllä oikeassa: ehkäpä nykyisinä tehostamisen aikoina monetkin työt alkavat muistuttaa jongleerausta…

Minun työnhakuni kanssa neljävuotiaamme alkaa olla kärsimätön. Hän on nimittäin jo pari viikkoa pyytänyt, että saisi olla tarhassa viiteen asti, enkä hakisi häntä jo neljältä. Ja minä olen sanonut, etten oikein voi jättää häntä sinne niin myöhään, kun itse olen vielä kotona. Leikit jäivät tänäänkin kesken. Huh, pitkältä neljävuotiaan päivä minusta tuntuu noinkin, mutta hyvä, että päiväkodissa viihdytään.

Ekaluokkalaisen elämää: Ruutuaika

ruudun äärelläHei taas! Kirjoittelen tässä, mitä mieltä olen ruutusäännöistä. Meidän perheessä tietokoneella saa olla vain tunnin kerrallaan. Peliaika kännykällä on 15 minuuttia. Haluaisin pitemmän peliajan. Mutta jos pelaa tosi paljon, niin muuttuu pelaamisesta riippuvaiseksi.

Taito

Eskarilaisen elämää: Vaalit eskarissa

Teimme vaalimainoksia eskarin omia vaaleja varten, minun puolueeni oli vihreät, koska äiti kuuluu ekovihreisiin. Vihreät vastustaa kaikkea saastuttavaa. Muita puolueita olivat esimerkiksi A:n Pyöräpuolue ja K:n Piparkakkupuolue. N:n Ilkimyspuolue lupasi kaikille paljon pissaa.

Taito

 

Kohta pääsee äänestämään!

kuva: Suvi Korhonen, Flickr, CC

kuva: Suvi Korhonen, Flickr, CC

Ennen istuin samassa johtokunnassa naapurissa asuvan vuorineuvoksen kanssa, ja sain toisinaan häneltä kyydin kotiin. Kokoomusvaikuttaja halusi edistää hyviä välejä valtapuolueiden kesken, ja viritteli keskustelua urheilusta. Jouduin sanomaan, etten ole seurannut aihepiiriä yhtään, enkä oikein osaa eläytyä jännittämään pelin tai kisan lopputulosta. Sillä mitä väliä on, kuka urheilukisoissa voittaa?

Sen sijaan vaalit ovat tapahtuma, joka saa politiikkaa harrastavan syttymään. Ja voittajalla on väliä, sillä voittajapuolueet hallitsevat meitä kaikkia koskevaa päätöksentekoa monta vuotta! Naapurinikin sanoi seuraavansa vaaleja mielellään, mutta ehdolle hän ei enää halunnut, koska ehdokkuuteen väistämättä kuuluva itsensä myyminen on niin epämiellyttävää puuhaa. Olen samaa mieltä. Mutta ääniä ei tule, jollei tuo mielipiteitään jotenkin esille.

Ensi keskiviikkona pääsee jo ennakkoäänestämään tämän kevään eduskuntavaaleissa! Silloin siirrytään vaalityössäkin tosi toimiin. Herään aikaisin ja osallistun vihreiden perinteiseen radan valtaukseen: jaan lähimetroasemallani suosikkiehdokkaideni esitteitä aamuruuhkassa. Tiiveimmin olen mukana ilmastoteemoja korostavan Maria Vuorelman tukiryhmässä ja jaan samalla myös ekostara Leo Straniuksen esitteitä.

vaalimainoksia

kuva: Helge V. Keitel, Flickr, CC

Tukiryhmäläisten tehtävä on auttaa ehdokkaansa näkymistä auttamalla tapahtumien järjestämisessa ja jakamalla esitteitä. Tiedän, että on ärsyttävää, kun kymmenen ihmistä on työmatkalaista vastassa työntämässä lappusia kouraan, mutta tiivis jalkatyö on kustannustehokkainta kampanjointia. Lehtimainokset ovat hirvittävän kalliita, ja vihreät on ainoa isohko puolue, joka ei saa taloudellista tukea miltään eturyhmältä. Ehdokkaat maksavat lähes kaiken omasta lompakostaan ja tukiryhmänsä lahjoituksilla. Alle 20 000 euron budjetilla ei juuri kannata lähteä yrittämään läpipääsyä.

Mutta jännitys! Sitä on luvassa, sillä vihreiden lista Helsingin vaalipiirissä on näissä vaaleissa todella kova ja moni vanha konkari on väistynyt. On vaikea valita, kun hyvä ehdokkaita on niin monta. Ainoastaan varsinaisia luonnonsuojeluehdokkaita jään kaipaamaan, mutta ilmaston puolustamisen ykkösasiakseen nostavia on jo monta.

Hesarin siteeraaman mielipidekyselyn mukaan lähes kaksi viidestä helsinkiläisestä voisi antaa äänensä Pekka Haavistolle. Hän on ylivoimaisesti suosituin ehdokas yli puoluerajojen. Itselläni on juuri kesken Haaviston muutaman vuoden takainen kirja Anna mun kaikki kestää, jossa hän kertoo työstään rauhanneuvotteluissa eri puolilla maailmaa.

Mutta, lukija hyvä. Jos lastesi tulevaisuus on tärkeä asia, anna äänesi vaaleissa vastuulliselle ehdokkaalle! Se on tavalliselle tallaajalle helpoin tapa vaikuttaa maailman menoon. 🙂

« Older entries