Joulun kirjanautintoja

lapsi lukeeHetken kuluttua iso ovi avautui ja astuimme sisään. Keskellä huonetta oli yksi iso pöytä ja seiniä peittivät lukuisat kartat suoliston eri osista. Pöydän ääressä istui suoraryhtinen ja lähes pelottavan näköinen epiteelisolu.” Ote on esikoisen joululahjakirjasta Probus ja suuri suoliston taistelu. Joulupukki teki hyvän valinnan, tapaninpäivään mennessä lahjansaaja on lukenut kirjansa jo kahteen kertaan. Suolistopöpöjen seikkailuissa ainoa minua häiritsevä seikka ovat bakteerihahmoille luodut sukupuolet: bakteeripoika Probus taistelee ja tyttöbakteereja arvioidaan ulkonäön mukaan, vaikka luonnossa pöpöset tietysti ovat sukupuolettomia.

Seuraavana tokaluokkalaisen lahjakirjahyllyssä odottaa klassikko Ruohometsän kansa, jonka olemme Tompan kanssa molemmat lukeneet lapsina. Kotikuntani kirjastossa se sijaitsee aikuisten hyllyssä – sillä on annettavaa monen ikäisille lukijoille.

Yksi viisivuotiaan lahjakirjoista oli Eläinten sukupuu, jossa kerrotaan näyttävin kuvin elämän moninaisuudesta. Hänen toivomuksensa olikin vaikea täyttää, sillä eläinlääkärinuraa suunnitteleva lapsi puhui syyskuusta lähtien tahtovansa ”eläinten luurankokirjan”. Pitäähän hänen tutustua eläinten anatomiaan hyvissä ajoin ennen yliopistokurssien alkamista. Ikävä kyllä kirjakustantamot huomioivat kovin huonosti eläinlääkäriksi aikovien toiveet, vaikka se on suomalaislasten toiveammattilistalla heti toisena. Ei löytynyt luurangon luurankoa nykyään elävistä eläimistä, ja dinosaurukset eivät tulleet kysymykseen. Paikkauksena lahjalistaan on Amazonista saapumassa luurankoaiheinen tehtäväkirja.
joulun 2016 kirjalahjoja
Kirjojen hankkimiseen on meillä nykyään korkea kynnys: Minkä haluaisi lukea vielä toisenkin kerran? Mitä ei saa kirjastosta? Lapset lukevat ja pläräävät kirjojaan moneen kertaan, heille sentään kannattaa vielä tehdä kirjahankintoja. Meille aikuisille päätyy lähinnä luontokirjoja, säilöntäoppaita ja muuta käsikirjamaista.

joulun_kirjanautintoja3Minun toteutunut lahjatoiveeni Metsän salainen elämä on nautittava pieninä annoksina, se herättää niin paljon ajatuksia. Kerrankin luontoharrastaja oppii jotain uutta. Metsissä levittäytyy ympäriinsä valtavasti vuorovaikutusverkostoja, joista satunnainen kulkija ei tiedä mitään. Käävät houkuttelevat metsän kuoriaisia puoleensa syömään itiöitä, ja samalla osa itiöistä saa kyydin hyvään kasvupaikkaan. Osa käävistä taas karkottaa kuoriaiset kemiallisin keinoin. Sienirihmastot taistelevat keskenään lahoavien puiden sisällä, ja ihmiskulkija voi havaita taiston vain vallattujen alueiden rajoille syntyvistä mustista jäljistä. Minussa asuva pieni tutkija innostuu miettimään, että kääpiä tutkimalla voisi löytää uuden ja luomun hirvikärpäskarkotteen, sienilääkkeen tai lahonsuoja-aineen.

Joululomalle varaan aina luettavaa. Tänä vuonna ahmaisin Korpisoturin, joka kertoo harhailusta kohti omavaraiselämää. Lukemisen arvoinen, suosittelen muillekin. Tosin omavaraisharrastaja jäi miettimään, miksei kalastusta filosofisella tasolla harrastanut päähenkilö harrastanut sitä myös käytännössä: olisi ollut talvellakin ruokaa saatavana. Muuten Laura Gustafssonin teos oli ajankohtainen ja hyvin taustoitettu. Eikä lukuriemu tähän loppunut. Matematiikan historiasta kertova opus odottaa vielä lukijaansa, luen sitä varmaankin lomittain metsäkirjan kanssa.

