Kävimme äidin, siskon ja mummin kanssa Juvalla lelunäyttelyssä. Näimme siellä hurjasti eri-ikäisiä leluja. Tuumin, että kyllä niillä 1900-luvun lapsilla oli helppoa, kun ei tarvinnut vaihtaa paristoja eikä ladata akkuja.
Taito
3 heinäkuun, 2015 klo 2:50 pm (elämänilo, kulttuuri, lelut, yhteisöllisyys)
Tags: Hilduri, juva, lelunäyttely, vanhat lelut
1 tammikuun, 2015 klo 10:19 pm (elämänilo, juhlat, kulttuuri, lelut, lomailu, luomuviljely, luontoharrastus, mökkeily, metsä, puutarha, tee-se-itse, yhteisöllisyys)
Tags: vuosi 2014
Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?
16 joulukuun, 2014 klo 1:04 pm (elämänilo, kehitysvaiheet, lastenhoito, lelut, yhteisöllisyys)
Tags: pelit, polkupyöräily, uudet taidot
Lasten vauva-aikana samojen hoitorutiinien toistuminen toisinaan uuvutti, mutta vauvoilla oli ratkaisu siihen: juuri sellaisina hetkinä niillä oli tapana yllättää vanhempansa jollain uudella taidolla.
Isompien lasten hoito on paljon rennompaa, mutta yhä he vain yllättävät oppiessaan uutta. Samalla koko perheen elämänpiiri laajenee. Kolmevuotiaamme on taapertanut alushousuissa jo yli puolet elämästään. Vaipoista vapautuminen teki kotoa lähdön paljon helpommaksi: ei tarvitse miettiä matkan varrelle tukikohtia vaippojen vaihtoon eikä roudata vaippasäkkiä mukana.
Uudelleen elämänpiirimme laajeni nyt syksyllä, kun kuusivuotias Taito jätti apupyörät, ja voimme lähteä käymään ostarilla parin kilometrin päässä. Vaikken hölkkäämisestä pidäkään, oli riemastuttavaa juosta lapsen vieressä hänen polkiessaan innokkaana eteenpäin. On ollut ihanaa päästä helposti retkeilemään muuallekin kuin lähimetsään. Moni varmaan kysyy, kuinka pyöräily voi alkaa vasta kuusivuotiaana. Enpä olekaan turvallisuushakuisempaa lasta tavannut: pyörän selkään hän on uskaltautunut vasta, kun osaa ihan varmasti, ja ajamaan vinolla pihatiellä hän suostui vasta ajettuaan kuukausia muualla.
Uutta yhteistä tekemistä löytyy muutenkin lapsien kasvaessa. Syksyllä huomasin, että kolmevuotias Valokkihan osaa pelata lauta- ja korttipelejä toisten mukana. Keväällä vielä taaperon ilmestyminen näköpiiriin sai pelaajat varuilleen: ei – eiiii saa ottaa niitä nappuloita eikä pureskella kortteja. Nyt hän ei olekaan enää kortteja pureskeleva taapero, vaan tietää pelin tavoitteen, osaa toimia omalla vuorollaan oikein, laskee nopan silmäluvun ja liikuttaa pelinappulaansa kuten pitääkin. Taputtaa ihastuneena käsiään voittaessaan ja nostaa metelin, jos sattuu häviämään.
Lasten suosikkikorttipeli on Unon yksinkertaistettu versio Doodlebugs, jossa on mukavat pyöreät ja värikkäät pahvikortit. Noppapeleistä olemme pelanneet pienimmän kanssa selkeitä lähdöstä maaliin -pelejä, kuten Laiva on lastattua noppapeliversiona. Esikouluikäinen on innoissaan jätkänshakin ja tammen peluusta. Noppapelejäkin pelaamme monenlaisia, ja Haban Eläinpyramidia, jossa eläimet tasapainoilevat krokotiilin selässä. Tietokonepeleihin emme ole vielä koskeneet, lapset vain toisinaan harjoittelevat näppäimistöllä kirjoittamista. Aivoille tekee hyvää touhuta jotain käsillä, ja olen huomannut, että monet tietokoneen ääressä viihtyvät lapset näyttävät masentuneilta.
