Pala villiä luontoa salaattiin

Olen harrastanut villiyrttejä jo parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen lautaselle löytyy uusia ruokakasveja. Luin kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirjaa Villivihannekset, jossa hän listaa syötäviksi mm. omenan ja ruusun kukkien terälehdet sekä omenapuun lehdet. Kukkakaupan ruusuja ei kuitenkaan pidä syödä, sillä niiden kasvatuksessa on monesti käytetty syötäväksi sopimattomia kemikaaleja. Kaikenlaiset kotipihan ruusujen terälehdet sen sijaan sopivat Piipon mukaan lautaselle.

villivihannessalaatti, omenankukan terälehtiä

Minua pyydettiin toukokuussa vetämään parikin villivihanneskävelyä paikallisille martoille. Ilmeet olivat epäluuloisia, kun kiertelimme poimimassa mukaamme niin omenapuun lehtiä kuin monenlaisia rikkakasvejakin. Ne kuitenkin muuttuivat iloisesti yllättyneiksi, kun pääsimme maisteluvaiheeseen asti: surautimme sekalaisista villikasveista banaanien, jäätelön ja mehun kanssa pirtelön, joka maistui kaikille.

Toukokuun helleaalto sai kevään etenemään pikakelauksella, mutta yhden kuvan ehdin ottaa omenankukan terälehdillä terästetystä salaatista. Seassa on myös vuohenputken nuoria lehtiä. Yhtä hyvin siellä voisi olla mukana juhannusruusun kukkia, jos niitä kotipuskassa riittää poimittavaksi asti.

Suosittelen Sinikka Piipon kasvioppaita lämpimästi kaikille. Ne ovat hyvin perusteellisia sisältäen vitamiinitaulukoita ja laajoja kuvauksia kasvien sisältämista vaikuttavista aineista.

Mainokset

Marjakuuri

orthex-rasiapinoKeittiöömme ilmestyi talven mittaan laatikollinen Orthexin muovirasioita. Otin nimittäin asiakseni, että joka päivä syödään marjoja. Lasten ja oman aamiaisen ohessa oli joka aamu tarjolla myös marja-annos. Suurin osa näistä rasioista on pitänyt sisällään mustikoita, mutta oli siellä herukoita, mansikoita, vadelmia ja tyrniäkin. Jos aamiaisen monipuolisuutta ei erikseen mieti, ainakin minun tulee helposti vetäistyä vain voileipä, ja se on aika yksipuolinen eväs.

Tyrnin kanssa on vielä loppukiri menossa, jokunen mustikkarasiakin on pakastimessa jäljellä. Viime viikkoina meillä on kulunut melkoiset määrät vaniljakastiketta (sitä jossa ei ole kovetettuja kasvirasvoja), sen seuralaisena tyrnimarjat paremmin uppoavat. Vielä viime vuonna teimme niistä pirtelöitä vaniljajäätelön kanssa, kunnes blenderi hajosi.

Olemme onnistuneet kouluttamaan lapset aika hyviksi marjansyöjiksi: useimmat marjat kelpaavat sellaisenaan, ainakin jos makeuttaa happamampia marjoja mansikkasoseella jne. Joskus annamme periksi ja tarjoamme vaniljakastiketta seuraksi.

pakasterasioiden kannet haitarinaKaiken maailman terveysuutisointia kun lukee, useimmissa marjojen terveellisyyttä mittaavissa tutkimuksissa niitä annetaan koehenkilöille isoja määriä pitkiä aikoja: vasta satojen grammojen päiväannoksilla alkavat ihmisryhmien erot näkyä. Meidän marjansyönnillämme ei vielä samoihin grammamääriin päästä, mutta ainakin tänä talvena sairauspoissaolot jäivät hyvin vähäisiksi. Vitamiinien lisäksi marjoista saa mm. soluvaurioita ehkäiseviä antioksidantteja ja kuituja. Tyrni on siitä erikoinen marja, että siinä on paljon hyödyllisiä rasvahappojakin.

Aikaisemmin yritimme myös painottaa muita säilömistapoja kuin pakastamista, mutta hillonsyönnissä on vaikea yltää lähellekään näitä kulutusmääriä. Vieroksun sokerin syömistä, ja yritän pysyä WHO:n sokerinkulutussuosituksissa. Mehuissa taas ei ole marjankuorien hyödyllisiä aineita, en hennoisi heittää kuoria pois. Jonkin verran marjoja kyllä kuluu mehumuodossakin. Tänään taas keittelin glögiä omasta mustaherukkamehusta.