Lampaankääpiä pannulle

lampaankaapia_pannulle1Onkohan se aikuistumisen merkki, että käyttöön on vakiintunut omat sieni- ja marjapaikat, joilla käydään vuodesta toiseen? Tämä on hieno sienivuosi!

Lampaankääpäpaikkani tuotti näin kauniita sieniyksilöitä. Paistoimme niitä puolen ämpärillistä pannulla samantien. lampaankaapia_pannulle2Aikaisemmin olen pikamarinoinut lampaankäävät sekalaisessa mausteseoksessa omenaviinietikan kanssa ennen paistamista, mutta tällä kertaa kokeilin samaa kuin etanoille: voita, valkosipulia, yrttejä ja suolaa. Valkoviiniäkin olisin lisännyt, jos sitä olisi kaapista löytynyt. 5-10 minuuttia paistamista riittää kypsentämään sienet.
lampaankäävät pannulla
Ai kuinka lampaankäävän tunnistaa? Sammaleinen kuusikko on tyypillinen kasvupaikka. Sieni on valkoinen ja kiinteä, alapinnalla on pillit helttojen sijasta. Sen voi sekoittaa oikeastaan vain typäskääpään, joka ei ole yhtä hyvän makuinen. Suomen Luonto -lehti listaa erot näin:
Helpoimmin huomattava ero on värissä: Lampaankääpä on päältä harmaanruskea, kun typäskääpä on lähempänä oranssin- tai nahanruskeaa. Alta molemmat sienet ovat kermanvalkoisia. Jos lakin alapintaa raaputtaa, lampaankääpä muuttuu kuitenkin sitruunankeltaiseksi ja typäskääpä ruskeaksi, jos miksikään. Paistinpannulla ero on helpoin huomata. Epäselvissä tapauksissa sientä kannattaa nuuhkaista: typäskäävän haju on voimakkaan aromaattinen, kun lampaankääpä ei tuoksu oikein miltään.

lampaankaapia_pannulle4Vielä varoituksen sana, että suuresta määrästä sieniherkkua kerralla voi tulla ruuansulatusongelmia. Ainakin sienisokerit voivat aiheuttaa samantapaisia oireita kuin laktoosi aiheuttaisi intolerantikolle. Hiukan tuli nytkin sieniateriasta vatsalta palautetta seuraavana päivänä, muttei mitään pahempaa kuitenkaan.

Sieniapajani eivät yleensä ole kovin satoisia. Tänä vuonna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, kuinka lampaankääpiä ja kantarelleja säilötään. Niitä kun kerrankin kertyi enemmän kuin parilla ruuanlaittokerralla saa menemään. Lampaankääpiä suositeltiin kuivattaviksi, joten pilkoin ja kuivasin kuivurissa. Nyt on talven varalle pussillinen kuivattuakin lajia.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Korvasieniä omasta viljelmästä

Viime keväänä mieheni Tomppa oli pettynyt. Uurastus lapion varressa edellissyksynä ei näyttänyt tuottaneen tulosta, sillä maahan haudattujen sanomalehtien kohdalle ei ollut ilmestynyt sienen sientä. Korvasienet tarvitsivatkin rippusen enemmän aikaa. Nyt puolitoista vuotta sanomalehtien piilotuksen jälkeen maasta, peltosaarekkeelta, kurkisti neljä ryppyistä palloa.
korvasieniä
Omat korvasienet päätyivät jo pataan, Eviran ohjeiden mukaisen kahden ryöppäyskerran jälkeen. Innokkaana odotamme, saadaanko niitä vielä lisää.

korvasieniateria ja vuohenputkisalaattiNoin puolen neliön kokoinen viljelmämme onnistui ilman, että siirsimme sienirihmastoa mistään paikalle. Lähimmät korvasienet olimme bonganneet noin parin sadan metrin päästä, mutta naapurin uudispellon laita ei ole paras paikka harjoittaa jokamiehenoikeuksia. 🙂

Onkohan se insinööriluonnetta, että minua kiehtoo, kuinka metsästäjä-keräilijä voisi parantaa saalistaan? Vähän aikaa sitten tein tilauksen myös viidestäsadasta pakuriympistä, joiden ansiosta pellonreunakoivikkoni muuttuu pakuriviljelmäksi. Ja sain vieläpä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen järjestämään tilaisuuden, jossa muitakin houkutellaan mukaan samaan hulluuteen.

