Muistoja vuodelta 2017

Huh, minusta tuli tämän vuoden aikana laiska blogikirjoittaja. Älypuhelimella luen lehden, seuraan harvakseltaan Twitteriä ja hoidan päivittäistä tiedonhakua. Sen jälkeen tietokoneen käynnistäminen ei vedä puoleensa. Kirjoitusaiheita kyllä nousee mieleeni yhtä tasaisesti kuin ennenkin ja valokuvaan arkielämää. Mutta se tietokoneen avaaminen, sen sijaan olen uppoutunut kirjan äärelle. Olen nauttinut töistä Juvan kirjastossa ja aloittanut kirjastoalan opinnot, verkkotehtäviinkin menee siivu vapaahetkistä.

Kokosin tähän pienen osan muistoista vuodelta 2017. Asumme edelleen maalla: talvet kirkonkylällä, kesät mökillä. Helsingissä käymme joskus lomailemassa, ja mieheni Tomppa viettää arjen siellä töissä.

Frozen-luistelunäytös
Olemme kannustaneet kummeja viemään lapsia mukanaan retkille ja kulttuuririentoihin, sen sijaan että kotiimme kerääntyy uusi kerros leluja. Ehkei tämä Frozen-luistelunäytös sen ympäristöystävällisempi valinta ollut, mutta lapset olivat ihastuksissaan ja lelukori ei täyttynyt enempää. Kiitos kaikille kummeille ajastanne, lapset arvostavat sitä! Tehtiin myös retkiä metsiin ja tutuille rannoille, ihanaa kun niin moni vieraili mökillämme tänäkin vuonna.


Autoin äitiäni taidenäyttelyn kokoamisessa.


Taiton ysivee-synttärit järjestettiin läheisellä leirintäalueella yhdessä luokkakaverin kanssa. Siten saatiin koko luokka kutsuttua, eikä tarvinnut miettiä, ketä joutuu pudottamaan pois listalta. Lapset viihtyivät hyvin ulkona rymyämässä.

Kuusenkerkkiä
Kuusenkerkkien keruuseen ehdimme, ja teimme sekä kuusenkerkkäsiirappia että käytimme yhdestä liemierästä siiderin kaltaista juomaa.

pieni luonnontutkija
Mökillä vietimme paljon aikaa tänäkin vuonna, sehän on elämän tarkoitus. Tässä pieni luonnontutkija on työssään.

punainen lumme Kissakoskella
Valokin synttärien kunniaksi veimme lähisukua käymään Kissakoskella, jossa on sekä koski, luontopolku että erinomainen ravintola. Tässä on kuva kuuluisista punaisista lumpeista, jotka on muinoin istutettu Kissakosken lähivesiin. Ehkä viimeisiä kuvia, sillä kuulin myöhemmin huhun, että joku olisi käynyt ryöväämässä lumpeen juuria myöten. Nouseekohan se vielä?

sateenkaari
Mökillä näkyy usein sateenkaaria, etenkin tällaisena sateisena kesänä. Lapset halusivat kuvata tätä ilmestystä, jossa oli myös sivusateenkaaria.

mustikassa
Lapset olivat ahkerina mukana mustikanpoiminnassa.


Kesäkanat ja hyväluontoinen kukko, jonka nimi oli Uotisen Jorma. Tänäkin vuonna kanoille löytyi uusi koti talveksi.

koulumatka maalla
Mökiltä voi hurauttaa koulubussilla kirkonkylälle, siten mökkikausi pitenee.

tomaatteja kypsymässä
Kylmän kesän tomaattisato kypsyy sisälläkin. Nämä kaikki muuttuivat myöhemmin punaisiksi. Omenat ovat mukana tuottamassa eteeniä, joka edistää kypsymistä.

Pentti Linkolan elämäkerta
Pentti Linkolan elämäkerta ansaitsi Tieto-Finlandia -palkintonsa. Suosittelen!

retkellä
Kävimme perheen kanssa vanhoilla kotikonnuillani. Tässä evästauko Mustalammen rannalla. Parasta vanhassa kotitalossani oli, että joka puolella aukeni hyviä ulkoilumetsiä.

