Puutyökurssilla

Nippu itsetehtyjä lastoja ja kirjahylly, olo on kuin Aku Ankalla tämänviikkoisen lehden kannessa. Olen ehkä kymmenen vuotta haaveillut pääsystä kansalaisopiston puutyökurssille, ja viime syksynä lapset viimein olivat tarpeeksi isoja, etteivät hoitojärjestelyt käyneet ylivoimaisiksi. Kuusi- ja ysiveen voi jo toisinaan jättää vähäksi aikaa kahdestaankin. Kouluajoilta oli jäänyt harmittamaan, etten kehdannut mennä poikaenemmistöiseen puukäsityöryhmään, ja nyt viimein pääsin tutustumaan paremmin puuntyöstökoneisiin.

Puutyöhallissa on hyvä valikoima isoja koneita, joilla liimapuulevyjen ja oksanpätkien käsittely käy alta aikayksikön. Sillä lailla on mukava tehdä hommia, vaikka perinnekäsitöitä arvostankin. Puuntyöstöön koneilla ei tarvitse fyysistä voimaa, ohjailee vain puunpalat oikeaan suuntaan ja pitää näppinsä pois terien läheltä. Ompelussakin meillä on kotona sellainen työnjako, että minä hoidan koneompelua vaativat hommat ja Tomppa käsinompelun.

Mittailen ja mallailen kaikki moneen kertaan, ennen kuin uskallan tehdä ”lopullisia ratkaisuja”, ja niinpä minulla k-e-s-t-ä-ä, ennen kuin valmista syntyy. Eipä toisaalta mennyt mikään kohta pieleen kirjahyllyä väsätessä. Joku toinen kurssilainen teki vähemmällä miettimisellä ja muotoili sitten uudelleen yhteensopimattomia osia. Opettajan mielestä olisin voinut olla kunnianhimoisempi ja tehdä aluksi liimapuunkin itse laudanpalasista, mutta kyllä valmiiden liimapuulevyjen sahailussa, hiomisessa ja muotoilussa oli ihan riittävästi tekemistä yhdeksi syksyksi. Hyllykön osien kiinnittämiseen toisiinsa käytin liimaa ja lamello-liitoksia, jotka sietävät hiukan mittavirhettäkin, mutta pitävät hyvin. Nyt kirjahyllykkö odottaa enää vahakäsittelyä.

Mäntypuista liimapuulevyä on myynnissä melkein missä tahansa vähänkään rautakauppaan viittaavassa paikassa, joten sitä on helppo hankkia. Ikävä kyllä paikallinen rautakauppa myi vain virolaista levyä, eikö Suomessa enää kyetä sitä itse tekemään? Ylijäämäpaloista tekaisin nipun leikkuulautoja tutuille joululahjoiksi.

Aku Ankka ja kirjahylly, 11/2018Syksyiseltä mökkireissulta olin ottanut mukaan pihavaahterasta sahatun oksan lastojen raaka-aineeksi. Yllärinä oksan sisältä löytyi tummempi alue, mistä tuli mukava kuviointi valmiisiin lastoihin. Yksi lastoista on tehty kurssipaikalta löytyneestä visakoivun palasta. Höyläsin ensin oksan yhden sivun tasaiseksi, sahasin vannesahalla siitä muutaman millin paksuisia ”lautoja”, piirsin summittaiset lastan ääriviivat niihin, sahasin taas vannesahalla silmämääräisesti. Muodon viimeistelyt ja hiomiset oli helppo tehdä nauhahiomakoneella. Vaahtera on kovaa puuta, mutta vähän kummallisen hajuista. Toivottavasti ruokiin ei tule ylimääräisiä makuvivahteita.

Mutta missä ovat puutyökurssien osallistujat? Meitä on alle kymmenen hengen porukka. Mielestäni käsityöt ovat mitä parhainta mindfullness-harjoitusta. Kun keskittyy sahaamaan ja hiomaan puunpalasta lastan muotoon, mielestä putoavat pois kaikki muut ajatukset, ainakin syytä on jos aikoo säilyttää sormensa vastaisten töiden varallekin.

