Pääsiäislampaita

Meidän piti lähteä pääsiäisenä lähilomalle Pietariin tai Tallinnaan. Jospa jo lapsetkin olisivat niin isoja, että ihan ulkomaille… No, tulimme onneksi järkiimme, ja päätimme lepuuttaa kotona. Pitkänäperjantaina kävimme mökillä ja läheisellä lammastilalla. Vau, siinä ne vain makoilevat, välillä jostain kuuluu mää-ä, joko matalalla tai pienellä äänellä.

Jäimme Tompan kanssa ihailemaan lampaita pitkäksi aikaa. Lasten mielenkiinto ei lampaissa kauaa viipynyt, sillä pihasta löytyi vanhemman lapsen partiokaveri. Hän ilahtui, kun yllättävää leikkiseuraa osui paikalle.

Kotiin päästyämme pähkäilimme lampaanlihan kanssa. Parinkymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen liharuokien valmistus ei oikein ole hanskassa. Päädyimme karjalanpaisti-tyyppiseen ratkaisuun. Ekalla syöntikerralla kasvikset olivat vielä vähän kovia, eikä lihassakaan ollut makua. Sitten älysimme, että tunti lisää uunissa, ja johan rakenne alkoi olla kohdallaan.

Tätinikin pyysi tuomaan yhden viulun, vaikka Uuden-Seelannin lammasta saa valmiiksi kypsennettynä automarketista puoleen hintaan. On mukava tietää, että otukset ovat syöneet oman paikkakunnan heinää ja hoitaja on ehtnyt vilkuilla niiden vointia enemmän kuin valtavassa laumassa maapallon toisella puolella. Luettuani Ylen jutun elintarvikeväärennöksistä olin entistäkin tyytyväisempi.

Ps. Ai missä blogikirjoitukset ovat viipyneet? Taitoin vapaaehtoistyönä koululehteä, editoin ja valikoin kirjoituksia. Töiden jälkeen ei sitten aikaa muuhun jäänytkään. Lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Ehkä julkaisen sen täälläkin, kunhan se on muutenkin julkinen. Kevätpörriäis-lehden inspiroimaa tuotantoa on luvassa.

Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!

Nokkosen siementen lumoissa

Minulla on kiusaus ”terveellistää” ruokaa kuin ruokaa. Piirakkapohjiin piilottelen kuivattuja villikasveja ja siemeniä mukaan, pirtelöihin vasta voikin kätkeä yhtä ja toista. Mysliin ja kotitekoisiin myslipatukoihin on myös hyvä lisätä erilaisia siemeniä. Lapset juovat yleensä terveyspirtelöt mielellään, mutta tämänaamuinen selleri-puolukka -yhdistelmä oli heillekin liikaa.

nokkosen_siementen_lumoissa1Vuosi sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa kerätä ja käyttää nokkosen siemeniä. Nokkosen kukkahan on vaatimattoman vihreä, ja siemenetkin ilmestyvät kasvin latvaan kaikessa hiljaisuudessa. Vähitellen ne muuttuvat vihreistä ruskeiksi. Mielipiteet oikeasta poiminta-ajasta vaihtelevat, mutta Tompan kanssa olemme olleet suurpiirteisiä ja keränneet siemeniä eri kasvuvaiheissa. Ne ovat joka tapauksessa miedon makuisia, mutta sitäkin vahvempaa evästä. Nokkosen lehdet maistuvat paljon voimakkaammilta.

Tämän kesän lopulla mieheni tempautui keruuinnon valtaan niin, että siemeniä kertyi litroittain. Niitä riivittiin pihalla kasvavista nokkosista sopivaan astiaan, kannettiin saunaan uunipeltien päälle kuivumaan ja siivilöitiin lopuksi metallisen siivilän läpi purkkiin. Loppujen lopuksi seisoinkin kaupittelemassa satoa syksyn sadonkorjuumyyjäisissä.

Nokkosen siemeniä ja flunssateetä

Villiyrttituotteita myyjäisissä.

