Ekoelämää

Viime tiistaina oli taloyhtiömme yhtiökokous, jonne vääntäydyin mahani kanssa edustamaan kommuunimme jäsenten mielipidettä. Laskettu aika oli jo maanantaina, mutta asukaslukumme on edelleen sama kuin ennenkin.

Esityslista näytti kannatettavalta yhtä kohtaa lukuunottamatta: miksi talosta saa edelleen autopaikan käyttöönsä alle minkään järkevän hintatason? Talo on muuten kivassa paikassa metsän vieressä, mutta pihaa hallitsee parkkipaikka ja sen vieressä on vielä häkkiovilla varustettu massiivinen autotalli. Jalankulkija joutuu sovittelemaan reittinsä kotiovelle autojen välistä tai pihan sivusta. Kolmella eurolla kuukaudessa asukas voi varata autolleen useamman neliön pläntin tästä yhteisestä pihamaasta.

Kun autopaikka-asia tuli puheeksi, asukkaiden joukosta kuului kannattavia puheenvuoroja autopaikan maksun nostamisesta ja tilan varaamisesta myös lasten käyttöön. Teinkin esityslistalle vaihtoehtoisen esityksen, jossa maksuja olisi korotettu varovasti eurolla kuukaudessa, ja rahat olisi käytetty pihan viihtyvyyden parantamiseen. Hävisimme kuitenkin äänestyksen noin tuloksella 5-100, *huokaus*. Kaikki asiaa puheenvuoroissaan kannattaneetkaan eivät nostaneet kättään. Mikä naapureitamme oikein vaivaa?

Kotona aloin leikitellä ajatuksella, että jokainen asukas käyttäisi varausoikeuttaan ja valtaisi yhteiseltä pihalta kolmella eurolla kuukaudessa tilaa erilaisille omille aktiviteeteilleen. Voisin itse varata tilan vaikkapa privaatille pihakeinulle, kasvimaalle ja grillille. Ehkä tämä havainnollistaisi autoilun viemää tilantarvetta, sillä tällaista plänttiä ei varmasti riittäisi kaikille halukkaille.

Lapsen tulo vaati hiukan muutoksia asumisjärjestelyihimme ja on tainnut venyttää kämppisten pinnaakin jo kevyesti. Aikaisemmin olimme varsin tyytyväisiä vanhaan huoneeseemme, vaikka parisängyn jälkeen huoneeseen ei enää paljoa mahtunutkaan. Yhteiset tilat ovat viihtyisiä ja keittiö kodin sydän. Lapsen myötä kuitenkin jokaisen asukkaan keskimääräinen tila laskee yhdeksästätoista neliöstä kuuteentoista, joten pitää katsoa, mitä se tuo tullessaan.

Vauvantarvikkeet ja hoitotilat vievät neliöitä. Päädyimme siksi muuttamaan kommuunimme sisällä hieman suurempaan huoneeseen, josta on lisäksi ovi toiseen kylpyhuoneeseemme. Tämä vaati melkoisen määrän valmistautumista ja netin myyntipalstojen vaanimista, kun koetimme hankkia tarvittavat Lundian hyllyköt ja erityisesti täyspitkät kaappien ovet.

Kaiken tämän kukkuraksi tilasimme tutun remonttimiehen asentamaan äänieristyslevyt sekä kattoon että uuden huoneemme seinään. Se on koko asunnon ainoa seinä, jonka takana asuu naapureita. Ideana oli hiukan leikata syntyvää melua sekä vaimentaa naapurin kännispäissään riitely, tai pikemminkin jankkaus. Aina välillä yltyvä: "Et varmaan tee!" "Varmaan teen!" -vuoropuhelu seinän takana saattaa välillä kestää tunteja, ilman että meille ikinä selviää mitä ei pitäisi
tehdä, tai halutaan tehdä. Oma suosikkiteoriani mukaan siellä riidellään lähinnä laitetaanko anjovista kännipitsaan vai ei. Kyllä maailmassa sopii olla edes jotakin harmitonta…

Lopulta pääsimme purkamaan isoimmat nyytit ja nyssäkät ja sulkemaan hiukan vääntyneet, mutta ah niin komiat, kaappien ovet. Nyt voimme taas keskittyä olennaiseen, eli Piian äitiyslomaan, loppujen vauvantarvikkeitten hankkimiseen ja minä raatamaan töissä.

