Ikää lisää

Uskolliset lukijani, olette ehkä miettineet, mikä kirjoittajaa vaivaa, kun ei päivityksiä tule. Aiheita on riittänyt, mutta olen kärsinyt kirjoitusjumista. Viime vuonna touhusimme mökillä tuttuun tapaan, ja uusiakin asioita kokeilimme: mökkimme pihassa loikki ensimmäistä kertaa kaneja. Siinäpä mainioita otuksia: syövät pihalla kasvavaa ruohoa, ovat säyseitä ja lisääntyvät kuin – kanit. Niille etsittiin lopulta talvikoti, joten tällä kertaa emme saaneet paistia ja rukkasia. Sen sijaan kesäkanat ja kukko joutuivat ensimmäistä kertaa pataan. Niillä oli kanapunkkeja, joita on hyvin vaikea torjua.

Ensi kesänä meillä on projektina rakentaa taas oman metsän puista yhtä ja toista, ja puut on juuri poimittu lähimetsästä. Sahaus on ohjelmassa ensi viikolla.

Neljänkympin ylityttyä olen kaivannut rohkaisua. Onko kukaan saavuttanut mitään enää keski-iän kynnyksellä? Onko myöhäistä enää ryhtyä mihinkään isompaan? Riittävätkö voimat, vaikka ryhtyisinkin? Kovasti olen ihastunut hirsitaloihin menneen vuoden aikana ja haaveilen sellaisen siirtämisestä.

Kirjastossa työskentely on lisännyt lukemisharrastustani mukavasti. Törmään kaiken aikaa kirjailijaelämäkertoihin, joiden mukaan aika moni taiteilija oli suoltanut tähän ikään mennessä jo koko tuotantonsa, ja ehkä ehtinyt jo kuollakin neljäänkymppiin mennessä. Aleksis Kivi ja Jack London nyt vaikkapa. Sotahistoriasta sentään selvisi, että Adolf Hitler oli lopullisen ratkaisun tehdessään jo 56-vuotias. Ehti hän sentään keski-ikäisenä valloittaa puolen Eurooppaa, tosin piristävien lääkkeiden voimalla. Niitäkään ei minun sukupolveni enää saa laillisesti, vitamiineista ja hivenaineista on sentään tullut lisäpuhtia.

Viime vuoden aikana sain myös diagnoosin pitkään vaivanneeseen jalkaani – jatkuva pieni jomotus lonkasta varpaisiin. Paljon oli jo selvitelty tuloksetta, ja pyysin lopulta röntgenkuvia. ”Selkäydinkanavan ahtauma ja nivelrikkoa”, totesi lääkäri. ”Vaikea tälle on mitään tehdä. Ota uudestaan yhteyttä, jos jalkasi lakkaa kantamasta.” Sen enempää infoa ei herunut. Onko tämä kovinkin yleistä? Miksi ihmeessä selkäydinkanava on päättänyt kasvaa umpeen? Vai onko? Nyt on siis hyvä aika pyytää minua mukaan retkeilemään, kun käveleminen vielä onnistuu. Itsestäänselvää se ei ehkä ole jatkossa.

Vertaistaloutta – lapsiperheen koti Airbnb:ssä

Siivoaisitko kotisi, jos siitä maksettaisiin viisikymppiä? Satanen? Entä pesisitkö siihen päälle vielä muutaman koneellisen pyykkiä? Olemme tämän kesän aikana kokeilleet Airbnb-vuokrausta – kirkonkylän kotimme kun on tyhjillään ollessamme mökillä. Mikään luksuskämppä ei lapsiperheen pienehkö koti ole, mutta sille on löytynyt oma kysyntänsä: suurin osa vuokraajistamme on tulossa sukujuhliin, mutta ei mahdu sukulaistensa luo yöksi. Käytännöllisinä he valitsevat kirkonkylän kotimme samanhintaisen järvenrantamökin sijasta.

Lapsuudestani minulla on muistoja kesämökin vuokraamisesta matkailijoille. Mökki oli Järvi-Savon kuvastossa, jonka kautta sinne saapuivat helsinkiläiset tai saksalaiset matkailijat viikoksi tai pariksi kerrallaan. Välitystoimisto välitti meille vuokran lisäksi asukkaiden pyyntöjä: milloin aterinten joukosta puuttui korkkiruuvi, milloin pullasuti. Eräs saksalainen pariskunta oli erityisen ihastunut lammenrantaamme, ja saapui vuodesta toiseen. Kerran saunapuut olivat loppuneet kesken, ja pariskunnan nainen, insinööri, auttoi myös oikuttelevan moottorisahan kanssa saamisessa käyntiin.