Olisin mieluusti mukana tutkimusprojekteissa kokeilemassa muidenkin erilaisten lahottaja- tai symbionttisienten viljelyä. Juvallahan on pitkäaikainen tryffelihanke, jonka vetäjä jo ehti esitellä alustavia kantarellinkasvatuskokeitaan, kun kävin hänen luonaan vierailulla villivihannesasioissa. Osterivinokkaiden kasvatus kahvinporoissa on sekin vielä kokeilematta. 🙂

Lumipakolaisen hyvästit talvelle

Maallemuuttajiksi meitä veti haave oikeasta talvesta: hiihtämistä, lumileikkejä ja talven lopuksi retkiä kantavia hankia pitkin kävellen. Helsingin viime talvet olivat kovin mustia, ja joku puhuikin lumitalvista ilmastonmuutossukupolven menetettynä Karjalana: niistä kerrotaan haikaillen aikanaan lapsenlapsille.
talvinen järvimaisema
Talvipakolaisen ei tarvinnut pettyä, Etelä-Savossa saatiin tänä vuonna oikea talvi. Piti vain ensin selvitä mustan joulukuun surkeudesta.

Mökillä perunoidennoutoreissulla oli kiva samalla kierrellä tuttuja paikkoja hankia pitkin astellen. Tomppa tosin välillä protestoi intoani; hän oli perheestä ainoa, jonka jalkojen alla hangen jäätynyt pinta välillä petti. Keräsimme pajunkissoja pellonlaidoista, ja ihailimme pajulajien paljoutta. Yksi teki kissansa suoriin ja kiiltäviin oksiin, toinen haaroittuneisiin ja vänkkyräisiin.mökki talvella

Samalla reissulla hain luonnonmateriaalit hautajaisten kukka-asetelmaan ja sireeninoksia juhlapöydän koristeeksi. Sireeni osoittautuikin hyväksi valinnaksi: lehdet ilmestyivät siihen noin kuudessa päivässä, ja oksien muodosta tulee mieleen japanilainen estetiikka.

palokärjen työpaikkaToisella hankiretkellä kirkonkylältä mäenlaskupaikan läheltä löytyi kaatunut petäjä, jonka oksisto tarjosi lapsille ainekset pitkään majaleikkiin. Itse mäki ei lapsia kiinnostanut, se oli liian hurja. Lähistöltä löytyi myös palokärjen työpaikka.

Talvi jäi vielä Juvalle, kun lähdimme pääsiäisenviettoon Poriin lasten isovanhempien luokse. Täällä Länsi-Suomessa hyppivät jo peipposet pihamaalla. Ei haittaa, vaikka kevät tällä välin ilmestyisi itäänkin. Kaikki talviasiat tuli jo tehtyä, toivottavasti saamme samat ilonaiheet ensi vuonnakin!

Kalliolla

jäätynyttä vettä kalliollaKyllästyttääkö katsoa samoja Iittalan vaaseja kotona päivästä toiseen? Tähän aikaan vuodesta luonto tarjoaa niille vaihtoehtoja: kallioilta alas valuva vesi on muovannut niin hienoja muotoja, että sieltä sopisi pitemmällekin ehtineen muotoilijan ottaa mallia.

