Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Mainokset

Jääkaapin uudet tavat

Oma hylly pian syötäville ruuille jääkaappiin – siinä on minun keksintöni näin hävikkiviikon kunniaksi. Uuden asunnon myötä saimme ruhtinaallisesti jääkaappitilaa, saman verran kuin meillä oli kommuunissa seitsemälle. Idea on yksinkertainen: rasioihin pakatut tähderuuat ja muut nopeasti pilaantuvat laitan tietylle hyllylle.

Syö pian -hyllyltä näen yhdellä vilkaisulla, minkä verran lounasruokaa on jäljellä tai mistä aineksista pitäisi seuraavat pöperöt kehitellä. Rasioihin kirjoitan maalarinteippiin päivämäärän, jottei tarvitse myöhemmin arvailla, onko kyse vuosikertatuotteista.

syö pian -hylly

Huh, tässä sitä taas nähdään, etten ole mikään kodin hengetär. Tietääkö joku hyvän keinon, jolla vanhat etiketit saa lasipurkeista pois ennen uusiokäyttöä säilönnässä? Tuo Lidlin perunasalaattirasia on muuten palvellut eväsrasiakäytössä jo pitkään, saa sieltä siis laadukkaitakin tuotteita. 🙂 Ja ei, itse en käy Lidlissä.

Nyt hyllyllä näyttää olevan viimeinen erä viikonlopun vermisellikeittoa, jota lapset lakkasivat syömästä kahden tarjoilukerran jälkeen… Niinpä minulla samaa lounasta riittää jo viidettä päivää, ehkä tänään pääsen loppuun asti. Kasvisruuat ovat onneksi säilyväisiä. Keiton seurana on avattu mustikkahillopurkki ja rautaliuos, joka ehti olla kaksi viikkoa lämpimässä, ennen kuin sattumalta huomasin ”säilytettävä avattuna jääkaapissa” -huomautuksen. Saapahan ruuansulatukseni hyvää treeniä, näin rautamahaa ylläpidetään.

kukkakaaleja

kuva: Nick Saltmarsh, Flickr, CC

Muuten tähän vuodenaikaan kasvimaan sato määrää ruokavalintoja aika pitkälle. Kukkakaalit päättivät kasvaa syötävään kokoon kaikki kerralla, eivätkä ne säily kauaa kotioloissa. Kesäkurpitsojen sesonki myös lopuillaan. Perunoita on tullut valtava sato, josta riittäisi tutuillekin, jos vain joku niitä tulisi noutamaan. Pottuset odottavat vielä korjuuta maassa.

Ai mikä uusi asunto? Asustamme nykyään Juvan kirkonkylällä vuokratussa kerrostaloasunnossa, taidan olla kevyt-maallemuuttaja. Täältä on lyhyt ajomatka mökille, ja lapsilla kävelymatka sekä kouluun että päiväkotiin. Kommuuni Helsingissä on vielä olemassa, siellä Tomppa asuu työviikkonsa. Uusi alivuokralaisemme hyödyntää toista meiltä jäänyttä Helsingin-huonetta.

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Palsternakkaa omista siemenistä

pieni palsternakan taimiOmavaraisuudesta innostunut ihminen haluaisi kerätä viljelykasviensa siemenetkin itse, eikä ostaa niitä kaupasta. Palsternakka on helpoimpia kasveja omaan siementuotantoon.

Huomasin viime syyskesällä mökin naapurissa asuvan maanviljelijän kasvimaalla viimevuotisia palsternakkoja, jotka olivat kukkineet ja tuottaneet siemeniä. Hän ei ollut siemenistä kiinnostunut, ja nyt ne kasvavatkin hyvää vauhtia meidän kasvimaallamme. Talven ne viettivät paperirasiassa kylmilleen jätetyn mökin kirjahyllyssä. Saankohan vuosien mittaan juuri näihin oloihin sopeutuneen juureskannan?