Nykyään ei mökkimme jouda vuokralle, kun haluamme olla siellä itse.

Hyviä puolia oman asunnon vuokrauksessa: tieto saapuvista silmäpareista innostaa siivoamaan kunnolla. Hankkiuduttiin eroon turhista roinista, jotka olivat jo muuttuneet lähes näkymättömiksi lojuttuaan samoissa paikoissa kuukausitolkulla. Ennen kuin edes kuvia pääsi ottamaan, kuurasimme kolme päivää… Tuli kiinnitettyä myös puoli vuotta odottanut naulakko seinään.

Pieneksi jääneiden lastenvaatteiden laatikko oli jäänyt keskelle lattiaa. Tutut olivat jo hakeneet siitä mieleisensä, mutta suurin osa odotti vielä ottajaa. Tavoite saada kämppä vuokrauskuntoon sai minut tarttumaan toimeen ja käymään vaatteet läpi: kelvolliset merkkivaatteet yhteen ja muut toiseen pinoon. Merkilliset postitin Emmyn käytettyjen merkkivaatteiden nettikauppaan – vertaistaloutta sekin, muut vein paikalliselle työttömien kirppikselle.

Tieto tulevasta veronmaksusta kannusti myös päivittämään kodin tarvikkeita. Kun kerran pääomatulosta on maksettava 30 % veroa, kannattaa kulupuolelle kerätä kaikki mahdollinen: vaikka vessaharja ja tyynyt kelpaisivatkin meille vuosikausia, ne eivät näytä enää kovin freeseiltä kesävieraan silmissä. Kai joskus on nöyrryttävä päivittämään kodin irtainta… Uuden oman tyynyn myötä asettui myös poskeni sinnikäs ihottuma. Vieraille meillä on kyllä käytännön syistä omat tyynyt ja peitot.

Huono puoli: tuntipalkalle ei pääse. Siivoaminen ja lakanoiden kanssa puljaaminen vie aikaa. Jos kävijät viipyisivät useamman yön, tämä olisi kannattavampaa. Toisaalta oman kodin siivoamiseen käytetty aika ei liene ihan hukkaan heitettyä, vaikkei siitä kukaan maksaisikaan.

parvekeAirbnb:stä puhutaan paljon, mutta kovin pieni osa suomalaisista tätä harrastaa. Eräässä Hesarin numerossa mainittiin saman päivänä, että Airbnb-asuntoja on Suomessa viitisen tuhatta, ja maksuhäiriömerkintöjä on yli kolmellasadalla tuhannella. Jos vouti uhkaa, eikö kannattaisi laittaa kesäaikaan hyvällä paikalla oleva omistuskämppä vuokralle ja väistää vaikka telttaan siksi aikaa? 2/3 suomalaisista kuitenkin omistusasunnossa asuu. Vai olisiko se kohtuutonta?

Miksi juuri Airbnb? Eikö olisi hyvä, että tuloista napattava siivu menisi kotimaahan? Kyllä minustakin. Pläräsin kotimaiset vuokravälityssivustot läpi ennen päätöstä. Provisio oli suomalaisilla suurempi ja palvelu vähemmän viimeistelty. Lisäksi useimmat oli räätälöity juurikin mökin, ei niinkään loma-asunnon vuokraajille. Airbnb markkinoi asuntoa aktiivisesti, vihjaa viestittelemään vuokralaisten kanssa hyvissä ajoin, opastaa hinnoittelussa, kannustaa parantamaan omaa palvelua. Välillä se on myös rasittavaa: jos saan sijainnista vain neljä tähteä, kuinka muka voisin sitä parantaa?