Sadesäiden jälkeen tulleet pakkaset tekivät kallioista hyviä ulkoilupaikkoja muutenkin: jäätyneet sammalet ovat tukevia jalkojen alla. Kallioilla kasvaa myös valtavan monta lajia erilaisia jäkäliä, eivätkä ne kipitä karkuun, kun niiden muotoja kalliolla2jää ihastelemaan. Eväitä voi täydentää jäätyneillä puolukoilla. Tänä vuonna suppilovahverotkin kasvoivat vielä joulukuussa, valmiiksi pakastetun erän olisi voinut kerätä mukaan.

Viimeisimmän kallioretkeni tein omaan tilaamme kuuluvalle Änkyrinvuorelle metsätöiden lomassa, kun piti saada veri kiertämään kohmettuneissa varpaissa. Komeista maisemista näytti ilahtuneen myös metso, joka oli valinnut hakomapuunsa kallion korkeimmalta kohdalta. Hakomamännyn latvuksista metso käy nyppimässä neulasia ruuakseen. Lintua en nähnyt, metsän asukkaiden asuinpaikat tunnistaa useimmiten kakoista. Kallioiden sammalessa näkyi myös hirven sorkan jälkiä, ja jonkin pienemmän otuksen jalkojen painaumia, joista en saanut tarkemmin selvää.
kalliolla3
kalliolla4Ja sitten takaisin raivaushommiin: pari vuotta sitten hankitulla metsätilalla on valtavasti taimikoita, jotka kasvavat hetkessä läpipääsemättömiksi ryteiköiksi. Raivasimme kuusentaimille lisää kasvutilaa. Aikanaan siihen saa kasvaa sekametsä. Sitä ennen havupuiden taimet saavat vähän etumatkaa, jotteivat jää nopeampikasvuisten lehtipuiden alle. Parhaat tiheiköt saavat jäädä metsäkanalintujen suojapaikoiksi.

Työpaikkoja!

Niin meni mielenosoitusperjantai: 30 000 ihmistä kaduilla vastustamassa leikkauksia, ja 86 000 Töissä myös perjantaina -facebook-ryhmässä. Kallistuin itse jälkimmäisen porukan kannattajaksi – tai olisin muuten, mutta kun ei ole työpaikkaa.

käyntikorttiOlen työntekijä parhaassa iässä: 37-vuotias, en aio enää lisääntyä, lapset ovat opettaneet vastuunottoa ja organisointitaitoja. Neljän vuoden kotonaolon jälkeen olen virkeä ja innokas tarttumaan johonkin. Olen luova ja oma-aloitteinen, tulen hyvin toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Lapset käyvät tyytyväisinä päiväkodissa ja koulussa. Kotivuodetkin olen touhunnut kaiken aikaa: hallituspaikkoja, yhdistyksiä, keväällä taitoin ja päätoimitin tämän lehden.

Työhakemuksiini tulee kuitenkin vastauksia kovin nihkeästi – viimeisen puolen vuoden aikana tasan yksi: Baronan edustaja soitti ja kysyi ensimmäiseksi, millä palkalla olen tottunut tekemään töitä. Ehkä päättäjät ovat oikeassa etuuksien kannustamattomuudesta, sillä 2100 euron palkka kaksivuorotyöstä kaikkine lisineen ei oikein vetänyt puoleensa – sain siihen aikaan vähintään saman verran ansiosidonnaista. Ikäiseni dippainssit saavat tuplapalkkaa. Toisaalta kun teen yrityslaskelmia, varovainenkin palkka-arvio yhdelle ihmiselle vaatisi valtavia myyntimääriä. Ehkä tämä maa pyörii pitkälti ylipitkää päivää painavien ja alipalkkaa nauttivien pienyrittäjien varassa?

