Milloin voi leikkiä yksin ulkona?

Ensilumi tuli tänä talvena Helsingissä ennätysmyöhään, vasta tammikuussa. Kävimme ostamassa Etolasta lumilapion Taiton ulkoleikkejä varten. Lasten lumilapiot näyttivät niin herkiltä särkymään, että otin samantien autoilijalle tarkoitetun mallin. Se oli samankokoinen, mutta vahvempaa tekoa. Se kyllä maksoikin parikymppiä, kun lasten mallin olisi saanut muutamalla eurolla, mutta toivottavasti nyt ei tarvitse rämpiä ostoksille heti uudestaan.

Rivitaloon muuttaminen muutti elämää aika vähän, mutta ulko-oven vieressä on pieni pihapläntti. Jo mökkeillessä kesällä kolmivuotias Taito touhusi toisinaan yksin ulkona, mutta nyt sitä päästiin kokeilemaan kaupungissakin. Kävimme yhdessä pihan pulkkamäessä, Valokki veteli samalla uniaan rattaissa. Kun unet jatkuivat ja minun piti päästä sisälle, kysyin Taitolta, uskaltaako hän leikkiä yksin pihalla. Valokki jäi myös ulos nukkumaan. Hyvin sujui: puolen tuntia tein hommia sisällä ja ihmettelin outoa tunnetta, kun lapset ovat keskenään ulkona ja mikään ei keskeytä toimiani. Sen verran seurasin tilannetta, että harjasin lumet parvekkeelta ja katsoin samalla alas.

Lapsena muistan touhuneeni ulkona niin vapaasti, että tuntuu oudolta seistä vieressä katsomassa, kun lapsi leikkii. Ehkä Helsingissä ei ihan samaan vapausasteeseen pääse kuin pikkukaupungin syrjäisellä omakotitaloalueella, mutta olisi kiva, jos lapsi jonkinlaista itsenäisyyttä saavuttaisi.

Taito touhuaa ulkona uusi lumilapio mukanaan.

Taito touhuaa ulkona uusi lumilapio mukanaan.

Kämppis sanoo, ettei uskalla jättää vauvaansa ulos nukkumaan, vaikka pihaplänttimme on ison rivitaloyhtiön ”sisällä”. Minä taas arvelin, että helponkin vauvan kanssa työmäärä on sitä suuruusluokkaa, että viejä toisi sen takaisin aika pian. Suunnilleen viiden tai kymmenen minuutin välein käyn kyllä ulko-ovelta kurkkaamassa, vieläkö unet jatkuvat, jos Valokki on ulkona yksinään. Tokihan kaikenlaisia uhkia tulee mieleen. Haluan itse kuitenkin toimia niin, että edistäisin luottamuksen ilmapiiriä yhteiskunnassa.

Vauvasieppaajaa isompi uhka pihapiirissä ovat autot. Muuten niin ihanaa pihakatua saa ajaa autolla oman ulko-oven viereen. Niinpä lapsen pitäisi muistaa pysyä juuri omalla pläntillä, jotta ei ole vaarassa jäädä naapurin auton alle. Harmittaa, että liikennesuunnittelu on aikoinaan tehty tyhmästi, mutta täytyy yrittää nauttia pihan hyvistä puolista. Katselin jo paikkaa, mihin keväällä olisi mukava istuttaa oma marjapensas.

-Piia

Päivä puolivuotiaan kanssa

Mitä ne äidit oikein tekevät, jotka ovat ”vain kotona” päivät pitkät? Minäkin käytän vielä yhteiskunnalle kalliiksi tulevaa subjektiivista päivähoito-oikeutta: kolmivuotias on kolme päivää viikossa päiväkodissa, vaikka olen kotona vauvan kanssa. Kirjasin muistiin yhden päivän tapahtumat Valokin puolivuotissyntymäpäivän kunniaksi, ajat ovat suunnilleen noin. 🙂

klo 6 Vierestäni alkaa kuulua ähinää ja peukalon imemisen ääntä: imetysaika. Vauva juo molemmat rinnat ja rauhoittuu. Minä juon yöpöydällä odottavan vesimukin tyhjäksi ja käyn vielä keittiössä juomassa toisen mukillisen. Sitten vessan kautta takaisin nukkumaan.

klo 7.30 Taito heräilee viereisessä sängyssä. Vien Valokin vaipatettavaksi kylppäriin: märkä vaippa pois, pesu, pisutus vadin päällä, vaipan huuhdonta sillä aikaa kun vauva imeskelee varpaitaan vieressä vaipanvaihtotasolla, kuivat päälle. Samaan aikaan Valokin hoidon kanssa autan Taitoa pukemaan, hän on tuonut päivävaatteensa mukanaan kylppäriin.

klo 8 Teen aamiaista itselleni ja Taitolle. Tänään on päivähoitopäivä, mutta aamu alkaa myöhemmin, sillä ryhmä ulkoilee kotimme lähellä, ja vien Taiton suoraan sinne. Tänään viereiselle kentälle tulee poliisiauto, johon lapset pääsevät tutustumaan.

