Mitä on ihmisen lajityypillinen elämä?

Koe-eläinrotille jos järjestää lajityypilliset elinolot (paljon tilaa ja tekemistä, rottamaisia sosiaalisia suhteita), niitä ei saa kiinnostumaan riippuvuutta aiheuttavista aineista oikein keinolla eikä millään. Tylsissä olosuhteissa ne addiktoituvat, kun niille sopivaa ainetta tarjotaan. Tämän opimme Hesarin tiedetoimittajan Jani Kaaron kolumnista, jota jaettiin sosiaalisessa mediassa enemmän kuin mitään muuta kirjoitusta pitkään aikaan.

Ihmisyhteisöistä on samanlaisia havaintoja: perinteiset ja juuristaan tietoiset yhteisöt eivät juurikaan kärsi riippuvuusongelmista, jos yhteisön elinmahdollisuudet vain säilyvät. Kipulääke ei kiinnosta tervettä yksilöä.

Mutta mitä on ihmiselle lajityypillinen elämä? Ja miten sen saa sovitettua yhteen nykyisen kulttuurimme kanssa?

Minä koen elämäni olevan lajityypillisimmillään ja onnellisimmillaan, kun touhuan mökillä perheeni kanssa luonnon havainnoinnin, villivihannesten keruun, kalastuksen, kanojen hoidon, metsänantimien keruun ja kasvimaan hoidon parissa. Kuitenkin odotan tulojeni riittävän junalippuihin, tietokoneen omistamiseen, puhelinlaskun hoitamiseen, vaateostoksiin ja mökin kunnossapitoon. Noilla metsästäjä-keräilijän keinoilla saisin ehkä juuri ja juuri kerättyä riittävän määrän ruokaa, mutta kaikki muu eläminen pitäisi vielä järjestää jotenkin. Ja kun kaverini eivät asusta lähitienoollakaan lajityypillistä elinympäristöäni, ovat ihanteellinen fyysinen ja sosiaalinen ympäristö ikävästi eri puolilla Suomea.

kalansaalista käsittelemässä

Mutta milläs teen toimistohommista lajityypillisiä? Naputan kannettavaa tietokonettani metsässä ja harrastan välillä taukoliikuntaa? Entäs työkaverit sitten? Suomen ilmastokin rajoittaa kummasti.

Kävimme lasten kanssa viime vuonna kyläilemässä Taiton tarhakaverin luona. Hänen somalitaustaisesta perheestään välittyi hyvin vahvasti varmuus, että he todella tietävät ketä ovat. Ihminen ei ole mainonnan ja muiden satunnaisten vaikutteiden riepoteltavissa, jos hän on vahvasti kiinni juurissaan.

Itsekin olen iän mukana ja etenkin lasten myötä kiinnostunut yhä enemmän sukulaisistani ja etenkin siitä, miten he ovat aikojen saatossa eläneet. Mummoltani jäi peltirasiallinen 1920-1940 -lukujen valokuvia, joita hän ei koskaan tullut minulle esitelleeksi. Olen kiertänyt niiden kanssa vanhojen sukulaisten luona kysymässä tarkempia tietoja. Tuntuisi nyt jotenkin irralliselta lähteä matkailemaan niin, ettei matkan kohde liittyisi juuriini mitenkään.

Toinen läheinen yhteisö ovat ympäristöaktiivit ja vihreiden jäsenet, joiden seuraan olen voinut hakeutua vieraallakin paikkakunnalla ja kokea kotoisia tuntemuksia. Ympäristöaktiivikavereissa on sekin hyvä puoli, ettei heidän seuraansa varten tarvitse ylläpitää tiettyä kulutustasoa: en saa kummastuneita tuijotuksia, jos viis veisaan muotivaatteista ja vastaan vanhanmalliseen kännykkään.

Silti läheisten ystävyyssuhteiden solmiminen vaatii niin paljon, että olisi iso kynnys vaihtaa kokonaan paikkakuntaa. Ja nyt kun tietää, kuinka tärkeitä juuret ovat ihmisen hyvinvoinnille, uskaltaisiko lasten kanssa muuttaa asuinpaikkaa kovin kauaksi? Saavat vielä traumoja muutoksesta? Vaikka kuinka haluaisi hakeutua lähemmäs hyvää elinympäristöä.

Yhteisöllisyyttä, omanarvontuntoa ja omien juurten tuntemusta on tuettava, etenkin kun talousjärjestelmämme tavoitteena on pikemminkin edistää addiktioiden syntymistä kuin ehkäistä niitä. Aiheesta julkaistiin vuoden 2013 lopussa teoskin nimeltä Addiktioyhteiskunta (toim. Raento & Tammi).

Mainokset

Mustikkakeittopaastolla

Ai miksei viikoittaista kirjoitustani kuulunut? Tuli pakollinen mustikkakeittopaasto: talven oksennustautiepidemia ennätti perheeseen.

”Kylpyamme on tosi kätevä, voin mennä sinne nukkumaan, jos pikkusisko oksentaa sänkyyni”, sanoi esikoinen. Amme vain oli puolillaan lakanoita, vaatteita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä likoamassa ruokasoodavedessä. Ruokasooda on erityislikaisten vaatteiden esipesussa siitä kiva, että se vie hajut mennessään. Muuten voi käydä niin, että mahahapot haisevat vielä pyykkikoneen kierroksen jälkeenkin.