Muutenkin kesän vapaa-aika on mennyt vertaistalouden kanssa touhutessa. Keitimme tarmokkaasti kuusenkerkkäsiirappia Reko-myyntiä varten, ja loppukesällä Tomppa on ahkeroinut nokkosensiementen keruussa. Yrttiteepakettejakin myyn Rekon välityksellä. Saa kysellä myös suoraan, viimeksikin Rekon 360:stä jäsenestä vain 14 tilasi jotain…

Puutyökurssilla

Nippu itsetehtyjä lastoja ja kirjahylly, olo on kuin Aku Ankalla tämänviikkoisen lehden kannessa. Olen ehkä kymmenen vuotta haaveillut pääsystä kansalaisopiston puutyökurssille, ja viime syksynä lapset viimein olivat tarpeeksi isoja, etteivät hoitojärjestelyt käyneet ylivoimaisiksi. Kuusi- ja ysiveen voi jo toisinaan jättää vähäksi aikaa kahdestaankin. Kouluajoilta oli jäänyt harmittamaan, etten kehdannut mennä poikaenemmistöiseen puukäsityöryhmään, ja nyt viimein pääsin tutustumaan paremmin puuntyöstökoneisiin.

Puutyöhallissa on hyvä valikoima isoja koneita, joilla liimapuulevyjen ja oksanpätkien käsittely käy alta aikayksikön. Sillä lailla on mukava tehdä hommia, vaikka perinnekäsitöitä arvostankin. Puuntyöstöön koneilla ei tarvitse fyysistä voimaa, ohjailee vain puunpalat oikeaan suuntaan ja pitää näppinsä pois terien läheltä. Ompelussakin meillä on kotona sellainen työnjako, että minä hoidan koneompelua vaativat hommat ja Tomppa käsinompelun.

Mittailen ja mallailen kaikki moneen kertaan, ennen kuin uskallan tehdä ”lopullisia ratkaisuja”, ja niinpä minulla k-e-s-t-ä-ä, ennen kuin valmista syntyy. Eipä toisaalta mennyt mikään kohta pieleen kirjahyllyä väsätessä. Joku toinen kurssilainen teki vähemmällä miettimisellä ja muotoili sitten uudelleen yhteensopimattomia osia. Opettajan mielestä olisin voinut olla kunnianhimoisempi ja tehdä aluksi liimapuunkin itse laudanpalasista, mutta kyllä valmiiden liimapuulevyjen sahailussa, hiomisessa ja muotoilussa oli ihan riittävästi tekemistä yhdeksi syksyksi. Hyllykön osien kiinnittämiseen toisiinsa käytin liimaa ja lamello-liitoksia, jotka sietävät hiukan mittavirhettäkin, mutta pitävät hyvin. Nyt kirjahyllykkö odottaa enää vahakäsittelyä.

Mäntypuista liimapuulevyä on myynnissä melkein missä tahansa vähänkään rautakauppaan viittaavassa paikassa, joten sitä on helppo hankkia. Ikävä kyllä paikallinen rautakauppa myi vain virolaista levyä, eikö Suomessa enää kyetä sitä itse tekemään? Ylijäämäpaloista tekaisin nipun leikkuulautoja tutuille joululahjoiksi.

Aku Ankka ja kirjahylly, 11/2018Syksyiseltä mökkireissulta olin ottanut mukaan pihavaahterasta sahatun oksan lastojen raaka-aineeksi. Yllärinä oksan sisältä löytyi tummempi alue, mistä tuli mukava kuviointi valmiisiin lastoihin. Yksi lastoista on tehty kurssipaikalta löytyneestä visakoivun palasta. Höyläsin ensin oksan yhden sivun tasaiseksi, sahasin vannesahalla siitä muutaman millin paksuisia ”lautoja”, piirsin summittaiset lastan ääriviivat niihin, sahasin taas vannesahalla silmämääräisesti. Muodon viimeistelyt ja hiomiset oli helppo tehdä nauhahiomakoneella. Vaahtera on kovaa puuta, mutta vähän kummallisen hajuista. Toivottavasti ruokiin ei tule ylimääräisiä makuvivahteita.

Mutta missä ovat puutyökurssien osallistujat? Meitä on alle kymmenen hengen porukka. Mielestäni käsityöt ovat mitä parhainta mindfullness-harjoitusta. Kun keskittyy sahaamaan ja hiomaan puunpalasta lastan muotoon, mielestä putoavat pois kaikki muut ajatukset, ainakin syytä on jos aikoo säilyttää sormensa vastaisten töiden varallekin.

