Vertaistaloutta – lapsiperheen koti Airbnb:ssä

Siivoaisitko kotisi, jos siitä maksettaisiin viisikymppiä? Satanen? Entä pesisitkö siihen päälle vielä muutaman koneellisen pyykkiä? Olemme tämän kesän aikana kokeilleet Airbnb-vuokrausta – kirkonkylän kotimme kun on tyhjillään ollessamme mökillä. Mikään luksuskämppä ei lapsiperheen pienehkö koti ole, mutta sille on löytynyt oma kysyntänsä: suurin osa vuokraajistamme on tulossa sukujuhliin, mutta ei mahdu sukulaistensa luo yöksi. Käytännöllisinä he valitsevat kirkonkylän kotimme samanhintaisen järvenrantamökin sijasta.

Lapsuudestani minulla on muistoja kesämökin vuokraamisesta matkailijoille. Mökki oli Järvi-Savon kuvastossa, jonka kautta sinne saapuivat helsinkiläiset tai saksalaiset matkailijat viikoksi tai pariksi kerrallaan. Välitystoimisto välitti meille vuokran lisäksi asukkaiden pyyntöjä: milloin aterinten joukosta puuttui korkkiruuvi, milloin pullasuti. Eräs saksalainen pariskunta oli erityisen ihastunut lammenrantaamme, ja saapui vuodesta toiseen. Kerran saunapuut olivat loppuneet kesken, ja pariskunnan nainen, insinööri, auttoi myös oikuttelevan moottorisahan kanssa saamisessa käyntiin.

Nykyään ei mökkimme jouda vuokralle, kun haluamme olla siellä itse.

Hyviä puolia oman asunnon vuokrauksessa: tieto saapuvista silmäpareista innostaa siivoamaan kunnolla. Hankkiuduttiin eroon turhista roinista, jotka olivat jo muuttuneet lähes näkymättömiksi lojuttuaan samoissa paikoissa kuukausitolkulla. Ennen kuin edes kuvia pääsi ottamaan, kuurasimme kolme päivää… Tuli kiinnitettyä myös puoli vuotta odottanut naulakko seinään.

Pieneksi jääneiden lastenvaatteiden laatikko oli jäänyt keskelle lattiaa. Tutut olivat jo hakeneet siitä mieleisensä, mutta suurin osa odotti vielä ottajaa. Tavoite saada kämppä vuokrauskuntoon sai minut tarttumaan toimeen ja käymään vaatteet läpi: kelvolliset merkkivaatteet yhteen ja muut toiseen pinoon. Merkilliset postitin Emmyn käytettyjen merkkivaatteiden nettikauppaan – vertaistaloutta sekin, muut vein paikalliselle työttömien kirppikselle.

Tieto tulevasta veronmaksusta kannusti myös päivittämään kodin tarvikkeita. Kun kerran pääomatulosta on maksettava 30 % veroa, kannattaa kulupuolelle kerätä kaikki mahdollinen: vaikka vessaharja ja tyynyt kelpaisivatkin meille vuosikausia, ne eivät näytä enää kovin freeseiltä kesävieraan silmissä. Kai joskus on nöyrryttävä päivittämään kodin irtainta… Uuden oman tyynyn myötä asettui myös poskeni sinnikäs ihottuma. Vieraille meillä on kyllä käytännön syistä omat tyynyt ja peitot.

Huono puoli: tuntipalkalle ei pääse. Siivoaminen ja lakanoiden kanssa puljaaminen vie aikaa. Jos kävijät viipyisivät useamman yön, tämä olisi kannattavampaa. Toisaalta oman kodin siivoamiseen käytetty aika ei liene ihan hukkaan heitettyä, vaikkei siitä kukaan maksaisikaan.

parvekeAirbnb:stä puhutaan paljon, mutta kovin pieni osa suomalaisista tätä harrastaa. Eräässä Hesarin numerossa mainittiin saman päivänä, että Airbnb-asuntoja on Suomessa viitisen tuhatta, ja maksuhäiriömerkintöjä on yli kolmellasadalla tuhannella. Jos vouti uhkaa, eikö kannattaisi laittaa kesäaikaan hyvällä paikalla oleva omistuskämppä vuokralle ja väistää vaikka telttaan siksi aikaa? 2/3 suomalaisista kuitenkin omistusasunnossa asuu. Vai olisiko se kohtuutonta?

