Ekoelämää

Kas niin, nyt on kasvimaan sato korjattu ja kärrätty varastoon. Todellakin kärrätty, sillä perunasäkit, porkkanat ja omenat sain kuljetettua junaan ja kotiin asti lastenvaunuja käyttäen. Osa sadosta jätettiin äidilleni ja osan Tomppa vei työkämpälleen pohjoiseen. Punajuurista olivat huolehtineet myyrät syömällä ne naatteja myöten pois.

Kantoliinan kanssa ei ole tarvinnut poiketa tottumuksistaan, mutta vaunujen kanssa tavallisten kulkureittieni tilalle piti etsiä vaihtoehtoiset reitit. Junaan saattoi astua vain yhdestä ovesta, joka johti lastenvaunuille ja pyörätuoleille tarkoitettuun vaunuun. Onneksi opasteet olivat kohdallaan ja tila viihtyisä, mutta tälle paikalle ei voinut erikseen varata lippua automaatista.

Ensimmäinen kerta Helsingissä lastenvaunujen kanssa avasi aivan uuden näkymän kaupunkiin: suunnilleen tällaista olisi, jos joutuisin pyörätuoliin. Piti selvittää kuinka hissillä pääsee metroon ja mistä ovista lastenvaunujen kanssa voi kulkea. Löysin paljon opasteita, joiden olemassaoloa en ollut koskaan ennen huomannut. Kaikkia tarpeellisia opasteita taas ei ollut, ja metron hissi haisi. Nyt huomaan, että esteettömyys on tärkeä kaupunkisuunnittelun lähtökohta.

Lastenvaunut olivat monella tavalla kätevät, sillä mukana olisi kulkenut helposti suurempikin määrä kasvimaan antimia, eikä selkäni rasittunut tavalliseen tapaan. Jäin murehtimaan tyrnimarjojen jäämistä äitini pakastimeen. Lapsen kannalta vaunut taas tuntuivat aika passiiviselta kulkuvälineeltä. Vaunukopasta näkymäkin on rajattu. Lisäksi minua mietitytti, mahtaako siellä kaukana äidistä tulla kylmä. Kantoliinassa Taito on kulkenut pystyssä jo siitä lähtien, kun niska on kantanut, ja hän katselee maisemia pää pyörien.

Molemmissa on selvästi puolensa. Liina on läheisempi tapa kuljettaa ja hyvä rauhoittamiseen. Suunnilleen kahdeksan kilon paino taas tuntuu minulla jo pitemmillä matkoilla, mutta Tomppaa Taiton paino ei rasita. Vaunut kannattanee ottaa mukaan silloin, kun mukana on kuljetettava paljon tavaraa. Ne ovat myös kätevät, kun aikoo olla liikkeellä kauemmin tai haluaisi laskea lapsen välillä jonnekin.

-Piia

Järjestämäni seminaari meni hienosti, ja varattu tila oli aivan täynnä, vaikkei köyhällä yhdistykselläni ollutkaan varaa lehtimainokseen. Esitykset herättivät uusia ajatuksia, tuntui kuin tuuletusikkuna olisi avattu pääkoppaan kaikkien rutiinien keskellä. Uusissa ideoissa riittää vielä pureskeltavaa. Yleisöllä olisi piisannut kysymyksiä vaikka kuinka loppumisajan jo mentyä. Jouduin lopulta ilmoittamaan, että minun on rynnättävä kotiin vapauttamaan lastenhoitaja tehtävästään.

Lastenhoitajan jäljiltä sain käyttää tunnin verran saadakseni kaiken taas järjestykseen. Sotkua lisäsi, kun Taito oksensi vielä maidot ulos kaaressa kastellen niin itsensä kuin alustankin. Vaippakin oli lähtenyt karkuteille. Vielä on kuurattava soodaa käyttäen pohjaanpalanut kattila, johon porkkanamuhennos oli kärähtänyt hoitajan rauhoitellessa lasta toisessa huoneessa. Taito-parka oli huutanut suoraa huutoa suurimman osan aikaa.

Olin kuvitellut, että MLL:n kokenut ammattihoitaja on jonkinlainen marttakurssin priimus, joka järjestää kaiken kerralla kuntoon. Arvelin, että hänellä olisi kestovaipparutiini hallussa ja takataskussaan enemmän rauhoittelukonsteja kuin Tompalla tai äidilläni. Heitäkin on kohdannut parkumisongelma vauvan kanssa kahden jäädessään. Eipä kai rauhoitteluun siis ole mitään taikatemppua, ja on vain itse oltava saapuvilla vauvan ollessa vielä pieni.

Oma itseluottamukseni kohosi huomatessani, että minähän hanskaan asiat varsin hyvin viettäessäni arkipäivät yksinhuoltajana. Asioiden sujuminen tosin vaatii varsin tarkkaa aikataulussa pysymistä ja tietokoneesta tuttua moniajojärjestelmää. Kun Taito nukahtaa aamiaista syödessäni kehtoonsa, minulla on tilaisuus joko esipestä vaippakasa pesukonetta varten tai käydä suihkussa. Ruoka-ajat on ennakoitava hyvissä ajoin, jotta porkkanamössö valmistuu ajallaan. Vaatteiden ja vaippojen vaihto sujuu rutiinilla, kun kaikki on omilla paikoillaan viikattuna kaapissa. Jatkuva skarppaaminen vaatii myös veronsa. Onkin todella tervetullutta, kun joku ystävistämme välillä kyläilee Taiton leikkikaverina minun kolistellessani patojen ja kattiloiden kanssa keittiössä.