Lumilinnan lumoissa

Sääennuste näytti lupaavalta: takana muutama nuoskalumipäivä, tulossa vakaa pakkasjakso. Ja viikkojen aikana oli kertynyt kunnon lumikerros. Siis aika tehdä lumiukkoja, -linnoja, -hevosia, jotka hyvällä tuurilla säilyvät tanakasti jäätyneinä pitkälle kevättalveen.

lumilinnaa rakentamassa

lumilinnan ikkunaLauantaina aamupäivällä lähetin perheen ulos lumihommiin. Paukutimme Tompan kanssa lumilinnan seiniä kokoon ja selostin, millaisia lumiprojekteja harrastin lapsena omakotitalomme laajalla pihalla. Lapset kohteliaasti toivat palloja seinien vahvistukseksi. Oli hyvä hetki, kun iäkäs naapurikin innostui mukaan lumilinnantekoon. Omille vanhemmilleni ei olisi juolahtanut mieleenkään tulla leikkimään lumessa, ainoana lapsena linnat piti enimmäkseen koota itse. Jäin vielä tasoittelemaan seiniä kuumeisesta olosta huolimatta, kun muut menivät sisälle valmistelemaan lounasta. Vielä tuosta ja tuosta… Valokki tuli lopulta hakemaan minut sisälle: ”äiti, ei sinun yksin täällä kylmässä tarvitse olla”.

Nuoskalumi on uskomaton materiaali. Lumimöykyt tarttuvat tiukasti kiinni toisiinsa, sen kun vain muotoilee haluamansa. Ehkä tämän rakennusmateriaalin rajaton saatavuus jotenkin kuvastaa tasa-arvoista pohjoismaista yhteiskuntaakin. Linnaa kootessani mietin, että lumiveistosten ja -rakennelmien tekeminen sopisi hyvin Go Scandinavian -loman ohjelmanumeroksi: ”änd nau wii aar going tu bild ö snoumän…”. Tiedän, ei tämä mitään Skandinaviaa ole, mutta sellainen loman nimi voisi kuulostaa puoleensavetävältä. Täällä Suomessa olisi paljon enemmän mahdollisuuksia kaikenlaisiin elämyslomiin. Aineksia niihin on maaseutumme täynnä, ei tarvitse kuin vähän ideoida.

lumilinnaa tekemässä

Olisinpa vähemmän ujo ja introvertti, niin ryhtyisin elämyslomaoppaaksi varakkaille reissaajille tältä istumalta. Tai ehkä sentään jonkin matkailualan kurssin kautta. Kiireiset uraihmiset maksaisivat hyvät rahat siitä hyvästä, kun pääsisivät irrottamaan ajatuksensa arkiympyröistään rauhallisen luonnon keskellä. Paikasta toiseen reissaamiseen kannustaminen ei toki ole mikään ympäristöteko, mutta ehkä luonnon keskellä vietetty loma edistäisi luonnon huomioimista muutenkin. Ja reilummanhintaisista lomista riittäisi hyvin varoja myös päästökompensaatioiden ostamiseen.

Iloa tyrnipensaasta

Tyrnipensaamme Raisa ja Rudolf ovat viihtyneet jo ainakin vuosikymmenen mökillä pellon laidassa. Tuulinen paikka ja karu maa kai muistuttavat niitä esivanhempien kodista meren rannoilla. Savossa tyrnimarjoilla herkuttelu on uudehko juttu. Itse olen oppinut käyttämään niitä mieheni Tompan myötä, hän kun on Satakunnasta kotoisin.

tyrnipensas ja marjat

Meillä on tapana pakastaa tyrnipensaasta vaivalla nypityt marjat. Syksyn ja talven mittaan ne tulevat syödyksi pirtelöissä. Tyrni, banaani ja vaniljajäätelö ovat hyvä makuyhdistelmä. Tyrnin marjat ovat superruokaa; yhdistelmä lukuisia eri vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja antioksidantteja. Mehua lipitämme myös pitkin talvea, mutta sen olemme ostaneet valmiina.

tyrni vihreänä teenäFacebookin villiyrttiryhmästä opin, että myös tyrnin lehdet sisältävät samoja hyviä ravintoaineita kuin marjat, erityisen runsaasti hapettumista torjuvia antioksidantteja. Tulehdusten torjunnassa tyrninlehdistä väitetään saadun hyviä tuloksia eläinkokeissa. Kiinassa tyrniä viljellään valtavilla pinta-aloilla etenkin terveysvaikutteisiksi teeaineksiksi. Kokeilin tänä syksynä ensimmäistä kertaa liittää tyrnin lehdet mukaan kotoiseen yrttiteevalikoimaan. Ihan hyvää perusvihreää teetä siitä tulee. Suipot lehdet ovat myös kauniita teeaineksia. Olen viime ajat vältellyt kofeiinia, joten monenlaisia yrttejä on tullut kätkettyä teepannuun.

tyrninlehtiäLehtiä voi muiden yrttiharrastajien mukaan käyttää myös viherjauheena. Voisin kuvitella, että jauhetta olisi helppo piilotella vaikkapa taikinoihin tai myslipatukoihin.