Miksi juuri Airbnb? Eikö olisi hyvä, että tuloista napattava siivu menisi kotimaahan? Kyllä minustakin. Pläräsin kotimaiset vuokravälityssivustot läpi ennen päätöstä. Provisio oli suomalaisilla suurempi ja palvelu vähemmän viimeistelty. Lisäksi useimmat oli räätälöity juurikin mökin, ei niinkään loma-asunnon vuokraajille. Airbnb markkinoi asuntoa aktiivisesti, vihjaa viestittelemään vuokralaisten kanssa hyvissä ajoin, opastaa hinnoittelussa, kannustaa parantamaan omaa palvelua. Välillä se on myös rasittavaa: jos saan sijainnista vain neljä tähteä, kuinka muka voisin sitä parantaa?

Muutenkin kesän vapaa-aika on mennyt vertaistalouden kanssa touhutessa. Keitimme tarmokkaasti kuusenkerkkäsiirappia Reko-myyntiä varten, ja loppukesällä Tomppa on ahkeroinut nokkosensiementen keruussa. Yrttiteepakettejakin myyn Rekon välityksellä. Saa kysellä myös suoraan, viimeksikin Rekon 360:stä jäsenestä vain 14 tilasi jotain…

Samoalaisen mietteitä eurooppalaisesta elämästä

Papalagit-kirjaPitkään hellejaksoon sopi hyvin lukemiseksi kirjaston poistohyllystä löytämäni pokkari Papalagit, jonka esipuheessa Erich Scheurmann kertoo koonneensa kirjansa samoalaisten kyläpäällikön Tuiaviin muistiinpanoista, joita tämä oli tehnyt kierrettyään kansantanssiryhmän mukana Euroopassa. On kovin harvinaista päästä tutustumaan luonnonkansan edustajan näkökulmaan elämästä, joten ahmaisin kirjan saman tien.

Samoalla on ympäri vuoden yhtä lämmintä kuin Suomen parhaina hellepäivinä. Elämän ehdotkin ovat kovin toisenlaiset. Meillä ovat jääneet henkiin ne, jotka ovat keränneet tarpeeksi talvivarastoja, eivätkä jääneet vain lekottelemaan auringossa. Nyt helteisenä heinäkuuna mökkiläinen voi nauttia muutaman päivän samoalaisesta elämänmenosta: perunamaa on jo alkanut tuottaa satoa, samoin kasvimaa. Marjasato kypsyy, kalanpyydyksistä voi hakea proteiinitäydennystä, naapurista tinkimaitoa. Voin nukkua ikkuna auki nauttien raittiista ilmasta. Mutta mitä miettikään samoalainen Tuiavii yli sata vuotta sitten eurooppalaisten (heidän kielellään papalagien) elämästä?

Tavaroita on kuitenkin kahdenlaisia. On Suuren Hengen meidän näkemättämme tekemiä tavaroita, joiden eteen ei meidän ihmisten tarvitse tehdä työtä tai nähdä vaivaa, kuten kookospähkinät, simpukat ja banaanit. Sitten on ihmisten tekemiä tavaroita, joiden eteen täytyy työskennellä ja ponnistella kovasti, kuten sormukset, ruokakipot ja kärpäslätkät. … Mutta kenelläpä olisi enemmän Suuren Hengen tavaroita kuin meillä? Katsokaa ympärillenne, aina kaukaisuuteen asti, jossa maan reuna kohtaa sininen holvin. Kaikkialla on suuria asioita: aarniometsä villeine kyyhkysineen, kolibreineen ja papukaijoineen, laguunit merimakkaroineen, simpukoineen ja rapuineen sekä muine merenelävineen, ranta vaaleine kasvoineen ja pehmeine hiekkataljoineen, suuri vesi, joka voi suuttua soturin lailla tai hymyillä kuin taopou, suuri sininen holvi, joka liikkuu koko ajan ja jonka suuret kukat antavat meille kultaista ja hopeista valoa. Miksi meidän pitäisi olla typeriä ja vielä tehdä tavaroita näiden Suuren Hengen ylevien tavaroiden lisäksi?

