Ikää lisää

Uskolliset lukijani, olette ehkä miettineet, mikä kirjoittajaa vaivaa, kun ei päivityksiä tule. Aiheita on riittänyt, mutta olen kärsinyt kirjoitusjumista. Viime vuonna touhusimme mökillä tuttuun tapaan, ja uusiakin asioita kokeilimme: mökkimme pihassa loikki ensimmäistä kertaa kaneja. Siinäpä mainioita otuksia: syövät pihalla kasvavaa ruohoa, ovat säyseitä ja lisääntyvät kuin – kanit. Niille etsittiin lopulta talvikoti, joten tällä kertaa emme saaneet paistia ja rukkasia. Sen sijaan kesäkanat ja kukko joutuivat ensimmäistä kertaa pataan. Niillä oli kanapunkkeja, joita on hyvin vaikea torjua.

Ensi kesänä meillä on projektina rakentaa taas oman metsän puista yhtä ja toista, ja puut on juuri poimittu lähimetsästä. Sahaus on ohjelmassa ensi viikolla.

Neljänkympin ylityttyä olen kaivannut rohkaisua. Onko kukaan saavuttanut mitään enää keski-iän kynnyksellä? Onko myöhäistä enää ryhtyä mihinkään isompaan? Riittävätkö voimat, vaikka ryhtyisinkin? Kovasti olen ihastunut hirsitaloihin menneen vuoden aikana ja haaveilen sellaisen siirtämisestä.

Kirjastossa työskentely on lisännyt lukemisharrastustani mukavasti. Törmään kaiken aikaa kirjailijaelämäkertoihin, joiden mukaan aika moni taiteilija oli suoltanut tähän ikään mennessä jo koko tuotantonsa, ja ehkä ehtinyt jo kuollakin neljäänkymppiin mennessä. Aleksis Kivi ja Jack London nyt vaikkapa. Sotahistoriasta sentään selvisi, että Adolf Hitler oli lopullisen ratkaisun tehdessään jo 56-vuotias. Ehti hän sentään keski-ikäisenä valloittaa puolen Eurooppaa, tosin piristävien lääkkeiden voimalla. Niitäkään ei minun sukupolveni enää saa laillisesti, vitamiineista ja hivenaineista on sentään tullut lisäpuhtia.

Viime vuoden aikana sain myös diagnoosin pitkään vaivanneeseen jalkaani – jatkuva pieni jomotus lonkasta varpaisiin. Paljon oli jo selvitelty tuloksetta, ja pyysin lopulta röntgenkuvia. ”Selkäydinkanavan ahtauma ja nivelrikkoa”, totesi lääkäri. ”Vaikea tälle on mitään tehdä. Ota uudestaan yhteyttä, jos jalkasi lakkaa kantamasta.” Sen enempää infoa ei herunut. Onko tämä kovinkin yleistä? Miksi ihmeessä selkäydinkanava on päättänyt kasvaa umpeen? Vai onko? Nyt on siis hyvä aika pyytää minua mukaan retkeilemään, kun käveleminen vielä onnistuu. Itsestäänselvää se ei ehkä ole jatkossa.

Keuhkokuumetta vastaan taistelemassa

Meillä vieraili sitten keuhkokuume. Aloin ihmetellä, kun nuorimmainen oli jo kolmatta päivää kovin vaisuna, yski rajusti yskimistään. Silti hän vastasi kysymyksiin voinnista, että on ihan hyvä olo. Viime vuosina olin tottunut siihen, että useimmat flunssat kestävät noin päivän. Lääkäriin mars, ja sieltähän vastaus saatiin: keuhkokuume. Julkisella puolella lapset saavat hyvää hoitoa, mutta lääkäriparka oli kovin kiireinen. Hän joutui kesken vastaanoton käymään muidenkin asioihin reagoimassa.

