Ekoelämää

Lapset kirmasivat perjantaina päiväkotiin ja eskariin kissa- ja apinapuvuissaan ja herkkusäkki mukana. Molemmissa juhlittiin koko päivä halloweeniä. Naamiaiset ovat kivoja, mutta niiden rinnalle kaipaan omien perinteiden säilyttämistä. Kekrin tai pyhäinpäivän vietto ei nimittäin ohjelmaan kuulunut.

kuva: Frans Mäyrä

Nuorimmainen sentään kävi edellisenä päivänä lastenkirkossa, jossa mietittiin, miten voi muistella joukostamme poistuneita lähiomaisia. Tilaisuuden sisältö oli kiva: keskityttiin muisteluun, jollainen sopii kaikille uskonnosta riippumatta. Tämä ohjelma jäi kuitenkin väliin kaikilta niiltä, jotka eivät vanhempiensa päätöksestä osallistu seurakunnan tilaisuuksiin.

Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin ja tuntea omia juuriaan. Me kaivoimme pyhäinpäiväviikonloppuna vanhat valokuvat esille. Taito kyseli paljon etenkin pienempänä, miksi hänellä on neljästä mahdollisesta isovanhemmasta vain kolme. Olen selittänyt, kuinka Viljo-isälläni oli niin huonot elämäntavat, että hän ehti kuolla jo paljon ennen lastenlasten syntymää. Niin, se oli se alkoholi. Nyt katsottiin kuvia niin hänestä kuin lapsuuden kotitaloistani ja kavereista.

– Ja entäs tuossa sitten, oletko se sinä isä?
– Ei, vaan (köh, kröh) äidin ensimmäinen poikaystävä
– Jaa.

Löytyihän sieltä paljon muutakin. Tässä on äiti vanhojen tansseissa ja tässä penkkareissa. Ja löytyi sentään kuva isästäkin melkein viidentoista vuoden takaa, hiuksetkin olivat paljon lyhyemmät. Pitääpä laittaa nämä kunnolla kansioon, kun on joskus aikaa.

Kekriäkin meillä vietettiin aikaisemmin syksyllä. Mökiltä tuotu jättikurpitsa avattiin ja siitä tehtiin ystävien kanssa keitto. Sen kanssa leivottiin vielä perunarieskoja omista perunoista. Voin kuvitella, kuinka mahtava tunne on ollut nauttia syksyn sadon runsaudesta entisaikoina, kun se on näin voimaannuttavaa nytkin. Mummoni lapsuudenkodissa on vielä vietetty kekriä, mutta siitäpä perinne on hiipunut. Ohjelmassani onkin haastatella vanhoja sukulaisia ja kysyä, mitä kekrin viettoon siihen aikaan kuului. Toivottavasti saan aikaiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ps. Jos tätä lukee joku, jolla on vaikeuksia pitää korkki kiinni, kannattaa uhrata ajatus myös lapsille ja lapsenlapsille. Heille vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeitä, ja on suuri menetys, jos ei voi kysyä eikä tutustua. Bussissa joskus viinalta haisevat tyypit tulevat ylpeänä kertomaan lapsenlapsistaan. Toivottavasti ovat sentään heidän seurassaan selvinpäin.