No, omalla kohdalla tämä kannustinloukku poistui hetki sitten, kun putosin pois ansiosidonnaiselta. Sen jälkeen olen hakenut entistäkin laajempaa kirjoa työtehtäviä, samalla lopputuloksella. Pitäisi jaksaa hakea töitä iloisena ja reippaana, vaikka kylmä hiki nousee selkään, kun ajattelen, pääsenkö ikinä mihinkään kunnolliseen kiinni.

rapujuhlissaTästä tilanteesta tuntuu pahalta, että ihmiset kitisevät lomapalkkojen leikkausta tai muiden etuuksien poistoa. Toisaalta  pomoporras näyttää eristäytyneen omiin sfääreihinsä; miksei sieltä tule selvää viestiä yhteisiin talkoisiin osallistumisesta? Minun puolestani lomarahoista tai muista oudoista eduista saa leikata vapaasti, olen aina elellyt palkallani mukavaa elämää. Mutta hiuksianostattavalta tuntuu vapaa-ajasta leikkaaminen: nykyinenkin kesäloma on lyhyt, onneksi olen voinut kaikissa työpaikoissa pitkittää sitä palkattomilla vapailla. Tässä kurjassa ilmastossa on saatava nauttia kesän ihanuudesta perheen kanssa. Talven olen valmis painamaan töitä hiki hatussa.

Leikkausten rinnalla toivon päättäjien hakevan myös aitoja parannuksia työllistämisen hyväksi. Miksei pienyrittäjien palkkausbyrokratiaa helpoteta? Miksi pienyrittäjä joutuu kantamaan kohtuuttoman riskin vakituisen työntekijän palkatessaan – tästä kun ei pääse eroon keinolla eikä millään, jos työhalut menevät?

20150915_131442Murehdin kerran kämppikselleni, kuinka vuosikurssilaisieni nimiä näkyy professorinimityksissä, ja itse jumitan tässä tilanteessa. ”Sinulla on sentään elämä, niillä toisilla välttämättä ei”, hän totesi oikopäätä. Ainakin minun osaltani hän on oikeassa, työpaikkaa lukuunottamatta olen saanut kaiken, mitä olen aina halunnut. Mutta silti…

Tiedätkö fyysikolle hyvää sijoituspaikkaa Etelä-Savossa? Tai haluatko ryhtyä kanssani pyörittämään yritystä?

Paikkaani hakiessani ostin raivaussahan ja kunnostan nyt taimikoitani. Metsään on kiva mennä töihin varsinaisen työpaikan metsästämisen lomassa.

Omin päin pihalla leikkimässä?

Tämän päivän Hesarissa avautuu mielipidekirjoittaja, jonka lapsenlapsesta oli tehty lastensuojeluilmoitus – vajaan kuuden vuoden ikäinen lapsi kun oli ollut yksin aidatulla pihalla leikkimässä. Ja lastensuojeluviranomaiset *tulivat* paikalle!

omin_pain_ulkona1Olisi varmaan ajankohtaista lähettää virka-apua tännekin, sillä meillä ajoittainen yksin ulkona leikkiminen on aloitettu kolmevuotiaana. Nytkin kuusi- ja kolmevuotiaat ovat majanrakennuspuuhissa rivitaloalueen kyljessä olevassa metsikössä. Rivitalopihamme on ison taloyhtiön sisällä. Taloyhtiön pihatietä ajavat autot ovat minun mielestäni se suurin uhka.

Lapset ovat toki kovin erilaisia luonteeltaan. Meidän lapsemme ovat viilipyttyjä, jotka ovat tähän asti yleensä noudattaneet sovittuja sääntöjä. Kämppis ei vielä uskalla päästää omaa kolmevuotiastaan yksin pihalle, sillä tämä ei samalla tavalla välitä siitä, mitä on sovittu.

Toki kaikenlaista voi sattua, mutta muistan oman lapsuuteni  majanrakennusleikit lähimetsässä niin mukavina, etten sellaisia halua lapsilta riistää. Eikä ole muuten allergioita sen enempää minulla kuin lapsillakaan. Heillä on sitä paitsi aina voittajafiilis kotiin tullessaan, kun ovat saaneet seikkailla omin päin.

Mihin rahat pitäisi sijoittaa?

Tänään ja huomenna vietetään Global Divestment Day -teemapäivää. Sen kautta muistutetaan, että on sekä riskialtista että epäeettistä sijoittaa varojaan yrityksiin, joiden toiminta pohjautuu fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön.