Mainokset

Mitä jälkeen jää

Yksi parhaiten ajan hammasta kestävä tiedontallennusväline ovat savitaulut, vanhimpien säilyneiden arvellaan olevan noin seitsemän tuhannen vuoden ikäisiä. Tämä tiedonmurunen jäi vaivaamaan mieltäni, kun olin lukenut kirjasto-opintojen tenttiin. Ihmiskunnalla on nyt tallennettuna enemmän tietoa kuin koskaan aikaisemmin, mutta yksi auringon räväkämpi magneettimyrsky riittäisi pyyhkimään sähköiseen muotoon tallennetun pois. Nykyinen paperilaatukaan ei ole kovin kestävää, eläinten nahoista tehty pergamenttikin kesti kauemmin.

savitöitä

Lapset ovat löytäneet mumminsa kanssa mukavan yhteisen harrastuksen: torstaisin kansalaisopistolle savitöihin ja maanantaisin kuvataidetta harrastamaan. Ensin mietin, minne kaikki luovuuden tuotoksen saadaan sopimaan, saviesineet kun ovat kovin pysyviä. Sitten ehdotin, että he voisivat tehdä viestin meidän sukupolveltamme jollekin tulevalle sukupolvelle. Mutta mikä olisi tärkeä kerrottava asia meidän ajastamme? Ja miten se pitäisi kertoa, jotta aikojen päässä lukija sen ymmärtäisi? Eiväthän kirjoitusmerkitkään ole kovin pysyviä, ”arabialaiset” numeromerkkimmekin ovat olleet käytössä alle 500 vuotta. Tämä kotikuntanikin on sitä vanhempi. Ja vaikka merkit säilyisivät, kieli muuttuu ajan mukana.

No, vielä ei ole kovin syvällistä viestiä taideharrastustunneilta ilmestynyt. Olisi kuitenkin hauska taideprojekti käydä viemässä omia savitauluja johonkin luolaan odottamaan löytäjäänsä. Omilta mailtakin löytyisi muutama paikkaehdokas, ehkäpä se olisi hyvä lisä tulevan kesän ohjelmaan.

savitöitä

Mutta mikä se viesti olisi? Pitäisikö kertoa jokin tärkeä havainto tästä ajasta vai yleisohje ihmiselle, joka elää täällä sen jälkeen, kun Internet on sattunut tyhjentymään? Mikä edes olisi se tärkeä havainto?

Hoida lapsia kuunnellen, kärsivällisesti ja lempeästi
Pyri aina väkivallattomiin ratkaisuihin (vai onko tämä hyvän elintason ajan ylellisyyttä?)
Pese kädet ennen ruokailua
Tee muille niin kuin toivoisit heidän tekevän itsellesi
Vaali luontoa
Vuohenputken lehdet ovat hyvää kevätsalaattia
Järvikala kasvattaa järkeä, mutta kypsennä se hyvin
Nämä sienet ovat syötäviä
Matematiikan perusteet ovat tällaiset
Energia ei synny eikä häviä
Ajanlasku ja kalenteri toimivat näin

Jotenkin niinkö se menisi? Kivikauden harvat näkyvät jäänteet ovat usein kalenterijärjestelmään liittyviä rakennelmia, esim. kevätpäivän tasauksen valo osuu niihin tietyllä tavalla. Jos eläisi tuolla metsässä ilman kalenteria, sellaiset olisivat varmasti tarpeen. Mitä sinä kirjoittaisit savitauluun?

Ituhippi järjestää hautajaisia

Hautauslupa, virkatodistuksen tilaaminen, kuolinsyyntutkimuksen tilauslomake… Kummitätini hautajaisten järjestäminen on pakollinen perehdytys kuolemaan liittyviin paperitöihin. Yhteydenottojen välissä pohdiskelen yhden ihmisen elämän merkitystä, kokoan valokuvia ja muita muistoesineitä.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia1Tätini mietti kuolemaan liittyviä asioita paljon, ja oli kertonut toiveensa tuhkauksesta ja muista hautaamiseen liittyvistä järjestelyistä. Niiden pohjalta on ollut hyvä edetä. Sukuhautapaikka on valmiina ja perheen lakimies oli ajan tasalla perintöasioista.

Joidenkin isojen päätösten eteen jouduin silti heti. Kuolinsyyntutkimuksen takia vainaja piti kuljettaa 160 km:n päähän ruumiinavaukseen. Sieltä hänet olisi pitänyt kuljettaa poiskin ja taas yli sadan kilometrin päähän tuhkattavaksi. Vedin mutkia suoriksi ja pyysin, että tuhkaus suoritettaisiin ruumiinavauspaikkakunnalla. Kaikki seurakunnathan eivät tällaista menettelyä hyväksy, vaan ilmoittavat siunaavansa vainajia, ei tuhkia. Juvan seurakunnassa onneksi ymmärrettiin käytännöllisyyden päälle tässä asiassa.