Viime aikoina kolmevuotiaan kiinnostuksen kohde on ollut laskeminen: hän laskee kaikkea ympärillään, ja yrittää muistella, mitä lukuja tulikaan kymmenen jälkeen. Ja me dippainssivanhemmat tietysti huokailemme ihastuneina. Mitähän seuraavaksi?
13 huhtikuun, 2014 klo 6:27 pm (Askartelu, elämänilo, energia, kierrätys, lelut, tee-se-itse, yhteiskunnallinen vaikuttaminen)
Tags: askartelua vanhoista kirjoista, vappuhyrrä
Aikansa eläneet valokuvateokset ja vahvasivuiset kuvakirjat sopivat hyvin vappuhyrrien materiaaliksi. Merimaisemat näyttävät hyviltä tuulessa pyörivässä hyrrässä. Myös lastenkirjoissa voisi olla värikkäitä kuvia. Hyrrä on yksinkertainen taiteltava: leikataan paperista neliö (meillä 15 cm x 15 cm havaittiin hyväksi kooksi), leikataan kulmiin viillot, ja sitten taitellaan kuten joulutorttu. Hyrrän kokoaminen on helpompaa, jos liimaa kärjet keskelle liimapuikon kanssa ennen kokonaisuuden naulaamista yhteen. Keskiosan suojaksi voi leikata vielä ympyränmuotoisen palan.
Kepiksi kokeilimme ensin puista syömätikkua, mutta sen puuaines halkesi helposti. Starkissa myytävä 8 mm:n paksuinen pyörölista osoittautui sopusuhtaisimmaksi kepiksi, mutta siihenkin porasimme varmuuden vuoksi reiän 1 mm:n paksuisella miniterällä ennen hyrrän naulaamista. Nauloina kokeilimme mm. 16 mm:n pituisia nupinauloja. Puristin on melkeinpä välttämätön apukeino saada pyöreä keppi pysymään paikoillaan poraamisen ja naulaamisen ajan. Jos vain hyrrän ulkonäkö on tärkeä, eikä pyöriminen, nastallakin voi kiinnitystä yrittää.
Hyrrän takana on hyvä käyttää paksua helmeä pitämään siivet irti kepin varresta, ei sitten pyöriminen tyssää niin helposti.
Jos kaipaa vaihtelua, hyrrän muodon pohjana voi olla mikä tahansa säännöllinen monikulmio. Esim. kuusikulmio on helppo piirtää harpin ja viivottimen kanssa: ensin piirretään 15 cm halkaisijainen ympyrä. Sitten piirretään uusia samankokoisia ympyröitä, joiden keskipisteet ovat alkuperäisen ympyrän kehällä. Wikipediassa on animaatiokin.
Olen mukana tempauksessa, jossa askartelemme jokaiselle helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle oman vappuhyrrän muistuttamaan tuulivoiman kaavoittamisen tärkeydestä. Tempaus on osa Tuulivoimaa Helsinkiin -kuntalaisaloitetta, jossa keräämme nimiä paikallisen tuulivoiman puolesta.
Ai mitä muuta vanhoista kirjoista saisi? Aikaisemmin olen tehnyt ainakin paperikukkia ja kirjekuoria.
27 maaliskuun, 2013 klo 8:37 pm (elämänilo, juhlat, lelut, viestintä)
Tags: pääsiäinen
28 marraskuun, 2012 klo 11:15 pm (elämänilo, kierrätys, kulttuuri, kulutus, lastenhoito, lelut, säästövinkki)
Siinä se kirjahylly oli, asunnon edelliseltä omistajalta peritty, ja muuton jäljiltä se oli ollut jo vuoden Taiton huoneessa. Huoneessa on rajallisesti tilaa, ja tälle seinälle pitäisi mahtua niin vaatteiden kuin lelujenkin säilytys. Kaiken tohinan keskellä ratkaisujen miettiminen tähänkin asiaan tuntui ylivoimaiselta. Pyysimme lopulta sisustussuunnittelijan apuun, kun omaa kiinnostusta sisustamiseen ei juuri ole.
