Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Mainokset

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Korvasieniä omasta viljelmästä

Viime keväänä mieheni Tomppa oli pettynyt. Uurastus lapion varressa edellissyksynä ei näyttänyt tuottaneen tulosta, sillä maahan haudattujen sanomalehtien kohdalle ei ollut ilmestynyt sienen sientä. Korvasienet tarvitsivatkin rippusen enemmän aikaa. Nyt puolitoista vuotta sanomalehtien piilotuksen jälkeen maasta, peltosaarekkeelta, kurkisti neljä ryppyistä palloa.
korvasieniä
Omat korvasienet päätyivät jo pataan, Eviran ohjeiden mukaisen kahden ryöppäyskerran jälkeen. Innokkaana odotamme, saadaanko niitä vielä lisää.

korvasieniateria ja vuohenputkisalaattiNoin puolen neliön kokoinen viljelmämme onnistui ilman, että siirsimme sienirihmastoa mistään paikalle. Lähimmät korvasienet olimme bonganneet noin parin sadan metrin päästä, mutta naapurin uudispellon laita ei ole paras paikka harjoittaa jokamiehenoikeuksia. 🙂

Onkohan se insinööriluonnetta, että minua kiehtoo, kuinka metsästäjä-keräilijä voisi parantaa saalistaan? Vähän aikaa sitten tein tilauksen myös viidestäsadasta pakuriympistä, joiden ansiosta pellonreunakoivikkoni muuttuu pakuriviljelmäksi. Ja sain vieläpä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen järjestämään tilaisuuden, jossa muitakin houkutellaan mukaan samaan hulluuteen.

Olisin mieluusti mukana tutkimusprojekteissa kokeilemassa muidenkin erilaisten lahottaja- tai symbionttisienten viljelyä. Juvallahan on pitkäaikainen tryffelihanke, jonka vetäjä jo ehti esitellä alustavia kantarellinkasvatuskokeitaan, kun kävin hänen luonaan vierailulla villivihannesasioissa. Osterivinokkaiden kasvatus kahvinporoissa on sekin vielä kokeilematta. 🙂

Ituhippi järjestää hautajaisia

Hautauslupa, virkatodistuksen tilaaminen, kuolinsyyntutkimuksen tilauslomake… Kummitätini hautajaisten järjestäminen on pakollinen perehdytys kuolemaan liittyviin paperitöihin. Yhteydenottojen välissä pohdiskelen yhden ihmisen elämän merkitystä, kokoan valokuvia ja muita muistoesineitä.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia1Tätini mietti kuolemaan liittyviä asioita paljon, ja oli kertonut toiveensa tuhkauksesta ja muista hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä. Niiden pohjalta on ollut hyvä edetä. Sukuhautapaikka on valmiina ja perheen lakimies oli ajan tasalla perintöasioista.

Joidenkin isojen päätösten eteen jouduin silti heti. Kuolinsyyntutkimuksen takia vainaja piti kuljettaa 160 km:n päähän ruumiinavaukseen. Sieltä hänet olisi pitänyt kuljettaa poiskin ja taas yli sadan kilometrin päähän tuhkattavaksi. Vedin mutkia suoriksi ja pyysin, että tuhkaus suoritettaisiin ruumiinavauspaikkakunnalla. Kaikki seurakunnathan eivät tällaista menettelyä hyväksy, vaan ilmoittavat siunaavansa vainajia, ei tuhkia. Juvan seurakunnassa onneksi ymmärrettiin käytännöllisyyden päälle tässä asiassa.

Olin ihmetellyt, miksi täti oli eläessään niin huolissaan säästöjensä riittävyydestä hautajaiskuluihin. Kun kävin ensimmäisen kerran hautaustoimistossa valitsemassa arkkua ja hoitamassa muita järjestelyjä, en enää ihmetellyt.

– Mikä näistä arkkumalleista on edullisin? Pitäisi vain siirtää vainaja sairaalasta viereiseen krematorioon.

– Niin, tässä on tämä niin sanottu kuntamalli, hinta vähän yli 600 e. (osoittaa yhtä maallikolle ihan samalta näyttävistä arkuista) Jos haluatte siihen myös kantokahvat, hinta on reilut 700.