Oi veljet, kunpa vain pystyisitte uskomaan minua; olen päässyt perille papalagien ajatuksista ja siitä mitä he tahtovat, yhtä selvästi kuin keskipäivän auringon valossa. Tuhottuaan Suuren Hengen tavaroita siellä, minne vain ovatkin saapuneet, he haluavat omin voimin herättää henkiin tappamansa, ja tällä tavoin he alkavat uskoa olevansa itse Suuri Henki, koska kerran tekevät paljon tavaroita.

Myös siellä missä papalagien majat ovat, paikoissa, joita he kutsuvat kaupungeiksi, maa on tyhjä kuin avoin kämmen, ja siksi papalagit ovat hämillään ja leikkivät Suurta Henkeä, jotta voisivat unohtaa sen, mitä heiltä puuttuu. Koska he ovat niin köyhiä ja heidän maansa niin lohduton, he kahmivat tavaroita, keräävät niitä kuin hullut keräävät kuihtuneita lehtiä, ja täyttävät majansa niillä.

Pokkarissa ei ollut alkuperäisestä julkaisuvuodesta mainintaa, mutta netissä mainittiin kirjan julkaisuvuoden olleen jo 1920. Teosta ei liene *oikeasti* tehty jonkun päällikön muistiinpanoista, mutta Scheurmann joka tapauksessa vietti vuoden Samoan saarilla 1914 ja sanoo ystävystyneensä Tuiaviin kanssa Upolun saarella. Kirjoituksissa käsitellään monia teemoja, joita ovat mm. raha, toisten auttaminen ja hetkistä nauttiminen parhaaseen mindfullness-henkeen. Kovin ajankohtaista luettavaa siis edelleenkin, vaikka on kirjoitettu jo ennen muovin ja digilaitteiden keksimistä! Riittävästi ei Tuiaviin vetoomus onnistunut hänen maanmiehiään vakuuttamaan, sillä saarten sademetsistä on nykyään tuhottu jo 80 %. Omanlaisen kulttuurin sanotaan kuitenkin olevan yhä voimissaan.

Lahjaksi elämys

Ituhipit ovat iät ja ajat suosineet lahjavalinnoissaan aineettomia lahjoja, jotta kaapit eivät täyttyisi turhalla roinalla. Ilahduin kun huomasin, että elämyslahjat on nykyään tuotteistettu muillekin kuin ympäristöihmisille. Ja alan firmoja on syntynyt kuin sieniä sateella: Elämyslahjat, Kokemuskauppa.com, Greatdays, Live it

Helsinki yläilmoista

Helsinki yläilmoista. Kuva: Timo Noko, Flickr, CC.

Keväällä ohjelmassa on monet synttärit, joten lahjavalikoimaa on ihana plärätä. Ehdotin Tompalle kuohuviiniä yläilmoissa -elämystä. Hän valitteli, ettei välitä skumpan mausta ja epäili, että Helsingin yläpuolella voisi käydä kylmä viima. Päädyimme valitsemaan hänen synttärilahjakseen mieluummin käsiaseilla ampumisen. Sekin on asia, jota olen aina halunnut kokeilla. Tai oikeastaan mieluummin kivääriä, mutta parempi käsiaseetkin kuin ei mitään. Kämppikselle ostimme Elämyslahjojen lahjakortin. Odotan uteliaana, mitä hän valitsee.

Vauhdikkaita elämyksiä selaillessa tulee mieleen, että olisikohan sittenkin ympäristöystävällisempää vain ostaa se koriste-esine kirjahyllyyn. Valikoima on valtava: stunt-kyydityksiä, formula-autolla ajoa, pienkoneella lentämistä… Toki myös kiipeilypuistoja, sukellusta ja karhukojulla odottelua.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-hävittäjä. Kuva: AereiMilitari.org, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

MiG-29 -hävittäjän ohjaamo, kuva: Anemone Nemorosa, Flickr, CC.