Aamiaisen ajan Valokki köllöttää lattialla pyyhkeen päällä pöydän vieressä, ja jutustelemme hänen kanssaan samalla:

V: ”uugu”
P: ”uuguko?”
T: ”Miksi Valokki sanoi uugu? Mitä se nyt sanoo?”
V: ”gää ygää väy-vä” *potkuti*
P: ”Niin, kylläpä potkutat tomerasti.”
T: ”Miksi se potkuttaa?”
P: ”Vauvojen pitää oppia liikkumaan.”
V: *potkuti* ”ää ulää”
jne.

klo 8.45 Mietin, pitäisikö Valokin vaippa vielä vaihtaa ennen lähtöä. Vaihdan, ja hyvä niin, sillä kakkahan siellä on odottamassa. Vaipatusvaiheet kuten edellä.

klo 9.20 Valmistaudutaan Taiton kanssa lähtöään. Taito menee alakertaan eteiseen pukemaan haalariaan. Valokki on alkanut kitistä unikitinäänsä. Vien sen unille, ja uni tuleekin saman tien. Pyydän kämppistä kuulostelemaan Valokin unia samalla, kun hän on oman vauvansa kanssa kotona.

klo 9.40 Pääsemme Taiton kanssa ovesta ulos, ja lähdelle kävelemään lumista ulkoilupolkua kohti Hevossalmen kenttää, jossa piti tavata päivähoitoryhmä.

klo 10 Olen taas kotona. Huuhdon vaipan, joka jäi odottamaan lähtiessämme. Menen alakertaan hakemaan kuivat pyykit telineestä, vien täyden vaippaämpärin sisällön yhdessä kirjavien kanssa pyykkikoneeseen.

Sitten on aika juoda teetä ja lukea päivän lehti loppuun. Poikkeuksellisesti reagoin mainokseen, kun lähikodinkoneliikkeemme myy astianpesukoneita alennuksella. Juuri sellainen on haussa, pannaan korvan taakse. Katselen eläinkalenteria, jonka entinen kämppis lähetti jouluyllätyksenä, mutta joka tuli postissa vasta edellisenä päivänä. Jopas jotakin, hän on itse kuvannut osan kalenterin valokuvista, onpa hieno. Pitääpä muistaa lähettää vastaus.

Järjestelen papereita paikoilleen ja kuivia vaatteita kaappiin. Valokki avaa silmiä, mutta nukahtaa uudestaan.

Klo 11 jälkeen Valokki herää kunnolla: imetys, vaipatuskierros, jutustelua. Mietin, ehtisinkö avata kylppärin altaan tukkeutuneen viemärin. Vuokravälittäjä soittaa, ja sovimme tapaamisen seuraavaksi päiväksi: vanha asuntomme pitäisi saada vuokrattua.

Menen etsimään alakerrasta ruuvimeisseliä altaan ruuvin avaamista varten. Onpa hiljaista, joko pyykkikone lopetti? Jahas, olin unohtanut käynnistää sen. Käännän ohjelmakiekon 60-asteisen ohjelman alkuun.

Työkaluja ei muuton jäljiltä löydy mistään, katson eri paikoista kuljettaen Valokkia sylissä mukana. No, ei löydy kuin Tompan Leatherman, jossa on turhan kapea ruuvimeisselin pää, mutta saa kelvata. Kunnolliset ovat varmaan autotallissa, ja sinne on vauva sylissä hankala mennä.

klo 12.15 Olen saanut siirrettyä tavaroita allaskaapista sen verran, että pääsen avaamaan viemärin, ottanut muovipussin esille putkesta paljastuvaa tavaraa varten, etsittyä pesuvadin alle jne. Kumihanskoja ei näkynyt. No, vain nössöt käyttävät niitä, töihin siis paljain käsin. Valokki pääsee köllöttämään pyyhkeelle kylppärin lattialle purulelu kädessä.

OVatpa kierteet tiukalla. Ja pahus, sain haavan sormeen. Ja toiseenkin. Saakohan kämppiksen kumihanskoja lainata? Haen kumihanskat, ohimennessä kämppiksen äiti näyttää juuri saamiaan vauvavalokuvia. Sitten kiidän yläkertaan, jonne Valokki jäi.