Muutkin näyttävät löytäneet nokkosen siemenet, sillä kauppa kävi hyvin. Maltti pitää muistaa siementen käytössä, sillä yrttikeskusteluissa monet kertovat niiden olevan vaikutuksiltaan voimakkaita. Esim. huimausta on voinut seurata liian isoista annoksista. Villikasvien käytössä noin yleensäkin suositellaan aloittamaan pienillä määrillä ja pitämään taukoa ainakin parin viikon välein.

Makkaranpaistoa kalastuskilpailussa

Rauhaisan mökkilampeni rantapusikot kuhisevat kerran vuodessa onkijoita, kun paikallinen metsästysseura järjestää kalastuskilpailut. Me olemme tottuneet kalastamaan katiskoilla, mutta kisan myötä lapset ovat pyytäneet päästä onkimaan. Isotädin lahjoittama onki käteen ja kokeilemaan. Hyvinhän kala nappaa onkeen: peltojen valumavedet ovat rehevöittäneet lampea vuosien mittaan niin, ettei särkikalasta ainakaan ole pulaa. Jokaisen kiinni saadun fisun mukana lammesta poistuu rehevöittävää fosforia.

Kas niin, yhdessä on rymytty pitkin pusikoita saalistamassa, ja koittaa yhteinen illanvietto naapurin rantasaunalla – makkaraa paistaen. Kun kalat on saatu punnittua, ne jäävät lojumaan hylättyinä muovipusseihin. Mitä ihmettä? Ei minulle tulisi mieleenkään heittää kalansaalista hukkaan. Nähtävästi kaikki muut tekevät niin. Joku sentään otti muutaman särjen mukaan kissaa varten. Eikä kenellekään tule mieleen lopettaa kaloja, vaan ne saavat tukehtua hitaasti hengiltä.

Ilmainen vinkki kalansyöntikampanjoiden suunnittelijoille: Lähettäkää kalakisoihin mukaan joku osaava kalankäsittelijä grillin tai muurikkapannun kanssa. Makkaraa ei jaeta ennen kuin jokainen osallistuja on itse lopettanut kalansa, perannut ne, paistanut ja maistanut.
paistettuja särkiä
Kisoissa saalistetut särkikilot päätyivät tänäkin vuonna meidän keittiöömme. Kalaa olikin tehnyt mieli jo pitkään. Seuraavana aamuna en malttanut odottaa lounasaikaan asti, vaan paistoin ensimmäiset särjet jo aamiaiseksi (suomustettuna, sisälmykset poistettuna ja leivitettynä). Aah, oppisivatpa muutkin ymmärtämään herkkujen päälle. Onhan ruotojen kanssa vähän näpräämistä, mutta kyllä särkien syönti on silti helpompaa kuin vaikka rapujen kanssa väkertäminen. Ihan kaikkea ei jaksettu perata, vaan kanat saivat osansa kalaherkuista.

Jos muuten suomustaminen ei innosta, voi kokeilla vaihtoehtoisiakin kalankäsittelytapoja. Vanha tapa laittaa kalaruokaa pienistäkin kaloista on poistaa sisälmykset ja keittää sitten suolavedessä suomuineen kaikkineen. Kun kalat hetken päästä ovat kypsiä, nahka on helppo kuoria pois ja irrotella sitten kalanpalaset vaikka keittoon, kastikkeeseen tai sellaisenaan syötäväksi.

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Katuruokaa villikasveista

IMG_8824Nokkossalsaa ruislastujen tai jyvänäkkärin kanssa, villivihannespirtelöitä, toivottavasti nokkos-perunarieskojakin… Olemme Tompan kanssa valmistelleet villivihanneskojua Mikkelipuiston kevät -tapahtumaan.

Mielikuvitusta on tarvittu jonkin verran: kuinka pidetään tuotteet kylmänä kuljettamatta valtavia kylmälaitteita, millainen on sopiva annoskoko, mistä lainataan teltta, mitä tehdään kun se teltta ei mahdu autoon, saanko neuvonta-apua suurkeittiön koneiden käyttöön…
Aika pitkälle on kuitenkin jo päästy, tällaisia herkkuja teimme viikonloppuna. Tervetuloa maistamaan ensi perjantaina ja lauantaina!nokkossalsa

Oikeissa töissä

Onneksi on henkilöstövuokrausyrityksiä! Pääsin oikeisiin töihin pitkästä aikaa. Elintarvikeyrityksen tuotannossa työskentely ei ole ihan koulutukseni mukaista hommaa, mutta on ollut tosi mielenkiintoista. Mietin aina erilaisia tuotteita käyttäessäni, kuinka ne oikein tehdään. Nyt sain olla tekemässä ja näkemässä ihan itse. Jopas jotakin, pinaattiletut ihan oikeasti paistetaan isoilla pannuilla ja pakataan käsin rasioihin.