Lähtökohta: tämä edellisen asukkaan kirjahylly on saanut toimia niin vaatekaappina kuin leluhyllynäkin.
Suunnittelijan hankkiminen onnistui Stadin aikapankin kautta, jossa monenlaisia työsuorituksia voi vaihtaa pankin osakkaiden kesken. Aikapankissa työmäärän mittari on työhön kuluva aika, ja yhden tunnin työllä saa yhden tovin aikapankin tilille. Itse tarjoan energiansäästö- ja lainaneuvontaa.
Sisustajamme pyysi ennen käyntiään valokuvia tilasta ja pohjasta, samalla kerroin toiveista: vaatekaappi pitäisi mahtua, ja lelut ja muut tavarat pitäisi saada toimivasti sijoitettua. Huonekalujen on oltava puuta, uusille lastulevykalusteille on meillä porttikielto. Suunnittelijan käynnillä mietimme vielä tilan tyyliä. Tämä on 1970-luvun rivitalo, joten olemme joissain kaluste- ja valaisinvalinnoissakin suosineet samaa aikakautta. Enimmäkseen tyyli on kyllä seurausta sattumasta, sillä huonekalut ovat enimmäkseen kommuunin alkuhämäristä tai sukulaisilta perittyjä, monesti hovihankkija on ollut myös mainio Pelastusarmeijan kirppari.
Saimme sitten sähköpostilla suunnitelman, jossa Taiton huoneen säilytysratkaisu on toteutettu Lundian kalusteilla. Lundian hyllykköön saa vielä työtasonkin, jonka päälle voi viritellä vaikka nukkekodin kalusteet tai myöhemmin koulutyöt. Päälle tuli vielä ehdotus 1970-luvun värimaailmaan sopiviksi verhoiksi ja sängynpäällisiksi. Lisäksi saimme hyviä ideoita muihinkin huoneisiin, oikein kuvien kanssa. Hinnaksi tuli kolme tovia, eli talous ei vielä suunnittelupuoleen kaatunut.
Lundia-hahmotelma: vasemmalla vaatekaappi, muuten tavallinen lundia-kirjahylly ovineen ja työtaso. Vasemmassa kulmassa vielä ituhipin ensimmäinen verho-ostos.
Suunnitelmaan kuului myös talon henkeen sopivaa värimaailmaa. Tilaavievä lampunvarjostin on vaihtunut kapeampaan malliin.
Alku näyttää toimivalta! Lundian hyvä ominaisuus on muunneltavuus, ja samaa sarjaa meillä on siellä täällä jo ennestäänkin. Huono puoli on hinta – hyllykköratkaisu maksaisi uutena yli 2000 euroa… Onneksi perusosia saa hyvin käytettyinä – näistäkin on metsästetty jo huuto.netistä suurin osa. Vain vaatekaappi taidetaan joutua hankkimaan uutena tai Lundqvist-kopiona.
Ja huh, ostin ensimmäistä kertaa elämässäni uudet verhot, suunnittelijan ehdotuksen mukaan. Tummankeltainen sävy sopii hyvin talon aikakauden henkeen ja seinän muumitapettiin. Niitä varmaan katsellaankin seuraavat parikymmentä vuotta, kyllä tekstiiliteollisuus sen verran luontoa kuormittaa, ja ostosreissut ituhipin mielenrauhaa…
-Piia
Lastenhuoneen pohja: kirjahylly on vasemmalla, ennallaan pysyvä vuodesohva oikealla.
Vuodesohva säilyy. Se on kätevä lastenhuoneessa, sillä se muuttuu tarvittaessa yhden hengen vuoteesta sohvaksi tai kahden hengen vuoteeksi.
Keskilattia on oiva paikka rakentaa junarataa.