Viemäriä avatessani hän harjoittelee ahkerasti kääntymistä ympäri ja massullaan oloa, ja väsymyskin alkaa kuulua. Olen kääntänyt hänet takaisin ainakin viisi kertaa, kun massullaan olosta on tullut protesti: takaisin kääntyminen on vielä hankalaa.

klo 13 Viemäri on kunnossa, mutta vuotaa vielä muutaman tipan. Ei auta, minun pitää saada lounasta, sillä heikottaa jo. Valokkikin alkaa osoittaa hiukan nälän merkkejä, mutta arvelen, että hän pärjää vielä lounaani ajan.  Imetysaikana ruokavälit eivät voi päästä kovin pitkiksi. Lämmitän eilistä kasviskeittoa, syön. Valokille leikkaan luomupäärynästä palan, ja hierrän siitä hänelle päärynämössöä lusikalla. Valokki imeskelee hyvällä ruokahalulla, ja mumisee ”vää hy-vää”.

Imetys, vaipatus ja väsynyt Valokki taas sänkyyn päiväunille.

klo 14 Valokin nukahdettua syön vielä toisen lautasellisen soppaa ja lopun päärynän. Olen vaihtamassa laastaria kastuneiden tilalle, kun ovikello soi. Postinkantaja tuo Taitolle paketin ja meille kirjeellisen Pekka Haaviston rintamerkkejä. Taito halusi joulun jälkeen itse soittaa Brion maahantuojalle, kun joululahjaveturi ei toiminutkaan. Autoin häntä vähän, ja nyt posti tuo uudet lelut palautettujen tilalle.

Kämppiksen äiti leipoo keittiössä.

Klo 14.45 Levitän pyykit kuivumaan.

Klo 15 Säädän vielä hetken putkien ruuvikierteitä, ja saan vuodon melkein kuriin. Mutta vieläkin tippa tulee, kun vettä laskee altaaseen. Jää illaksi, nyt ei ehdi enempää. Nappaan pikavälipalaksi banaanin, pakkaan kirjaston kirjat reppuun, otan Taitoa varten banaanin mukaan ja valmistaudun hakemaan hänet päiväkodista. Saan puhelun juuri kun pitäisi jo mennä. Neuvon yhdistyksemme vuosikokousjärjestelyissä aktiivia, joka on luvannut hoitaa kokousjärjestelyjä. Ihanaa, kun joku kerrankin tekee, eikä puheenjohtajalle jää koko järjestely.

Nappaan Valokin mukaan kesken päiväunien ehtimättä vaihtaa vaippaa. Vaunut autotallista mukaan, ja kohti klo 15.48 lähtevää bussia. Matkalla muistan, että vaippasäkki jäi, mutta enää ei ehdi hakea.

Klo 16.05 Keskustelen päivän tapahtumista päiväkodin hoitajien kanssa. Lapset pääsivät kokeilemaan, millaista on istua mustan maijan kyydissä. Insinöörin työtä ei taida ole helppo esitellä yhtä vetävästi. Kysyn, haluaisiko Taito leikkiä vielä ulkona, vai mennäänkö suoraan kirjastoon. Kirjastoon, kuuluu vastaus, ja sinne siis, kulman taakse.

Autan Taitolta ulkovaatteet, sillä nyt olemme kirjastossa hiukan kauemmin odottamassa kokoukseni alkua. Palautan kirjat, lainaan uusia, imetän Valokin ja menen sitten Taiton seuraksi leikkimään lastenosaston nukkekodilla. Jaahas, nyt rutisi vauvan vaippaan täytettä, mutta on vain pärjättävä, kunnes päästään kotiin.

klo 17.15 Teemme lähtöä kirjastosta kohti viereistä asukasyhdistyksen taloa, jossa on asukasyhdistyksen kokous. Taito ei meinaa millään malttaa jättää nukkekotileikkiään, mutta lopulta päästään ulos. Tomppa lähettää tekstiviestin, että lähtee keskustasta vasta nyt. Ennen kokousta käytän Taiton vielä potalla.

Klo 17.40 Pääsemme kokoukseen kymmenisen minuuttia myöhässä. Taito istuu syömässä banaania, Valokki istuu sylissäni ja jyrskyttää vuoroin voileivältäni otettua kurkunpalaa ja vuoroin sormeani. Taito istuu kiltisti, mutta kyselee välillä kovaäänisesti kokouksen kulusta.