Taas podettiin muutama päivä, nyt antibiootin kera. Havahduin miettimään, eikö sen jo pitäisi vaikuttaa. Googlen avustuksella sain tietää 48 tunnin säännöstä: jos ei keuhkokuumepotilaan kuume ja vointi ole sinä aikana alkanut mennä parempaan päin, on palattava takaisin lääkäriin. Muuten keuhkot voivat mennä vain pahempaan kuntoon. Voih, olisipa se lääkäri ollut vähemmän kiireinen ja ehtinyt kertoa säännöstä meillekin. Nyt ehti kulua neljä päivää, ennen kuin oltiin taas jonossa vastaanotolle, keskussairaalan päivystyksessä viettämässä sunnuntaita. Samalla selvisi, että alkuvuoden 2010 jälkeen syntyneet on rokotettu äkäisintä keuhkokuumepöpöä, pneumokokkia, vastaan. Syyllistä pitäisi siis etsiä jostain muualta.syyskasveja

Keskussairaalan päivystävä lääkäri vastasi kysymyksiini kärsivällisesti. Hän kertoi, että totutut kulkutautisyklit ovat viime vuosina menneet pois raiteiltaan: ”Yleensä keuhkokuumeet tulevat vähän eri vuodenaikaan, ja nyt on liikkeellä flunssaa, joka aiheuttaa myös keuhkokuumetta”.

Monelleko iloiselle maailmanmatkaajalle tulee mieleen, että huvireissun kylkiäisenä voi kotimaahan kulkeutua antibiootille vastustuskykyinen pöpö? Monissa maissa antibiootteja haetaan vapaasti apteekista ja käytetään holtittomasti. Entä jos tämä tauti olisi sellainen, johon antibiootti ei tehoa?

Tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä. Kuopus pääsi sairaalaan yöksi ja sai toista antibioottiehdokasta, laajavaikutteista makrolidia. Seuraavana aamuna hän oli muuttunut zombista takaisin omaksi itsekseen. Ehdimme viettää sairaalassa laatuaikaa, lukea kirjoja ja opetella pelaamaan tammea ja myllyä. Lääkärin aamupäiväkierroksen jälkeen meidät lähetettiin kotiin. Parin päivän päästä varmistui myös labrakokeista, että syyllinen olikin mykoplasma, bakteerien sukuinen otus. Se on rakenteeltaan niin yksinkertainen, ettei siihen arkisempi antibiootti tehoa.

syksyn kasvejaAntibioottihoidon ohella olemme syöneet toipumisen tueksi sinkkiä, seleeniä ja maitohappobakteereja. Minua vaivaa, kuinka perusterveen lapsen kunto voi yhtäkkiä vain romahtaa keuhkokuumeeseen. Oliko paria viikkoa aikaisemmin sairastettu enterorokko muokannut maaperää sopivaksi? Rasittiko lapsi itseään liikaa eskarin maratonhaasteessa, jossa lapsia kannustettiin juoksemaan koulun pihan 400 m pituista rataa ympäri? Seikkailiko hän liikaa eskarin uimahallireissun jälkeen märillä hiuksilla?

Ainakin hän on ainoa perheenjäsen, jolle seleenin vuoksi syömämme parapähkinät eivät ole maistuneet. Meille muille perheenjäsenille ei tullut edes flunssaa, vaikka vietimme yskiväisen kuopuksen kanssa yli viikon saman katon alla. Huomasimme kyllä kaikki, että jokin pöpö yrittää nyt iskeä: kurkkua kutitti ja niska oli jumissa muutaman päivän. Sen pitemmälle puolustuksen läpi mykoplasmapöpönen ei tällä kertaa päässyt murtautumaan. Äitini kunto sen sijaan romahti kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli meillä kyläillyt – keuhkokuume sekin. Nyt hänkin on päässyt pois sairaalasta.