Jos ylimääräistä rahaa sattuu olemaan, mihin ne sitten pitäisi panna kiinni? Minun sijoitustapani periytyy mummoltani, jolla olivat raha-asiat hanskassa. Ei meillä mitään omaisuuksia ollut, eikä suuria tuloja, mutta mummoni onnistui järjestämään talouteensa kaivattuja lisätuloja vuokralaisia majoittamalla. Myöhemmin hän hankki myös sijoitusasunnon, jossa oli kaikki laskettu tarkasti: sijainti oli hyvä Mikkelin keskustan kyljessä ja yhtiövastike oli erikoisen pieni, vaikka yhtiöstä pidettiinkin hyvää huolta.

valtion obligaatio

J-P Kärnä CC BY-SA 3.0, lähde: Wikimedia Commons

Lapsena sain äidin metsänmyyntituloista oman pienen osuuden, jonka sijoituskohteen mietin tarkasti. Kävimme mummoni kanssa pankissa ostamassa sillä valtion joukkovelkakirjalainoja: lainasin siis rahaa valtiolle korkoa vastaan. Siihen aikaan sijoitusarvopaperit olivat ihan oikeita papereita, joista leikattiin vuosittain korkoseteli irti. Sitä vastaan sai nostaa pankista vuotuisen korkotuoton. Valtiolle rahan lainaaminen on eettinen sijoutuskohde sekin: meneepä vähemmän korkorahaa maan rajojen ulkopuolelle.

Opiskeluaikana taisin olla rohkeampi ottamaan riskejä kuin nykyään. Seurasin mummoni esimerkkiä ostaen velkavivulla ensin yhden sijoitusasunnon Tompan kanssa ja sitten toisen yksin. Vuokralaisen kun valitsee tarkasti, järjestely toimii hyvin: hyvällä tuurilla asunnon hinta nousee ja velkaa voi samalla lyhentää vuokratuloilla. Onko tämä sitten eettistä? Ainakin järjestely on vapaavalintainen: otan kantaakseni riskin, mikä asunnon omistamisesta seuraa. Vuokralainen maksaa siitä, ettei hänen tarvitse sitoutua omistamiseen tai asunnon remontointiin.

taimikkoa

kuva: Ville.fi, Creative Commons -lisenssi

Sittemmin perheessämme kommuuniasuminen, autottomuus ja optiot jättivät rahaa säästöön. Käytimme sitä metsätilojen ostamiseen. Omilla tiluksilla on mukava kierrellä, ja kohtelen metsää lempeästi moneen muuhun metsänomistajaan verrattuna.

On kyllä aika ristiriitaista, että metsänhoitotoimia vartenhan me nykyään tarvitsisimme autoa käyttöömme. Kulkuneuvossa pitäisi kaiken lisäksi olla rippunen maastokelpoisuutta ja riittävästi tilaa raivaussahan kuljettamiseen. Myytävät metsätilat kun ovat usein taimikkovaltaisia, ja se merkitsee hihojen käärimistä ja puun taimien pelastamista ryteikön keskeltä. No, jospa kortteliauto.com:n valikoimalla pääsisi alkuun. Raivaussahankin voi vuokrata vaikkapa Erento.fi:stä, jos ei halua huolestua sen säilymisestä autiolla kesämökillä.

Jos nykyään olisi aikaa harrastaa sijoittamista, olisi hauskaa tukea hyviä kohteita joukkorahoituksen kautta tai vaikkapa antaa kehitysmaiden asukkaille mikrolainoja: Kiva-palvelussa voi sijoittaa vaikkapa vain 25 $, jonka vastaanottajan saa valita. Kun hän on maksanut lainan pois, se siirretään taas seuraavalle lainansaajalle jne.

Vuosi 2014 kuvina

Tänä vuonna perheeni taisi ehtiä tehdä liikaakin asioita, siltä ainakin tuntui kuvia kootessa. Lasten reviiri laajeni. Minulle 2014 oli vuosi, jolloin tein monia asioita ensimmäistä kertaa. Niistä ei kylläkään ole kuvia: ensimmäiset hirvipeijaiset, ensimmäistä kertaa muuten vain sunnuntaina kirkossa, aloitin autokoulun… Mihinkähän tämä vielä johtaa?

« Older entries