Hämmentävää muuten, millaisia ennakkoluuloja elämysfirmoilla on sukupuolten perusteella: Elämyslahja naiselle -paketissa tarjotaan hemmottelujuttuja, Elämyslahja miehelle taas pitää sisällään valikoiman vauhdikkaita elämyksiä. Kiehtovimmalta *minusta* nimittäin näytti Elämyslahjojen tarjoama Lento avaruuden rajoille: venäläisellä MiG-hävittäjällä lennetään ylös avaruuden rajalle asti. Osallistujan luvataan pääsevän itse jopa hävittäjän ohjaimiin joksikin aikaa. Ihana villi itä, jossa kaikki järjestyy! Hintaakin on kyllä lähes 21 000 e.

Muuten vain MiG-hävittäjää pääsisi lentämään, yli äänen nopeuden, puolella siitä hinnasta. Tavallisen painottomuuslennon saisi vähän yli kuudella tonnilla, olisihan sitä siinäkin. Aloin jo laskeskella lentojen hintaa suhteessa vuosituloihini, kunnes eko-omatuntoni alkoi muistutella siitä hiilidioksidipäästövuoresta, joka huvituksesta seuraisi.*Huokaus*, no ei sitten. Ehkä tänä kesänä voisimme viimein käydä perheen kanssa vaikka ratsastuksen alkeistunnilla, sellaisen saisi sitä paitsi muutamalla kympillä.

Mitä oikeasti olen ostamassa? Ituhippi ja krääsätön joulu

Mieheni Tomppa voitti kerran arpajaisissa kapselikahvinkeittimen. Hohhoijaa, ajattelimme: kuka nyt *oikeasti* haluaa vielä yhden keittiökoneen ja keittää juomansa kalliista yksittäispakatuista kapseleista? No, aika moni halusi. Huutonetissä keittimestämme kehkeytyi oikea huutokisa. Huutokisan voittaja kiirehti laitteen lähettämistä. Hän oli jo ostanut kaakaokapselit valmiiksi ja odotti kärsimättömänä yhteistä kaakaohetkeä lastensa kanssa. Ostoksen tavoitteena olikin yhteinen mukava hetki perheen kanssa. Ehkäpä he olisivat voineet viettää yhtä erityisen kaakaohetken vaikkapa hankkimalla paketin erityishyvää kaakaojauhetta. Olisi tilaakin säästynyt keittiötasolta.

Sen verran olen antanut periksi kuluttamiselle, että herkkuruokien merkitystä en väheksy. Kulttuurissa kuin kulttuurissa ne ovat tapa osoittaa rakkautta läheisille ihmisille. Meillä kuusivuotiaalla Taitolla on tapana sanoa, että hän rakastaa minua enemmän kuin isää, koska minulla on tapana antaa lapsille enemmän suklaata. Olisihan se hienoa, jos rakkauden perusta olisi ylevämpi, mutta ruoka herättää paljon lämpimiä tunteita. Toki kohtuudessa kannattaa pysyä, niin herkut säilyttävät erityisyytensä. Meillä otetaan toisinaan jälkiruuaksi palat tummaa suklaata, ja herkkuhetki on sillä vietetty. Kun valitsee luomua ja reilua kauppaa, mukavista hetkistä saavan osansa myös herkun tuottajat.

lahjojen sisältöMietin usein mainosten äärellä, että se mitä myydään ja se mitä ostetaan, ovat eri asioita. Lomamatkojen mainoksissa ei näy lentokenttäjonoja, roskaantuneita rantoja tai tolaltaan menneen ilmaston tuottamia omituisia sääilmiöitä. Sen sijaan niissä kyllä myydään mukavaa yhdessäoloa lähes poikkeuksetta. Kun tietää, mitä on ostamassa, on vaihtoehtojenkin miettiminen helpompaa: voisiko yhtä ihanan yhteisen hetken saavuttaa perheen hiihtoretkellä metsän rauhaan? Tai tutustumalla suvun historiaan kyläilemällä jonkun harvoin nähdyn sukulaisen luona? Samalla saattavat jäädä kokematta turhauttavat hetket lentokenttäjonossa.

Toinen asia, mitä kaupasta tai matkatoimistosta usein ostetaan, on status. ”Kröhöm, minulla muuten oli varaa ja makua tämän ylellisyystuotteen hankkimiseen.” Statuksen hankkimisellekin on vaihtoehtoja. Yleensä osaavia ja auttavaisia ihmisiä arvostetaan, oli osaamisen laji melkein mikä hyvänsä. Osaamistaan voi vaihtokaupata vaikkapa aikapankin kautta, itse olen jäsen Stadin aikapankissa. Oppilaskunnan aktiivivahemmatkin saavat osakseen arvostusta. Kuulun facebookissa Omavaraistaloudet-ryhmään, jonka jäsenten osaamisesta yllätyn uudelleen ja uudelleen. Uuden taidon hallinta virkistää päänuppiakin paremmin kuin luksustavaroiden keskellä loikominen.