Onneksi pakastimet ovat kehittyneet kovasti energiatehokkaammiksi energiamerkintöjen ansiosta. Meillä pakastin on vieläpä kylmässä ulkovarastossa talon pohjoispuolella, joten sähkönkulutus ei pääse karkaamaan käsistä. Kaikki laitteet eivät kyllä ihan niin rajua sijoituspaikkaa kestä. Huoltovarmuuden kannalta pakastaminen ei ole kovin hyvä tapa. Jos sähköt katkeaisivat moneksi päiväksi, olisi kiire mökille puuhellan ääreen hillonkeittopuuhiin.

torni kaatui

Sirkkaruokaa

Onpa tullut talven mittaan sitten sirkkaeväätkin testattua. Fazerin sirkkaleivässä kotisirkkoja on 3 %. Eipä sirkkajauho sieltä mitenkään maistu. Itse leipä on Fazerin tyypillinen tuote, jonka maku ja rakenne on viritetty kohdilleen mm. lisäämällä taikinaan gluteenia. Lapsille se uppoaa sellaista vauhtia, ettei kuvaa tahtonut ehtiä ottaa. Itse söisin mieluiten sirkkani luomummassa tuotteessa, oikeasti hapatetussa leivässä. Sellaisesta viljan ravintoaineetkin imeytyvät paremmin.

sirkkaleipätuotteitaToinen kokeilemamme sirkkatuote olivat maissijauhopohjaiset sirkka-siemenkeksit, joissa sirkkoja on 6 %. Ne oli maustettu fenkolinsiemenillä, eikä sirkan makua tai rakennetta sieltäkään varmuudella erottanut. Sain sen käsityksen, että otukset olivat niissä kuitenkin kookkaammassa muodossa kuin Fazerilla. Ja ne olivat ehtoja Pohjanmaalla kasvatettuja otuksia, eivät ulkomailta rahdattuja kuten Fazerilla. Nämäkin katoavat lasten suuhun hetkessä, jos pussi unohtuu näkyville.

Kävin kyläyhdistyksen kokouksessa tapaamassa kesämökkiseutuni asukkaita, ja vein mennessäni maistettavaksi sirkkakeksejä. Ties vaikka joku innostuisi uudesta elinkeinosta tyhjilleen jääneeseen navettaan. Yllättävän moni ei uskaltanut ollenkaan maistaa. Suurin osa maistoi ja piti makua ihan menettelevänä. Monenlaiseen käyttöön uskoisin sirkkojen sopivan, kun vahvaa omaa luonnetta ei niissä ole.

Mutta mites se maailman pelastuminen? Jos syön sirkkaleivän samanlaisina voileipinä kuin muutenkin, aiheutan luultavasti sirkkojen viljelyn verran lisäkuormitusta. Pitäisi siis vähentää rippunen jotain leivänpäällysproteiinia. Näillä sirkkamäärillä vain ei taida olla proteiininsaannin kannalta paljoakaan merkitystä, ehkä pienenä ruokavalion monipuolistajana kuitenkin.

Ja gluteeni? Olin muutaman vuoden gluteenittomalla ruokavaliolla, koska se tuntui vatsassa mukavammalta ja vähensi ihon jatkuvaa kesimistä. Mutta en onnistunut tasapainottamaan ruokavaliota niin, että olisin saanut viljan B-vitamiinitkin ym. jostain luonnollisesta lähteestä. Seurauksena oli voimattomuutta, lihasten nykimistä ja valtava ruisleivän himo.

Luin sitten ravitsemusterapeutin haastattelun, jossa hän kertoi, että vaikka gluteenivilja tekeekin vatsan turvotusta, se on silti todella hyväksi suolistopöpöjen hyvinvoinnille. Magneettikuvissakin kuulemma näkyy, että gluteeniviljamöykky yksinkertaisesti etenee monilla ruuansulatuksessa hitaammin kuin moni muu vaihtoehto. Niin että vatsaoireet voivat myös olla ihan mekaanisia ja haitattomia. No, nyt kokeilen taas syödä viljatuotteita, kohtuudella. Iho hilseilee ja vatsaa nipistelee, mutta lihasten voimattomuus on poissa. Tasapaino olisi mukava löytää… Suolistovasta-aineita minulla ei ole, ihon osalta testejä ei ole tehty.

Iloa tyrnipensaasta

Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.

tyrnipensas ja marjat

Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.

tyrni vihreänä teenäFacebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.

tyrninlehtiäLehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.

Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.

tyrnipensas syysaamun kajossa

Ituhippi asuntomessuilla

Tulipa taas tehtyä jotain, mitä en ole kokeillut ikinä aikaisemmin, nimittäin käytyä asuntomessuilla. Tapahtuman tarkoitus on toki saada myyntiä uusille huonekaluille ja remonttitarvikkeille. Äitini ihastui messutaloihin, mutta minussa ne eivät onnistuneet herättämään suuria tunteita. Kaipaan kodikkuutta ja helppohoitoisuutta, en jaksaisi harjailla valtavia terasseja puhtaaksi männynneulasista. Yleensä lapset suhtautuvat innokkaasti kaikkeen uuteen, mutta nyt he sanoivat, että olisivat olleet mieluummin mökillä. Hakivat kuitenkin karkkia esittelykojuista aina kun silmä vältti. Saimaan maisemia sentään kelpasi katsella.