Antibiootit tekevät vielä ihmeitä, mutta kuinka kauan? Läheisten rivit harvenevat, jos menetämme antibiootit. Syökäähän omat kuurinne ohjeiden mukaan. Ja ovatko ne kotoista bakteeriflooraa ”rikastavat” kaukomatkat ihan välttämättömiä? Rentoutua voi lähempänäkin!

Uupumusta – entä jos se on B12?

Pakko päästä päiväunille, tuntui kuin päässä olisi painava kypärä, joka painuu kohti tyynyä. Päässä pyöri ajatus, että voi kun jaksaisin jotenkin rämpiä eteenpäin. Pieniinkin töihin ryhtyminen vei aikaa, ja tavalliset kotityöt tuntuivat väsyttävän ihmeen paljon. Miten kummassa muut ihmiset suoriutuvat päivittäisistä toimistaan? Tältä tuntui alkusyksystä, taas väsymyskohtauksia, joita oli ilmestynyt ajoittain jo varmaan kymmenen vuotta. Muisti pätki. Ihmettelin, mitä aivoilleni oikein tapahtuu, vaikka yritän elää kaikin puolin terveellisesti.

Pari viikkoa myöhemmin huomasin yhtäkkiä, että minä vain istun tässä, eikä väsytä yhtään! Ei yhtään, käsittämätöntä! Kuin olisin kahlannut lumessa vaikka kuinka pitkään, ja se vain oli kadonnut pois. Pääsin vaivatta eteenpäin. Myöhemmin syyslomalla mieheni huomautti, etten ollut romahtanut yksillekään päiväunille koko viikon aikana. Ei vain ollut tullut mieleen. Pari viimeistä kuukautta olenkin ihmetellyt, mitä ihmiset oikein noiden kirkasvalolamppujensa kanssa touhuavat.

B12-vitamiiinin molekyylimalli

B12-vitamiiinin molekyylimalli. Kuva: Paul Hudson, Flickr. CC

Arvatkaas, mitä siinä välissä tapahtui? Olin ottanut hevoskuurin B12-vitamiinia: päivittäin 1 mg:n nappeja, joista jokaisessa on periaatteessa vuoden annos. Tämä vitamiini vain on tolkuttoman epävarmaa imeytymään. Olisipa joku kertonut siitä aikaisemmin. Kuvittelin, ettei minulla lihattomasta ruokavaliosta huolimatta mitenkään voi olla pulaa ”kasvissyöjävitamiinista”. Syönhän muita eläinkunnan tuotteita niin paljon. Kalaakin monta kertaa viikossa. Pah ja pöh.

Olen jatkanut B12-tehokuuria nyt reilut pari kuukautta, ja kokosin listan, mitä kaikkea siinä ajassa on muuttunut. Tämä on vain subjektiivinen yhden ihmisen tapaustutkimus, ei mitään mittaustuloksia tueksi. Mutta jos uuvuttaa, tätä vitamiinikuuria on helppo kokeilla, eikä sillä ole tunnettuja haittavaikutuksia.

2 vk:n jälkeen:

  • väsymys ja unisuus hellitti, ei enää tarvetta päiväunille kuin joskus harvoin. Vuorokauden unentarve väheni ainakin tunnilla, parilla normaaliin kahdeksaan.
  • mieliala muuttui myönteiseksi, päässä pyörineet uupumusajatukset hävisivät, elämä ei näytä enää toivottomalta
  • yleinen jaksaminen parani: töiden jälkeen ei tarvitsekaan romahtaa lepäämään, vaan illalla jaksaa vielä vaikka leipoa.