Muut arkkumallit ovatkin sitten 1000 euron paremmalla puolella. Monet sukulaiset eivät ilkeä haudata rakkaintaan ”kuntamallissa”, ja niin päästään tukemaan kotimaista yritystoimintaa. Netistä kyllä löytyisi ekoarkku.fi, jonka listoilla on jopa kierrätyskartonkinen arkku krematoriokäyttöön. Löysin sen vasta seuraavana päivänä, kun olin jo ehtinyt sopia paikkakuntani hautaustoimiston kanssa kunta-arkusta.

Olin ihmetellyt sitäkin, kuinka pienellä paikkakunnalla voi olla kaksi hyvin toimeentulevan näköistä kukkakauppaa. Hautajaisiin liittyvä liikevaihto taitaa selittää asian. Siunaustilaisuudessa omaisten on tapana laskea arkulle vuoronperään kukkalaite, joiden hinnat ovat 60 eurosta ylöspäin.

Jos hautajaistilaisuuden järjestäjä on oma-aloitteinen, hän voi ehdottaa sukulaisille kukkarahojen antamista valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Massiivisen kukkalaitteen sijaan jokainen voi tuoda arkulle vaikkapa yhden ruusun. Meillä se olisi sopinut hyvin, kun kirkossa siunataankin vain pieni uurna, joka hukkuisi suurten kukkavihkojen keskelle. Jätin kuitenkin säätämättä sukulaisten kanssa. Perheemme kukka-asetelman askartelen omin voimin luonnonmateriaaleista ja S-marketin kukkanurkkauksen tarjonnasta.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia2Kesällä ostin kotimaista designia olevan puisen teelaatikon reilulla neljällä kympillä, ja mietin, hassaanko nyt rahojani holtittomasti. En hassannut. Jos laatikko on hiukan isompi ja sen nimenä on tuhkauurna, hinnat lähtevät kahdestasadasta eurosta. Vinkkinä taidekäsityöläiselle, kannattaa laajentaa tuotevalikoimaa! Terapeuttiseksi puuhasteluksi uurnan rakentaminen itse sopisi hyvin, ainakin jos on käsistään kätevä. Joko jossain on kansalaisopiston kurssi tästä aiheesta?

Odotin törmääväni listaan EU-standardeja, kun selvitin, mitä vaatimuksia uurnan pitää täyttää. Mutta ei, tänne ei ole byrokratian pitkä käsi vielä muistanut ulottaa otettaan. Krematoriosäätiö opastaa näin: ”Uurnalle asetetaan tietyt vaatimukset. Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä.”

Tänään on tätiti synnyinpaikkakunnan lehdessä kuolinilmoitus, joka samalla on kutsu niillekin tätini ystäville, joille emme ehkä ole muistaneet ilmoittaa. Muistotilaisuuteen kokoan tätiini liittyvää materiaalia, jotta voitaisiin harvoin tavattavien sukulaisten kesken keskittyä muistelemiseen ja välttää vaivautunut keskustelu viime aikojen säästä.

Tiskirättejä jouluaskarteluna

leimasimiaJouluaskartelut veivät taas mennessään. Sellaisia joululahjoja on mukavinta antaa, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Askartelukaupasta voi ostaa painovalmiita tiskirättejä leimattaviksi. Olen käyttänyt Versacraftin väriä, joka silittämisen jälkeen kestää vaikka kuudenkympin pesun. Väri on säilynyt hyvin toimintakunnossa, ostin se jo toissavuonna… Selluloosarätit voi kompostoida, kun ne eivät enää pesussakaan siistiydy. Lasten kanssa leimasimme myös erän kierrätysrättejä, jotka oli leikattu loppuun asti palvelleista puuvillatrikoisista lastenvaatteista.

Leimatessa kertyy väkisinkin hukkakappaleita. Kuvan nalleleimasin tekisi kivaa kuviota, mutta yksikään ei onnistu, kun leimasimen reunoista jää myös jälki. Litteästä leimasimesta ei saa myöskään kunnon otetta. Jos haluaa enemmän onnistuneita painotuotteita, kannattaa valita laadukkaita leimasimia: siitä lähdetään liikkeelle, että leimasimesta saa kunnon otteen. Joustava kuminen tai silikoninen leimasinkuvio tekee tasaisempaa jälkeä kuin puinen. Puisen leimasimen puutteita voi hiukan paikata leimaamalla pehmeän kankaan päällä.
tiskiratteja_jouluaskarteluna1
Kenkäveron kaupasta Mikkelistä tarttuivat jo kesällä mukaan nämä piparihahmoleimasimet. Muuten askartelukauppa Sinelli on ollut hovihankkijani leimasinasioissa, ja rättejä taas voi ostaa ainakin Hobbypointista.  Kunnon nippu kannattaakin ostaa saman tien, jotta voi kokeilla erilaisia ideoita. Ainoa huono puoli tässä harrastuksessa on, että joudun itse katsomaan hävikkikappaleita omassa keittiössäni, kun sukulaiset ja kaverit saavat ne onnistuneet versiot. 🙂