Lapsille kaupasta halutaan usein ostaa hyvää mieltä. Kyllähän he jonkin aikaa jaksavatkin innostua uudesta lelusta, mutta vanhempien ajasta yllättävän iso siivu voi kulua leluvuoren pitämiseen järjestyksessä. Ja se on pois mukavista yhteisistä hetkistä. Lapsiperheissä on melkein aina pula auttavista käsistä ja läsnäolosta. Ne ovat tänäkin jouluna kovin toivottuja lahjoja: rohkeasti siis lahjoittamaan lastenhoitoapua, kulttuuririento lasten seurana, askarteluhetki tai luontoretki. Jos ihan välttämättä haluaa ostaa jotain käsinkosketeltavaa, syötävät asiat ovat parhaita. Herkkujakin vain usein tulee niin paljon, että niitä joutuu säännöstelemään pitkälle helmikuuhun asti. Avun ohella me perheen aikuiset ilahtuisimme eniten hyväntekeväisyyslahjoista.

Tänään 28.11. Älä osta mitään -päivänä onkin hyvä hetki ideoida lisää lahjoja, jotka eivät lisää vastaanottajan rojuähkyä!

Joulukalenteri tiedostavaan kotiin?

Suklaajoulukalenteri? Hm, ehkä tänä vuonna olisi jo voinut sortua. Taito on kuitenkin viisivuotias, ja kaveritkin tarhassa varmaan puhuvat joulukalentereistaan… Päätin mennä kauppaan katsomaan valikoimaa, ja järkytys – ei siellä oikein ollut sellaista, jota haluaisi katsoa kotonaan. Kalenterit näyttävät nykyään olevan eri lelubrändien lisämarkkinointia. Reilun kaupan merkkiä on turha etsiä, vaikka lapsityövoima on kaakaoplantaaseilla yleistä ja paikallisten tulot kurjat. Yritin löytää myös tarrajoulukalenteria, mutta yhtäkään ei osunut kohdalle.

Kävi kuitenkin niin onnekkaasti, etteivät lapset kyselleet suklaakalenterin perään. Perhetuttujen lähettämä partiolaisten adventtikalenteri on tuottanut yhtä paljon iloa kuin muinakin vuosina. Valokki tosin ehti avata suuren osan luukuista, kun silmä vältti. Hankin siksi vielä toisenkin kalenterin, sillä satuin bongaamaan tosi kivoja kalentereita Helsingin kaupungin museokaupasta Sofiankadulta. Harmillista, ettei niistä ole mainintaa netissä.

kaupunginmuseon joulukalenteri

Joulukalentereita oli kolmea erilaista, ja valitsin meille Hakasalmen huvilasta ja Aurora Karamzinista kertovan. Lapset ovat tykänneet kovasti 1800-luvun elämään avautuvista ikkunoista, joista kerrotaan lisää kalenterin takana. Olen itsekin oppinut uutta tästä 1800-luvun vaikuttajaihmeestä, joka ehti vaikka minne. Kalenterin takana esitellään myös huvilan asukkaat 1880-luvulla: everstinna Karamzin ja hänen velipuolensa asuivat siellä peräti yhdentoista palvelijan kanssa! Kyllä tässä omatkin yleishyödylliset aktiviteetit saisivat vauhtia, jos olisi vähän apujoukkoja…

Paperinen kalenterille on toki nykyään vaihtoehtoja. Netistä Ylen Areenasta voi katsoa joulukalenteri-ohjelmaa, ja Älä osta mitään -päivän sivujen kalenterissa julkaistaan joka päivä kulutuskriittinen sarjakuva. Lasten luonnontiedeverkkolehti Jipolla on oma joulukalenterinsa, ja Suomen luonnonsuojeluliitolla omansa. Mitähän muita vielä?

Ammattijärjestäjän vinkit tavarakaaoksen hallintaan!