Klo 18.05 Tomppa ehtii paikalle. Annan lyhyen tilannekatsauksen vaipanvaihdon kiireellisyydestä ja sen sellaisesta, ja päästän hänet lasten kanssa eteenpäin. Palaan kokoukseen.

klo 19.40 Kokous jatkuu, mutta joudun lähtemään, ettei mene liian myöhään. Olen luvannut selvittää ilmalämpöpumpun hankintaa yhdistyksen sähkölämmitteiseen vanhaa hirsitaloon. Muut jäävät vielä puhumaan alueemme kaavoituksesta. Bussi tulee onneksi hyvään aikaan.

Klo 20.00 Kotona. Valokki sai kalaa poissaollessani, mutta herää nyt saman tien. Imetys, vaipatus. Päivällä kasaamani villapyykit pyykkikoneeseen. Tomppa hakee autotallista kunnon ruuvimeisselin ja kiristää altaan ruuvin loppuun.

Klo 20.30 Syön vielä keittoa, joka odotti hellalla. Taito pääsee avaamaan junapakettinsa, ja saa sitten hiukan täydennysiltapalaa ennen nukkumaanmenoa. Pesen Taiton hampaat, Tomppa vie hänet nukkumaan. Rauhoittelemme Valokkia, jolla taitaa olla hammasvaivoja. Kirjoitan valtakirjan huomista vuokravälittäjän tapaamista varten ja pyydän allekirjoitukset. Vaihdan kämppisten kanssa kuulumisia ja mietimme astianpesukoneen hankintaa. Ripustan villavaatteet kuivumaan.

Klo 21.45 Taito on lopulta nukkumassa, Valokki parkuu hampaitaan. Pidän Valokkia sylissä samalla kun yritän käydä läpi sähköposteja.

Imetys, vaippa, ja Valokille lopulta särkylääkettä, kun hän on kitissyt ja jäystänyt kaikkea mistä saa kiinni. Uni tulee melkein saman tien, kun lääke alkaa vaikuttaa.

Klo 23 Pääsen itse nukkumaan.

Laitetaanko vauvan kakkuun puolikas kynttilä, kysyi Taito. Kakkua ei vielä tänä puolivuotissyntymäpäivänä ehditty leipoa, mutta ehkä viikonloppuna. Toiseen kertaan jäi myös suihkussa käynti ja kylpparin siivous, mutta niihin onneksi ehtii palata.

-Piia

Kiinteitä ruokia kotikonstein

Vauvoilla kiinteisiin ruokiin tutustumisaika on jossakin neljän kuukauden ja kuuden kuukauden iän välimaastossa. Me olemme aloittaneet molemmilla lapsilla kiinteät pöperot jo suunnilleen neljän kuukauden iässä, sillä vahvemman ruuan tarve on paljastunut yöheräilyjen tihentymisestä. Vauva on myös alkanut katsoa ruokia jotenkin sillä silmällä, että niitä olisi syytä tarjota. Valokki on unelmanukkuja, yksi herääminen yöllä syömään ja sitten taas unta palloon ilman enempiä hyssytyksiä. Kun heräämisiä alkoi tulla toinenkin, oli aika kaivaa muistista, mitä ruokia vauvoille oikein tarjottiinkaan.

Banaania, kypsennettyä porkkanaraastetta, palsternakkamössöä, mustikkasosetta, kaurapuuroa erilaisten marjojen ja hedelmien kanssa, kalaa kattilanpohjalla kypsennettynä, omenaa, päärynää ja vaikka mitä muuta. Ruokavaihtoehtoja on ollut helppo keksiä. Usein vain käy niin, että aterian ajankohdan huomaa vasta silloin, kun ruuan pitäisi olla lautasella jo. Silloin on helpoin napata banaani tai leikata omenasta kalotti, ja hiertää siitä lusikalla valmista sosetta vauvan suuhun. Se on helpompaa kuin valmiit soseet, ei jää purkkiakaan kierrätettäväksi. Ruuan jälkeen annamme vielä muutaman lusikallisen vettä kyytipojaksi.

Omenaa on helppo hiertää lusikalla vauvalle ruuaksi.

Omenaa on helppo hiertää lusikalla vauvalle ruuaksi.

Tavallinen kaurapuurokin on kelvannut vauvalle hyvin parin kokeilukerran jälkeen. Puurosta saa mukavan pehmeää, kun sekoittaa hiutaleet jo kylmään veteen, lorauttaa sekaan vähän ruokaöljyä ja kuumentaa puuron samalla hämmennellen. Sitten hauduttelua kannen alla, ja ruoka on valmis. En ole oikein hahmottanut, miksi myydään erillisiä vauvojen puuroja.

