Kas niin, siellä perunapenkit odottavat perunantaimien ilmestymistä esiin. Meillä on tapana viljellä syömämme perunat itse mökin pellolla. Naapuri auttaa traktorinsa ja perunanistutuskoneensa kanssa kylvöpuuhissa. Meidän tehtäväksemme jää vain hoitaa kasvimaa kylvökuntoon ennen sitä ja hankkia siemenperunat. Kärräämme parin kolmen aarin pläntille parikymmentä kottikärryllistä kompostoitua lantaa ja oman kompostimme sisällön. Kalkkia pitää levittää myös, mutta tänä vuonna se jäi tekemättä vauvanhoidon keskellä.
Olen pitkään etsinyt perunalajiketta, joka kasvaisi hyvin luomuviljelyssä ja viihtyisi pellossamme. Nyt sellainen näyttää viimein löytyneen. Viime vuonna Nicola-peruna tuotti mahtavan ja maukkaan sadon. Mökin kellariinkin jätimme pottuja pari isoa laatikollista, kun kaikkea ei kerta kaikkiaan pystynyt kuljettamaan kaupunkiin asti. Talven aikana niiden pintaan ilmestyi tummia länttejä, joten siemenperunaksi emme niitä enää uskaltaneet ottaa. Ruokakäytössä ne ovat edelleen maukkaita, mutta perunalla on niin laaja kirjo viruksia kiusanaan, ettei niitä kannata tieten tahtoen peltoon levittää.
Kaupasta ei Nicola-siemenperunaa enää löytynytkään, ja jouduimme ottamaan vierasta Saline-lajiketta. Huomasin vasta perunan kylvöajan mentyä, että kellarinkin perunoista osa on puhtaita, joten olisimme voineet käyttää omaa siemenperunaa valikoimalla pottu kerrallaan. Seuraavana vuonna olemme taas viisaampia.
Salinen seurana viljelyssä on tänä vuonna Vanhaa mustaa, joka on suomalainen maatiaisperunalajike. Olin metsästänyt maatiaislajikkeita jo vuosia, kunnes sattumalta pääsin jäljille tänä keväänä. Kämppiksen äiti nimittäin kuuli pohjois-karjalaisen vanhainkodin hoitajalta, että joku liperiläinen Juhani Hirvonen viljelee Vanhaa mustaa. Asia tuli puheeksi vain siksi, että hoitaja sekoitti hänet johonkuhun toiseen ihmiseen. Tämän sattuman ansiosta perinneperunan viljelijä löytyi ja meillekin järjestyi muutama kilo viljelyyn kokeiltavaksi.
Äiti päivittelee, ettei perunaa näin aikaisin ole ollut tapana kylvää, vaan vasta kesäkuun alussa. Ilmaston lämpeneminen näkyy tässäkin, pottumaa on saanut nauttia parinkymmenen asteen lämmöstä toukokuun loppupuolen. Epävakautta lämpeneminen tuo myös tullessaan, eikä hallanarkoja kasveja voi kylvää sen aikaisemmin kuin ennenkään.
Potut ovat pellossa ja me jatkamme särki-peruna-dieetillä. Kellarin perunat ovat edelleen kovia, maukkaita ja iduttomia. Lammessa katiskat täyttyvät kutevista särkiparvista, joista olemme tehneet kalamurekepihvierän toisensa jälkeen. Särkien ruodoista selviää jauhamalla peratut kalat lihamyllyn läpi (isoimmalla sihdillä, jottei mylly ole koko ajan tukossa). Hyvää on, mutta vaihtoehtoisille särkiresepteille olisi jo käyttöä…
-Piia