Asuntomessupihat on sovitettu maisemaan. Kuva: Valtteri Maja.

Kodikkaimmat talot olivat budjetiltaan pienimmästä päästä, ja jostain syystä ruotsalaisten suunnittelemia. Jotenkin he vain osaavat tehdä sen viihtyisän loppusilauksen, kun suomalaiset tyytyvät käytännöllisyyteen. Halvemmissa taloissa suunnittelija oli myös muistanut, että makuuhuoneissa tarvitaan säilytystilaa vaatteille, ei riitä pelkkä tikas ja yksi vaatepuu pienen huoneen seinää vasten… Mitä kalliimpi talo, sitä kummallisempia olivat tilaratkaisut.

Etsiskelin näkökulmia kylppärirempan toteuttamiseen. Sellaisen kun joudumme tekemään meneillään olevan putkiremontin takia. Yhden kivan lattialaattamallin löysin (Laattapisteen PPA Lune Phobos), mutta arkkitehdit hyvät – se vallitseva tummanharmaa seinälaatta messukylpyhuoneissa tekee niistä aika synkkiä. Taidan muotivirtauksista huolimatta valita seinään turvallisen vaalean värisävyn.

Myönteisiä juttuja:

– Lähes jokaisessa talossa oli kunttapiha, jonka pitäisi olla helppohoitoinen vaihtoehto nurmikolle. Ei ruohonleikkureita, sammalen myrkytyksiä tai lannoitusta. Sääli sitä metsäplänttiä, josta kuntta on peräisin, mutta huonosti kai pohjakasvillisuudelle olisi avohakkuukohteessa käynyt joka tapauksessa. Kulutusta se ei tosin kestä yhtään.

– Saimaan maisemat ovat hienot, ja avautuvat hyvin messualueen korkeuksista

– Rannoista valtaosa oli jätetty yhteiseen käyttöön ja lähelle luonnontilaa. Rantaa kiersi houkuttelevan näköinen kävelyreitti.

– Pienimuotoinen liikunta oli läsnä monessa paikassa: voimistelurenkaat ja puolapuut ovat kuuminta hottia.

– Tällaisen sadevesisäiliön bongasin, en ole vielä uskaltanut katsoa hintaa. Säiliöön saa kiinni puutarhaletkun, jolla voi kastella pihansa, ja pakkaskestävyyskin on mietitty. Vaikuttaa käytännölliseltä, mutta tämänkin ulkoasu kaipaisi (ruotsalaisen?) suunnittelijan loppusilausta.

Mietityttäviä asioita:

kuva: Valtteri Maja.

– Asuntomessupihoilla ei voi tehdä oikein mitään. Hyötykasvit eivät ole nyt muodissa: en huomannut omenapuita tai marjapensaita. Jokunen viljelylaatikko ja kasvihuone sentään oli pihoille pykätty. Minun olisi vaikea asua paikassa, jossa en voi tehdä mitään oman ruokani tuottamisen hyväksi. Ehkä Saimaalla voisi kalastaa?

– Aurinkolämpö, aurinkosähkö ja viherkatot orastivat joissakin kohteissa, mutta kovin vähän niitä näkyi. Asuntomessut on perinteisesti laahannut jotenkin jäljessä ympäristökuormituksen keventämisessä. Toki tämä kuvankin aurinkolämpökeräin olisi voitu suunnitella paremmin osaksi rakennusta.

– Ollakseen Mikkelissä messualue on kovin kaukana kaikesta. Lähellä ei ole kauppoja tai juurikaan palveluita, joten ennustettavissa on runsasta autoilua tuleville asukkaille.

– Fosforin loppumisesta ja rehevöitymisestä on puhuttu niin paljon, että olisi odottanut edes jossakin toteutetun modernin kierrättävän vessaratkaisun. Mutta ei, samoja vesivessoja kaikki.

– Bonuksena kävijä voi laskea, montako sellaista poreallasta pihoilta ja terasseilta löytyy, joihin on suora näkyvyys naapurin parvekkeilta ja ikkunoista. Näyttäytyjähenkiselle kylpijälle on jopa tarjolla allas, joka on kevyen liikenteen väylän vieressä. Joihinkin saunoihin oli myös suora näkyvyys naapurista – maitolasit ja muut näköesteet eivät ole nyt muodissa, mutta epäilen niiden tekevän paluun kaikessa hiljaisuudessa…

Ituhipin kirkonkyläkodin pihaa. Rivitalopiha kukkii, mutta silti se ei oikein vedä puoleensa.