Palsternakan siemenet itävät aika hitaasti, ja pikku taimet pitääkin tunnistaa rikkaruohojen seasta. Jotta nakkasten juuret kasvaisivat hyvän kokoisiksi, kasvusto on harvennettava paljon harvemmaksi kuin monilla muilla juureksilla. Käytän itse kasvien välimatkan mittana oman kämmeneni peukalon ja pikkusormen kärkien välistä etäisyyttä.

palsternakan taimiaPalsternakkapenkin olemme perustaneet aika korkeaksi, jotta juurilla olisi hyvin kasvutilaa. Lannoitteena on karjanlantakompostia. Lisäksi lannoitamme taimia pitkin kesää nokkosvedellä. Aikaisempina vuosina kaupalliset siemenkannat ovat tuottaneet hyvää satoa. Nyt odotan uteliaana, miten oma siemenkanta kasvaa. Ainakin taimet venyvät hyvin kokoa.

Ps. Omasta kasvien siementuotannosta kiinnostuneille on julkaistu useampikin kirja. Kirjahyllyyni on osunut Josie Jefferyn Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen. Se on hyvä opas, vaikka osa sen kasvilajeista ei kasvakaan Suomen kylmyydessä. Kotimainen opaskirjavaihtoehto on Aura Koiviston ja Risto Sauson Oma herne ja valitut pavut, mutta sitä en ole vielä saanut käsiini.

Kevätkylvöjä ikkunalaudalle

taatelipalmu

Vuoden ikäinen taatelipalmu (valkoisessa ruukussa).

Muistatteko nämä kylvöpuuhat vuosi sitten? Maustekaapin siemeniä ja taatelinkiviä. Taatelipalmujen itämisessä taisi mennä pari kuukautta, mutta pikku puut selvisivät talven yli ja näyttävät vielä virkeiltä. Kuminantaimet nousivat ensimmäisenä, mutta kesän jälkeen niitä ei enää ollut. Kolmas ruukuista viiveellä ilmestynyt taimi lienee ollut kardemumma, mutta sillekin pimeä syksy ja tutkivaiset pikku kädet olivat liikaa.

Tänä vuonna innostuimme kylvöhommiin sairaspäivää viettäessämme. Oksennustauti ei pieniä puutarhureita hidastanut. Keittiöstä löytyi paprikan kanta siemenineen ja basikansiemenpussi. Lisäksi meillä on lautasella kasvamassa auringonkukan versoja, joita saa syödä ihan luvan kanssa.

 

 

 

 

 

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

Joulumyyjäisiin

omenarenkaita lasipurkissaTänä vuonna saimme ennätysmäisen omenasadon. Koko syyskuun ajan mökillä rei’itimme omenaporalla, pilkoimme, ripustimme renkaita naruihin ja lämmitimme saunakuivaamoamme. Tomppa teki isoimman työn, kun singahtelin välillä kokouksiin Helsinkiin. Lopulta kuivattuja omenarenkaita oli niin paljon, että loput sata kiloa omenia veimme mehuasemalle.

Kun katsoin kotona kaappeja täynnä omenarenkaita, tulin siihen tulokseen, että tänä vuonna joulumyyjäiset kutsuvat. Tilasin netistä ja tukusta erän lasipurkkeja ja paperipusseja, valikoin askartelukaupasta kiiltokuvia ja koristenarua. Tilasin jopa liitutaulun, johon hintoja on näppärä kirjoittaa. Laskua on jo kertynyt niin paljon, ettei omenarenkailla taideta saada tuottoa kokoon, mutta piirtäväthän lapsetkin mielellään siihen liitutauluun…

joululahjapussejaPusseista osan askartelin lahjapusseiksi, joita myydään sellaisenaan. Pieni joululahja rakkaalle ihmiselle on helppo tuunata, kun laittaa vain pussiin jotain vastaanottajalle sopivaa. Aika monelle sopivaa on esimerkiksi suklaa…

Uurastaessani laskeskelin tuntipalkkaa ja hintaa, joka tuotteista pitäisi saada, jotta pääsisin totutulle 19 euron tuntipalkalleni. Enpä taida ihan päästä, mutta pääsenpä kerrankin askartelemaan niin paljon kuin mieli tekee.

Tompalle perustelin kuluja sillä, että jos yrittäjyys kiinnostaa, pitäähän siitä hankkia kokemusta. Ja kokemuksesta voi joutua vähän maksamaankin. Ylihuomenna nähdään, onko kukaan kiinnostunut. Tervetuloa Ylistalolle nauttimaan myyjäistunnelmasta!