Raisa-pensas on jo kasvanut niin korkeaksi, että latvaa ja oksia on katkottava aika ajoin. Osan marjoista ja lehdistä voi niin ollen kerätä mukavasti sisällä lämpimässä istuskellen, irrotetusta oksasta. Molemmat pensaat tuottavat myös juurivesoja, ja Raisan tytär teki tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Syysmyyjäisissä naapuripöydällä oli myynnissä oranssimpia ja pulleampia tyrnimarjoja kuin mihin olemme tottuneet. Viljelijä sanoi niiden olevan venäläistä lajiketta – helpompia kerätä, mutta lyhytikäisempiä pensaita. Olisi mielenkiintoista tietää, onko eri lajikkeiden ravintoainepitoisuudessa eroja. Ainakin rakkaat puskamme tulevat uusien oppien myötä hyödynnettyä entistä tarkemmin.

tyrnipensas syysaamun kajossa

Janoisen puutarhurin opas

janoisen_puutarhurin_opas3iMitä viljellä ensi kesänä? Bongasin kirjan, joka antaa tämän kysymyksen pohtijalle uusia näkökulmia. Janoisen puutarhurin opas (Nick Moyle & Richard Mood) neuvoo, kuinka muutat puutarhasi antimet erilaisiksi alkoholijuomiksi.

janoisen_puutarhurin_opas1Siiderin valmistusta kokeilimme viime syksyn omenasadosta, kylläkin kotimaisella nettiohjeella, ja yllätyin lopputuloksesta myönteisesti. Sekarotuiset ja happamatkin omenat muuttuvat ihan aidon makuiseksi tuotteeksi perusvälineillä ja Tokmannissa myytävällä siiderihiivalla. Mehustimme omput ensin mehuasemalla, mutta muitakin keinoja voi kokeilla. Aiheeseen tiiviimmin perehtynyt britti toki käyttäisi vain erityistä siideriomenalajiketta. Suomalainen, joka muutenkin ostaa siiderinä mitä kummallisimpia esanssihirvityksiä, saa tästä hyvän tuntuman luomusiiderin maailmaan. Jouluna tarjosimme omia siidereitä myös langolle, kälylle ja appivanhemmille, ja meitä pyydettiin jatkamaan valmistusta seuraavallakin satokaudella.

Ihan äkkiseltään ei tulisi mieleen, että sellaisetkin puutarhan tuotteet kuin palsternakka, nokkonen ja ylikasvanut kesäkurpitsa sopisivat käytettäviksi, siis alkoholiksi. Listasin tähän Moylen & Moodin hyödyntämää raaka-ainelistaa satokausijärjestyksessä, enimmäkseen herrakaksikko teki niistä viinejä ja siidereitä:

palsternakkoja

Näistäkö vinettoa? Kuva: KMJPhotography Australia, Flickr.com, CC

  • nokkonen
  • voikukka
  • raparperi
  • minttu
  • palsternakka
  • ylikasvanut kesäkurpitsa
  • hunaja
  • ruusunmarjat
  • omenat

Voikukkia ja raparperia olen itsekin käyttänyt joskus siman raaka-aineena. Ehtisiköhän ensi kesänä taas kokeilla pitkästä aikaa? Ylikasvaneet kesäkurpitsat olemme yleensä paistaneet täytettyinä leivinuunissa, mutta onhan vaihtoehtoisia käyttötapoja hyvä olla varalla.

Minun ja mieheni kulutuksella kaksi siiderikoria on riittänyt satokaudesta tänne helmikuulle asti, eikä ole tarvinnut tukea paikallista Alkoa. Jos valmistuskokeilut vievät mennessään, kannattaa  pitää kulutus kohtuudessa. Olen huomannut, että jo yksi iltasiideri tai mikä hyvänsä alkoholiannos huonontaa yöunen laatua. Tutkimusnäyttöäkin on.

Oletteko muut tutustuneet puutarhaharrastukseen tai villivihanneksiin tästä näkökulmasta? Mitähän kuusenkerkistä voisi valmistaa? Ainakin alkoholiton kuohuva kuusenkerkkäjuoma on tosi hyvää.