Lasten ja eläinten kohtaamisia

Lapsena minä ja kaverini ryntäsimme silittämään ohikulkevia koiria ja kissoja, ja aikuiset varoittelivat, ettei pidä lähestyä tuntematonta koiraa suinpäin. Jotenkin kuvittelin, että lapset pitävät aina eläimiä puoleensävetävinä. Siksipä olin hämmästynyt, kun huomasin, että omat lapseni pelkäävät eläimiä. Meillä kyläilevä kissa tai koira sai heidät pitkään pakenemaan suljetun oven taakse tai vähintäänkin sängyn päälle.

Eläimiin olisi siis hyvä tottua hyvissä ajoin. Kolmevuotiaanakin näyttää olevan aika myöhäinen ikä aloittaa, sen olen lasten reaktioita seuratessani huomannut.

kissa maton kimpussaTämän kesän meillä oli äitini Söpö-kissa mukana mökillä, tiiviisti sisällä, ettei se napsisi pihan linnunpoikasia suuhunsa. Siedätyshoito eläimiin tottumisessa eteni vähitellen. Kesän lopulla kuopus jo sanoi, että hän kyllä pitää Söpöstä, mutta ei ole vielä tottunut siihen. Ihan parhaan luonteinen otus se ei lasten seuraan ollut, sillä silittämistä yrittävä saa monesti räppäisyn kynnestä.

Valokki on urhoollisesti kyllä kestänyt myös huonot kokemukset eläinten kanssa. Pari vuotta sitten mökkinaapurin iso ja musta Tessu-koira juoksi yllättäen pihaan, kun kaksivuotias oli yksin kulkemassa polkua pitkin. Ison koiran hyväntahtoisuus ei oikein tavoittanut lapsiparkaa, ja hän vapisi vielä pitkään jälkeen päin kysellen, onko koira jo mennyt isäntänsä luo.

äkäinen kukkoTänä kesänä vuorossa oli kukon hyökkäys. Kesäkanamme olivat saaneet seurakseen valtavan kokoisen kukon, joka pahaksi onneksi oli äkäinen. Pärjäsin itse sen kanssa kulkemalla kana-aitauksessa vesiastia kädessä: jos kukko hyökkäsi, annos vettä naamalle sai sen kummasti rauhoittumaan. Kerran sen kuitenkin onnistui rynnätä aitauksesta ulkopuolella katselevan neljävuotiaan kimppuun. Hän kaatui maahan ja kukko sai raapaistua palkeenkielen housunlahkeeseen, mutta pahempaa ei onneksi käynyt.

Kaikesta huolimatta kohtaamiset maaseudun eläinten kanssa ovat herättäneet kiinnostusta eläimiä kohtaan traumojen sijasta. Lapset ryntäävät maidonhakumatkoilla aina ensimmäiseksi naapurin navettaan katsomaan lehmät ja vasikat. Pihalta he etsivät navettakissaa ja yrittävät houkutella sitä seuraksi kotimatkalle. Yllätyin, ettei muuten hyvämuistinen Valokki muistanut ollenkaan parin vuoden takaista kohtaamista ison koiran kanssa, kun siitä kysyin.

lasten_ja_elainten_kohtaamisia1

Vieläkin lasten otteet eläinten kanssa ovat arkoja ja varovaisia, mikä taas tekee eläimistä hankalampia: Söpö-kissakin alkoi huvitella kuopustamme säikyttelemällä. Itse käsittelen eläimiä paljon riuskemmalla otteella, ehkä lapsuudenkotini koirat ja kissat ovat siihen totuttaneet. Jospa lastenkin arkuus vähenisi, kun tapaavat eläimiä tarpeeksi usein.

Miksi maksan luomumunista?

Mitä enemmän ostoksille menevä ihminen tuntee maatiloja ja eläinten elinoloja, sitä todennäköisemmin hän valitsee luomun ja on valmis maksamaan siitä lisähintaa. Näin paljastaa Elina Lappalaisen kirja Syötäväksi kasvatetut. Kananmunien tuotanto on minulle läheinen asia, sillä juuri häkkikanalavierailu kauan sitten koulun maa- ja metsätaloustunnilla sai aikaan koko elämänmittaisen ruokavaliomuutoksen. Nykyään lainsäädäntö takaa kanoille rippusen väljemmät olot kuin kouluaikoinani: niitä saa olla enintään kymmenen kanaa neliömetrillä. Luomukanoilla enimmäistiheys on kuusi kanaa neliöllä. Lisäksi luomukanoja koskevat jotkin hyvinvointiparannukset, kuten luonnonvalo, parven kokorajoitus ja ulkoilu.