Nekkuja talven kunniaksi

Vietimme perheen kanssa sokerittoman tammikuun. Jätimme pois suklaan, maustetun jugurtin ja sokeriset leivonnaiset. Ei herkkujen mussutus ollut mitenkään mahdottomaksi mennyt, mutta ruuan jälkeen oli tullut tavaksi napata suklaapalat, ja sokerinen jugurtti oli vakituinen välipalan osa. Arvelin suklaatauon olevan paikallaan, kun kerran tullessani huoneeseen Taito puheli itsekseen: ”Kukas sieltä tulee? Ai, se on se suklaanantajatyyppi”.

mikronekutMitenkö tauko onnistui? Yllättävän hyvin. Suklaalevyt pysyivät kaapissa koskemattomina, ja kaupassa lapset hyväksyivät herkkujen jäämisen hyllyyn muutamalla muistutuksella. Kuvittelin jo, että ilman sokeria on helppoa olla, mutta sitten ohjelmassa olivat Taiton eskarikaverin synttärit. Sain toimeliaan ajatuksen itse askarrellusta lahjasta. Seuraavaksi huomasinkin roudaavani kaupasta kotiin sokeria, kermaa, nonparellivalikoimaa ja pikkuisia paperimuotteja. Niistä syntyi tämä sokerittoman tammikuun viettelys, mikronekut, vanhan Karkkikirjani (Saari, Warelius, WSOY, 1994) ohjeen mukaan:

Mikronekut

1 dl sokeria
1 dl siirappia
1 dl kermaa
(1/2 korppujauhoja)
1/2 dl rouhittuja hasselpähkinöitä tai manteleita
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita sokeri, siirappi ja kerma korkeareunaisessa kulhossa. Kuumenna mikrossa täydellä teholla (750 W) 8-10 minuuttia. Kokeile, jähmettyvätkö nekut kylmässä tekemällä vesikuulakoe: kun nekkutaikinaa pudottaa tipan kylmään veteen, sen rakenteen pitäisi jähmettyä kunnolla. Jos massa jää juoksevaksi tai liian pehmeäksi, taikina on vielä keskeneräistä. Jatka kuumentamista mikrossa minuutti kerrallaan, kunnes kuulakoe onnistuu. Lisää pähkinärouhe, johon on sekoitettu leivinjauhe, ja mahdolliset korppujauhot. Kaada seos pikku vuokiin tai leivinpaperille jähmettymään. Leikkaa paloiksi hieman pehmeänä.

Veimme nekkuja eskarikaverille osana synttärilahjaa, mutta toki epäonnistuneita kappaleita jäi ja säälihän olisi ollut heittää ne hukkaan… Loput onnistuneet jäivät kaappiin odottamaan kuun vaihtumista. Onneksi synttärijuhlijat olivat tyhjentäneet pussin heti, sillä huomasin, etteivät nekut kestäneet pitkää säilytystä: ne valuivat hitaasti ulos muoteistaan ja tarttuivat toisiinsa. Toisaalta liian koviakaan karkkeja ei ole kiva tehdä, joten ehkä nämä ovat parhaimmillaan muutaman päivän sisällä syötyinä. Maku oli juuri sellainen kuin pitikin. Jätin korppujauhot pois ja laitoin pähkinärouhetta senkin edestä. Astiana käytin keraamista vuokaa, kun en halunnut ftalaatteja tai niiden kavereita nekkuihin mukaan.

Tompan kanssa keskustelimme, pitääkö sokerittoman tammikuun osana kieltäytyä myös makeista kokoustarjoiluista. Minä olin mässännyt tyytyväisenä herkkuja hotelli Tornissa samalla kun pohdimme asioita hallituksen kokouksessa. Tomppa oli viettänyt omat työkokouksensa kuivin suin. Puolustauduin sillä, että minulla on nykyään kokouksia kovin harvoin.