Onni on hapankaaliämpäri

Säilöntä ja muu omavaraisharrastelu keventää hiukan kauppakassien roudausurakkaa: hapankaali käy suoraan salaatista, ja pottuja on mukava hakea omasta säkistä. Kauppareissulla mietittäväksi jää, millaista proteiinia tällä kertaa syötäisiin päivällisellä. Olemme Tompan kanssa tehneet hapankaalia ja hapankurkkuja ennenkin, mutta lasten ollessa pienempiä säilöntäpuuhiin tuli useamman vuoden tauko.

onni_on_hapankaaliampari1Tänä vuonna sain vetoapua Rantasalmen kylähankkeelta: naapurikunnassa järjestettiin hapankaali-ilta, jossa tehtiin porukalla hapankaalia alan gurun Maija-Liisa Myllys-Niemelän opastaessa. Samalla opin, että myös sieniä voi hapattaa: esim. hyvänä kantarelli- tai suppilovahverovuonna se on maukas tapa säilöä sienisato. Myllys-Niemelä on jo yli kahdeksankymppinen, mutta se ei häntä estänyt opastamasta meitä määrätietoisella otteella. Ja hapankaali onnistui hyvin: vaikka unohdin ämpärin happanemaan lämpimään pariksi viikoksi ylimääräistä (saunaan kun ei tule niin usein vilkaistua), lopputulos on silti hyvää, ja herkuttelemme sillä päivittäin. Oman hapankaalin haju on kyllä ollut joka kerralla outo kaupan tuotteisiin verrattuna, mutta haitanneeko tuo, kun maku on kuitenkin raikas. Hapatetut tuotteet tekevät myös hyvää suolistolle, ja sitä kautta jopa mielialalle: vatsan seudulta on löytynyt suoraan aivotoimintaan vaikuttavaa hermoverkkoa.

Jo sadonkorjuuaikaan teimme myös omasta kurkkusadostamme hapankurkkuja. Ensin olin epäluuloinen lopputuloksen suhteen, kun ohjelämpötilojen saavuttamisen kanssa mökkioloissa on vähän niin ja näin. Turhaan: omat hapankurkut maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin ne Myrttisen suolakurkut, joita marketeissa myydään eurolla kappale. Helppoja ne ovat myös tehdä, isokin ämpärillinen valmistuu nopeasti. Ja todellakin, aidoilla hapankurkuilla ei ole etikan kanssa mitään tekemistä, se pidettäköön niistä loitolla. Mökin kellarista haemme hapankurkkuämpäristä uutta syötävää, kun jääkaapin varasto tyhjenee. Hapankaaliämpäriä säilytän rivitalon ulkovarastossa, se ei valmistuttuaan ole niin nirsoa erilaisille lämpötiloille.

Hapattaminen kuuluu omavaraisharrastajan perustaitoihin, sillä keinoin saa kasvikset ja sienet säilymään pitkään ilman pakastinta ja vain pienellä suolamäärällä, terveellisessä muodossa. Jos ensi syksynä on taas sienisatoa saatavilla, sienten hapatus on seuraavana kokeilulistallani. Tilasin jo antikka.net:istä Maija-Liisa Myllys-Niemelän kirjan Terveyttä Maija-Liisan herkuilla, niin ei tarvitse ensi vuonna arpoa erilaisten nettiohjeiden kanssa. Sinne jäi vielä yksi kappale, ja kirjastoista gurun oppeja on myös saatavana.

Ps. Syksyn myyjäisissä haastattelin hiukan paikallista hapankaalintekijää, jonka tuotteita myydään myös lähiseudun kaupoissa. Hänen konstinsa on pilkkoa kaalit hyvin ohuiksi siivuiksi suurkeittiön vakilaitteella, kutterilla. Sillä keinoin säästyy kaalisilpun nuijimiselta, kun mehua tulee riittävästi jo pelkästä ohuesta raasteesta. Kotioloissa hapankaalin valmistaja joutuu mätkimään kaaliraastetta nuijalla, kunnes nestettä on riittävästi peittämään kaali alleen.

