Ekoelämää

Odotus päättyi, ja uusi perheenjäsen saapui muutaman päivän etuajassa. Kämppis jo sanoi, että tuntuu kuin olisin *aina* ollut raskaana, onhan odotusaika niin pitkä. Olin miettinyt etukäteen, että kokeilisin tällä kertaa luomusynnytystä, kun edellisen kerran spinaalipuudutuksesta oli vain huonoja kokemuksia. Se pysäytti silloin synnytyksen siihen paikkaan ja myöhemmin imetysongelmien kanssa oli paljon tekemistä (liian myöhään annetulla puudutteella ja imetysongelmilla on yhteyttä, kuulin myöhemmin). Avautumisvaihe oli ekalla kerralla niin lyhyt ja helppo, että se helpotti luomupäätöksen tekemistä.

Alkuvuodesta kävin joogakoulu Manipuran synnytysvalmennuksen, jossa pääpaino oli rentoutumisessa, äänenkäytön ja hengitystekniikoiden harjoittelussa. Virallisesta terveydenhoidon ohjelmasta rentoutusharjoitukset on karsittu kuulemma kokonaan pois, eikä uudelleensynnyttäjille tarjottu valmennusta ylipäätään. Mielentilalla on kuitenkin ihan olennainen vaikutus synnytyksen sujumiseen, joten oli hyvä ratkaisu hakea valmistautumisapua muualta.

Supistukset alkoivat tälläkin kertaa yöllä puoli neljän aikoihin, ja puolentoista tunnin päästä lähdimme sairaalaan. Kotona olisi kipujen puolesta pärjännyt vielä hyvin, mutta halusin varmistua, että ehdimme sairaalaan, kun sinne on vielä asiaa. Ja kannatti, sillä paikat olivat auenneet jo jonnekin kahdeksan sentin tienoille, kun pääsimme perille. Yllättävän yksinkertaisilla keinoilla saa apua supistuskipuihin, esimerkiksi Manipurassa opittu uloshengitys kolmessa jaksossa toimi hyvin.

Viimeisten kahden sentin aukeaminen oli sen sijaan yllättävän kivuliasta siihen astiseen verrattuna. Kipua lievittämässä oli lämminvesipullo selän takana, ja lisäksi kokeilin kipuihin ilokaasua, joka leikkasi hyvin supistusten terävimmän kärjen pois. Sillä ja Manipuran äänenkäyttö- ja hengitysopeilla sitten mentiin loppuun asti. Tälläkin kertaa sai tehdä töitä, että sai vauvan liikkumaan lantiossa tarpeeksi alas. Alaselkää särki, ja oli tukalaa, kun ei tiennyt, kauanko vielä menee. Kokeilimme synnytysjakkaraa, mutta se ei jostain syystä ottanut toimiakseen, ja piti siirtyä vielä puoli-istuvaan asentoon. Hyvin vauva kuitenkin lopulta syntyi vähän aamukymmenen jälkeen, ja kipukin loppui heti, kun se oli saatu maailmaan.

Olen tosi tyytyväinen synnytyksen sujumiseen. Seitsemän tuntia ei ole pitkä aika, enkä tuntenut jälkeenpäin oloani ollenkaan niin kipeäksi kuin viimeksi. Tällä kertaa vauvakin oli tosi virkeä alusta lähtien. Ei ole tarvinnut tuskailla imetysongelmien kanssa, kun vauva tarrasi kiinni rintaan kuin rapu, ja vaati maitoannoksia niin tiivisti ensimmäiset päivät, että nyt kärsitään ylituotannosta.

Ihailen myös kovasti kätilöiden ammattitaitoa. Lääkäriä en tällä kertaa nähnyt koko sen kolmen päivän aikana, jonka sairaalassa olimme. Sairaalan käytännöissä olisi kyllä siinä korjaamista, että erilaisia pieniä apukeinoja olisi hyvä olla tarjolla salissa ilman että niitä tarvitsee kysyä erikseen. Säkkituoleja, kengurupalloja ja kuumavesipulloja kyllä sairaalasta löytyy, kun niitä osaa kysyä.

Isoveljeksi tullut Taito vietti muutaman päivän mummolassaan Porissa. Olimme sopineet kämppisten kanssa, että hän voi jäädä heidän hoiviinsa kotiin nukkumaan, jos yöllä tulee lähtö. Synnytys osui tälläkin kertaa sunnuntaille, joten kämppikset ehtivät hyvin katsoa Taiton perään isovanhempien saapumista odotellessaan, kun ei tarvinnut miettiä töihin lähtöä.

Nyt olemme jo totuttelemassa vauvanhoitoon kotona, ja yllättävän paljon oli selkärangassa muistissa valmiiksi. Kestovaipat ovat kovassa käytössä, ja perhepedissä nukutaan. Mutta se onkin jo toisen kirjoituksen aihe. 🙂

-Piia

Uusi vauva kotona omalla paikallaan perhepedissä.

Taito tarjoaa pikkusiskolleen uutta kaivurileluaan. Kilttiä, eikö vain?