Olin ihmetellyt, miksi täti oli eläessään niin huolissaan säästöjensä riittävyydestä hautajaiskuluihin. Kun kävin ensimmäisen kerran hautaustoimistossa valitsemassa arkkua ja hoitamassa muita järjestelyjä, en enää ihmetellyt.

– Mikä näistä arkkumalleista on edullisin? Pitäisi vain siirtää vainaja sairaalasta viereiseen krematorioon.

– Niin, tässä on tämä niin sanottu kuntamalli, hinta vähän yli 600 e. (osoittaa yhtä maallikolle ihan samalta näyttävistä arkuista) Jos haluatte siihen myös kantokahvat, hinta on reilut 700.

Muut arkkumallit ovatkin sitten 1000 euron paremmalla puolella. Monet sukulaiset eivät ilkeä haudata rakkaintaan ”kuntamallissa”, ja niin päästään tukemaan kotimaista yritystoimintaa. Netistä kyllä löytyisi ekoarkku.fi, jonka listoilla on jopa kierrätyskartonkinen arkku krematoriokäyttöön. Löysin sen vasta seuraavana päivänä, kun olin jo ehtinyt sopia paikkakuntani hautaustoimiston kanssa kunta-arkusta.

Olin ihmetellyt sitäkin, kuinka pienellä paikkakunnalla voi olla kaksi hyvin toimeentulevan näköistä kukkakauppaa. Hautajaisiin liittyvä liikevaihto taitaa selittää asian. Siunaustilaisuudessa omaisten on tapana laskea arkulle vuoronperään kukkalaite, joiden hinnat ovat 60 eurosta ylöspäin.

Jos hautajaistilaisuuden järjestäjä on oma-aloitteinen, hän voi ehdottaa sukulaisille kukkarahojen antamista valittuun hyväntekeväisyyskohteeseen. Massiivisen kukkalaitteen sijaan jokainen voi tuoda arkulle vaikkapa yhden ruusun. Meillä se olisi sopinut hyvin, kun kirkossa siunataankin vain pieni uurna, joka hukkuisi suurten kukkavihkojen keskelle. Jätin kuitenkin säätämättä sukulaisten kanssa. Perheemme kukka-asetelman askartelen omin voimin luonnonmateriaaleista ja S-marketin kukkanurkkauksen tarjonnasta.

ituhippi_jarjestaa_hautajaisia2Kesällä ostin kotimaista designia olevan puisen teelaatikon reilulla neljällä kympillä, ja mietin, hassaanko nyt rahojani holtittomasti. En hassannut. Jos laatikko on hiukan isompi ja sen nimenä on tuhkauurna, hinnat lähtevät kahdestasadasta eurosta. Vinkkinä taidekäsityöläiselle, kannattaa laajentaa tuotevalikoimaa! Terapeuttiseksi puuhasteluksi uurnan rakentaminen itse sopisi hyvin, ainakin jos on käsistään kätevä. Joko jossain on kansalaisopiston kurssi tästä aiheesta?

Odotin törmääväni listaan EU-standardeja, kun selvitin, mitä vaatimuksia uurnan pitää täyttää. Mutta ei, tänne ei ole byrokratian pitkä käsi vielä muistanut ulottaa otettaan. Krematoriosäätiö opastaa näin: ”Uurnalle asetetaan tietyt vaatimukset. Aikuisen vainajan uurna tulisi olla kooltaan neljä litraa. Mikäli uurna haudataan maahan on sen oltava jotain maatuvaa ainetta: puuta, polttamatonta savea tai helposti ruostuvaa ohutta peltiä.”

Tänään on tätiti synnyinpaikkakunnan lehdessä kuolinilmoitus, joka samalla on kutsu niillekin tätini ystäville, joille emme ehkä ole muistaneet ilmoittaa. Muistotilaisuuteen kokoan tätiini liittyvää materiaalia, jotta voitaisiin harvoin tavattavien sukulaisten kesken keskittyä muistelemiseen ja välttää vaivautunut keskustelu viime aikojen säästä.