Korvasieniä omasta viljelmästä

Viime keväänä mieheni Tomppa oli pettynyt. Uurastus lapion varressa edellissyksynä ei näyttänyt tuottaneen tulosta, sillä maahan haudattujen sanomalehtien kohdalle ei ollut ilmestynyt sienen sientä. Korvasienet tarvitsivatkin rippusen enemmän aikaa. Nyt puolitoista vuotta sanomalehtien piilotuksen jälkeen maasta, peltosaarekkeelta, kurkisti neljä ryppyistä palloa.
korvasieniä
Omat korvasienet päätyivät jo pataan, Eviran ohjeiden mukaisen kahden ryöppäyskerran jälkeen. Innokkaana odotamme, saadaanko niitä vielä lisää.

korvasieniateria ja vuohenputkisalaattiNoin puolen neliön kokoinen viljelmämme onnistui ilman, että siirsimme sienirihmastoa mistään paikalle. Lähimmät korvasienet olimme bonganneet noin parin sadan metrin päästä, mutta naapurin uudispellon laita ei ole paras paikka harjoittaa jokamiehenoikeuksia. 🙂

Onkohan se insinööriluonnetta, että minua kiehtoo, kuinka metsästäjä-keräilijä voisi parantaa saalistaan? Vähän aikaa sitten tein tilauksen myös viidestäsadasta pakuriympistä, joiden ansiosta pellonreunakoivikkoni muuttuu pakuriviljelmäksi. Ja sain vieläpä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen järjestämään tilaisuuden, jossa muitakin houkutellaan mukaan samaan hulluuteen.

Olisin mieluusti mukana tutkimusprojekteissa kokeilemassa muidenkin erilaisten lahottaja- tai symbionttisienten viljelyä. Juvallahan on pitkäaikainen tryffelihanke, jonka vetäjä jo ehti esitellä alustavia kantarellinkasvatuskokeitaan, kun kävin hänen luonaan vierailulla villivihannesasioissa. Osterivinokkaiden kasvatus kahvinporoissa on sekin vielä kokeilematta. 🙂

Ituhippi järjestää hautajaisia

Hautauslupa, virkatodistuksen tilaaminen, kuolinsyyntutkimuksen tilauslomake… Kummitätini hautajaisten järjestäminen on pakollinen perehdytys kuolemaan liittyviin paperitöihin. Yhteydenottojen välissä pohdiskelen yhden ihmisen elämän merkitystä, kokoan valokuvia ja muita muistoesineitä.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia1Tätini mietti kuolemaan liittyviä asioita paljon, ja oli kertonut toiveensa tuhkauksesta ja muista hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä. Niiden pohjalta on ollut hyvä edetä. Sukuhautapaikka on valmiina ja perheen lakimies oli ajan tasalla perintöasioista.

Joidenkin isojen päätösten eteen jouduin silti heti. Kuolinsyyntutkimuksen takia vainaja piti kuljettaa 160 km:n päähän ruumiinavaukseen. Sieltä hänet olisi pitänyt kuljettaa poiskin ja taas yli sadan kilometrin päähän tuhkattavaksi. Vedin mutkia suoriksi ja pyysin, että tuhkaus suoritettaisiin ruumiinavauspaikkakunnalla. Kaikki seurakunnathan eivät tällaista menettelyä hyväksy, vaan ilmoittavat siunaavansa vainajia, ei tuhkia. Juvan seurakunnassa onneksi ymmärrettiin käytännöllisyyden päälle tässä asiassa.

Olin ihmetellyt, miksi täti oli eläessään niin huolissaan säästöjensä riittävyydestä hautajaiskuluihin. Kun kävin ensimmäisen kerran hautaustoimistossa valitsemassa arkkua ja hoitamassa muita järjestelyjä, en enää ihmetellyt.

– Mikä näistä arkkumalleista on edullisin? Pitäisi vain siirtää vainaja sairaalasta viereiseen krematorioon.

– Niin, tässä on tämä niin sanottu kuntamalli, hinta vähän yli 600 e. (osoittaa yhtä maallikolle ihan samalta näyttävistä arkuista) Jos haluatte siihen myös kantokahvat, hinta on reilut 700.

Muut arkkumallit ovatkin sitten 1000 euron paremmalla puolella. Monet sukulaiset eivät ilkeä haudata rakkaintaan ”kuntamallissa”, ja niin päästään tukemaan kotimaista yritystoimintaa. Netistä kyllä löytyisi ekoarkku.fi, jonka listoilla on jopa kierrätyskartonkinen arkku krematoriokäyttöön. Löysin sen vasta seuraavana päivänä, kun olin jo ehtinyt sopia paikkakuntani hautaustoimiston kanssa kunta-arkusta.

