Palasimme kotiin Helsinkiin neljän kuukauden mökkiloman jälkeen. On kiva olla kotona, mutta tuntuupa oudolta hakea kaikki syötävä kaupasta, kun mökillä iso osa päivittäistä ruokaa olivat kasvimaan antimet ja metsän marjat ja sienet. Tuntuu yhtäkkiä kovin keinotekoiselta, että kaikki syötävä on pakattu pakkauksiin kauppojen hyllylle. Toimme kyllä satoa myös tullessamme. Kimppakyytisivujen kautta saimme tänne kaksi kuormaa, jotka nyt täyttävät pakastinarkun ja varajääkaapin.
Neljän kuukauden ajasta iso osa kului ihan päivittäisessä lastenhoidossa vaippapyykkeineen, mutta paljon muutakin ehti tapahtua:
– Valokki oppi kävelemään vajaa kuukausi yksivuotispäivänsä jälkeen, ja riehaantuu jo välillä ottamaan melkein juoksuaskelia. Kiipeily hänellä on hyvin hallussa, mökillä hän teki aikamoisia akrobaattisuorituksia mm. yltääkseen huomaamiinsa tofunpaloihin.
– Taito oppi ensin kirjoittamaan ja sitten lukemaan pari kuukautta nelivuotispäivänsä jälkeen. Erityisiä lukusuosikkeja ovat sienioppaat ja muut luontokirjat, joista lajien nimiä ei enää tarvitse kysyä vanhemmilta. Kertovan tekstin lukemiseen on vielä vähän matkaa.
– Jouduin lopettamaan Valokin imetyksen, kun sitkeä jalkasieni-infektio piti hoitaa sisäisellä sienilääkkeellä. Häntä tuli imetettyä yhtä kauan kuin Taitoakin, 13 kk. Oli se silti kova paikka, Valokki oli monta viikkoa tavallista vakavampi ja sormi suussa. Vielä ajattelen Valokkia vauvana, mutta kohta ei perheessä enää ole vauvaa, eikä siihen ruljanssiin enää kolmatta kertaa taideta ryhtyä.
– Mökin vintti on viimein tyhjennetty ja sinne 60 vuoden aikana kertynyt tavaravuori on lajiteltu läpi. Säästimme paljon ”historiallista” aineistoa ja löysimme käyttökelpoistakin tavaraa, mutta turkiskuoriaiset olivat kyllä vieneet oman osansa.
– Kävimme kahden isotätini luona tutustumassa suvun historiaan valokuvanipun kanssa. Kuvista selvisi paljon uutta, mutta vielä on muutama ihminen tunnistamatta. Nuoruuden asiat ovat vanhojen ihmisten mielessä paremmin kuin uudet: toinen isotädeistä ei tunnistanut enää lapsenlapsiaan, mutta muisti kyllä paljon ihmisiä vanhoista valokuvista.
– Harrastimme innokkaasti kotiseutumatkailua. Kävimme ainakin Saimaan risteilyllä, luontoaiheisessa valokuvanäyttelyssä ja paikallisia käsitöitä ja muita tuotteita ostamassa. Jo Juvan kokoisella paikkakunnallakin on niin paljon nähtävää, etten ymmärrä, kuinka ihmiset jaksavat matkustaa ulkomaille nähtävyyksien perään. Monta mielenkiintoista paikkaa jäi taaskin seuraaville kesille.
– Lasten kanssa päästiin muutamalle kunnon metsäretkelle. Molemmat todella nauttivat luonnosta: valituksen sanaa ei kuulunut, vaikka välillä piti kulkea hankalien paikkojen kautta ja hyttyset inisivät ympärillä.
Sitten onkin edessä kuukausi kunnallisvaalihässäkkää. Toivottavasti kesän tuomilla voimilla jaksaa…
-Piia
Maa-artisokan varret hipovat taivaita. Valokki kulki monesti mukana kantorepussa, ja Taito viihtyi kasvimaahommissa.
Saline-perunoita ja Vanhaa mustaa. Poloinen maatiaislajike ei oikein pärjännyt, mutta muista saimme ihan kelpo sadon.
Ekoelämää 