Viikonloppuremontoijan hommat ovat ihan mukavia pieninä erinä ja sopivalla toipumisajalla, mutta myös hommien loppuminen tuntuu hyvältä. Kunhan nyt vielä hiukan hioo ja laittelee oven sulkimia ja hankkii hoitopöydän ja…

Pinnasänky mahtuu uuteenkin huoneeseemme huonosti, joten päätimme aloittaa perhepeti-kokeilulla. Pian nähdään, kuinka se toimii. Ainakin tuttu psykologi suositteli sitä hyvänä ratkaisuna. Onko kukaan muu kokeillut näin läheistä elämää uuden perheenjäsenen kanssa?

-Tomppa

En suosittele kenellekään miehelle reissutyötä vaimon ollessa raskauden loppuvaiheessa. Joka sunnuntai-ilta reissuun lähtiessä sama epävarmuus, joka kasvaa koko ajan, kun laskettu aika lähestyy, saatikka ylittyy. Töissä pitää olla sopiva vaatepaketti mukana, jos lähtö tulee heti ja kämpillä on parempi pitää tietokonetta mukana, jotta ennen isyysloman alkua ei tarvisi reissata toiselle puolelle Suomea hakemaan työkonetta. Puhelimessa on jokaisen mahdollisen tarvittavan taksifirman numero ja mukana aikataulut kaikkiin lähteviin juniin sekä poikkeuksellisesti myös lentokoneisiin. Työpäivät menevät kylläkin melko hyvin, kun ei ehdi pysähtyä miettimään maailman menoa, mutta illat sekä harvenevat mahdollisuudet päästä kotiin saavat ajatukset liikkeelle.

Onneksi työnantajani ymmärtää yllättävän hyvin. Suoranainen pomoni ei, mutta on varmuuden vuoksi pyrkinyt vähentämään ylimääräisen paineen luomista. Siitäkin kyllä pitää olla kiitollinen. Samalla myös työtaakkani on hiukan keventynyt, kun odotettavissa on pidempi poissaolo. Toisaalta melkein joka päivä mieleen tulee jotakin, jonka pitäisi pitää mukana, kuten puhelimen laturi tai par’aikaa kesken oleva kirja (Ian Banks: The Business).

Onneksi sentään lohduttaa, ettei tämä tilanne jatku enää kovin pitkään.

-Tomppa

Ympäristöä kuormittaa vähiten tuote, jota ei koskaan ole edes hankittu. Tätä periaatetta olemme soveltaneet, ja ostaneet kaikki lastenvaatteet käytettyinä. Niistä on ylitarjontaa, ja rahaa on säästynyt kivasti. Äitiyspakkauskin jäi hankkimatta, koska Kiinassa teetetyt kotimaisilla merkeillä varustetut vaatekappaleet eivät innostaneet.

Meitä on kaiken aikaa vaivannut seuraava vaatedilemma: käytettynä myydään lähinnä suurten ketjujen massamuotia, ja vaatekappaleet eivät ole oikein makumme mukaisia. Joko niissä on äitelä lapsen sukupuoleen viittaava värikoodaus tai ne tunnistaa kilometrin päästä tiettyjen valmistajien tuotteiksi, joita emme välittäisi mainostaa. Luomuvaatteet taas näyttävät hyviltä, mutta niitä ei juuri näe myytävän käytettynä.

Viime viikonloppuna kuitenkin luomuvaatekaupan houkutus kävi ylivoimaiseksi. Olimme katselleet jo pitkään Helsingin Annankadulla sijaitsevan luomukaupan näyteikkunaa, ja lauantaina astuimme sisään. Aikomuksena oli vertailla harsovaippojen hintoja, mutta harsoja ei siellä ollutkaan. Hypistelimme pitkään, ja poistuimme lopulta mukanamme Lotties-merkkiset luomupuuvillaiset potkuhousut ja paita. Ne vain olivat NIIN hyvännäköisiä.

Luomupuuvillan lisäksi näiden saksalaisten vaatekappaleiden erikoisuutena on värjäämättömyys: kankaissa käytetään kasvien omia luonnollisia värejä, mikä tarkoittaa käytännössä luonnonvalkoista ja ruskeaa.

Luomut ja kirpparivaatteet ovat turvallisempi valinta myös kemikaalien kannalta. Puuvillan tavanomaisessa viljelyssä käytetään erityisen paljon tuholaismyrkkyjä. Lisäksi moni suuri vaateketju on jäänyt viime aikoina kiinni siitä, että niiden alihankkijat kehitysmaissa käsittelevät kankaita tai valmiita vaatteita EU-maissa kielletyillä kemikaaleilla.