Ostan kaikki kananmunat luomuna. Luomulähikauppani, Saaremme-puodin, munat tulevat Kuorttisen luomukanalasta. Luomumunissa hyvän laadun huomaa jo kuorta rikkoessaan: luomumunissa on yleensä kovat kuoret. Keittäessä ei tarvitse olla huolissaan, että muna rikkoutuisi keitinveteen ja sotkisi kattilan. Kun kanat saavat syödä vihreitä kasveja ulkona, munista tulee myös terveysvaikutteisia: niihin syntyy verisuonille hyödyllistä K-vitamiinia. Oma munaruokasuosikkini ovat paistetut munat. Pannulle voi ensin pilkkoa jääkaapista tai kasvimaalta löytyviä kasviksia, paistaa hetken ja rikkoa sitten munat siihen päälle. Mangoldimunakas on yksi lemppari, mutta olenpa kokeillut munakkaan pohjaksi jopa jääkaappiin unohtunutta tulista mangopikkelssiä – hyvää tuli!

miksi_maksan_luomumunistaMillaista elämää kanat sitten viettävät? Kärsivätkö ne päivittäisestä munimisesta? Olen halunnut tutustua aiheeseen tarkemmin, ja tänä vuonna meillä oli jo toista kertaa kesäkanoja. Kanat ovat ”eläkeläisiä” paikallisesta tehotuotantokanalasta, josta ne olisi viety lopetettaviksi 36 000 kaverinsa mukana reilun vuoden ikäisinä. Muutaman viikon jälkeen tiiviistä ja teollisista oloista saapuneet kanat olivat jo oppineet hyppäämään munintapesään, kuopimaan purua ja nyppimään ulkona vihreitä kasveja suuhunsa.

Harrastekanalan pitäjää hämmentää näiden Lohman LSL-kanojen äärimmilleen jalostettu tehokkuus: useimpina aamuina pesässä on odottamassa kennollinen munia, yksi kanaa kohti. Toisinaan enemmänkin! Kun yritän vahvistaa höyhenpuvultaan vähän resuisia otuksia antamalla tuhdimpaa ruokaa, kalansaalista ja sen sellaista, munintatehokkuus senkun kasvaa. ”Tehdasolojen” rassaama höyhenpuku on hiukan kohentunut kesän aikana, mutta kaikki paljaat kohdat eivät vain ota korjaantuakseen. Jos siis saisin valita, kanat saisivat olla vähemmän tehokkaita. Kotieläiminä ne ovat helppoja. Perusrehujen lisäksi ne vieläpä syövät kaikki mahdolliset ruuantähteetkin.

Entäs muniminen? Kanat munivat aamupäivällä: asettuvat pesään, kyykistyvät vähän, pörhistävät höyhenensä ja siihen muna pullahtaakin puhtaana ja valkoisena. Moni kana haluaa toitottaa aiheesta vielä kaikille muillekin: munimista seuraa äänekäs munintarotkotus rrääk-pot-pot-pot-pot-pot rrääk-pot-pot-pot-pot-pot. Munintarotuiset kanat alkavat suoltaa munia tietystä iästä lähtien, vaikkeivat olisi koskaan kukkoa nähneetkään. Munista ne eivät ole kiinnostuneet sen enempää. Jotkut voivat hautoa jonkin aikaa, mutta lähtevät pian taas pesästä ruuan perään.

Joskus kyläreissulla olen maistanut halpoja tehotuotantomunia ja ollut vähän ihmeissäni, miten joku sellaisia haluaa syödä. Eiväthän ne juuri mitään maksa, mutta kalpea keltuainen ja hauras kuori kyllä eivät mitenkään luo mielikuvia hyvästä ravintoarvosta. Luomumunatkin ovat varsin edullisia, ja niistä on helppo loihtia ravitseva lounas tai aamiainen.