Tiskirättejä jouluaskarteluna

leimasimiaJouluaskartelut veivät taas mennessään. Sellaisia joululahjoja on mukavinta antaa, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Askartelukaupasta voi ostaa painovalmiita tiskirättejä leimattaviksi. Olen käyttänyt Versacraftin väriä, joka silittämisen jälkeen kestää vaikka kuudenkympin pesun. Väri on säilynyt hyvin toimintakunnossa, ostin se jo toissavuonna… Selluloosarätit voi kompostoida, kun ne eivät enää pesussakaan siistiydy. Lasten kanssa leimasimme myös erän kierrätysrättejä, jotka oli leikattu loppuun asti palvelleista puuvillatrikoisista lastenvaatteista.

Leimatessa kertyy väkisinkin hukkakappaleita. Kuvan nalleleimasin tekisi kivaa kuviota, mutta yksikään ei onnistu, kun leimasimen reunoista jää myös jälki. Litteästä leimasimesta ei saa myöskään kunnon otetta. Jos haluaa enemmän onnistuneita painotuotteita, kannattaa valita laadukkaita leimasimia: siitä lähdetään liikkeelle, että leimasimesta saa kunnon otteen. Joustava kuminen tai silikoninen leimasinkuvio tekee tasaisempaa jälkeä kuin puinen. Puisen leimasimen puutteita voi hiukan paikata leimaamalla pehmeän kankaan päällä.
tiskiratteja_jouluaskarteluna1
Kenkäveron kaupasta Mikkelistä tarttuivat jo kesällä mukaan nämä piparihahmoleimasimet. Muuten askartelukauppa Sinelli on ollut hovihankkijani leimasinasioissa, ja rättejä taas voi ostaa ainakin Hobbypointista.  Kunnon nippu kannattaakin ostaa saman tien, jotta voi kokeilla erilaisia ideoita. Ainoa huono puoli tässä harrastuksessa on, että joudun itse katsomaan hävikkikappaleita omassa keittiössäni, kun sukulaiset ja kaverit saavat ne onnistuneet versiot. 🙂

Eskarilaisen elämää: Vaalit eskarissa

Teimme vaalimainoksia eskarin omia vaaleja varten, minun puolueeni oli vihreät, koska äiti kuuluu ekovihreisiin. Vihreät vastustaa kaikkea saastuttavaa. Muita puolueita olivat esimerkiksi A:n Pyöräpuolue ja K:n Piparkakkupuolue. N:n Ilkimyspuolue lupasi kaikille paljon pissaa.

Taito

 

Joulumyyjäiset – miten kävi?

lehtikaalisipsejäPitäisi näemmä lukea ruokablogeja ja trendikkäitä lehtiä ennen kuin suunnittelee joulumyyjäisten tarjontaa. Minä näprään omenarenkaita somiin lasipurkkeihin ja kiiltokuvilla koristeltuihin paperipusseihin. Ja arvatkaa mitä ihmiset niistä myyjäisistä ostavat? Aivan oikein – lehtikaalisipsejä! Myynnissä on kakkuja, karjalanpiirakoita, pipoja, kaulaliinoja, joulukortteja, jouluisia tiskirättejä. Ja ihmiset tulevat ja ostavat lehtikaalisipsejä – LEHTIKAALISIPSEJÄ, kyllä vain. Tätä minä muotivillityksiä seuraamaton en osannut ennakoida. No, kiva juttu, että terveelliset pöperöt kelpaavat – mekin söimme jo yhden pussillisen. Ja menihän niitä omppupusseja, tiskirättejä ja lahjapussejakin sentään.

joulumyyjäisten tarjontaa

Minun pöydälläni oli myynnissa omppurenkaita raitapusseihin ja lasipurkkeihin pakattuna. Niiden seurana oli myös jouluisia tiskirättejä ja lahjapusseja.

Aikaisemminkin mukana olleet myyjät sanoivat, että myyjäistuotteiden menekki on muuttunut. Ennen kävivät kaupaksi pipot ja lapaset. Nyt halutaan mieluiten syötäviä asioita, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Harmitti monen taitavan käsityöharrastajan puolesta. Onhan se toisaalta kaivattu muutos, että ollaan tiukkoina sisälle pääsyä yrittävää tavaravuorta vastaan.

Vieressäni myyntipöytää piti käsityöharrastaja, jonka kauniisti muotoiltuja kangaslintuja oli viety Japaniinkin hyvänlainen erä. Kotikaupunginosani asukkaat eivät ihme kyllä linnuille lämmenneet. Minulle tuli sentään kaksi kappaletta vaihtokauppoina. Niissä on hauska kierrätysidea: kirjaillut pöytäliinat ovat muuttuneet yksilöllisiksi lintuhahmoiksi.

