Vaatevallankumous – mitkä vaatteet ovat kestäviä?

Kamerani jäi kaupunginvaltuuston vaatenaulakolle, joten vältyitte näkemästä kuvan minusta kekkaloimassa suosikkivaatteissani: Nanson trikoopaidassa, Icebreakerin kalsareissa (ja Speidelin alushousuissa). Tänään on vietetty #vaatevallankumous -teemapäivää, jossa on muistutettu vaatteidemme tuotantoketjun kurjasta alkupäästä. Surkuttelun sijasta haluan tuoda esiin parempia vaihtoehtoja.

Nanson peruspaitaMitkä vaatteet

  • ovat eettisiä
  • kestävät käyttöä
  • näyttävät hyviltä
  • tuntuvat mukavilta?

Kun mietin vaatekaappini sisältöä, vuosien varrella luottokumppaneiksi ovat nousseet etenkin Nanson vaatteet. Ne kestävät ja näyttävät hyviltä vuodesta toiseen. Trikoopaitoja käytän yhtä lailla kokousvaatteiden kaverina kuin vapaa-aikanakin. Kaiken lisäksi yrityksellä on yhä tuotantoa Suomessa, joten kotimainen työllisyys kiittää. Lähellä olevaa tuotantoa on helpompi valvoa, eikä merien takaisia kuljetuksiakaan tarvita yhtä paljoa.

Nanson vastuullisuuslupaukset -sivustolla sanotaan, että Nanso-brändin tuotteista 95 % valmistettiin Suomessa vuonna 2012. Lisäksi lupauksissa tähdättiin parempaan tuoteturvallisuuteen ja ympäristöystävällisten raaka-aineiden osuuden nostamiseen. Uusiutuvan energian käytön nostaminen 20 %:iin vuoteen 2015 mennessä vaikutti aika vaatimattomalta, eiväthän vihreä sähkö tai päästöoikeudet maksa kovin paljoa. Hienoa kuitenkin, että asioita on yrityksessä mietitty. Nanson oma myymälä Helsingissä on Mikonkatu 2:ssa.

Toinen luottokumppanini ovat Icebreaker-kalsarit. Firma on uusiseelantilainen, sillä en ole löytänyt kotimaista välihousuvalmistajaa, jonka tuotteet sekä kestäisivät että näyttäisivät ja tuntuisivat hyviltä pitkän käyttöiän. Tasainen villaneulos on pysynyt siistinä ja nukkaantumattomana vuodesta toiseen. Tuotelapussa olevalla koodilla pökien alkuperän voi jäljittää lammastilalle asti, ja yritys vakuuttaa tukevansa mahdollisimman eettistä lampaidenhoitoa. Kiinassa vaatteet on kyllä ommeltu, mutta ainakin ne kestävät pitkään. Olen ostanut villakalsonkini Partioaitasta, mutta ne sopivat loistavasti käytettäväksi muussakin kuin liikunnassa, vaikka kokousvaatteena hameen kanssa.

Speidelin alkkarit ovat myös ehdottomia: ne ovat lähtökohtaisesti sivusaumattomia ja käyttömukavuus on ylivoimainen. Ei mitään persvakoon meneviä alushousuja minulle, kiitos. Saksalainen perheyritys valmistaa pökät Euroopassa: Unkarissa ja Romaniassa. Kun ei valitse ihan halvinta mallia, alkkarit kestävät myös käyttöä vuodesta toiseen.  Stockalla on ollut myynnissä hyvä valikoima, vieläköhän niitä saa?

Ai että mitkä ovat sitten hyviä lastenvaatteita? Kun katson Valokille Taitolta periytynyttä vaatekaapin sisältöä, aika kurjilta ne näyttävät jo yhden lapsen käytön jälkeen. Parhaassa kunnossa ovat Polarn o Pyret -merkkiset vaatteet. Pulju panostaa ympäristöasioihin ja vastuullisuuteen. Sillä on myös laaja valikoima luomupuuvillaa. Olemme teettäneet paljon lastenvaatteita myös suomalaisilla ompelijoilla, netistä löytyy pienyrittäjiä helposti. Kankaiden kestävyydessä on isoja eroja. Parhaaseen käyttöikään pääsee valitsemalla laadukasta veluuria (velour), on myös mukavaa päällä. Myös Metsolan Mansikkapaikka-frotee on säilynyt tosi siistinä, vaikka on esikoisen suosikkikuosi.