4 toukokuun, 2012 klo 9:44 pm (juhlat, lelut, viestintä)
Taiton nelivuotissynttärit on sitten pidetty. Juhlat olivat hyvät, ja vieraita oli viisi suunnilleen samanikäistä. Vedin tutustumisleikin ja seuraa johtajaa -leikin, sitten ohjelmassa oli herkkujen syöntiä ja lopuksi vapaata leikkiä. Pystytimme vielä olohuoneeseen kämppiksen teltan, jonka suosio oli suuri. Yhteisleikit sujuvat tuossa iässä jo joten kuten, ja kaksi ohjattua ohjelmaa oli sopiva määrä.
Unohdimme kirjoittaa kutsukorttiin, että mahdollinen lahja saisi olla kierrätetty. Joitakin kierrätyslahjoja saimme kuitenkin. Lasten hyväkuntoisia leluja on nykyään kirppareilla valtaisat määrät ainakin Helsingissä. Joskus omatkin lelut voivat olla kiertoon sopivia. Teemasta on kuitenkin hyvä muistuttaa ennen juhlia, sillä moni varmaan miettii, kehtaako kierrätetyn lelun viedä.
Ainakin näin pienillä kierrätyslelut sopivat minusta vielä mainiosti. Isompana vaatimustaso voi kasvaa, ja on aika masentavaa seurata, miten lahjaksi vaaditaan vaikkapa tietyn lelusarjan osia. On toki hyvä, että lelu on toivottu, mutta ei ole kivaa, että lapset on saatu pönkittämään jonkin leluvalmistajan valtaa.
Kierrätysteemalla Taito sai autoradan, jossa auto ajaa pystysuoran silmukan ja lähettää samalla lentokoneen matkaan, jos sattuu osumaan sopivasti. Synttärivieraiden parissa se oli suosittu. Toinenkin kierrätysauto tuli, ja paita. Sukulaisilta toivoimme ja saimme Taitolle retken eläimiä katsomaan ja sisustussuunnittelun hänen huoneensa säilytysratkaisuja varten.
Meitä autottomia ituhippejä tietysti mietityttää autolelujen kertyminen, mutta onneksi Taiton kiinnostus kohdistuu kovasti myös junien ja nukkekodin suuntaan. Oma lahjamme hänelle oli pieni puinen nukkekoti, johon ompelin vielä sänkyyn patjan ja tyynyjä. Taito menee nimittäin aina kirjaston lastenosastolla ensimmäiseksi nukkekodin luo ja jää siihen leikkimään, joten arvelin, että se voisi olla kotonakin kiva juttu.
Itsekin kävimme Taiton kanssa keväällä hakemassa kierrätyslelua hänen samanikäiselle kaverilleen. Valitsimme lopulta hyväksi havaitun kirjan ja joukon laadukkaita eläinleluja (tyyliin Schleich-eläimet, jotka kestävät leikkimistä pitkään). Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia kierrätyslahjoista ja aineettomia lahjaideoita!
Kierrätyslahja. Aikomus oli vielä ommella säilytyspussi noille eläimille, mutta aika ei ihan riittänyt.
-Piia
25 joulukuun, 2011 klo 6:43 pm (Askartelu, elämänilo, kierrätys, kulttuuri, lelut)
Tuollainen minulla oli lapsena! Ja tuo ja tuo! Tutunnäköisiä Fabuland-legohahmoja löytyi iso joukko Tompan vanhempien kodin varastosta.
Postinkantajan kirje löytyi, postilaatikon alaosa on vielä hukassa.
Fabulandithan ovat eläinpäisiä hahmoja, joiden kultakausi oli 1980-luvulla. Niillä on monenlaisia arkielämään liittyviä tarvikkeita, kuten vene, keittiöastioita tai onki. Myös isompia kokonaisuuksia on myyty hahmojen mukana, kuten poliisiasema tai huvipuisto. Suurin osa löytyneen legolaatikon sisällöstä oli pieniä osia, joista ei heti eikä pienen miettimisen jälkeenkään ottanut selvää, millainen kokonaisuus niistä on tarkoitus rakentaa.