Kun kuvottavaa oloa on nyt jatkunut viikon, olen pohdiskellut, että tässä olisi uusi lisä markkinoiden diettivalikoimaan. Pakkaan vain pöpöjä kapseleihin ja kauppaan mustikkakeittopaastoa, joka sopii heikompitahtoisellekin. Eikä tämä ole edes kovin tarttuvaa, kämppikset ja esikoinen ovat säästyneet sairastumiselta.

Kannattaa tarkastaa, että kotoa löytyy ruokasoodaa ja maitohappopöpöjä, niitä voi talven vatsatautiepidemiassa tarvita pian! Vanhat lakanat ja t-paidat ovat oivia kertakäyttörättejä, niitä kannattaa myös säästää tällaisten tilanteiden varalle. Viime vuonna kirjasin tarkempia ohjeita soodan käyttöön.

Ympäristö vaikuttaa mieleemme

Järjestin yhdistykseni kanssa seminaarin, jonka aiheena oli Mainonnan valta, siis kuinka kaikkialta yhä monimuotoisempana tunkeva mainonta vaikuttaa meihin. Seminaarista jäi niin paljon uutta ajateltavaa, että nukuin seuraavan yön levottomasti, kun mietin kaikkea kuulemaani. Yllättäen mietityttävin asia johtikin jo mainonta-aihepiiristä muualle.

Kuva: Janne Karaste

Kuva: Janne Karaste

Tietokirjailija Margit Sjöroos kertoi esitelmässään, kuinka ympäristö vaikuttaa mieleemme monella tavalla: se voi tukea myötätuntoista asennetta muihin, luoda turvallisuudentunnetta tai aiheuttaa aggressiivisuuden tunteita. Ilmiöhän on helppo tunnistaa, kun miettii hetken, millaisia tuntemuksia erilaiset ympäristöt aiheuttavat: metsäretken jälkeen olo on rauhoittunut ja hyvä, ostoskeskuksessa kiertelyn jälkeen uupunut, vilkkaan tien vieressä kävellessä kiukkuinen ja toivoton. Useimmat ihmiset viihtyvät paremmin lämminhenkisessä puutalokaupungissa kuin korkeiden kerrostalolaatikoiden keskellä. Kuitenkin jälkimmäisiä rakennetaan elinympäristöksemme koko ajan lisää.

Rakennettua ympäristöämme voidaan suunnitella tukien hyviä mielialoja. Sjöroos kertoi yrityksensä toteuttamista hankkeista, joissa esim. verotoimisto asiakastila suunniteltiin uusiksi, koska henkilökunnan toistuvana ongelmana olivat aggressiiviset asiakkaat. Uudella sisustuksella asiakkaiden mielialaa saatiin parannettua niin paljon, että työntekijät saivat taas tehdä töitään rauhassa. Sjöroos käytti hyvästä suunnittelusta nimeä aistiergonomia. Hänen esitelmästään sekä herätti toiveikkuutta että lannisti: tämä on tärkeä asia, joka pitäisi huomioida kaikessa suunnittelussa, mutta aihepiirin tuntemus ei ole levinnyt ollenkaan niin laajalle kuin pitäisi. Kaikki koulut ja päiväkodithan pitäisi nyt ja heti suunnitella tällaisten mallien mukaan!

Samaa aihepiiriä käsiteltiin myös Elonkehä-lehden artikkelissa, jonka oli kirjoittanut ympäristö- ja ekopsykologiaan perehtynyt Kirsi Salonen. Ympäristöpsykologia tuottaa tietoa fyysisen ympäristömme psykologisista vaikutuksista. Etenkin luonnonympäristön myönteisistä vaikutuksista henkiseen terveyteen, koettuun terveydentilaan ja toimintakykyyn on julkaistu vertaisarvioituja artikkeleita. Ympäristön vaikutus on ikävä kyllä osittain tiedostamatonta, minkä seurauksena meille edelleen suunnitellaan kuormittavia elinympäristöjä ja teemme itsekin haitallisia ympäristövalintoja.

Japanissa lääkäri voi määrätä reseptillä kävelyä luonnossa mielen hyväksi. Suomessakin lääkäri ehdottaa masentuneelle potilaalleen mukavien asioiden tekemistä ja voi määrätä liikuntareseptin. Mahdetaanko näitä hoitomuotoja edelleen määrätä liian vähän? Entä riittääkö tunnin metsäkävely viikossa, jos muuten joudumme viettämään aikamme kovin kuormittavassa ympäristössä? Ainakin kaupunkisuunnittelijoilla ja sisustajilla on vielä paljon työtä tehtävänä. Seminaarimme keskustelussa tulimme myös siihen tulokseen, että ihmisten käyttäytymiselläkin on iso vaikutus kaupungin ilmapiiriin. Vanhemmissa kaupunkikulttuureissa muita osataan huomioida enemmän. Jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä käyttäytymällä huomaavaisesti toisia kohtaan ja parantaa omaa hyvinvointiaan hakeutumalla luonnon helmaan aina kun se on mahdollista.