Kuva: Tuulivoimayhdistys
Tein tänä syksynä jotakin täysin poikkeuksellista: astuin lentokoneeseen ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kahdessa luottamustoimessani on ohjelmassa ulkomaanmatka. Ensiksi singahdin Berliiniin Helsingin Energian johtokunnan mukana tutustumaan Saksan energiakäänteeseen. Ilmastokuormitus parin päivän reissun takia kuormittaa toki omaatuntoakin, mutta oli hienoa tutustua erilaiseen lähestymistapaan päästöjen vähentämiseen.
Saksa on rakennettu täyteen tuulivoimaloita ja aurinkovoimaa noin kymmenessä vuodessa. Sikäläinen tehokkuus on ollut vaikuttavaa: uusiutuvien osuus sähköntuotannosta on nyt noin 25 %. Sähköntuotannon heilahtelu on samalla kasvanut siinä määrin, että päästöjen vähennyksessä painotetaan nyt energiavarastojen tutkimista ja kaukolämmön käytön laajentamista. Saksassa kaukolämmön osuus lämmityksestä on lähteestä riippuen vain 12-17 %, ja öljykattilat ovat vielä yleinen tapa hoitaa talojen lämmitys. Insinöörit ovat oivaltaneet, että kivihiilivoimaloita voisi käyttää tehokkaammin ottamalla niiden tuottaman hukkalämmönkin talteen, ja kaukolämmön myötä talojen öljykattiloista voisi hankkiutua eroon. Suomen tapaan siis. Mielenkiintoista nähdä, yleistyykö kaukolämpö samalla saksalaisella tehokkuudella kuin tuulivoimakin. Mitähän sitten tehdään, kun päästöjä pitäisi leikata edelleen?
Tutustuimme Berliinissä mm. paikalliseen Moabit-nimiseen yhteistuotantovoimalaan, jonka on siirtynyt käyttämään haketta 40 % osuudella kivihiilen ohessa. Tarvittava puumäärä saadaan lähialueelta, ja hake kuljetetaan perille sekä proomuilla kanavaa pitkin että rekoilla. Uusia kaukolämpöasiakkaita tulee tulvimalla, ja vihreällä lämmöllä tehdään bisnestä myymällä se korvamerkittynä ympäristötietoisille asiakkaille. En tiedä, onko oikein laskuttaa omatunnoltaan herkimpiä, mutta ainakin uusiutuville on saatu rahoitus. Onnistuisikohan Suomessakin vesikuljetus yhtä näppärästi suoraan metsästä voimalalle vaikka Saimaan kanavaa hyödyntäen?
Tiedustelin johtokunnassa, voisiko Helsingin Energia ostaa koko porukalle reissua vastaavan päästökompensaation: hintaa kertyisi ehkä jäätelötötterön verran per nuppi, jos yritys ostaisi päästötonneja samalla tavalla kuin energiantuotantoonkin. Edestakaisen Berliinin-lennon päästöt ovat per nuppi noin 500 kg/hlö eli puoli tonnia. No, eihän pyyntööni suostuttu. Perustelu kuului, että Euroopan sisäinen lentoliikenne on päästökaupan piirissä. Se nyt vain ei ole sama asia: päästökauppaan osallistuminen tarkoittaa, että lentoliikenteen päästöt mahdutetaan vuosittain tietyn kiintiön sisään. Kiintiötä pienennetään ajan myötä, jotta kokonaispäästöt saadaan laskuun. Ei ihan sama kuin päästöttömyys, vai mitä?
-Piia
Ps. Tässä vaiheessa minut tunteva voisi paheksua, että etkö osta päästöoikeuksia mökkeilyn automatkoihin. Lentolaskelmien innoittamana otin selvää, paljonko mökkimatkat oikein tuottavat ilmastokuormitusta. Neljän kuukauden mökkeilykauden aikana ajamme äidiltäni lainatulla autolla noin 5000 km. Automalli on siltä ajalta, kun valmistajat eivät vielä kisanneet päästövähennyksissä, ja 190 g/km päästöillä kuormitusta kertyy 1000 kg hiilidioksidia kesän aikana.
Neljän hengen perheeni ja äitini koko kesän autoilu vastaa siis kahden ihmisen Berliinin-reissua. Nykyautomalleissa tavallinen farmarikin yltää 100 g/km kulutukseen, joten uudempaa automallia suosimalla mökkeilypäästöt saisi pudotettua yhden ihmisen keski-Euroopan matkaa vastaaviksi. Vielä parempaan tulokseen pääsisi vaihtamalla vaikka biokaasuun, mutta Etelä-Savo on harvoja maakuntia, jossa tankkausasemaa ei vielä ole.
Ekoelämää 