Hufvudstadsbladet kirjoitti eräästä kemikaalikohusta viime vuonna. Tukholman jätevedenpuhdistamolla oli ihmetelty, mistä veteen ilmestyy suuria määriä vesieliöille hyvin myrkyllistä kemikaalia. Lopulta lähteeksi paljastuivat tavallisten ihmisten pyykinpesuvedet. Suuret ruotsalaisketjut olivat myyneet pyyhkeitä ja muita tekstiilejä, joiden viimeistelyssä käytetty kielletty myrkky vähitellen poistui pesujen mukana. Suomenkielisissä lehdissä ei näkynyt aiheesta riviäkään, vaikka täällä on myynnissä samojen vaate- ja sisustusketjujen tuotteita.

-Piia

Kuvat:

Luomuinen heräteostos vasemmalla, käytettynä hankittua massamuotia oikealla.

Päätimme tutustua jokin aika sitten tarkemmin kantoliinoihin ja kestovaippoihin, ja menimme Pehmeän lastenhoidon messuille Helsingin Kaapelitehtaalle. Kuvittelimme edustavamme marginaali-ilmiötä, kun valitsemme kertakäyttöratkaisuja työläämmän tavan, mutta olimme väärässä. Jos paikalle olisi osunut palotarkastaja, hän olisi tyhjentänyt tilat alta sopivan aikayksikön. Valtava lauma ihmisiä vauvojen, kantoliinojen, ja kiitos pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän, lastenvaunujen kanssa.

Vaunuparkki oli täyttynyt jo melkein ennen ovien avaamista ja sopulilauman lailla sinne vain tuotiin lisää ja lisää, eikä ensin saauneilla ollut enää juurikaan mahdollisuuksia hakea vaunujaan pois. Todella usein myös huomasi jonkun saapuneen vaunujen kanssa, mutta sitovan innokkaasti, ja välillä jopa taitavasti, kantoliinoja uumilleen. Pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmä, joka sallii vanhemman kulkevan ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa, muttei ulota samaa etua kantoliinan kanssa kulkevaan, tukee lastenvaunujen mukana kuljettamista. Niinpä vaunuja kuljetetaan, vaikkei niille olisi varsinaista tarvettakaan, ellei nyt kauppakassin korvikkeena.

Totesimme pian, ettei tämä ole oikea tilaisuus tutustua vauvatarvikkeisiin rauhassa, vaikka mielenkiintoista tarjontaa olisi ollut vaikka kuinka. Kirpputorin jonokin kiemurteli kokonaan yhden hallin läpi. Onnistuimme vielä väistämään 4-uutisten kuvaajan villin väkkäräesityksen, jonka tarkoitus taisi olla vain saada klaustrofobiakohtauksesta kärsivälle kuvaajalle edes hiukan tilaa. Ennen ulos ryysäämistä nappasimme kestovaippainfon ihmisiltä jokusen vinkin, mistä löytää testattuja ompelukaavoja.

Joka tapauksessa oli ilo huomata, että pehmeät lastenhoitomenetelmät ovat ulottaneet suosiotaan ituhippien piirien ulkopuolellekin. Meilläkin kotona odottaa kaapissa vanhojen flanellivaatteiden kasa muodonmuutosta kestovaippojen lisäimuliinoiksi. Myös huuto.netistä hankitun kantoliinan solmimisharjoitukset on aloitettu. Nähtäväksi jää, kuinka tuleva jälkikasvu näihin ratkaisuihin suhtautuu.

-Piia ja Tomppa

Vihreys on minulle tapa, joka ohjaa elämän monia päätöksiä ja erityisesti kulutustottumuksia. Vihreä vanhemmuus olisi tälle luonnollinen jatkumo, joka vaikuttaisi aluksi eniten juuri omiin valintoihimme vauvan varusteissa, vanhempainvapaitten jaossa sekä ajankäyttömme suhteen.

Olen 30-vuotias akateemisesti koulutettu ’kovan’ teollisuuden osanen. Alaisia kertynyt jokunen ja töitä aina enemmän kuin helposti pystyy tekemään. Projektiluontoisen työn takia isyysloma sekä vanhempainvapaa ovat hankalia aiheita työnantajalleni, mutta lopulta kukaan ei ole nostanut meteliä ’ylimääräisistä’ lomistani, jotka kesälle on merkitty.

Nuoruuteni luontoelämykset ovat pääosin partiotoiminnan ansiota, mutta varsinaisen heräämiseni koin vasta opiskeluajan alkupuolella. Tosin olin lopettanut lihan syömisen jo heti armeijan jälkeen, ja päätin myös elää ilman autoa opiskeluaikani, mutta pidin valintojani enemmänkin fiksuina kuin vihreinä.