Piha, jolla ei voi tehdä mitään, ei kyllä ole mikään uusi ilmiö kaupunkimaisessa ympäristössä. Naapurin maalaismökillä käydessäni hän paljasti, ettei oikein vieläkään viihdy kirkonkylällä. Ja hän sentään muutti kuusine lapsineen maaseudun vähien mukavuuksien ääreltä jo vuonna 1971. Minulla on kirkonkylällä sama ongelma: rivitalopihalle ei ole luontevaa mennä puuhailemaan, vaikka mökillä touhuan ulkona suuren osan ajasta. Villinä rehottava mökkipihani kauhistanee monia kotipuutarhureita, mutta se tarjoaa koko ajan jotain uutta: kesän mittaan yhä uudet villiyrtit kasvavat poimintakuntoon, ja löydän edelleen uusia kasvituttavuuksia. Sekalaisissa kukissa pääsee aina bongaamaan uusia ötököitä, pihapissalla käydessä huomaa heinikossa erikoisen värisen perhostoukan. Mökkeillessä olen osa hienoa ympäristöä, kirkonkylällä taas jotenkin en.

Ps. Pahoittelut pitkästä tauosta tekstin tuottamisessa, rakkaat lukijani! Aloin talvella tehdä työkseni tekstejä Juvan kulttuurisivuille, ja wordpressin käyttö sekä töissä että vapaa-ajalla taisi olla hiukan liikaa. Aiheita kyllä mielessäni on riittänyt, joten yritän parantaa tapani. Ja ensi kerralla yritän muistaa ottaa kunnon kameran mukaan, jotta saatte katso muutakin kuin vessan lattiaa ja teknisiä laitteita. 🙂

Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Nokkosen siementen lumoissa

Minulla on kiusaus ”terveellistää” ruokaa kuin ruokaa. Piirakkapohjiin piilottelen kuivattuja villikasveja ja siemeniä mukaan, pirtelöihin vasta voikin kätkeä yhtä ja toista. Mysliin ja kotitekoisiin myslipatukoihin on myös hyvä lisätä erilaisia siemeniä. Lapset juovat yleensä terveyspirtelöt mielellään, mutta tämänaamuinen selleri-puolukka -yhdistelmä oli heillekin liikaa.

nokkosen_siementen_lumoissa1Vuosi sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa kerätä ja käyttää nokkosen siemeniä. Nokkosen kukkahan on vaatimattoman vihreä, ja siemenetkin ilmestyvät kasvin latvaan kaikessa hiljaisuudessa. Vähitellen ne muuttuvat vihreistä ruskeiksi. Mielipiteet oikeasta poiminta-ajasta vaihtelevat, mutta Tompan kanssa olemme olleet suurpiirteisiä ja keränneet siemeniä eri kasvuvaiheissa. Ne ovat joka tapauksessa miedon makuisia, mutta sitäkin vahvempaa evästä. Nokkosen lehdet maistuvat paljon voimakkaammilta.

Tämän kesän lopulla mieheni tempautui keruuinnon valtaan niin, että siemeniä kertyi litroittain. Niitä riivittiin pihalla kasvavista nokkosista sopivaan astiaan, kannettiin saunaan uunipeltien päälle kuivumaan ja siivilöitiin lopuksi metallisen siivilän läpi purkkiin. Loppujen lopuksi seisoinkin kaupittelemassa satoa syksyn sadonkorjuumyyjäisissä.

Nokkosen siemeniä ja flunssateetä

Villiyrttituotteita myyjäisissä.

Muutkin näyttävät löytäneet nokkosen siemenet, sillä kauppa kävi hyvin. Maltti pitää muistaa siementen käytössä, sillä yrttikeskusteluissa monet kertovat niiden olevan vaikutuksiltaan voimakkaita. Esim. huimausta on voinut seurata liian isoista annoksista. Villikasvien käytössä noin yleensäkin suositellaan aloittamaan pienillä määrillä ja pitämään taukoa ainakin parin viikon välein.

Mustikkasushia

Hemmottelen itseäni Helsingin-reissuilla sushilla. Se taitaa olla parhaan makuista ruokaa, jonka tiedän. Sushikokit tosin innostuvat välillä liiankin erikoisista täyteideoista, vai mitä sanotte tästä lohi-mustikka -makuparista? Päällimmäisenä ja alimmaisena ovat merileväarkit, eikä se tietysti olisi sushia ilman sushiriisiä.
mustikkasushia1
Olisi hienoa, jos suomalaisetkin ravintolat hehkuttaisivat mustikkakautta yhtä innokkaasti kuin vaikkapa muualta kopioituja parsaviikkoja. Listalle voisi kokeilla muutakin kuin mustikkapiirakkaa. Nyt on alkamassa puolukkakausi. Kukahan toisi tarjolle jotain ihan uutta?

« Older entries