Kesäkana kirmaa horsmien keskellä

Viime vuoden hyvien kokemusten innostamina kävimme hakemassa kesäkanat tällekin kesälle. Siellä ne kuusi kanaa nyt ovat kotkottaneet ja rotkottaneet muutaman viikon. Tälläkin kertaa ne on noudettu mökkipaikkakuntamme tehotuotantokanalasta, jossa ne olivat varttuneet vuoden ikäisiksi. Vielä sinne jäi 36 000 niiden kaveria.

Eläintenpidon suuruusluokan miettiminen saa pään pyörryksiin. Rakennus, johon kymmenet tuhanneet kanat mahtuvat, ei ole loppujen lopuksi kovinkaan suuri. Tietä pitkin ohi ajaessa paikka ei näytä mitenkään tavallista maatalousrakennusta kummemmalta. Jos eläintenhoitaja käyttäisi sekunnin jokaisen kanan voinnin tarkastamiseen päivässä, hän saisi kierrellä kanalassa kymmenen tuntia. Sivutöinään hän kasvattaa kananuorikkoja, joita on vielä 50 000 toisessa paikassa sijaisevassa rakennuksessa. Sellaista se perheyrittäminen nykyään on.

Perheyritys on myös se kananjalostuksen jättiläisfirma, jonka tuote näiden kesäkanojen rotu on. Kanoista on sukupolvesta toiseen määrätietoisesti jalostettu tuottavampia ja ahtaisiin kasvatusoloihin sopeutuneempia. Mielenkiintoista kuitenkin, että niillä on siitä huolimatta luonne-eroja. Kuudesta kanasta viisi viettää aikansa pääosin aitauksessaan, vaikka oven jättäisi auki. Kuudes on seikkailija, joka ensiksi järjesti itselleen pesäpaikan ulos muiden muniessa sisälle. Pian sekään ei riittänyt, vaan kana onnistui löytämään tavan päästä verkkoaitauksen ulkopuolelle. Välillä se suunnistaa määrätietoisesti korkeaan horsmatiheikköön, jonne se on muotoillut itselleen uuden pesäpaikan.

Kanat on jalostettu suoltamaan munia käsittämättömät määrät. Meille riittäisi kyllä vähempikin. Välillä kuusi eläintä on onnistunut munimaan seitsemänkin munaa päivässä. Etenkin keitetyt särkikalat ovat niin vahvaa ruokaa, että saavat kanat riehaantumaan. Kanat ovat yhtä hyviä ruuantähteiden syöjiä kuin koirakin: melkein mikä tahansa pöperö katoaa nälkäisiin nokkiin. Päivittäisenä ruokana annamme tasapainoiset rehut: tiivisterehua, kauranjyviä läheiseltä maanviljelijältä, kalkkia ja munankuoria. Ruokien lisäksi kanat tarvitsevat syötäväkseen myös pikkukiviä, joiden avulla niiden kupu jauhaa ruuan pieneksi: hampaita kun kanoilla ei ole.

Kanaset ovat hyvin kotiutuneet uuteen majaansa vanhaan navettaan. Lapsetkin (6 ja 3 v) saavat tottumusta eläinten hoitoon, kun käyvät välillä kahdestaan hakemassa munat kanalasta. Meillä ei ole ollut muita lemmikkejä, ja lapset suhtautuvat arastellen kotieläimiin. Maalla saa onneksi ”siedätyshoitoa” niin pienistä kuin isoistakin otuksista, tänään viimeksi ihmeteltiin naapurin kissaa ja lehmiä.