Olin kovasti kiinnostunut myös sormiruokailusta, jossa vauva syö itse aktiivisesti. Perinteinen lusikkaruokinta vain alkoi toimia Valokilla niin helposti muutaman yrityksen jälkeen, etten ole vielä saanut etsittyä sormin syömisestä lisätietoja. Useimmat ruuat maittavat ja vauveli imeskelee lusikallisen toisensa jälkeen. Vahvempien pöperöiden myötä saatiin palattua takaisin entiseen unirytmiin. Nukahtaminen kyllä on hiukan vaikeutunut, sillä vatsan sopeutuminen kiinteisiin vie aikansa.

Olemme kyllä toisinaan antaneet vauvalle imeskeltäväksi appelsiinilohkon tai mangosiivun, kun vauva istuskelee sylissä ja ruokapalasta pystyy pitämään itse kädellä toisesta päästä kiinni. Välillä vauva onnistuu nirhaamaan appelsiinista isomman palan irti, ja klumpsis, se menee alas vähän kakistellen. Kuinkahan paljon vauvan puolesta pitäisi tehdä valmiiksi, vai voinko luottaa siihen, että se osaa itsekin säädellä ruokapalojensa kokoa?

-Piia

Kalliit neliöt

Kas niin, nyt kommuunimme on muuttanut väljempiin tiloihin. Taloudellinen huolettomuus hiukan kärsi, kun piti ottaa asuntolainaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Tilaa on nyt noin 200 neliötä seitsemälle asukkaallemme, toivottavasti ei tarvitse muuttaa ihan pian uudestaan. Viisiö vaihtui kuusioksi, ja osan tilasta saimme käyttöön remontoimalla uuden asunnon uima-altaan tilalle kunnon lattian.

Asuminen aiheuttaa ison osan tavallisen ihmisen ympäristörasituksesta, ja sen huomaa pankkitilin saldossakin. Tarvitsemiaan neliöitä kannattaa totta vie miettiä tarkasti, sillä nehän maksavat Helsingissä vähintään parituhatta euroa kappaleelta, keskustan lähellä kaksinverroin. Tällainen palkkakuopassa oleva diplomi-insinöörikin saa sijoittaa koko kuukauden käteen jäävän palkkansa yhteen asuntoneliöön. Siinä sitä sitten katsoo huoneen nurkkaa ja miettii, oliko tuokin neliö kaiken vaivan arvoinen. Ja kannattaisiko tuostakin roinasta luopua ennemmin kuin hankkia lisää pinta-alaa sen säilyttämiseksi.

Eikä riitä, että asuinpinta-alasta maksaa kerran könttäsumman. Jokainen neliö ja kuutio pitää vielä lämmittää, valaista ja siivota. Yhtiövastike on yleensä kolmen euron tienoilla kuukaudessa neliötä kohti, joten vuodessa jokaisesta turhastakin neliöstä kertyy vähintään kolmen-neljänkympin kulut.

Ihmetyttää, ettei ole tarjolla enempää asumisratkaisuja, joiden avulla saataisiin arvokkaat neliöt tehokkaampaan käyttöön. Helsinkiläisen asunnon keskikoko on noin 60 m2. Miksi huonekalukaupoissa on siitä huolimatta vain puolen hehtaarin kokoisia sohvia myynnissä? Eikä niitä pysty edes muuntelemaan. Jo pelkästään parisängyn viemä pinta-ala on suuri, ja pienessä makuuhuoneessa sen ympäri sitten pujotellaan. Miksei ole myynnissä sänkyjä, jotka saisi pienellä vaivalla vaikka ylös seinälle tilaa viemästä?

Taiton huoneeseen hankimme lastensängyn sijasta vuodesohvan. Siinä mahtuvat vieraatkin hyvin istumaan, mutta sitä ei tule pedattua sohvaksi päivittäin. Ollapa ratkaisu, jolla pedin saisi piiloon vielä hiukan vähemmällä vaivalla.

Jos me kaikki viihtyisimme vähän vähemmissä neliöissä, siitä olisi muutakin iloa kuin pienemmät asuntolainat. Asuntoalueiden ei tarvitsisi silloin kasvaa yhtä laajalle. Lyhyemmät työ- ja asiointimatkat tekisivät elämän hiukan mukavammaksi, lähimetsäalueista puhumattakaan.

-Piia

Ps. Meidän tapauksessamme ekotehokkuus pysyi samana muuton myötä. Edellinen asukas nimittäin asui näissä kahdessasadassa neliössä yksinään. Hänen uusi asuntonsa taas on samaa kokoluokkaa kuin meidän vanha asuntomme. 🙂