3 vk:n jälkeen:

  • kielessä tuntunut puutunut alue oli alkanut kutistua. Välillä tuntuu paranevan kokonaan, sitten oire taas palailee pienempänä.
  • kärsivällisyys parani, ärsyyntymiskynnys nousi. Lasten keskinäisiä riitoja on helpompi selvitellä, kun vielä aamupäivän ekojen kymmenen riidan kohdalla ei tarvitse pidätellä omaa kiukkua, vaan voi leppoisasti rauhoitella lapsia.

n. 1 kk:n jälkeen:

  • hiustenlähtö on rauhoittunut selvästi. Aikaisemmin aina kammatessa hiuksia lähti valtava tukko, nyt pienempi tukko. Kampaajat aina päivittelivät ja tarjosivat hiustenlähtöä vähentävää sampoota.
  • lihasten nykiminen väheni / katosi. Aikaisemmin söin lähes päivittäin magnesiumia, jotta sain suonenvedot pidettyä kurissa. Nyt joudun turvautumaan magnesiumiin vain, jos olen syönyt edellisenä päivänä tavallista enemmän sokerisia herkkuja. Hassua, miten aineenvaihdunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
  • nälänsietokyky parani, verensokeri tuntuu vakaammalta. Olin viime vuosina tottunut syömään noin kolme tunnin välein, koska muuten jo pian lihakset tärisivät ja pyörrytti. Kuljettelin mukana myslipatukoita ja muita välipaloja, jotta pysyn toimintakykyisenä. Nyt lounas voi siirtyä tunnilla, ja nälkä tuntuu vasta juimimisena vatsassa. Kehon säätelyjärjestelmät tuntuvat voivan paremmin.
  • on ylipäätään skarpimpi olo, muisti toimii paremmin. Edelleen silti sählään, jos hoidettavana on liian monta asiaa.
nukkuva koira

Kuva: Linnea Björk Tim, Flickr. CC

Toivon, että tästä on apua muillekin väsymyksen vaivaamille, joista rutiinitesteillä ei löydy vikaa. Minulta testattiin vuosien mittaan ainakin neljästi kilpirauhanen, sokeriarvot, ja hemoglobiini. Sitten tarjottiin masennuslääkkeitä. Onneksi en ottanut, kuinkahan sekaisin olisin niillä aineenvaihdunnan saanut? Onko B12-vitamiinin puutos oikeasti niin harvinainen, ettei kukaan lääkäri osannut sitä epäillä? Vai alidiagnosoitu? Moniko syö masennuslääkkeitä, kun taustalla olisikin välttämättömän ravintoaineen puuttuminen?

Tätä ennen olin kokeillut hoitaa väsymystä kaikin keinoin: trimmata ruokavaliota vielä terveellisemmäksi, ulkoilla, aloittaa lihansyönnin uudelleen; syödä D-vitamiinia, rautaa, hyviä rasvahappoja ja virkistäviä luontaistuotteita. Moni kokeilu auttoi vähän, mutta ratkaisevaa oli saada B12-vitamiinvarastoihin täytettä kunnon annoksilla. Esim. tavalliset B-monivitamiinit olivat yhtä tyhjän kanssa, niissä ”kasvissyöjävitamiinia” on niin onnettoman vähän.

Mielenkiintoista on, että tunsin vetoa juuri sellaisiin ruokiin, joissa B12-vitamiinia on paljon: kasvissyöjänä pysynyt mieheni katsoi kauhuissaan, kun lastasin lautaselle maksapihvejä. Muuten mieli teki kalaa, kananmunia, mätiä, hirvenlihaa, metvurstia. Pelkkä ruoka ei vain enää riittänyt vitamiinivarastojen täyttämiseen.

Mätiannos

Mäti sisältää paljon B12-vitamiinia. Kuva: Ville Oksanen, Flickr. CC

Mikä vitamiininpuutoksen sitten aiheutti? En tiedä. Varmaan jo raskaudet ja imetykset ovat tyhjentäneet kehon varastot. Ravintoainetaulukoista jos katsoo, vitamiinia olisi pitänyt tulla riittävästi. B12:n imeytymismekanismi on vain kovin monimutkainen ja häiriöille altis. Nettilähteissä mainitaan mahdollisina imeytymisongelmien syinä niinkin arkisia asioita kuin laktoosi-intoleranssi, keliakia ja runsas kahvinjuonti. Sukulaisillani esiintyy siinä määrin eriasteisia uupumusoireita, että seuraavaksi taidan tarjota vitamiinipurkkia sinne tänne. Meillä voi hyvinkin olla jokin yhteinen ominaisuus, joka selittää asian. Ehkä meillä on kalastajageenit, jotka eivät ole ehtineet sopeutua maanviljelysyhteiskunnan maito-vilja-dieetille?