Mainokset

Askartelua vanhoista kirjoista, osa 3: vappuhyrrä

vappuhyrräAikansa eläneet valokuvateokset ja vahvasivuiset kuvakirjat sopivat hyvin vappuhyrrien materiaaliksi. Merimaisemat näyttävät hyviltä tuulessa pyörivässä hyrrässä. Myös lastenkirjoissa voisi olla värikkäitä kuvia. Hyrrä on yksinkertainen taiteltava: leikataan paperista neliö (meillä 15 cm x 15 cm havaittiin hyväksi kooksi), leikataan kulmiin viillot, ja sitten taitellaan kuten joulutorttu. Hyrrän kokoaminen on helpompaa, jos liimaa kärjet keskelle liimapuikon kanssa ennen kokonaisuuden naulaamista yhteen. Keskiosan suojaksi voi leikata vielä ympyränmuotoisen palan.

Kepiksi kokeilimme ensin puista syömätikkua, mutta sen puuaines halkesi helposti. Starkissa myytävä 8 mm:n paksuinen pyörölista osoittautui sopusuhtaisimmaksi kepiksi, mutta siihenkin porasimme varmuuden vuoksi reiän 1 mm:n paksuisella miniterällä ennen hyrrän naulaamista. Nauloina kokeilimme mm. 16 mm:n pituisia nupinauloja. Puristin on melkeinpä välttämätön apukeino saada pyöreä keppi pysymään paikoillaan poraamisen ja naulaamisen ajan. Jos vain hyrrän ulkonäkö on tärkeä, eikä pyöriminen, nastallakin voi kiinnitystä yrittää.

helmi pitämässä siivet irti varrestaHyrrän takana on hyvä käyttää paksua helmeä pitämään siivet irti kepin varresta, ei sitten pyöriminen tyssää niin helposti.

Jos kaipaa vaihtelua, hyrrän muodon pohjana voi olla mikä tahansa säännöllinen monikulmio. Esim. kuusikulmio on helppo piirtää harpin ja viivottimen kanssa: ensin piirretään 15 cm halkaisijainen ympyrä. Sitten piirretään uusia samankokoisia ympyröitä, joiden keskipisteet ovat alkuperäisen ympyrän kehällä. Wikipediassa on animaatiokin.

Olen mukana tempauksessa, jossa askartelemme jokaiselle helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle oman vappuhyrrän muistuttamaan tuulivoiman kaavoittamisen tärkeydestä. Tempaus on osa Tuulivoimaa Helsinkiin -kuntalaisaloitetta, jossa keräämme nimiä paikallisen tuulivoiman puolesta.

Ai mitä muuta vanhoista kirjoista saisi? Aikaisemmin olen tehnyt ainakin paperikukkia ja kirjekuoria.

Kuivaksi oppimisen vuosipäivä

Nyt voi jo aika luottavaisesti sanoa, ettei taloudessamme enää ole vaippaikäisiä. Ja että molempien lasten vaippa-aika mentiin ostamatta ainoatakaan kertakäyttövaippapakkausta. Hip hei!

villavaippahousut

Villavaippahousut ja muut kestovaippatarvikkeet etsivät jo uutta kotia.

Kestovaipat ovat ehkä työläämpiä pesuineen ja pyykinripustuksiin, mutta ne palkitsevat käyttäjänsä lopuksi: sekä lapsella että vanhemmalla pysyy motivaatio yllä päästä niistä eroon mahdollisimman aikaisin. Lisäksi alushousujen käytön aloittamiseen on matalampi kynnys, koska melkeinpä samalla vaivalla sitä pesee tai huuhtoo housuihin tulleet vahingot kuin pestävät vaipatkin. Esikoinen oppi kuivaksi noin 2,5 -vuotiaana, kuopus suunnilleen 1 v 8 kk ikäisenä. Useimpien ikätoverien vanhemmat näkyivät vielä raijaavaan vaippapaketteja, kun me jo nautimme vapaudesta.