Olin ihmetellyt sitäkin, kuinka pienellä paikkakunnalla voi olla kaksi hyvin toimeentulevan näköistä kukkakauppaa. Hautajaisiin liittyvä liikevaihto taitaa selittää asian. Siunaustilaisuudessa omaisten on tapana laskea arkulle vuoronperään kukkalaite, joiden hinnat ovat 60 eurosta ylöspäin.

Jos hautajaistilaisuuden järjestäjä on oma-aloitteinen, hän voi ehdottaa sukulaisille kukkarahojen antamista valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Massiivisen kukkalaitteen sijaan jokainen voi tuoda arkulle vaikkapa yhden ruusun. Meillä se olisi sopinut hyvin, kun kirkossa siunataankin vain pieni uurna, joka hukkuisi suurten kukkavihkojen keskelle. Jätin kuitenkin säätämättä sukulaisten kanssa. Perheemme kukka-asetelman askartelen omin voimin luonnonmateriaaleista ja S-marketin kukkanurkkauksen tarjonnasta.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia2Kesällä ostin kotimaista designia olevan puisen teelaatikon reilulla neljällä kympillä, ja mietin, hassaanko nyt rahojani holtittomasti. En hassannut. Jos laatikko on hiukan isompi ja sen nimenä on tuhkauurna, hinnat lähtevät kahdestasadasta eurosta. Vinkkinä taidekäsityöläiselle, kannattaa laajentaa tuotevalikoimaa! Terapeuttiseksi puuhasteluksi uurnan rakentaminen itse sopisi hyvin, ainakin jos on käsistään kätevä. Joko jossain on kansalaisopiston kurssi tästä aiheesta?

Odotin törmääväni listaan EU-standardeja, kun selvitin, mitä vaatimuksia uurnan pitää täyttää. Mutta ei, tänne ei ole byrokratian pitkä käsi vielä muistanut ulottaa otettaan. Krematoriosäätiö opastaa näin: ”Uurnalle asetetaan tietyt vaatimukset. Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä.”

Tänään on tätiti synnyinpaikkakunnan lehdessä kuolinilmoitus, joka samalla on kutsu niillekin tätini ystäville, joille emme ehkä ole muistaneet ilmoittaa. Muistotilaisuuteen kokoan tätiini liittyvää materiaalia, jotta voitaisiin harvoin tavattavien sukulaisten kesken keskittyä muistelemiseen ja välttää vaivautunut keskustelu viime aikojen säästä.

Tiskirättejä jouluaskarteluna

leimasimiaJouluaskartelut veivät taas mennessään. Sellaisia joululahjoja on mukavinta antaa, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Askartelukaupasta voi ostaa painovalmiita tiskirättejä leimattaviksi. Olen käyttänyt Versacraftin väriä, joka silittämisen jälkeen kestää vaikka kuudenkympin pesun. Väri on säilynyt hyvin toimintakunnossa, ostin se jo toissavuonna… Selluloosarätit voi kompostoida, kun ne eivät enää pesussakaan siistiydy. Lasten kanssa leimasimme myös erän kierrätysrättejä, jotka oli leikattu loppuun asti palvelleista puuvillatrikoisista lastenvaatteista.

Leimatessa kertyy väkisinkin hukkakappaleita. Kuvan nalleleimasin tekisi kivaa kuviota, mutta yksikään ei onnistu, kun leimasimen reunoista jää myös jälki. Litteästä leimasimesta ei saa myöskään kunnon otetta. Jos haluaa enemmän onnistuneita painotuotteita, kannattaa valita laadukkaita leimasimia: siitä lähdetään liikkeelle, että leimasimesta saa kunnon otteen. Joustava kuminen tai silikoninen leimasinkuvio tekee tasaisempaa jälkeä kuin puinen. Puisen leimasimen puutteita voi hiukan paikata leimaamalla pehmeän kankaan päällä.
tiskiratteja_jouluaskarteluna1
Kenkäveron kaupasta Mikkelistä tarttuivat jo kesällä mukaan nämä piparihahmoleimasimet. Muuten askartelukauppa Sinelli on ollut hovihankkijani leimasinasioissa, ja rättejä taas voi ostaa ainakin Hobbypointista.  Kunnon nippu kannattaakin ostaa saman tien, jotta voi kokeilla erilaisia ideoita. Ainoa huono puoli tässä harrastuksessa on, että joudun itse katsomaan hävikkikappaleita omassa keittiössäni, kun sukulaiset ja kaverit saavat ne onnistuneet versiot. 🙂

« Older entries