Kekrinviettoa

Syksyn satoa, käsitöitä, paimenkoiranäytöksiä ja paljon muuta puuhaa vanhassa perinneympäristössä, sellaista mahtui uuden kotipaikkakuntani kekrinviettoon.

lammaslauma

Tapahtumapaikkana oli vanha maatilamiljöö nimeltä Pattoi, jonka pihapiirissä on tilaa toiminnalle. Tila siirtyi kunnan omistukseen, kun omistajasuvun viimeiset jäsenet, sisko ja veli, eivät kumpikaan jättäneet perillisiä. Erityistä oli heidän pitäytymisensä vanhoihin työtapoihin, mikä ansiosta koko alue on säilynyt perinteisen maatalouden muistomerkkinä.

kekrijuhla3Lapset kirmasivat eläimiin tutustumassa, ja minä juttelin paikallisten tuottajien kanssa. Herkullista Wairikin hapankaalia tuottava yrittäjä harmitteli, että logistiikka on pienillä elintarviketuottajilla kynnyskysymys. Pienten erien kuljettelu kauppoihin ei lyö leiville. Onneksi tulossa oli tapaaminen kunnan yritysihmisen kanssa, jospa sopivalla yhteistyöllä saataisiin tuotteet kauppoihin.

Herätin varmaankin pahennusta kysymällä, oliko esillä ollut kani lemmikki vai ruokaa – se kun sattui olemaan lemmikki. Eläimiin suhtautuminen on kovin kaksijakoista sen perusteella, kumpaan kategoriaan eläinyksilö on sattunut syntymään…

kekrijuhla2Ostaessani puolentoista euron luomuporkkanapussia ja samanhintaista karhunvatukkarasiaa teki kyllä mieli sanoa tuottajille, että hinnoitelkaa nyt hyvät ihmisen niin, että saatte itsellennekin jonkinlaisen tuntipalkan. Vitosella saimme keittolounaan koko perheelle, kun olimme ottaneet omat lautaset mukaan. Kiitos! Kuvan pöllökin, moottorisahalla veistetty, päätyi mukaamme mökin pihaa koristamaan.

Autoilu auttaa kummasti näihin maaseudun rientoihin osallistumisessa. Jotta pääsimme ihmisten ilmoille ja ostamaan satoa suoraan tuottajilta, piti huruuttaa 50 km… Olimme sentään neljän ihmisen voimin liikkeellä, mikä vähän kevensi päästökuormaa, mutta kuitenkin. Biopolttoaineet, teitä odotellaan kovasti tähän Savon kolkkaan!

Mainokset

Työpaikkoja!

Niin meni mielenosoitusperjantai: 30 000 ihmistä kaduilla vastustamassa leikkauksia, ja 86 000 Töissä myös perjantaina -facebook-ryhmässä. Kallistuin itse jälkimmäisen porukan kannattajaksi – tai olisin muuten, mutta kun ei ole työpaikkaa.

käyntikorttiOlen työntekijä parhaassa iässä: 37-vuotias, en aio enää lisääntyä, lapset ovat opettaneet vastuunottoa ja organisointitaitoja. Neljän vuoden kotonaolon jälkeen olen virkeä ja innokas tarttumaan johonkin. Olen luova ja oma-aloitteinen, tulen hyvin toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Lapset käyvät tyytyväisinä päiväkodissa ja koulussa. Kotivuodetkin olen touhunnut kaiken aikaa: hallituspaikkoja, yhdistyksiä, keväällä taitoin ja päätoimitin tämän lehden.

Työhakemuksiini tulee kuitenkin vastauksia kovin nihkeästi – viimeisen puolen vuoden aikana tasan yksi: Baronan edustaja soitti ja kysyi ensimmäiseksi, millä palkalla olen tottunut tekemään töitä. Ehkä päättäjät ovat oikeassa etuuksien kannustamattomuudesta, sillä 2100 euron palkka kaksivuorotyöstä kaikkine lisineen ei oikein vetänyt puoleensa – sain siihen aikaan vähintään saman verran ansiosidonnaista. Ikäiseni dippainssit saavat tuplapalkkaa. Toisaalta kun teen yrityslaskelmia, varovainenkin palkka-arvio yhdelle ihmiselle vaatisi valtavia myyntimääriä. Ehkä tämä maa pyörii pitkälti ylipitkää päivää painavien ja alipalkkaa nauttivien pienyrittäjien varassa?

No, omalla kohdalla tämä kannustinloukku poistui hetki sitten, kun putosin pois ansiosidonnaiselta. Sen jälkeen olen hakenut entistäkin laajempaa kirjoa työtehtäviä, samalla lopputuloksella. Pitäisi jaksaa hakea töitä iloisena ja reippaana, vaikka kylmä hiki nousee selkään, kun ajattelen, pääsenkö ikinä mihinkään kunnolliseen kiinni.

rapujuhlissaTästä tilanteesta tuntuu pahalta, että ihmiset kitisevät lomapalkkojen leikkausta tai muiden etuuksien poistoa. Toisaalta  pomoporras näyttää eristäytyneen omiin sfääreihinsä; miksei sieltä tule selvää viestiä yhteisiin talkoisiin osallistumisesta? Minun puolestani lomarahoista tai muista oudoista eduista saa leikata vapaasti, olen aina elellyt palkallani mukavaa elämää. Mutta hiuksianostattavalta tuntuu vapaa-ajasta leikkaaminen: nykyinenkin kesäloma on lyhyt, onneksi olen voinut kaikissa työpaikoissa pitkittää sitä palkattomilla vapailla. Tässä kurjassa ilmastossa on saatava nauttia kesän ihanuudesta perheen kanssa. Talven olen valmis painamaan töitä hiki hatussa.

Leikkausten rinnalla toivon päättäjien hakevan myös aitoja parannuksia työllistämisen hyväksi. Miksei pienyrittäjien palkkausbyrokratiaa helpoteta? Miksi pienyrittäjä joutuu kantamaan kohtuuttoman riskin vakituisen työntekijän palkatessaan – tästä kun ei pääse eroon keinolla eikä millään, jos työhalut menevät?

20150915_131442Murehdin kerran kämppikselleni, kuinka vuosikurssilaisieni nimiä näkyy professorinimityksissä, ja itse jumitan tässä tilanteessa. ”Sinulla on sentään elämä, niillä toisilla välttämättä ei”, hän totesi oikopäätä. Ainakin minun osaltani hän on oikeassa, työpaikkaa lukuunottamatta olen saanut kaiken, mitä olen aina halunnut. Mutta silti…

Tiedätkö fyysikolle hyvää sijoituspaikkaa Etelä-Savossa? Tai haluatko ryhtyä kanssani pyörittämään yritystä?

Paikkaani hakiessani ostin raivaussahan ja kunnostan nyt taimikoitani. Metsään on kiva mennä töihin varsinaisen työpaikan metsästämisen lomassa.

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.