Enpä olisi tuotekehitystaustainen insinööri, elleivät aivoni alkaisi työskennellä erilaisten parannusehdotusten parissa, kun jonkinlaisen tuotantoprosessin näen. Pieni lean-konsultti vaatii päästä esiin. Miksi tämä asia on ratkaistu näin? Eikö olisi sujuvampaa hoitaa asiat noin? Olisiko tuossa paikka energian ja kustannusten säästölle? Olenko teknofriikki, kun alan heti miettiä teknistä ratkaisua avuksi työläimpiin käsityövaiheisiin? Voisiko uudet työntekijät perehdyttää paremmin? Miksi luomutuotteisiin profiloituva firma näyttää laiminlyövän jätteiden lajittelun kokonaan?

Käytävältä löytyi aloitelaatikko, sinne vein nipun kehitysehdotuksia. Nyt odottelen uteliaana, kuinka yritys suhtautuu aloitteisiin.

Työt jouluruokien tuotannossa olivat ensimmäinen kertani käytännön hommissa. Ennestään olen tehnyt vain asiantuntijatöitä. Sen kyllä huomasi. Välillä tuntui kömpelöltä, kun kaikki työtavat ja -välineet olivat outoja. Toisaalta minut saattoi huoletta lähettää  punnitsemaan aineksia isoja ruokaeriä varten. Olin innoissani, kun pääsin ottamaan uutta tuotantokonetta käyttöön ja säätämään sen asetuksia. Hämmentävää ja helpottavaa, että kellon lyödessä neljä voi tosiaan lyödä hanskat tiskiin ja jättää työn jatkamisen myöhempää vuoroa tekeville.

Joskus kohtasin ongelmia siksi, että olen tottunut tietämään, *miksi* asiat tehdään. Joku vakityöntekijöistä puhui kyselijälle kuin vähä-älyiselle:

Vakityöntekijä: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.”
Minä: ”Ei siis toimitakaan tämän ohjeen mukaan?” (näytän saamaani ohjetta, jossa lukee 400 g)
V: ”Punnitse kilo ruokaöljyä.” (ärtyneesti)
M: (lähden hämmentyneenä punnitsemaan)

Muuten ilmapiiri oli hyvä, ja työkaverit auttoivat. Tuotantohommat sopivat hyvin satunnaiseksi lisätienestiksi, ja henkilöstövuokrausyritys tekee lyhyet työkeikat mahdollisiksi. Vakityöhön tehdashallissa voisi olla vaativampaa sopeutua: ei näe päivänvaloa arkipäivinä ollenkaan. Nautinkin sitten kaksinverroin, kun viikonloppuna kävimme Lucian-päivän konsertissa ja syömässä Vehmaan teehuoneella: kaunis ympäristö, ensilumen ripaus eikä ohjelmoitua aikataulua.

Sadonkorjuuruokaa

sadokorjuuruokaa1Elokuu on maalla ihanaa aikaa. Kasvimaanpitäjän vaivannäkö palkitaan, kun kasvit viimein tuottavat satoa. Kaikki eivät ikinä kasva hyvin, mutta kaikki ei myöskään ole vielä epäonnistunut kerralla. Elokuun ruokalistamme on sen mukainen: sadonkorjuupöperöä kulloinkin käteen sattuvista oman kasvimaan aineksista. Sadonkorjuupöperömme ovat usein kasvispatoja, wokkeja tai keittoja.