Ituhippi Milanossa

Tämän syksyn kummallisuuksiin kuului kaksikin matkaa Eurooppaan, ja tämä jälkimmäinen vei minut ja perheeni Milanoon. Luottamustoimeen liittyvälle matkalle sai ottaa perhettä mukaan, jos vain maksaa tämän osan kuluista itse, joten reissussa oli mukana myös mieheni ja kuusivuotias esikoinen. Kolmivuotias kuopus sai sen aikaa nauttia mummolassa isovanhempien jakamattomasta huomiosta.

fiera di sinigaglia

Mitä matkalla kannattaa nähdä ja tehdä, kun on pari lomapäivää? Minusta niitä samoja asioita, jotka meitä kotonakin kiinnostaisivat. Toisaalta halusimme nähdä sellaista, mihin ei Suomessa ole mahdollisuutta. Kohteiksi valikoituivat siksi iso lauantaikirppari Fiera di Sinigaglia, keskustan kyljessä oleva valtava vanha linna Castello Sforzesco puistoineen ja akvaario Acquario Civico. Ituhipin oli myös mielenkiintoista tarkkailla, miten ympäristötietoisuus näkyy paikallisessa arjessa.

Uusissa paikoissa joukkoliikenneratkaisuihin tutustuminen on lempipuuhaani. Metro vei meitä vauhdikkaasti paikasta toiseen, lippuautomaatit olivat helppoja käyttää ja vaihdot linjalta toiselle selkeitä. Jos aikoo säilyttää henkensä ja terveytensä, joukkoliikenne onkin Italiassa parempi Milanon metrovaihtoehto kuin nousta päättömästi kaahaavan taksikuskin kyytiin. Monilinjaisen metron rinnalla on Milanossa tarjolla kymmenen paikallisjunalinjaa, ratikoita, rollikoita ja busseja. Hyvästä joukkoliikennetarjonnasta huolimatta miljoonakaupunki oli täynnä myös kaikkialle ristiin ja poikittain pysäköityjä autoja. Pienet automallit olivat suosiossa, sillä monille kapeille kaduille ei kaupunkimaasturilla ole asiaa. Ilma oli likaista siitä huolimatta, että hybridiautoja näkyi paljon liikenteessä. Kaahareiden sekaan uskaltautuneita pyöräilijöitäkin näkyi yllättävän paljon.

ituhippi_milanossa6Kirpparireissu antoi kosketusta myös paikalliseen aktivismiin. Ripa di Porta Ticinese -kadulla kanavan varrella oli kirpparikojujen lisäksi myös kasvisravintola sekä valtava ja näyttävän näköinen luomupitseria Pizzeria Naturale. Kaupoissa luomutuotteet olivat muutenkin hyvin esillä, osa laadukasta ruokatarjontaa. Ostimme pari ”aktivisti-t-paitaa”, sillä entiset ovat jo kuluneet kurjaan kuntoon. Oikeita yksityisiä myyjiä olisi saanut olla enemmän, myynti oli aika ammattilaisvetoista. Lastenvaatteita jäin kaipaamaan? Missä olisivat olleet MLL:n kirppareita vastaavat tapahtumat?

luomupizzeria
ituhippi_milanossa7Meille jaettiin myös lentolentinen, jossa Milanon ensi vuoden maailmannäyttelyä vastustavat aktivistit tiedottivat toiminnastaan. Maailmannäyttelyn teemahan kuulostaa äkkiseltään hyvältä: Feeding the planet, energy for life – ruokaturvasta ja ruuan monimuotoisuudesta siis puhutaan. Samalla toki tarvitaan 200 hehtaarin maa-alue nopeaan rakentamiseen. Aktivistit syyttävät järjestäjiä väärinkäytöksistä ja pitävät maailmannäyttelytoimintaa ylipäätään vanhentuneena. Vaikea sanoa näin asiaan tarkemmin perehtymättä, pitäisikö olla No Expo vai Expo 2015.

