Kantoliinailua

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa kului sisällä, mutta sitten arvelimme hänen olevan valmis kokeilemaan kantoliinaa. Totuttelu on hyvä aloittaa nuoresta, jolloin vauva ei ole vielä liiaksi ehtinyt tottua muihin kuljetustapoihin. Liinan solmiminen kietaisuristikakkos-sidontaan onnistui ilman ohjeita pienen muistelemisen jälkeen. Otimme kolmevuotiaan Taiton mukaan, pakkasimme vähän evästä ja teimme kävelyretken läheiseen venekerhon rantaan, jossa Taito mielellään katsoo lintuja ja vedessä uiskentelevia pikkukaloja.

Matkalla olemme aina etsineet takiaisenlehdillä mönkiviä kotiloita ja tunnistaneet kasveja, mutta nyt tien varret oli niitetty, ja kotilot murskana. Ääh, kaupunki on liian innokas siistimään kaikkea mahdollista vihreää. Eikö tässä taloustilanteessa säästöjä voisi ulottaa turhaan parturointiin?

Kantoliinan käyttöönotto onnistui kuitenkin hyvin tämänkin vauvan kohdalla, ja hän kiskoi unia koko reilun puolen tuntia, jonka ensimmäinen ulkoilu kesti. Sen jälkeen olemme ulkoilleet pari pitempää kierrosta hyvin tuloksin. Meillä kantoliina on yleensä Tompan päällä, sillä itse olen sen verran kapea, että vauvaa on vaikea saada köllöttämään hyvään asentoon. Myöhemmin, kun hän joskus kolmen kuukauden iässä pääsee istuvaan asentoon, liina sopii minunkin päälleni paremmin.

Kauppa- ja kirjastoreissulla liina päällä kävi niin, että Tomppa ei meinannut päästä etenemään, kun ympärillä kuhisi hössöttäviä täti-ihmisiä ihastelemassa, kuinka hyvin vauva näyttää viihtyvän. Kivaa saada myönteistä palautetta, mutta oli silti hassua, että liinan käyttämisestä tehdään niin suuri numero. Teki mieli sanoa, että jollain tavalla vauvaa on kuljetettava paikasta toiseen, me tässä vain yritämme saada ostoksemme tehtyä. Vaunut kyllä olisivat olleet kätevät ostosten kotiin kärräämistä varten. Niiden alla saa kuljetettua monta ostoskassia hartioitaan rasittamatta. Vauvan kuljetukseen otamme vaunut käyttöön vasta joskus myöhemmin, näin pienenä tuntuu hyvältä pitää hänet vielä lähellä vanhempia.

-Piia

Viikon ikäinen vauva viihtyy kantoliinassa.

Viikon ikäinen vauva viihtyy kantoliinassa.

Luomuvauvanhoitoa

On ollut hauskaa huomata, että vauvanhoitosuosituksissa on siirrytty vähitellen aina vain luomumpaan ja monimuotoisempaan suuntaan. Synnytyssairaalassa vauva nostetaan lähes heti ulos päästyään rinnalle paidan sisälle, ja se saa viettää vierihoidossa ensimmäiset päivänsä.

Meillä uusi tulokas vietti sairaalassaoloajan, kolme päivää, lähes kokonaan paitani sisällä pelkkä vaippa päällään. Yötkin hän nukkui vieressä samalla tavalla. Tompan paidan sisälläkin hän vietti osan ajasta, mutta jo parin ekan päivän aikana hän huomasi, että sieltä ei maitoa saa, jolloin isän läheisyys lakkasi toimimasta rauhoittelukeinona. Ainoa haitta tässä järjestelyssä oli, etten päässyt kääntämään kylkeä pyytämättä Tomppaa apuun, mikä kieltämättä haittasi nukkumismukavuutta. 🙂

Kotiin lähtiessä oli edessä totuttelu vaatteiden käyttöön ja perhepetiin. Eka vuorokausi kotona menikin levottomammin, kun vauva selvästi vierasti nukkumista äidin ihosta erillään ja vaati maitoannoksia tiheään varmistaakseen, etteivät vanhemmat ole karkaamassa mihinkään. Sen jälkeen perhepeti, oma paikka välissämme parisängyssä, on toiminut hyvin. Vauva on nukkunut yöllä syöttöjen välillä muutaman tunnin yhtäjaksoisia pätkiä, viimeksi ylelliset viisi tuntia.

Neuvolasta kotikäynnille tullut terveydenhoitaja toi mukanaan neuvolan uudet nukkumissuositukset, jossa suositellaan juuri perhepetiä nukkumispaikkana. Hienoa, että neuvolassakin on huomattu, mikä monen vauvan kohdalla toimii! Toki siellä annetaan ohjeet myös siltä varalta, ettei vauvan vieressä nukkuminen onnistu. MLL:n opas sen sijaan jatkaa konservatiivisella linjalla, mutta sieltäkin on poistettu varsinainen vieressänukuttamiskielto.