Onneksi netin kautta on helppo päästä käsiksi sellaiseen tietoon, jollaista olisi parikymmentä vuotta sitten ollut hyvin vaikea löytää. Fabuland-fanit ovat perustaneet sivun, jossa on pitkä lista Fabuland-sarjoja. Myös nettihuutokauppa eBayssä on myynnissä sarjoja, joiden kuvista voi päätellä, mitä osista voisi rakentaa. Netin lelukauppa Piipoo on taas erikoistunut myymään käytettyjä legoja.
Hauskaa lapsuusajan legojen kokoamisessa on sekin, että ne ovat tuttuja ihmisille sukupuolesta riippumatta. Meillä on mieheni kanssa yhteinen sukupolvikokemus. Nykyisissä leluissa on niin jyrkkä sukupuolijako, että selkeästi unisex-leluja ovat korkeintaan lautapelit, eivätkä kaikki niistäkään. On harmillista, ettei edes legoissa ole enää vastaavaa arkielämää kuvaavaa sarjaa. Pienempien lasten Duplot ovat tätä lähimpänä, mutta niiden paras ikä on pian ohi.
-Piia
Lentokone alkaa näyttää lentokoneelta, mutta siivet ovat vielä hukassa.
6 tammikuun, 2011 klo 10:47 pm (elämänilo, lelut, lomailu, yhteisöllisyys)
Viimein pakkaset lauhtuivat ja pääsemme kunnolla ulos. Minulle pitemmän kävelylenkin pakkasraja menee jossain miinus kuuden tienoilla, koska posket paleltuvat liian helposti. Joululoman viettäminen sisällä ei oikein mielialaa kohottanut.
Saimme naapurilta pitkäaikaiseksi lainaksi taaperokoon sukset, ja sen verran uskalsin pakkasellakin ulos, että niitä pääsimme kokeilemaan. Tomppa ruuvasi siteet Taiton hurjaa kengännumeroa 27 vastaaviksi, ja sitten päästiin ekaan hiihtokokeiluun eteisen matolla. Hyvin meni, ja yllätys, lumisella jalkakäytävällä hiihtäminen onnistui yhtä hienosti. Suksien mukana ei ollut sauvoja, ja kunnon lumitalvi näyttää tyhjentäneen koko Helsingin suksisauvoista. Ei ollut kirpparilla eikä urheiluliikkeissäkään. Pitää tyytyä vielä jatkamaan opettelua ilman.
Tällä viikolla kämppiksellä oli vastuuviikko läheisessä Vartiosaaressa, jossa talliyhdistys hoitaa kahta vuohta. Tänään loppiaisena kinusimme mukaan, jotta Taitokin pääsisi taas kotieläimiä katsomaan. Kävelimme jään yli saareen ja siitä vielä pitkän matkaa polkua pitkin pulkka perässä vuohitallille. Pääsimme mukaan viemään vuohia Rauhaa ja Unelmaa päivittäiselle kävelylenkilleen. Kaikkea sitä helsinkiläisessä lähiössä voikin harrastaa. Vartiosaari on saanut elää omaa elämäänsä, kun mantereen maalaismaisemat on rakennettu vuosien mittaan asunnoiksi.
Tekipä hyvää liikkua lumisessa metsässä maalaismaisemien keskellä, ja vuohetkin näyttivät tyytyväisiltä. Luminen maasto ei kyllä ole niille kovin helppo ympäristö, kun kapeat sorkat uppoavat lumeen, eivätkä ne näytä osaavan etsiä ruokaa lumen alta. Sulan maan aikaan ne kyllä mussuttavat kanervia ja mitä vain vihreää sattuvat löytämään.
Taito on vuohenhoidosta ottanut vaikutteita myös leikkeihinsä: vuohipalapeli ilmestyi yhtenä päivänä legoaitauksen keskelle, ja hän selitti, että tässä on Unelma ja Rauha taas on Vartiosaaressa. Palapelivuohelle annettiin sitten legoporkkanoita ja vesikaukalo, tosin oikeassa elämässä vuohet eivät vettä erikseen kaipaa.