Tein muitakin hyviä vaihtokauppoja toisten myyjien kanssa: Taiton entiseltä hoitajalta sain villasukat Taitolle ja ihanan kukkaheijastimen Valokille omenapurkkejani vastaan.

Vieläköhän sitä saisi kerättyä kamppeensa ja mentyä toisiinkin myyjäisiin. Missä ovat Helsingin mukavimmat joulumyyjäiset? Siis sellaiset, joiden myyntipöytään pikkutoimijallakin on varaa.

Joulumyyjäisiin

omenarenkaita lasipurkissaTänä vuonna saimme ennätysmäisen omenasadon. Koko syyskuun ajan mökillä rei’itimme omenaporalla, pilkoimme, ripustimme renkaita naruihin ja lämmitimme saunakuivaamoamme. Tomppa teki isoimman työn, kun singahtelin välillä kokouksiin Helsinkiin. Lopulta kuivattuja omenarenkaita oli niin paljon, että loput sata kiloa omenia veimme mehuasemalle.

Kun katsoin kotona kaappeja täynnä omenarenkaita, tulin siihen tulokseen, että tänä vuonna joulumyyjäiset kutsuvat. Tilasin netistä ja tukusta erän lasipurkkeja ja paperipusseja, valikoin askartelukaupasta kiiltokuvia ja koristenarua. Tilasin jopa liitutaulun, johon hintoja on näppärä kirjoittaa. Laskua on jo kertynyt niin paljon, ettei omenarenkailla taideta saada tuottoa kokoon, mutta piirtäväthän lapsetkin mielellään siihen liitutauluun…

joululahjapussejaPusseista osan askartelin lahjapusseiksi, joita myydään sellaisenaan. Pieni joululahja rakkaalle ihmiselle on helppo tuunata, kun laittaa vain pussiin jotain vastaanottajalle sopivaa. Aika monelle sopivaa on esimerkiksi suklaa…

Uurastaessani laskeskelin tuntipalkkaa ja hintaa, joka tuotteista pitäisi saada, jotta pääsisin totutulle 19 euron tuntipalkalleni. Enpä taida ihan päästä, mutta pääsenpä kerrankin askartelemaan niin paljon kuin mieli tekee.

Tompalle perustelin kuluja sillä, että jos yrittäjyys kiinnostaa, pitäähän siitä hankkia kokemusta. Ja kokemuksesta voi joutua vähän maksamaankin. Ylihuomenna nähdään, onko kukaan kiinnostunut. Tervetuloa Ylistalolle nauttimaan myyjäistunnelmasta!

Kierrätyspaperia tehosekoittimella

kierratyspaperia2Askarteluun taipuvaiselle ihmiselle ei sovi elämäntyyli, jossa tavaramäärä kutistetaan minimiin. Mökillä on onneksi säilytystilaa kaikenlaiselle, mitä voi myöhemmin tarvita. Vai tarvitseeko joku oikeasti johonkin pellinpalasta, lastauslavan puolikasta, yksittäistä vanerihyllyä, vanhaa valoverhoa ja lakanaa sekä kulunutta taulunkehystä? Kyllä vain! Kun luetteloon lisätään vielä punaiset kartonkikortit, vanhat villalanganpätkät ja kirjaston poistokirja, koossa ovat tarvikkeet oman kierrätyspaperierän valmistamiseen.

Taulunkehyksestä ja valoverhosta sai askarreltua viiran, jonka päällä paperiarkin valmistus alkaa. Kehyksen piti olla niin pieni, että se mahtuu kokonaan saatavilla olevaan vesiastiaan (lasten vannaan). Lisäksi piti tehdä puukehikko, joka rajaa arkkiin tarvittava paperimassaerän viiran päälle. Paperinvalmistuksen vaiheet esitellään jo niin monessa blogissa ja oppimateriaalissa, etten kertaa enää yksityiskohtia tähän.

kierratyspaperia1Hellepäivä sopi hyvin paperinvalmistukseen, ja pihanurmella mahtui läträämään veden kanssa. Ensin revimme paperimateriaalin ison postimerkin kokoisiksi palasiksi, liotimme pesuvadissa tunnin pari ja sitten pääsi tehosekoitin töihin. Paperimassahan olisi ihanteellista valmistaa niin, etteivät kuidut pilkkoonnu liikaa. Paras väline sekoittamiseen voisi olla porakoneeseen kiinnitettävä vispilä. Meillä piti kuitenkin tyytyä tehosekoittimen varovaiseen käyttöön.