Noista ajoista onkin jo vierähtänyt vuosikymmen, ja olen edelleenkin lihattomalla ruokavaliolla. Kalaa en milloinkaan jättänyt pois ruokavaliostani, vaikka vältänkin viljeltyä kalaa. Autoa en myöskään ole hankkinut, vaikka työmatkoillani käytän yhteiskäyttöautoa työpaikan kauemmas muuton vuoksi. Vältän lentämistä, jos sama matka taittuu sujuvasti junalla tai bussilla. Kun joskus joudun työn puolesta lentämään, lahjoitan sopivan summan mielestäni kannattavaan hiilidioksidipäästöjä vähentävään hankkeeseen. Viimeksi WWF:n sademetsäkampanjaan, jossa valtion arkusta lisättiin summaan nelinkertainen määrä kehitysapurahoja. Esimerkiksi joululahjoina antamamme 200 euroa moninkertaistui 1000 euroksi, joka on jo tuntuva summa sademetsää suojellessa.

Vaatepuolella kannatan joko kestäviä ja laadukkaita vaatteita, joiden voin odottaa kestävän käyttöä, tai kirpputorivaatteita, jotka ovat erityisesti mökillä erinomaisia työvaatteita, ja välillä käyttövaatteitakin.

Pyrimme syömään mahdollisimman paljon kauden kasviksia. Kesällä herkuttelemme itse kasvatetuilla juureksilla ja kasviksilla sekä luonnonvaraisilla yrteillä, kasviksilla, sienillä ja marjoilla. Ruuan valmistaminen itse kerätyistä aineksista on jokseenkin tyydyttävää, vaikka reseptejä välillä joutuukin korjailemaan. Toisaalta onnistumisiakin tulee vastaan ja uusien ruoka-aineitten löytäminen on ilo.

Sen verran olen myös joutunut kuuntelemaan liike-elämän aivopesua, että näen lapsen kasvattamisen omien vakaumuksiemme mukaan haasteena, mutta en lapsen oikeuksia polkevana toimintana. Katsotaan, olenko enää samaa mieltä, kun koetamme kasvattaa lasta lihattomalla ruokavaliolla tarha- ja myöhemmin kouluiässä.

-Tomppa

Ekoelämää-blogi sopii hyvin perhelehden teemaan, sillä lisääntyminen on väistämättä suurimpia ympäristökuormituksia, joita tavallinen ihminen voi eläessään aiheuttaa. Ilman uutta sukupolvea ympäristöongelmat ratkeaisivat nopeasti: noin sadan vuoden päästä viimeinen sammuttaisi valot ja ahtaalle ajettu luonto valtaisi vähitellen takaisin sille kuuluneet alueet.

Päätös hankkia lapsia oli tämänkin vuoksi minulle pitkän miettimisen tulos. Lopulta tähänkin päätökseen päti sama kuin henkilökohtaisiin ekotekoihin yleensä: on vaikea kuvitella, että ihmiskunnan enemmistö koskaan omaksuisi samoja arvoja. Niinpä liialliseen elinympäristömme kuormitukseen voidaan saada muutos vain siten, että ympäristömyötäisestä tavasta toimia tehdään jokaiselle myös helpoin, halvin ja hauskin tapa toimia. Henkilökohtainen ekoelämä on hauska harrastus ja elämäntapa, mutta isot muutokset tapahtuvat vasta sitten, kun lainsäädäntö ja talouskin niitä tukevat. Sen verran kuitenkin noudatan Gandhin periaatetta "Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä", että lapsiluku saa luvan pysyä maksimissaan kahdessa.

Järjestötoiminta on tapa edistää isoja muutoksia, mutta äitiysloman myötä on aika keskittyä henkilökohtaiseen ekoelämäharrastukseen. Kotiin jääminen on antanut hyvän mahdollisuuden pysähtyä kiireisen työ- ja järjestöelämän keskellä. Olen miettinyt omia arvojani ja mitä haluan siirtää eteenpäin. On tietenkin jälkikasvun oma valinta, kannattaako se kotinsa arvomaailmaa vai jotakin muuta. Voimme vain ilmaista, mikä meidän mielestämme on hyvä ratkaisu.

Käytännön järjestelyihin on myös mennyt oma aikansa. Muutimme Tompan kanssa kommuunissamme hiukan isompaan huoneeseen, jonka etuihin kuuluu oma kylpyhuone. Siinä ohella olemme miettineet, kuinka lapsenhoito helpoiten järjestyy ja kuinka aiheuttaisimme kämppiksille mahdollisimman vähän riesaa. Nyt suurin osa välttämättömistä alkaa olla koossa, mutta eipä laskettuun aikaankaan ole enää kuin kaksi viikkoa.

-Piia