ituhippi_milanossa5Milano on lemppari- Aku Ankka -piirtäjäni Marco Rotan synnyinkaupunki ja paikka, jossa hän teki suuren osan työuraansa. Paikalliset arvostavat enemmän Aku Ankan taskukirjojen tyylistä huiskintaa kuin huoliteltuja Barks-henkisiä sarjoja. Rota on tehnyt molempia, taskukirjatyyliä etenkin Topolino-lehtiin, joita myytiin myös kirppiksellä. Vaikka kuinka harkitseva kuluttaja olenkin, askartelutarvikkeita en voi vastustaa. Ostin kirpparilta askartelumateriaaliksi vanhan sarjiskirjan, jossa on Barks-klassikoita italiaksi. Sen lisäksi Imaginarium-lelukaupasta mukaan tarttui kuviota leikkaavia askartelusaksia ja kuvio-rei’itin. Täältä pesee taas kohta joulukorttia, lähipiiri hyvä!

ituhippi_milanossa8Linna ja akvaario osoittautuivat hyviksi valinnoiksi. Niin me kuin kuusivuotiaskin olemme kiinnostuneet puista, kasveista ja eläimistä. Linnan puistossa saimme kuljeskella valtavien puiden joukossa, joista suurimman osan lajia emme edes tunnistaneet. Akvaariossa taas uiskenteli Italian jokien, järvien lajistoa ja Välimeren eliöitä. Akvaariorakennus oli muuten kaupungin edellisen maailmannäyttelyn ajalta, vuodelta 1906, ja sekin oli eläinaiheisine kohokuvineen jo nähtävyys.

Milanon akvaariorakennusHallitseva piirre Milanossa oli kaikkialla näkyvä vehreys, mutta ei puistoissa vaan rakennuksissa. Lokakuun alun leppeässä ilmassa kasvit kasvoivat vielä humisten, ja niitä oli parvekkeet ja katot täynnänsä. Eikä mitään pelargonioita vaan kokonaisia puita ja pensaita ruukuissa. Kelpaahan sitä tuollaisessa ilmastossa elellä ja keskittyä luomaan kauneutta ympärilleen. Suomessa otetaan asiat vakavammin ja keskitytään tiukkaan insinööriosaamiseen – ilmastomme vaikutusta, sanon minä.

Milanon ja Malpensan lentokentän välisellä tiellä kiinnitin huomiota tietullipisteisiin, joiden kautta bussimme sujuvasti ajoi. Italiassa lienee Euroopan vanhin tietullijärjestelmä, sillä Wikipedia tietää kertoa, että Milanon lähelle ensimmäiset tietullit otettiin käyttöön vuonna 1924! Moottoritielle ei olekaan asiaa ilman maksua. Kuinkahan kauan Suomessa vielä aiheesta keskustellaan?

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme turistimatkalla lapsi mukana. Olimme ajatelleet, että puu ja talo sovussaparempi katsella maailmaa enemmän vasta sitten, kun lapset matkasta voivat jotain muistaa, ja uusien paikkojen näkeminen voi jotain antaa. Ylipäätään emme harrasta kepeää lentolomailua tuosta noin vain, nytkin reissaamisen syynä oli luottamustoimen hoitaminen. Päästöt kompensoimme maksamalla puiden istuttamisesta sopivan palvelun kautta.

Matkailu on aika erikoinen ilmiö, koska perinteisessä lento ja hotelli -reissussa heittäytydään irti kaikesta kotoisasta. Olo tuntuu vieraalta, vaikka ympärillä on hotellin luksus. Olihan se kuohuviinitarjoilu osana hotellin aamiaispöytää mielenkiintoinen kokemus, mutta luontevampaa minulle on viettää vapaa-aika jossakin, mikä liittyy juuriini jollakin tavalla. Kuusivuotias viihtyi, mutta sanoi, että olisi vielä mieluummin ollut pikkusiskon paikalla mummolassa. 🙂

Satokausi alkoi!

Töttöröö, täten julistan satokauden virallisesti avatuksi!

uusi perunoita oranssissa ämpärissäMistä tietää, että perunanvarsien alta kannattaisi etsiä jo mukuloita? Yleensä niitä alkaa tulla siitä lähtien, kun peruna kukkii. Varhaislajike Timo ei kuitenkaan kuki, joten pitää vain arvailla. Malttamattomina nostimme muutaman varren viime viikolla. Ja kas kummaa, siellähän ne ovat, tämän vuoden ensimmäiset uudet perunat. Samassa erässä piti pestä viimeiset kaupan uudet perunat, ne ovat noita pienempiä ja likaisemman keltaisia.