Sitten vain viiran ja kehikon avulla nosteltiin massaa lastauslavan palasen ja pellinpalasen päälle kuivumaan arkeiksi, jokaiseen väliin vanhan lakanan palanen. Askarteluintoilijoiden luovuus pääsi valloilleen: paperin sekaan voi lisätä melkein mitä vain: villalangan paloja, kuivattuja kasveja, paperikuvia…

Kun oli tuntikausia uurastettu, papereita lakanaerottimineen kertyi aika pino. Lopuksi asetin päällimmäiseksi vanerilevyn ja asetuin seisomaan sen päälle, jotta vesi saatiin puristettua vähiin. Lakananpalat papereineen ripustettiin vintille pyykkitelineeseen kuivumaan: kyllä, ne voi ripustaa ihan pystysuoraan, ja kiinni pysyvät. Pyykkipoikia piti olla varattuna aika pino.

itsetehtyä kierrätyspaperiaKovin tuli vaaleanpunaista tällä kertaa: punainen kartonki yhdistettynä kirjan tekstisivuihin teki sitten tällaisen efektin. Kasveista ja langoista jäi kivoja kohokuvioita. Pariin paperiin jätin muiston kirjailija Gynther Grassista ja kirjastosta. Vieläköhän papereita uskaltaisi silittää silitysraudalla, ennen kuin alkaa niiden taival tämän vuoden joulukorteiksi? Lapset kyselevät jo seuraavaa paperinvalmistuskertaa.

Kolmevuotiaan lahjapaketti

Hyvää syntymäpäivää! Kaurahiutalepaketista saa tyylikkään lahjapakkauksen näin helposti: avataan vain liimaukset varovasti, koristellaan ja liimataan paketti uudestaan kokoon nurinpäin. Koristelun teki kuusivuotias isoveli.

Mitähän paketista löytyi? Ainakin eläinkuvioisia suklaita ja isoveljeltä perittyjä design-bodeja, jotka oli ompelijan luona tuunattu suorahelmaisiksi paidoiksi.

lahjapaketti kaurahiutalepakkauksesta

Äitienpäivää viettämässä

Voi kultamussukkaiset! Lapset ovat taas rehkineet salaisten askartelujen kimpussa, esikoinen tarhassa ja kuopus kerhossa. Siinä ne kortit ja kukkaset nyt komeilevat senkin päällä.

äitienpäiväkortteja Tuntui tosi hyvältä yhtenä päivänä, kun Taito sanoi, että rakastaa minua niin kovasti eikä haluaisi olla kenenkään muun lapsi. Muistan nimittäin itse lapsena miettineeni, miksi juuri minulle on sattunut perhe, jossa kaikki vain riitelevät keskenään. Suorastaan ”keräilin” tavallisia perheitä kaveripiirissäni: oli ihanaa olla kylässä kavereiden luona, jossa ihmiset keskustelivat keskenään ihan tavallisesti ja tekivät asioita yhdessä.

Perheenjäsenten keskinäinen ja lapsille puhumisen tapa on tärkeä siksikin, että samalla saadaan malli, kuinka toisten ihmisten kanssa toimitaan. Olen oppinut kohteliasta viestintää kunnolla vasta aikuisiällä: toisia ihmisiä on syytä kohdella arvostavasti, niin lapsia kuin aikuisiakin. Nuorempana ihmettelin, miksi ihmiset lähipiirissäni aina loukkaantuivat niin helposti jostain sanomisestani. Itse en olisi loukkaantunut samanlaisista töksäytyksistä, kun olin tottunut siihen, että ihmisille nyt töksäytellään kaikenlaista.

Muistan myös, miten kivaa oli alle kouluikäisenä askarrella äidin kanssa. Taito taas oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiinsa, että on kivaa, kun äiti pelaa niin paljon. Olemme saaneet puheterapiaan liittyviä harjoituksia, jotka on tehty lautapelimuotoon, ja niiden avulla on opeteltu ensin k:ta ja sitten r:ää. Huvikseenkin on toki pelattu paljon, ja etenkin askartelu saksilla leikellen on Taiton oma juttu. Valokki pitää etenkin lukemisesta ja pallottelusta, muovailusta ja vesiväreillä maalaamisesta.

« Older entries