Perhekahvilassa oli kerrankin hyödyllinen puhuja kaikenmaailman leluesittelijöiden välissä: tavarajärjestäjäfirma Tavararemontti. Se lupaa auttaa hallitsemaan kodin tavaravuorta, yhteistyössä kodin omistajan kanssa.

Meillä tilanne on kohtuullisen hyvä, koska olemme käyttäneet paljohkosti miettimisaikaa kodin toimivuuden hyväksi. Kommuunissa joutuu tottumaan jonkintasoiseen kurinalaisuuteen yhteisten tilojen käytössä. Toki aina on parantamisen varaa, ja selkeät säännöt auttavat. Ilokseni selvisi, että meillä on ollut sama perusperiaate kuin ammattilaisillakin:

  1. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Käytön jälkeen tavara palautetaan omalle paikalleen.

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

    kuva: Wikimedia commons, Prateek manjrekar

  2. Tavara säilytetään siellä, missä sitä tarvitaan.

Mikä parasta, ammattijärjestäjien työhön kuuluu antaa vinkkejä myös sisään tulevan tavaravirran patoamiseen. Jos perussyytä ei hoideta, samaan tilanteeseen päädytään aina uudelleen ja kaatopaikat täyttyvät. Aloittaa voi vaikka hankkimalla Ei mainoksia -tarra oveen. Järjestävät varoittivat myös lisäsäilytystilan hankkimisesta; kannattaa ennemmin ensin varmistaa, että olemassaoleva tila on tehokkaassa käytössä: sisältääkö vaatekaappi niitä vaatteita, joita käytät?

Ai miksi kaaokseen nyt ylipäätään pitäisi tarttua? No, perusteluitahan voi hakea niin taloudellisuudesta, ympäristön huomioinnista, mielen kuormittumisesta kuin ajankäytöstäkin.

Asuinneliö täällä Helsingissä maksaa helposti jopa 5000 euroa. Aivan niin, metri x metrin pläntti lattiallasi. Jos neliöitä joutuu hankkimaan paljon vain siksi, että kaikki tavarat saisi mahtumaan, aika paljon rahaa on kiinni turhassa. Ympäristökin kiittää, kun lämmitettävää tilaa on vähemmän.

– Monen ihmisen mieli on keveämpi, jos koti ei ole täynnä roinaa. Minusta tuntuu, että aivoni koko ajan skannaavat muistiin eri tavaroiden sijaintia. Päänuppini pääsee vähemmällä, jos ei tarvitse katsoa tavaravuoria.

Tavaroiden hallinnointiin voi mennä käsittämättömän paljon aikaa. Tarpeettomia tavaroita voi joutua jatkuvasti siirtelemään tieltään syrjään, esim. siivotessa tai kaappeja penkoessa.

Ammattijärjestäjät kehottavat aloittamaan omatoimisen raivaustyön rajatusta kohteesta ja etukäteen suunnitellen. Tätä listaa seuraten pääsee alkuun:

  • Aloita helposta kohteesta (kylpyhuoneen kaappi, keittiön kuivamuonakaappi)
  • Rajaa työmaa (vain yksi hylly tai laatikko)
  • Rajaa työhön käytettävä aika (45 min)
  • Poista häiriötekijät (puhelin, sähköposti) ja keskity tehtävään
  • Mieti etukäteen, miten hoidat esim. kierrätettävät pois asunnosta.
  • Etene systemaattisesti, ja käytä apuna esim. neljän osaston metodia:
  1. Täällä säilytettävät
  2. Muualla säilytettävät
  3. Kierrätys
  4. Roskat
  • Ota jokainen tavara pois paikaltaan ja kyseenalaista se: Tulenko käyttämään tätä? Tuottaako tämä minulle niin paljon iloa, että sitoudun varastoimaan sen ja huoltamaan sitä?
  • Laita jäämään kelpuutetut takaisin
  • Vie roskat ja kierrätettävät pois
  • Nauti tuloksesta
  • Suunnittele seuraava kerta ja Muualla säilytettävien sijoittaminen

Suomessa ammattijärjestäjien työn pohjana on Anne Te Welde-Luoman teos Kaaoksen kesyttäjä, jonka saa kirjastosta.