Olemme vuosien mittaan kokeilleet, mitkä lajikkeet viihtyvät pellossamme, jossa maa ei ole ihan parhaan multavaa ja muhevaa. Nicola ja varhaisperuna Timo ovat vakiintuneet luottolajikkeiksemme. Timo tekee aikaisin isoja vaaleita mukuloita,
mutta ne voisivat kyllä olla maukkaampiakin. Nicolan malto on keltaista ja maukasta, ja Nicolat säilyvät hyvin kellarissa talven yli. Mikähän olisi Timoa maukkaampi varhaisperuna?

mustikoita perkaamassaKolmevuotias Valokki pyysi, että mentäisiin metsäretkelle, joten kävimme koko perheen voimin mustikassa. Tänä vuonna ei mustikoita ole missä hyvänsä, mutta vähän kiertelemällä niitä löytyy. Nämä marjat löytyivät valoisalta mäntykankaalta. Mustikkapiirakasta ei saatu kuvaa, sillä se katosi ahkerien poimijoiden suuhun. Marjastus on minusta parasta välineurheiluna: poimuri käteen ja sihdillä roskat vikkelästi pois.

Ruukkusalaateista päästiin siirtymään oman maan salaatinlehtiin jo hyvän aikaa sitten, ja kesäkurpitsatkin kasvavat lupaavasti. Salaattifenkolit seuraavat perässä. Tästä eteenpäin mökkikesä on herkuttelua siihen saakka, kunnes on aika lähteä kaupunkiin esikoisen esikoulua varten.

Mukulapähkämö ja muita kasvikokeiluja

mukulapähkämöOnko kukaan muu kasvattanut mukulapähkämöä? Keväällä osuimme puutarhatapahtumaan, jossa unohtuneisiin perinnekasveihin erikoistunut yritys myi niidenkin taimia. Esillä oli myös mukuloita, jotka ovat vähän maa-artisokkaa pienempiä, ja sopivat vaikkapa vokkiruokaan mukaan. Nyt on sitten yksi taimi kokeilussa. Viileässä säässä se pysyi hengissä, ja riehaantui kasvamaan enemmän helteiden myötä.

Toinen taimikokeilu oli ”puupinaatti”, joka taitaa olla herkullinen, sillä myyrä söi taimen poikki heti kättelyssä. Se muistuttaa ulkonäöltään punertavaa jauhosavikkaa. Nyt varren tyngästä kasvaa uutta versoa, joten ehkä mekin pääsemme tutustumaan sen makuun vielä tänä kesänä.

Jokaiseen taimimyymälään näkyy ilmestyneen myyntiin viinisuolaheinää. Viime kesänä ostimme ensimmäisen taimemme Tertin kartanosta, jossa sitä myytiin nimellä viininlehtisuolaheinä. Istutin taimen minikeittiöpuutarhaamme portaiden viereen, ja hyvin se näkyy selvinneen talven yli. Nyt punertavat lehdet rehottavat niin, että salaatteihin ja munakkaisiin riittää niistä mukavasti täydennystä.

minttuPortaiden vieressä kasvaa myös viime kesänä istutettu minttu, joka tuntuu viihtyvän hyvin. Aikaisemmin olemme tyytyneet käyttämään villiä rantaminttua, mutta nyt saimme pirtelöihin puhtaampaa mintunmakua. Pirtelöitä kuluu helteen sattuessa niin paljon, että pihalta tulee varmaan riivittyä niin viljellyt kuin villitkin mintut kesän mittaan. Kasvimaallakin olen jättänyt rikkaruohoina kasvavat rantamintut kitkemättä.

Muuten tämän vuoden kasvimaan kasvit ovat vanhoja tuttuja: perunaa, juureksia, maa-artisokkaa, kurpitsoja, mangoldia, fenkolia, selleriä, kaaleja, herneitä, salaattia. Alkukesän kylmät säät ovat jo nujersivat herkimmät kurkuntaimet ja kurpitsat hengiltä. Ilmojen valtiaan armahduksen myötä kesäkurpitsakausi on jo hyvää vauhtia alkamassa.

« Older entries