Tänä vuonna olen tehnyt muutaman kerran sadonkorjuuajan pikaruokaa äidin hamstraamista thaimaalaisista Mama-nuudeleista. Keitto valmistuu suunnilleen näin:

punaisia linssejä ja nuudeleitaSadonkorjuukeitto Mama-nuudeleista

3 pakettia riisivermiselliä tai muita nuudeleita
sopiva annos punaisia linssejä
porkkanaa
keltajuurikkaita tai muita punajuurilajikkeita
salaattifenkolia
paprikaa
pinaatinlehtiä silputtuna tai vastaavia villiyrttejä
kesäkurpitsaa
(kasvisvaihtoehdot ovat lähes rajattomat, yhtä hyvin voi käyttää vaikkapa parsa- tai kukkakaalia, pienen lantun, mangoldia…)

Keiton valmistus alkaa kovimmista aineksista, jotka tarvitsevat pisimmän kypsymisajan. Aloitan pilkkomalla juurekset, ja keittämällä juureksenpaloja punaisten linssien ja nuudelipaketin mausteiden kanssa reiluhkossa vesimäärässä. Mausteista jätän chilin pois, koska en siitä pidä, muut lisätköön sitä annoksiinsa maun mukaan. Noin 10 minuutin keittämisen jälkeen lisään pehmeät kasvikset, tässä tapauksessa paprikan, pinaatinlehdet, kesäkurpitsan ja salaattifenkolin. Sitten vain tarkistetaan vesimäärä sopivaksi, ja jatketaan keittämistä, kunnes viimeksi lisätyt kasviksetkin ovat kypsiä. Sitten vain nautitaan oman kasvimaan antimista aasialaisella säväyksellä!

Punaiset linssit ovat siitä mukavia, että niitä ei tarvitse keittää erikseen kuten useimpia muita papuja ja linssejä. Lisään ne itse aina ruokiin suoraan.

Kokeilin viimeksi linssien sijasta kotimaista proteiinivaihtoehtoa, Verso-härkäpapurouhetta. Se on maultaan mietoa, mutta ruuan valtaava harmaa väri ei oikein vedä puoleensa. Pitääpä seuraavaksi kokeilla rouhetta sellaisiin pöperöihin, joissa väriasia ei haittaa.

Villivihanneskokeiluja

kuusenkerkkäpirtelöä syömässäAika monet villivihannekset sopivat syötäviksi niin, että surauttaa ne tehosekoittimessa pirtelön sekaan. Rantamintusta tulee hyvä pirtelö, ja olen nähnyt ihmisten käyttävän vuohenputkeakin samaan tapaan. Tänään pirtelöön katosi reilu erä kuusenkerkkiä, kaksi banaania, aamuisen kaurapuuron jämät ja vajaa puoli litraa jäätelöä. Hyvin maittoi kuusenkerkkäpirtelö niin aikuisille kuin lapsillekin, tosin puuro teki rakenteesta turhankin kiinteää.

Mökin omenapuiden alla maata peittää yhtenäinen maahumalakasvusto. Päätin tänä vuonna kokeilla maahumalaa samaan tapaan, onhan se hyväntuoksuinen ja vahvannäköinen kasvi. Suomen terveyskasvit -kirja suosittaa sitä keuhkoputkentulehdukseen, ja jostain luin sitä käytetyn myös hengenahdistuksen hoitoon. Maahumalapirtelön maussa ei ollut vikaa, mutta hyvää suutuntumaa siitä ei tule. Lehdenpalat tuntuivat takertuvan kurkkuun.

villivihanneskokeiluja2Nenän, kurkun ja nielun vaivoihin aion vastedes kokeilla maahumalaa perinteisenä teenä, silloin ei lehtiä tarvitse syödä. Kasvista käytetään kukkivia versonlatvoja, eli se on parhaimmillaan juuri nyt.

Muuten villivihanneskevään ruuat ovat meillä olleet niitä totuttuja: nuoria vuohenputken lehtiä salaattiin ja ryöpättyjä nokkosia lettuihin.

Yllätyin muuten, kun selvitin nokkosen ravintoarvoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli -tietokanta  tiesi kertoa, että siinä on kalsiumiakin 594 mg/100 g – yli nelinkertaisesti maitoon verrattuna! Vihreissä kasviksissa on muutenkin kivasti kalsiumia, keskimäärin (72 mg/100 g). Villivihannesten puputtaja ainakin saa vahvat luut. Myös C-vitamiinia on monissa villikasveissa paljon, nokkonen ylittää appelsiinin pitoisuudet yli kuusinkertaisesti massayksikköä kohti!

« Older entries