-Piia

Päädyin erään seminaarin puheenjohtajaksi, ja eteen nousi kysymys, mihin Taito saadaan siksi aikaa. Tomppa on töissä toisella puolella Suomea. Olin kuullut jostakin, että Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) välittää lastenhoitajia. Nettilomakkeen kautta sinne saattoikin näppärästi ilmoittaa lastenhoitotarpeensa perustietojen kera.

Kun MLL:sta soitettiin ja kerrottiin hoitajan järjestyneen, kysyin vielä tarkennusta hoitopaikasta. Olin ehdottanut yhtenä vaihtoehtona, että hoitaja voisi tulla seminaaripaikalle. Olisin voinut pidellä ja imettää Taitoa sellaisina hetkinä, kun en ole itse äänessä. Olin nimittäin hiukan huolissani, kuinka hän pärjää monta tuntia kokonaan vieraan ihmisen hoivissa, kun tähän mennessä äidin poissaolo on aiheuttanut paniikkihuudon.

Langan toisessa päässä ehdotukseni ei saanut kannatusta. MLL:n työntekijä kyseli, onko tilassa jotakin erillistä lastenhoitopaikkaa, missä vaunuja voi pitää jne. Tajusin kuulostavani hänen korvissaan jotenkin kummalliselta, kun selitin, ettei meillä ole täällä kaupungissa vaunuja, ja Taito kyllä nukkuu sujuvasti pöydälläkin. En jatkanut enää kertomalla, että vauveliini on itse asiassa jo kokenut kokouskävijä, ja unet jos toisetkin on tullut vedeltyä puheenjohtajan nuijan kopistessa vähän matkan päässä. Aktivistin arki kun on paljolti kokouksissa istuskelua.

Postiluukusta ilmestyi myös kirje, jossa oli ohjeet hoitajan palkanmaksua varten. Fyysikon itsetuntoni kärsi hetkellisen kolauksen, kun heti ensi lukemalla ei auennut, miten kaikkien sivukulujen kanssa menetellään. Kuinka hoitajan palkasta vähennetään TyEl-maksu? Olen tottunut siihen, että tavallisesti matematiikka ei tuota minulle ongelmia. Lukemalla uudestaan keskittyneesti asiat selvisivät, mutta en ihmettele ollenkaan, että monilla on kiusaus maksaa lastenhoitajalle pimeästi. Isoista summista ei kuitenkaan ollut kyse, ja nykyäänhän valtiokin tulee lastenhoidossa vastaan kotitalousvähennyksen muodossa.

Niin, ja se seminaari. Kaupungista ekokaupungiksi ke 17.9. klo 16-19 eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa. Tervetuloa mukaan! 🙂

-Piia

Kävimme fyysikoiden kanssa viikko sitten Tekniikan museossa. Käynti jäi lyhyeksi Taiton kärsivällisyyden lopahdettua, mutta mieleen ehti jäädä esittely suomalaisesta keksinnöstä: wash wool -villa ei nyppyynny eikä kutistu pesussa, koska kuidut on käsitelty erästä entsyymiä käyttäen.

Hienoa! Miksen kuitenkaan ole kuullut tästä tuotteesta mistään muualta? Mikseivät kaupan rekeissä roikkuvat villapaidat ole jo järjestäen nyppyyntymättömiä ja keksijä miljonääri? Miksei menetelmä ole levinnyt muiden vaatekuitujen käsittelyyn hieman muokattuna? Ettei vain johtuisi siitä, että vaatteiden myynti vähenee, jos ne kestävät liian hyvin.

Taiton vaatteet olemme hankkineet lähes kaikki kirppareilta ja huuto.netistä. "Pesunukkaa" on huuto.netissä toistuva kuvailu, jolla myyjä kertoo, ettei vaatteen pinta näytä uudelta. Vaate ei ole rikki, ja se on yhtä lämmin kuin uusikin. Silti tulee tunne, etten tarjoa lapselleni parasta, kun puen hänet kuluneen näköisiin potkuhousuihin.

Kirpparilta osui ostosteni sekaan myös yhdet täysin käyttämättömät Tutan valmistamat potkuhousut, kerrankin Taito sai päälleen vaatekappaleen, jossa oli siistin näköinen pinta. Vaan eipä ole enää muutaman käyttökerran ja parin pesun jälkeen: pelkkä selällään potkuttelu on tehnyt kantapäihin ankean tumman nukkakerroksen, ja vaate ei muutenkaan enää eroa ulkonäöltään muista kirpparivaatteista. Minulla on omassa vaatekaapissani Tutan valmistama raitapaita 1970-luvulta. Olen perinyt sen sukulaisilta, käyttänyt sitä itsekin yli vuosikymmenen ja se on edelleen siistimmän näköinen kuin tämä uusi ostos on nyt.

Ärsyttää vaatteiden huono kestävyys, joka aiheutuu vain valmistajien piittaamattomuudesta ja asiakkaiden pelkän hinnan perusteella tekemistä valinnoista. Puuvillan viljely kaikkine tuholaismyrkkyineen on niin saastuttavaa toimintaa, ettei vaatteista kannattaisi tehdä kertakäyttöisiä.

Minulla on parannusehdotus: otetaan vaatteille käyttöön pakollinen kestävyysmerkintä, joka kertoo energiamerkin tapaan asteikolla A-G, kestääkö vaate normaalia käyttöä ja pesua. Merkintään kuuluisi minimivaatimus, jota kehnompia vaatteita ei saisi myydä. Kodinkoneissa energiamerkintä aiheutti jo muutamassa vuodessa dramaattisen parannuksen laitteiden energiatehokkuuteen, joten ehkä vastaava "julkisuusperiaate" toimisi vaatteissakin. Etenkään vauvanvaatteissa muoti ei vaihdu usein, joten paremmalla kestävyydellä saisi vaatteille lisää käyttöikää.

-Piia