Mitäkö opin näiden vuosien aikana? Ekan lapsen kanssa koin vaipanvaihdon hankalaksi. Yritin minimoida vaipanvaihtokerrat ja tälläsin esikoiselle valtaisat pehmusteet. Kuopuksen kohdalla touhun ytimenä oli säännöllinen rytmi ihan vastasyntyneestä lähtien: aina ruuan ja unien jälkeen häntä pidettiin vadin päällä töräyttämässä maitokakat ja pisut. Muutenkin kuulostelimme vessahätäviestintää, mutta ensisijaisesti tarkoitus oli keventää vaippoihin tulevaa kuormaa ja opettaa samalla oman kehon hallintaa. Vauva ei vielä osaa pidätellä, mutta hän oppii kyllä päästämään pisut ja maitokakat oma-aloitteisesti. Tämän ominaisuuden neuvolan oppaat ja länsimainen kertakäyttövaippoihin tukeutuva vauvanhoito unohtavat kokonaan.

Epäilen, että potatus edistää myös vauvan hyväntuulisuutta: vatsaa kivistää vähemmän, kun tarpeet hoidetaan aktiivisesti pois. Lapsi nauttii onnistuneesta viestinnästä vanhempansa kanssa ja kokee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä. Maitoaterian jälkeen (pienellä viiveellä) hoidettiin sisällöntuotanto ja sitten lapsi rentoutui helposti unille. Satunnaisen iltakitinänkin ratkaisu oli monesti ylimääräinen potatuskierros.

Potalle molemmat lapset ovat päässeet istumaan suunnilleen silloin, kun istumaan oppivat, 8-10 kk ikäisenä. Kun lapsi vielä oppi nauttimaan lukemisesta, häntä oli potalla helppo viihdyttää. Esikoinen ryhtyi jopa pidättelemään potalla, jotta vanhemmat lukisivat mahdollisimman pitkään. Ratkaisuna oli kirjaviihteen lupaaminen vasta, kun on tullut potantäytettä.

Kuinka kuivaksi oppiminen onnistui? Kuopuksen ollessa noin 1,5 -vuotias kuivaksi oppiminen otti takapakkia: pitkään kuivina pysyneet vaipat kastuivat entistä helpommin. Arvelin, että hänellä on jo kyky pidätellä, mutta ei motivaatiota. Päätin sitten hetken mielijohteesta järjestää motivaatiota: ”ison tytön housut” eli alushousut jalkaan. Viesti meni perille noin viikossa. Aluksi vaatteet kastuivat vähän väliä, sitten hän ryhtyi säätelemään asiaa itse. Tuon ikäistä pitää viedä potalle noin tunnin välein, mikä vaatii muistamista ja viitseliäisyyttä. Väsyneenä ja diureettisten ruokien syömisen jälkeen pökät kastuvat helpommin. Diureettisiksi eli pissattaviksi ruuiksi olemme havainneet ainakin mansikat ja tomaatit, niillä ei kannata ruokkia pientä kuivaksi opettelijaa. Muutaman kuukauden päästä uskalsimme jättää varmistukset pois myös ulos lähdettäessä.

Oman kehon saaminen haltuun parantaa lapsen itseluottamusta, ja arvelen sen vähentävän myös tahtoikään kuuluvia turhautumiskiukkuja. Meillä kunnon tahtokiukuttelu on oikeastaan alkanut vasta nyt kolmen ikävuoden lähestyessä, kun pottaosaaminen on jo vanha juttu. Mihinkähän uuteen taitoon lapsi nyt keskittäisi huomionsa, jotta päästäisiin tässäkin vähemmällä? Tänä talvena oli vielä vähän takapakkia, kun kakat alkoivat päätyä potan sijaan taas pöksyihin. Tavasta päästiin eroon ottamalla kakkatarrat käyttöön: onnistuneesta potalle ehtimisestä sai liimata hienon värisen hedelmätarran lasten huoneen seinällä olevalle paperille.