Päivällä kuljettelemme vauvaa mukana siihen huoneeseen, missä milloinkin olemme, yleensä hän on peiton päällä lattialla. Ekan lapsen kanssa en vielä ollut sisäistänyt, että vauva odottaa saavansa olla toisten perheenjäsenten mukana, eikä jossain erillään, ja ihmettelin, mistä parkuminen johtui. Tämä uusi tulokas on ollut tosi rauhallinen saadessaan olla siellä, missä muutkin. Hän on vielä niin pieni, että päivästäkin suuri osa kuluu vielä nukkuessa. Kummasti hän kuitenkin huomaa, jos perheenjäsenet ovat liian kauan pois toisessa huoneessa.

Olemme myös huomanneet muistavamme yllättävän paljon hoitoniksejä edellisestä vauva-ajasta. Potalle opettelevan lapsen kanssa tuli totuttua siihen, että aina vaipanvaihdon yhteydessä lapsi pannaan potalle tai pissatetaan pytyn päällä, ja näin vaipanvaihtoväli hiukan harvenee. Nyt Tomppa innostui kokeilemaan samaa jo vastasyntyneen kanssa, ja ainakin vielä se on toiminut hyvin. Istumme saunajakkaralle, vauva on polvien päällä selällään, ja sitten se saa tähtäillä tuotoksensa lattialla olevaan pesuvatiin. Melkein joka vaipanvaihdolla saamme hyvin maitokakka- ja pissasaaliin, ja kestovaippapyykki toivottavasti hiukan vähenee.

Pesemistä on riittänyt, sillä uusi vauveli on kulkenut isoveljensä viitoittamaa tietä: käytännössä jokainen vaippa on kakkavaippa. Ekan kotivuorokauden aikana niitä tuli seitsemän, sen jälkeen en ole enää laskenut… 🙂

-Piia

Vauva syntyi

Odotus päättyi, ja uusi perheenjäsen saapui muutaman päivän etuajassa. Kämppis jo sanoi, että tuntuu kuin olisin *aina* ollut raskaana, onhan odotusaika niin pitkä. Olin miettinyt etukäteen, että kokeilisin tällä kertaa luomusynnytystä, kun edellisen kerran spinaalipuudutuksesta oli vain huonoja kokemuksia. Se pysäytti silloin synnytyksen siihen paikkaan ja myöhemmin imetysongelmien kanssa oli paljon tekemistä (liian myöhään annetulla puudutteella ja imetysongelmilla on yhteyttä, kuulin myöhemmin). Avautumisvaihe oli ekalla kerralla niin lyhyt ja helppo, että se helpotti luomupäätöksen tekemistä.

Alkuvuodesta kävin joogakoulu Manipuran synnytysvalmennuksen, jossa pääpaino oli rentoutumisessa, äänenkäytön ja hengitystekniikoiden harjoittelussa. Virallisesta terveydenhoidon ohjelmasta rentoutusharjoitukset on karsittu kuulemma kokonaan pois, eikä uudelleensynnyttäjille tarjottu valmennusta ylipäätään. Mielentilalla on kuitenkin ihan olennainen vaikutus synnytyksen sujumiseen, joten oli hyvä ratkaisu hakea valmistautumisapua muualta.

Supistukset alkoivat tälläkin kertaa yöllä puoli neljän aikoihin, ja puolentoista tunnin päästä lähdimme sairaalaan. Kotona olisi kipujen puolesta pärjännyt vielä hyvin, mutta halusin varmistua, että ehdimme sairaalaan, kun sinne on vielä asiaa. Ja kannatti, sillä paikat olivat auenneet jo jonnekin kahdeksan sentin tienoille, kun pääsimme perille. Yllättävän yksinkertaisilla keinoilla saa apua supistuskipuihin, esimerkiksi Manipurassa opittu uloshengitys kolmessa jaksossa toimi hyvin.

Viimeisten kahden sentin aukeaminen oli sen sijaan yllättävän kivuliasta siihen astiseen verrattuna. Kipua lievittämässä oli lämminvesipullo selän takana, ja lisäksi kokeilin kipuihin ilokaasua, joka leikkasi hyvin supistusten terävimmän kärjen pois. Sillä ja Manipuran äänenkäyttö- ja hengitysopeilla sitten mentiin loppuun asti. Tälläkin kertaa sai tehdä töitä, että sai vauvan liikkumaan lantiossa tarpeeksi alas. Alaselkää särki, ja oli tukalaa, kun ei tiennyt, kauanko vielä menee. Kokeilimme synnytysjakkaraa, mutta se ei jostain syystä ottanut toimiakseen, ja piti siirtyä vielä puoli-istuvaan asentoon. Hyvin vauva kuitenkin lopulta syntyi vähän aamukymmenen jälkeen, ja kipukin loppui heti, kun se oli saatu maailmaan.

Olen tosi tyytyväinen synnytyksen sujumiseen. Seitsemän tuntia ei ole pitkä aika, enkä tuntenut jälkeenpäin oloani ollenkaan niin kipeäksi kuin viimeksi. Tällä kertaa vauvakin oli tosi virkeä alusta lähtien. Ei ole tarvinnut tuskailla imetysongelmien kanssa, kun vauva tarrasi kiinni rintaan kuin rapu, ja vaati maitoannoksia niin tiivisti ensimmäiset päivät, että nyt kärsitään ylituotannosta.