-Piia
Taaperon kanssa ulkoiluttamassa vuohia.
Ensi kertaa suksilla.
6 toukokuun, 2010 klo 6:32 pm (juhlat, kierrätys, kulutus, lelut, villivihannekset, ympäristökasvatus)
Viimeinen viikko on kulunut Taiton 2v-synttäreitä järjestellessä. Tänä vuonna ohjelmassa oli kolmet juhlat: kummikahvit kummeille ja sukulaisille, tavanmukaiset synttärijuhlat tarhakavereille, ja tulossa on vielä viherpipertäjäperheiden tapaaminen. Jälkimmäistä jouduttiin siirtämään viikolla Taiton sairastumisen takia.
Tiedämme kuulemistamme kauhukertomuksista, miten ankaraa on taistelu tavaravyörytystä vastaan, joten yritimme löytää luomunäkökulmia synttäreiden järjestelyihin. Täällä päin on tapana, että pelkkä synttärisankarin upottaminen lahjavuoren alle ei riitä, vaan vieraillekin on annettava pienet lahjat mukaan. Tarhakavereille hankin kukkien siemeniä, joista jokainen voi kasvatella kotona krasseja ja kehäkukkia. Ajattelimme, että siemenissä on sekin hyvä puoli, että ne ovat aktiivinen lahja, kun siemenet voi kylvää itse ja kasvien kasvua pääsee seuraamaan koko kesän ajaksi. Lasten ilmeistä päätellen tämä vieraslahjaidea toimi oikein hyvin.
Yllätyin, kuinka hienoja ja kalliitakin lahjoja toiset lapset toivat. Oli legopakkauksia ja kirjoja, leluautojakin pari kappaletta (pojalle tietysti hankitaan autoja, voih). Jopa ryhmäperhepäiväkodin hoitajat toivat lahjan, mikä ei tosiaankaan olisi ollut tarpeen. Mehän tässä olemme heille kiitollisuudenvelassa. Kun mietin ääneen, millaisia lelumääriä synttäreitä vuosien mittaan kertyy, toinen hoitajista mainitsi jonkun järjestäneen joskus kierrätysteemaiset synttärit, jonne saattoi tuoda oman vanhan lelunsa lahjaksi. Kuulostaa hyvältä, tätä pitää kokeilla ensi kerralla.
Meidän teemamme oli retkeily. Kämppis keksi, että lapset mielellään leikkisivät teltassa, ja pystytimme sellaisen Taiton huoneeseen ilman ulkovaippaa. Lisäsin vielä teltan sisään pari makuupussia ja säkkituolin. Sitten täytin rinkkani pehmoleluilla ja asetin sen huoneen ovensuuhun, ja kokosin myös retkikeittimen sekä hain ulkoa puun oksia maljakkoon lehtimään. Lahjojen jaon ja herkkujen syömisen jälkeen koko tarharyhmä leikkikin lopun juhlista teltassa, joten hyvin onnistui. Kaiken olisi kruunannut villivihannesten maistelu, mutta emme nyt ehtineet läheiseen saareen niitä poimimaan.
Tarjoiluna meillä oli Tompan luottoporkkanakakkua, minun luottopiimäkakkuani, hedelmäsalaattia sekä kaurakeksejä. Pitääpä lisätäkin ohjeet verkkoon. Pirtelöäkin olimme aikoneet tarjota, mutta se jäi sitten pois. Tuorejuustokuorrutteisesta porkkanakakusta lapset pitivät kovasti, kaurakeksejäkin meni melkoinen määrä. Hedelmäsalaatti sen sijaan ei oikein uponnut, se siitä yrityksestäni tarjota terveellinen vaihtoehto. No, tämän kokemuksen pohjalta on hyvä suunnitella taas ensi vuonna seuraavia juhlia.
-Piia