Niin lukija hyvä, jos tiedät yrityksen, jonka hallitus kaipaa uutta verta. Minulla olisi hyvää aikaa perehtyä asioihin, ja idealingon paikka sopisi hyvin. Tomppa oli sitä mieltä, että hallitusammattilaisen hommia saadakseen olisi hyvä ensin olla jossain töissä… No, työtkin ovat tervetulleita, jos jostain porukasta vielä sattuu fyysikko puuttumaan. Nyt olen tehnyt vapaaehtoisprojektia niin innokkaasti, että työnhaku on jäänyt liian vähälle huomiolle…

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

Joulumyyjäiset – miten kävi?

lehtikaalisipsejäPitäisi näemmä lukea ruokablogeja ja trendikkäitä lehtiä ennen kuin suunnittelee joulumyyjäisten tarjontaa. Minä näprään omenarenkaita somiin lasipurkkeihin ja kiiltokuvilla koristeltuihin paperipusseihin. Ja arvatkaa mitä ihmiset niistä myyjäisistä ostavat? Aivan oikein – lehtikaalisipsejä! Myynnissä on kakkuja, karjalanpiirakoita, pipoja, kaulaliinoja, joulukortteja, jouluisia tiskirättejä. Ja ihmiset tulevat ja ostavat lehtikaalisipsejä – LEHTIKAALISIPSEJÄ, kyllä vain. Tätä minä muotivillityksiä seuraamaton en osannut ennakoida. No, kiva juttu, että terveelliset pöperöt kelpaavat – mekin söimme jo yhden pussillisen. Ja menihän niitä omppupusseja, tiskirättejä ja lahjapussejakin sentään.

joulumyyjäisten tarjontaa

Minun pöydälläni oli myynnissa omppurenkaita raitapusseihin ja lasipurkkeihin pakattuna. Niiden seurana oli myös jouluisia tiskirättejä ja lahjapusseja.

Aikaisemminkin mukana olleet myyjät sanoivat, että myyjäistuotteiden menekki on muuttunut. Ennen kävivät kaupaksi pipot ja lapaset. Nyt halutaan mieluiten syötäviä asioita, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Harmitti monen taitavan käsityöharrastajan puolesta. Onhan se toisaalta kaivattu muutos, että ollaan tiukkoina sisälle pääsyä yrittävää tavaravuorta vastaan.

Vieressäni myyntipöytää piti käsityöharrastaja, jonka kauniisti muotoiltuja kangaslintuja oli viety Japaniinkin hyvänlainen erä. Kotikaupunginosani asukkaat eivät ihme kyllä linnuille lämmenneet. Minulle tuli sentään kaksi kappaletta vaihtokauppoina. Niissä on hauska kierrätysidea: kirjaillut pöytäliinat ovat muuttuneet yksilöllisiksi lintuhahmoiksi.

Tein muitakin hyviä vaihtokauppoja toisten myyjien kanssa: Taiton entiseltä hoitajalta sain villasukat Taitolle ja ihanan kukkaheijastimen Valokille omenapurkkejani vastaan.

Vieläköhän sitä saisi kerättyä kamppeensa ja mentyä toisiinkin myyjäisiin. Missä ovat Helsingin mukavimmat joulumyyjäiset? Siis sellaiset, joiden myyntipöytään pikkutoimijallakin on varaa.

Joulumyyjäisiin

omenarenkaita lasipurkissaTänä vuonna saimme ennätysmäisen omenasadon. Koko syyskuun ajan mökillä rei’itimme omenaporalla, pilkoimme, ripustimme renkaita naruihin ja lämmitimme saunakuivaamoamme. Tomppa teki isoimman työn, kun singahtelin välillä kokouksiin Helsinkiin. Lopulta kuivattuja omenarenkaita oli niin paljon, että loput sata kiloa omenia veimme mehuasemalle.