Jos järjestämiseen ryhtyminen mietityttää, lukekaapa noin kilometrin pituista suositusten listaa!  Näin joulun alla kannattaa armahtaa myös ystäviä ja antaa lahjaksi Jotain muuta kuin tavaraa. HSY:n sivujen aineettomien lahjojen idealista on piiiitkä!

Kallioille kantavia hankia pitkin

 

kallioille_kantavia_hankia_pitkinMaaliskuun ihanuus ovat kantavat hanget: aurinko sulattaa lumen pintaan päivällä paksun nuoskakerroksen, ja yöpakkanen kovettaa lumen kulkukelpoiseksi. Paras hankiainen on tietysti etelärinteillä, kun sinne ehättää aamupäivällä ennen päivän lämpöaaltoa.

Kuljimme tänään Taiton kanssa lähimetsissä puoliksi kantavaa lumipeitettä pitkin: hankiainen ei ollut vielä täydellinen, Taito käveli helposti, minä upposin joka toisella askeleella. Pääsimme kuitenkin tutustumaan lähimaastoon ihan uudesta näkökulmasta: hanki muodosti kallioille luonnon oman pehmusteen, jota pitkin saattoi turvallisesti kiivetä ylös kovinkin jyrkkiin paikkoihin. Ylhäällä aukenivat näköalat metsän yli kauas merelle.

Alas tullessa saattoi kuvitella olevansa off-piste -seikkailija kiitämässä alas Verbierin rinteitä Sveitsin Alpeilla, me tosin kiisimme pyllymäkeä kantavaa hankea pitkin. Hankiaisen aika on lyhyt, kannattaa nauttia siitä kun vielä voi!

-Piia

Tietokoneelle käyttöikää aikapankista

Stadin aikapankki on verkosto, jossa vaihdetaan palveluja ihmisten kesken. Olen ollut jäsen siinä jo pitkään, ja saanut sieltä remonttiopastusta, sisustusneuvontaa ja viimeksi huoltoapua tietokoneelle. Itse tarjoan energiansäästöneuvontaa ja apua pankkilainojen vertailussa.tietokoneelle_kayttoikaa_aikapankista

Kämppis on auttanut minua yksivuotiaan Valokin hoidossa katsomalla toisinaan hänen peräänsä vaikkapa silloin, kun vien Taitoa päiväkotiin. Hoitorästejä alkoi kertyä sen verran, että sovimme hankkivani hänelle vastineeksi tietokoneapua aikapankista. Kämppiksen kannettava on kahdeksan vuotta vanha, ja oli käynyt käyttökelvottoman hitaaksi. Halusimme kokeilla, saisiko siihen puhtia asentamalla käyttöjärjestelmän uudestaan tai vaihtamalla vaikka Ubuntu-linuxiin. Niinpä valitsin tarjolla olevista tietokonehuoltajista sopivan ja sovimme ajan, jolloin hän tuli käymään.

Hiukan aina jännittää, millainen ihminen ovelle ilmestyy. Odotin saavamme vieraaksi sosiaalisesti rajoittuneen tietokoneharrastajan, mutta meille saapuikin viittä vaille valmis kanttoriopiskelija, joka kaiken lisäksi sattui harrastamaan samanlaista musiikkia kuin kämppiskin. Sillä aikaa kun tietokone raksutti ja käyttöjärjestelmä asentui, he soittelivat vanhoja virsiä nokkahuilulla ja Kaj Chydeniuksen biisejä sähköuruilla. Ilta oli mukava ja tietokonekin saatiin nopeutumaan sen verran, että sitä voi taas käyttää.

Samalla katsoimme tätä omaakin konettani, jota olen käyttänyt jo seitsemän vuotta. Siihenkin saimme hiukan vauhtia lisää, kun karsimme käynnistys-valikosta turhia ohjelmia pois ja muutenkin poistimme vanhoja asennuksia, joita ei ole käytetty enää aikoihin.

Lopputuloksena tovitililtäni veloitettiin kaksi tovia, ja sen vastineeksi autan itse jotakuta parin tunnin ajan. Energiansäästöpalveluja ei ole viime aikoina kysytty, joten voisin mennä vaikkapa kantamaan jonkun muuttoapua kaipaavan tavaroita ja saada liikuntaa samalla. Taas tuli hyvä mieli, että olen verkostoitunut näin mahtavien ihmisten kanssa. Kannattaa liittyä mukaan!