Kokemuksia kesäkanoista

Kesäkanat ovat nyt olleet meillä kaksi kuukautta, ja on aika kertoa niiden kuulumiset. Ensimmäiset viikot viisi kanaamme yrittivät surkeina totutella uusiin oloihin: häkkikanalasta saapuneet eivät osanneet nousta orsilleen, pudottelivat munat minne sattuu ja ruuassakin riitti ihmettelemistä. Olihan paikka ihan erilainen kuin mihin ne olivat tottuneet: olot olivat väljemmät, mutta lämpötila vaihteli, valo oli päivänvaloa ja ilmanvaihtokaan vanhassa navetassa ei ehkä ihan totuttua tasoa. Kolme viikkoa kesti, ennen kuin kanat kotiutuivat. Nyt ne tottuneesti lentävät orsille nukkumaan, munivat munansa pesiin, juovat juoma-astiasta ja nokkivat niin jyvät, rehun kuin ruuantähteetkin hyvällä ruokahalulla. Ne ruopivat ja kuopivat tarhassaan niin kovasti, ettei siellä juuri enää ole vihreitä kasveja jäljellä. Ja mikä parasta, munia tulee yhtenä ryöppynä.

kokemuksia_kesakanoista2

Kanat ovat olleet kotieläiminä yllättävän helppoja. Joka päivä jonkun täytyy käydä vaihtamassa puhdas vesi ja täydentämässä rehuja, mutta sen kummempaa päivittäistä hoitoa tai seuranpitoa ne eivät tarvitse. Koiran omistaminen on varmasti työläämpää. Kuivikkeena meillä on vinttiremontista periytynyttä sahanpurua, ja se toimii hyvin. Kanankakat olemme keränneet kissanhiekkalapiolla kerran pari viikossa. Toki eläimen omistajan on aina varauduttava siihen, mitä tehdä, kun eläin vaikkapa sairastuu. Vastuu pitää kantaa, vaikka eläin olisikin ”vain” vitosella saatu häkkikana. Lemmikkikanatkin on myös ilmoitettava Eviran rekisteriin, mekin voisimme leimata muniin oman kanalatunnuksemme. Kanojen hoito-ohjeita on hyvin verkossa saatavilla, vaikkapa kot-kot.netissä, harrastajasivustoilla ja Eviran sivuilla.

kokemuksia_kesakanoista1Juhannuksen alla uhkailin jo kanoja kaulan katkaisemisella. Munien tulo nimittäin oli loppunut lähes kokonaan. Olivat kanat sentään innostuneet ulkotarhassa ruoputtamisesta. Mietimme, mitä vielä pitäisi tehdä, kun elikot kuitenkin saivat ruokansa ohjeiden mukaan: vettä, puolitiivisterehua, kauranjyviä, kalkkia ja munankuoria sekä pikkukiviä kuvun toimintaa varten. Vihreitä kasvejakin ne söivät tarhasta mielellään.

Yritimme sitten proteiinitäydennystä, sillä tarvitaanhan kananmunaan valkuaista aikamoinen määrä. Poimimme niille lammelta järvisimpukoita ja piippolimakotiloita, lisäherkuksi keittelimme kalanpäät. Pienen totuttelun jälkeen järviherkuista tuli melkein tappelu. Kalanpäistä jäivät jäljelle vain puhtaiksi kalutut leukaluut. Ja kohta kanaparvi alkoi suoltaa munia neljän, viiden munan päivävauhtia. Lisäksi järviherkkujen aloituksen jälkeen kanojen höyhenettömät alueet paranivat, kun ne lakkasivat nyppimästä itseään. Yksi oli nyppinyt aina rintamuksensa paljaaksi, toinen taas takamuksen. Kun höyhenet pääsivät kasvamaan, entisiä kaljuja kanoja ei enää erottanut muista. Varmaan elukat saavat myös hyvin vitamiineja kasvimaalta kitketyistä rikkaruohoista, vesiheinä etenkin maittaa hyvin.

mangoldimunakas

kokemuksia_kesakanoista4

Munia olemme syöneet keitettynä, paistettuna ja piilottaneet niitä koko joukkoon leivonnaisia. Kesävieraamme nauttivat tyytyväisinä mangoldimunakasta aamiaisella. Oman kanalan munat maistuvat hyviltä, tosin joskus kotiloiden maku tuntuu läpi. Nyt tosin alkaa vähitellen tuntua siltä, että kaupunkiin palattuamme en ihan ensimmäisenä osta munapakettia. Vielä on kesäkanoilla aikaa, sillä voimme pitää niitä niin kauan kuin ulkona ja lämmittämättömässä navetassamme on riittävän lämmintä. Maatiaiset pärjäisivät vielä plus viidessä asteessa, useimmille muille alaraja on kymmenen astetta.