Kun katsoin kotona kaappeja täynnä omenarenkaita, tulin siihen tulokseen, että tänä vuonna joulumyyjäiset kutsuvat. Tilasin netistä ja tukusta erän lasipurkkeja ja paperipusseja, valikoin askartelukaupasta kiiltokuvia ja koristenarua. Tilasin jopa liitutaulun, johon hintoja on näppärä kirjoittaa. Laskua on jo kertynyt niin paljon, ettei omenarenkailla taideta saada tuottoa kokoon, mutta piirtäväthän lapsetkin mielellään siihen liitutauluun…

joululahjapussejaPusseista osan askartelin lahjapusseiksi, joita myydään sellaisenaan. Pieni joululahja rakkaalle ihmiselle on helppo tuunata, kun laittaa vain pussiin jotain vastaanottajalle sopivaa. Aika monelle sopivaa on esimerkiksi suklaa…

Uurastaessani laskeskelin tuntipalkkaa ja hintaa, joka tuotteista pitäisi saada, jotta pääsisin totutulle 19 euron tuntipalkalleni. Enpä taida ihan päästä, mutta pääsenpä kerrankin askartelemaan niin paljon kuin mieli tekee.

Tompalle perustelin kuluja sillä, että jos yrittäjyys kiinnostaa, pitäähän siitä hankkia kokemusta. Ja kokemuksesta voi joutua vähän maksamaankin. Ylihuomenna nähdään, onko kukaan kiinnostunut. Tervetuloa Ylistalolle nauttimaan myyjäistunnelmasta!

Kierrätyspaperia tehosekoittimella

kierratyspaperia2Askarteluun taipuvaiselle ihmiselle ei sovi elämäntyyli, jossa tavaramäärä kutistetaan minimiin. Mökillä on onneksi säilytystilaa kaikenlaiselle, mitä voi myöhemmin tarvita. Vai tarvitseeko joku oikeasti johonkin pellinpalasta, lastauslavan puolikasta, yksittäistä vanerihyllyä, vanhaa valoverhoa ja lakanaa sekä kulunutta taulunkehystä? Kyllä vain! Kun luetteloon lisätään vielä punaiset kartonkikortit, vanhat villalanganpätkät ja kirjaston poistokirja, koossa ovat tarvikkeet oman kierrätyspaperierän valmistamiseen.

Taulunkehyksestä ja valoverhosta sai askarreltua viiran, jonka päällä paperiarkin valmistus alkaa. Kehyksen piti olla niin pieni, että se mahtuu kokonaan saatavilla olevaan vesiastiaan (lasten vannaan). Lisäksi piti tehdä puukehikko, joka rajaa arkkiin tarvittava paperimassaerän viiran päälle. Paperinvalmistuksen vaiheet esitellään jo niin monessa blogissa ja oppimateriaalissa, etten kertaa enää yksityiskohtia tähän.

kierratyspaperia1Hellepäivä sopi hyvin paperinvalmistukseen, ja pihanurmella mahtui läträämään veden kanssa. Ensin revimme paperimateriaalin ison postimerkin kokoisiksi palasiksi, liotimme pesuvadissa tunnin pari ja sitten pääsi tehosekoitin töihin. Paperimassahan olisi ihanteellista valmistaa niin, etteivät kuidut pilkkoonnu liikaa. Paras väline sekoittamiseen voisi olla porakoneeseen kiinnitettävä vispilä. Meillä piti kuitenkin tyytyä tehosekoittimen varovaiseen käyttöön.

Sitten vain viiran ja kehikon avulla nosteltiin massaa lastauslavan palasen ja pellinpalasen päälle kuivumaan arkeiksi, jokaiseen väliin vanhan lakanan palanen. Askarteluintoilijoiden luovuus pääsi valloilleen: paperin sekaan voi lisätä melkein mitä vain: villalangan paloja, kuivattuja kasveja, paperikuvia…

Kun oli tuntikausia uurastettu, papereita lakanaerottimineen kertyi aika pino. Lopuksi asetin päällimmäiseksi vanerilevyn ja asetuin seisomaan sen päälle, jotta vesi saatiin puristettua vähiin. Lakananpalat papereineen ripustettiin vintille pyykkitelineeseen kuivumaan: kyllä, ne voi ripustaa ihan pystysuoraan, ja kiinni pysyvät. Pyykkipoikia piti olla varattuna aika pino.

itsetehtyä kierrätyspaperiaKovin tuli vaaleanpunaista tällä kertaa: punainen kartonki yhdistettynä kirjan tekstisivuihin teki sitten tällaisen efektin. Kasveista ja langoista jäi kivoja kohokuvioita. Pariin paperiin jätin muiston kirjailija Gynther Grassista ja kirjastosta. Vieläköhän papereita uskaltaisi silittää silitysraudalla, ennen kuin alkaa niiden taival tämän vuoden joulukorteiksi? Lapset kyselevät jo seuraavaa paperinvalmistuskertaa.

« Older entries