-Piia

Hiidenmaan polkuja pitkin

Vaellusretkelle pitkästä aikaa! Nuorempana tuli retkeiltyä rinkka selässä paljonkin, mutta sitten innostuimme mökin kunnostuksesta niin, että lomat kuluivat vuosikaudet siellä. Viime kesänä teki mieli jo kokeilla muunkinlaista lomailua. Sovimme silloin Tompan kanssa, että tänä kesänä lähdemme ottamaan selvää mökin lähitienoille rakennetusta vaellusreitistöstä, Hiidenmaan poluista.

Aikaisemmin en ole käynyt vaeltamassa näin lähellä kotinurkkia. Paikka kiinnosti siksikin, että Hiidenmaan alueella on myös ukkini lapsuudenkoti. Äiti vain ei enää muistanut, missä talo täsmälleen on, joten lisäohjelmana oli etsiä sitä.

Kaikki kolme Taiton isovanhempaa järjestettiin häntä hoitamaan mökille. Me taas Tompan kanssa kunnostimme ladossa pölyyntyneet pyörät, pakkasimme rinkat ja poljimme viitisentoista kilometriä vaellusreitistön alkuun. Matkan varrelta löysimme sadon määrästä notkuvan vatukon, sen jälkeen oli hyvä taas jatkaa.

Aloituspisteessä kiva yllätys oli hieno pärekattoinen kota, jota ei ollut merkitty karttaan. Sen sisältä selvisi, että polut ja rakennukset oli luotu paikallisin voimin ja niitä ylläpiti kyläläisten perustama yhdistys. Jätimme rinkat telttaan alkupisteeseen, mussutimme massut täyteen mustikoita ja kiersimme poluilla rennosti ilman suuria kantamuksia.

Hiidenmaan poluilla oli komeita kallioita, vesiä, talousmetsiä ja ihastukseksemme myös hyvää vauhtia luonnontilaa kohti kehittyvää metsää lahopuineen ja hämyisine tunnelmineen. Sitten polun pää alkoi näyttää liiankin valoisalta, ja siellähän se oli, avohakkuuaukio. Tunnelma lässähti joksikin aikaa. Hakkuiden tekijä sentään oli katkaissut polun merkkipuut merkin yläpuolelta, jotta reittiä saattoi vielä kompastella eteenpäin. Myöhemmin lohdutimme itseämme vielä syömällä lakkoja polun halkomalta suolta, mutta tehometsätalouden ulottuminen reitin varrelle otti päähän.

Seuraavana päivänä tapasimme kodan rakentajan, joka tiesi paljon paikallisista asioista ja tunsi sukuni vaiheetkin melkein paremmin kuin minä itse. Hän kertoi myös, että näkemämme hakkuuaukea oli alueen ainoa yhtiömaa-alue, eikä sen omistaja Finsilva ollut rajoittanut hakkuusuunnitelmiaan pyynnöistä huolimatta. Sen omistajaa Metsäliittoa ei siis oma maine kiinnosta. Stora Enso ja UPM ovat olleet myöntyväisempiä maidensa suojeluun, kun alueilla on ollut luontoarvoja. UPM on jopa perustanut mailleen Repoveden kansallispuiston. Toivottavasti ne loput retkeilyalueen metsät saavat pysyä metsän näköisinä. Ensi vuonna ehkä pääsemme ottamaan selvää vaellusreitistöstä kokonaisvaltaisemminkin.

Muistan, että aikoinaan reilausmatkan alussa oli aina sellainen tunne, että mitä me täällä oikein teemme. Hälvenihän se siinä matkan jatkuessa, ja oli kiva nähdä, kuinka muualla eletään. Mutta näin aikuisiällä turismi ei enää ole se oma juttu. Lähilomailu sen sijaan tuntuu mielekkäältä, omiin nurkkiin tutustumisesta tuli hakkuuaukeaa lukuunottamatta hyvä mieli. Oli myös hienoa nähdä, kuinka kyläläiset ovat olleet aktiivisia ja oma-aloitteisesti edistäneet luontomatkailua maillaan.

-Piia