Kekrinviettoa

Syksyn satoa, käsitöitä, paimenkoiranäytöksiä ja paljon muuta puuhaa vanhassa perinneympäristössä, sellaista mahtui uuden kotipaikkakuntani kekrinviettoon.

lammaslauma

Tapahtumapaikkana oli vanha maatilamiljöö nimeltä Pattoi, jonka pihapiirissä on tilaa toiminnalle. Tila siirtyi kunnan omistukseen, kun omistajasuvun viimeiset jäsenet, sisko ja veli, eivät kumpikaan jättäneet perillisiä. Erityistä oli heidän pitäytymisensä vanhoihin työtapoihin, mikä ansiosta koko alue on säilynyt perinteisen maatalouden muistomerkkinä.

kekrijuhla3Lapset kirmasivat eläimiin tutustumassa, ja minä juttelin paikallisten tuottajien kanssa. Herkullista Wairikin hapankaalia tuottava yrittäjä harmitteli, että logistiikka on pienillä elintarviketuottajilla kynnyskysymys. Pienten erien kuljettelu kauppoihin ei lyö leiville. Onneksi tulossa oli tapaaminen kunnan yritysihmisen kanssa, jospa sopivalla yhteistyöllä saataisiin tuotteet kauppoihin.

Herätin varmaankin pahennusta kysymällä, oliko esillä ollut kani lemmikki vai ruokaa – se kun sattui olemaan lemmikki. Eläimiin suhtautuminen on kovin kaksijakoista sen perusteella, kumpaan kategoriaan eläinyksilö on sattunut syntymään…

kekrijuhla2Ostaessani puolentoista euron luomuporkkanapussia ja samanhintaista karhunvatukkarasiaa teki kyllä mieli sanoa tuottajille, että hinnoitelkaa nyt hyvät ihmisen niin, että saatte itsellennekin jonkinlaisen tuntipalkan. Vitosella saimme keittolounaan koko perheelle, kun olimme ottaneet omat lautaset mukaan. Kiitos! Kuvan pöllökin, moottorisahalla veistetty, päätyi mukaamme mökin pihaa koristamaan.

Autoilu auttaa kummasti näihin maaseudun rientoihin osallistumisessa. Jotta pääsimme ihmisten ilmoille ja ostamaan satoa suoraan tuottajilta, piti huruuttaa 50 km… Olimme sentään neljän ihmisen voimin liikkeellä, mikä vähän kevensi päästökuormaa, mutta kuitenkin. Biopolttoaineet, teitä odotellaan kovasti tähän Savon kolkkaan!

Mainokset

Syksyn juhlat päiväkodissa ja kotona

Lapset kirmasivat perjantaina päiväkotiin ja eskariin kissa- ja apinapuvuissaan ja herkkusäkki mukana. Molemmissa juhlittiin koko päivä halloweeniä. Naamiaiset ovat kivoja, mutta niiden rinnalle kaipaan omien perinteiden säilyttämistä. Kekrin tai pyhäinpäivän vietto ei nimittäin ohjelmaan kuulunut.

kuva: Frans Mäyrä

kuva: Frans Mäyrä

Nuorimmainen sentään kävi edellisenä päivänä lastenkirkossa, jossa mietittiin, miten voi muistella joukostamme poistuneita lähiomaisia. Tilaisuuden sisältö oli kiva: keskityttiin muisteluun, jollainen sopii kaikille uskonnosta riippumatta. Tämä ohjelma jäi kuitenkin väliin kaikilta niiltä, jotka eivät vanhempiensa päätöksestä osallistu seurakunnan tilaisuuksiin.

Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin ja tuntea omia juuriaan. Me kaivoimme pyhäinpäiväviikonloppuna vanhat valokuvat esille. Taito kyseli paljon etenkin pienempänä, miksi hänellä on neljästä mahdollisesta isovanhemmasta vain kolme. Olen selittänyt, kuinka Viljo-isälläni oli niin huonot elämäntavat, että hän ehti kuolla jo paljon ennen lastenlasten syntymää. Niin, se oli se alkoholi. Nyt katsottiin kuvia niin hänestä kuin lapsuuden kotitaloistani ja kavereista.

– Ja entäs tuossa sitten, oletko se sinä isä?
– Ei, vaan (köh, kröh) äidin ensimmäinen poikaystävä
– Jaa.

Löytyihän sieltä paljon muutakin. Tässä on äiti vanhojen tansseissa ja tässä penkkareissa. Ja löytyi sentään kuva isästäkin melkein viidentoista vuoden takaa, hiuksetkin olivat paljon lyhyemmät. Pitääpä laittaa nämä kunnolla kansioon, kun on joskus aikaa.

Kekriäkin meillä vietettiin aikaisemmin syksyllä. Mökiltä tuotu jättikurpitsa avattiin ja siitä tehtiin ystävien kanssa keitto. Sen kanssa leivottiin vielä perunarieskoja omista perunoista. Voin kuvitella, kuinka mahtava tunne on ollut nauttia syksyn sadon runsaudesta entisaikoina, kun se on näin voimaannuttavaa nytkin. Mummoni lapsuudenkodissa on vielä vietetty kekriä, mutta siitäpä perinne on hiipunut. Ohjelmassani onkin haastatella vanhoja sukulaisia ja kysyä, mitä kekrin viettoon siihen aikaan kuului. Toivottavasti saan aikaiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Ps. Jos tätä lukee joku, jolla on vaikeuksia pitää korkki kiinni, kannattaa uhrata ajatus myös lapsille ja lapsenlapsille. Heille vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeitä, ja on suuri menetys, jos ei voi kysyä eikä tutustua. Bussissa joskus viinalta haisevat tyypit tulevat ylpeänä kertomaan lapsenlapsistaan. Toivottavasti ovat sentään heidän seurassaan selvinpäin.