Ainakin minusta tuli kerralla ravitsemushoitojen kannattaja. Nyt mietin jo, mitä muita ravintoaineita mahtaa puuttua. Entä jos asiat voisivat olla vieläkin paremmin? Ja raivostuttaa lukea asiantuntijoiden hokemia, joiden mukaan ”monipuolisesta ruokavaliosta kyllä saa kaiken tarvittavan, vitamiinit ovat turhia”. No ei välttämättä saa, prkl! Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia tästä aiheesta. Ainakin Huono äiti -blogista tunnetuksi tullut Sari Helin on kertonut haastattelussa kärsineensä pitkään uupumuksesta, ennen kuin joku lääkäri äkkäsi tutkia B12-tasot (jotka olivat aivan pohjalukemissa).

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

kuva: Joni Mäkinen, Flickr. CC

Mieli vaikuttaa kehoon

Mielen ja kehon vuorovaikutus on ollut keskusteluissa tapeteilla, kun tuulivoimalan aiheuttamiksi väitetyt oireet ja pitkittyneet sisäilmaongelmat aiheuttavat suuria tunteita. Arkielämästä on helppo löytää esimerkkejä tilanteista, joissa mieli saa aikaan fyysisiä muutoksia kehossa: Lasten silittely voi saada maidontuotannon heräämään vielä vuosia imetyksen lopettamisen jälkeen. Oksennustaudin aikana syötyihin ruokalajeihin voi jäädä pysyvä vastenmielisyys, joka saa yökkimään vielä pitkän ajan kuluttua. Jännittäminen saa vatsan sekaisin. Pelkkä sairastumisen pelko voi saada aikaan fyysisiä oireita. Viitteen blogissa neurologian erikoislääkäri Kati Juva kuvaa mielen mekanismeja, jotka voivat saada aikaan vaikkapa toistuvia sisäilmaoireita. Pahimmillaan sairastunut ei voi olla missään, kun oireet tuntuvat aina heräävän uudessakin paikassa.

Jo Marchant: Hoida mielelläsiTälle putkiaivoiselle insinöörille toi uusia ajatuksia samasta teemasta myös Jo Marchantin teos Hoida mielelläsi, jossa tiedetoimittaja ärsyyntyy äitien keskustellessa homeopatian tehosta. Hän päättää selvittää perusteellisesti, miten mielellä voi vaikuttaa kehoon. Marchant kiertää haastattelemassa lääketieteen tutkijoita. Hän tapaa myös vaikeista oireista kärsiviä, joiden tilannetta lääketiede ei ole onnistunut perinteisillä keinoillaan helpottamaan: kipu on voinut jäädä vaivaamaan, vaikka alkuperäinen vamma olisi jo parantunut, tai vatsaoireisiin ei löydy mistään apua.

Itselleni Marchantin löydöistä järisyttävimpiä oli kuvaus nosebo-vaikutuksista, eli kielteisten uskomusten vaikutuksista terveyteen. Tutkijan koe-eläinhiiret kuolivat, koska luulivat joutuvansa syömään myrkkyä. Oikeasti ne saivat ensin makeutusaineella terästettyä oksettavaa ainetta ja sitten säännöllisesti pelkkää samalla makeutusaineella terästettyä vettä. Kannattaa siis pyrkiä eroon sairauden pelosta, muuten voi käydä huonosti!