Ihailen myös kovasti kätilöiden ammattitaitoa. Lääkäriä en tällä kertaa nähnyt koko sen kolmen päivän aikana, jonka sairaalassa olimme. Sairaalan käytännöissä olisi kyllä siinä korjaamista, että erilaisia pieniä apukeinoja olisi hyvä olla tarjolla salissa ilman että niitä tarvitsee kysyä erikseen. Säkkituoleja, kengurupalloja ja kuumavesipulloja kyllä sairaalasta löytyy, kun niitä osaa kysyä.

Isoveljeksi tullut Taito vietti muutaman päivän mummolassaan Porissa. Olimme sopineet kämppisten kanssa, että hän voi jäädä heidän hoiviinsa kotiin nukkumaan, jos yöllä tulee lähtö. Synnytys osui tälläkin kertaa sunnuntaille, joten kämppikset ehtivät hyvin katsoa Taiton perään isovanhempien saapumista odotellessaan, kun ei tarvinnut miettiä töihin lähtöä.

Nyt olemme jo totuttelemassa vauvanhoitoon kotona, ja yllättävän paljon oli selkärangassa muistissa valmiiksi. Kestovaipat ovat kovassa käytössä, ja perhepedissä nukutaan. Mutta se onkin jo toisen kirjoituksen aihe. 🙂

-Piia

Uusi vauva kotona omalla paikallaan perhepedissä.

Uusi vauva kotona omalla paikallaan perhepedissä.

Taito tarjoaa pikkusiskolleen uutta kaivurileluaan. Kilttiä, eikö vain?

Taito tarjoaa pikkusiskolleen uutta kaivurileluaan. Kilttiä, eikö vain?

Harakan saaressa

Laskettuun aikaan on viikko, ja äitiysloman olen yrittänyt käyttää tekemällä asioita, joita ei pääse tekemään taas pariin vuoteen – ainakaan helposti. Juuri kun esikoinen alkaa olla sen ikäinen (kolmevuotias), että hänelle on kunnolla iloa erilaisissa paikoissa vierailusta ja hän muistaa ne pitkään jälkeenpäin, pitää taas palata suppeampaan kotipiiriin.

Viime viikonloppuna kävimme entisellä työpaikallani Harakan saaressa. Suunnittelin työkseni sinne erilaisia energiansäästöratkaisuja ja uusiutuvan energian tuotantotapoja, ja oli kiva nähdä, kuin asiat ovat edenneet äitiyslomalle jäätyäni. Ennen kaikkea saari on kuitenkin hieno retkeilykohde ihan Kaivopuiston edustalla Helsingissä. Minua harmittaa, kun se niin harvoin mainitaan Helsingin mielenkiintoisten käyntikohteiden listalla, ja olen innostuksissani yrittänyt raahata sinne kavereitanikin vaihtelevalla menestyksellä.

Keväällä saarella hämmensi pesivien lintujen paljous: missä vain kulkikin, polun varret olivat täynnä hautovia valkoposkihanhia ja kalalokkeja, joukossa myös meriharakoita, haahkoja ja muita vesilintuja.

Nyt heinäkuun alussa taas kukkaloisto oli ihan omaa luokkaansa. Saarella on valtava määrä kasvilajeja, osa Venäjän armeijan mukana levinneitä. Harmitti, kun en mahan kanssa enää voinut uskaltautua mukaan kasviretkelle, jossa lajistoon olisi päässyt tutustumaan tarkemmin.

Saaressa on avoimet ovet niin taidenäyttelyihin, akvaarioissa uiskentelevia Itämeren kaloja katsomaan kuin luontotaloon ja lasten luontotaloonkin. Hellettä pakoon voi mennä vanhoissa kasemattikellareissa oleviin näyttelyihin. Kaikki on pienimuotoista ja viihtyisää. Taito oli innoissaan päästessään tutkimaan, miltä merikalat oikein näyttävät, ja oli itsekin mielenkiintoista nähdä, millainen otus on vaikkapa siloneula. Tai kuinka kampelasta näkyvät hiekan alta pelkät silmät. Lasten luontotalossa taas voi käyttää pukukaappia ja pukeutua vaikkapa vesiskorpioniksi, sekin kolmevuotiasta kiinnosti kovasti, hän on juuri hyvässä pukuleikki-iässä. Samaan aikaan Tomppa ja minä lepuutimme jalkojamme loikomalla kilkin ja kampelan muotoisilla matoilla.

-Piia

Kävimme lasten luontotalossa myös keväällä, kuva siitä. Taustalla näkyy pukukaappi, josta voi lainata mereneläväaiheisia rooliasuja.

Kävimme lasten luontotalossa myös keväällä, kuva siitä. Taustalla näkyy pukukaappi, josta voi lainata mereneläväaiheisia rooliasuja.

Harakan saaren ohi kulkee jatkuva veneiden virta, jota pääsee katsomaan hienon maiseman kylkiäisenä.

Harakan saaren ohi kulkee jatkuva veneiden virta, jota pääsee katsomaan hienon maiseman kylkiäisenä.