Mihin asti hengen voima sitten ulottuu sairauksien parannuskeinona? Ainakaan syöpää tai muuta vakavaa sairautta ei kannata yrittää pelkällä empatialla ja myönteisellä psykologialla parantaa – Marchant ei löytänyt ainoatakaan dokumentoitua parantumista kasvaimesta pelkän mielen voimalla. Sen sijaan psykologisista keinoista voi olla suuri apu tilanteissa, joissa lääkkeet eivät tehoa kipuun tai vatsavaivoihin. Marchant kuvailee useita kohtaamisia ihmisten kanssa, joiden elämää rajoittanut kipu tai vatsavaiva parani pelkällä lumelääkkeellä. Uskonnollisuuskin voi auttaa pysymään terveenä – mutta vain jos jumalakäsitys on armollinen eikä ankara ja tuomitseva.

Mielenkiintoista on myös psykologisten keinojen käyttö lääkkeen tehon voimistamiseen. Jos vaikkapa potilas on tottunut saamaan päänsärkyynsä apua tietynlaisesta särkylääketabletista, pelkkä samannäköisen lumelääkkeen syöminen voi saada aivojen kivunlievitysmekanismit jylläämään. Lääkkeenottohetkeen voi liittää myös vaikkapa tietyn tuoksun tai äänen. Kun kivusta kärsivä on oppinut yhdistämään tämän ärsykkeen yhdessä lääkkeen kanssa oireidensa lievittymiseen, pienemmällä annoksella lääkettä yhdessä auttavan ärsykkeen kanssa voidaan saada aikaan sama hoitava vaikutus. Samalla mahdolliset sivuvaikutukset pienenevät. Tämäntapaisissa hoitokeinoissa olisi paljon tutkittavaa, mutta mielen parantavien mekanismien tutkimukselle on vaikea löytää rahoitusta. Tähän toivoisi muutosta pian. Lääkärit hallitsevat hyvin empatian käytön hoitokeinona, mutta mielen parantavia mekanismeja voisi käyttää apuna vielä laajemmin, kun niistä saataisiin lisää tutkimusnäyttöä.

Sait multa horsman…

jäätelöä, maitohorsman ja mesiangervon kukkia.

Jäätelöä maitohorsman kukkien ja mesiangervon kera.

…annoskoristeeksi. Löysin maitohorsman mahdollisuudet vasta, kun toimitin villivihanneksia erääseen ravintolaan, ja sieltä toivottiin myös horsmaa. Horsman latvalehtiä voi piilotella ruokiin niin kauan kuin kasvi ei ole kukkinut. Kukkiminen taas siirtyy ja uusia latvoja kasvaa, jos latvan katkaisee. Horsmanlehdet ovat mielestäni aika karvaita, mutta eipä niitä sellaisenaan syödäkään.

Kukat ovat herkullisempia, ja niiden kausi kestää viikkoja: kukkiminen alkaa tyvessä kasvavista kukista, ja viimeisenä avautuvat latvan nuput. Poimimisen jälkeen maitohorsma sen sijaan nuupahtaa pian, ellei sitä kiidätä vaikka maljakkoon. Kukkakoristeetkin kannattaa levittää juuri ennen tarjoilua. Ja huuhtoa kylmällä vedellä, sillä monet ötökätkin ovat horsman ystäviä…

Maitohorsmassa on erityistä siementen pitkä säilyvyys maassa odottamassa, että metsä väistyy ja elintila aukeaa. Olen ajatellut, että niiden täytyy kyetä vastustamaan hajottavia sienirihmastoja. Onkohan kukaan tutkinut horsman mahdollisuuksia sienilääkkeenä?

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Mantelisalaattia ja horsmankukkia.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Maitohorsmankukkia munakokkelin koristeena.

Andersenin lumoissa

Olen ollut viime viikot ihastunut sekä Hans Christian Andersenin satuihin että Disneyn Frozen-elokuvaan. Arendellin kuninkaallisten siskosten Elsan ja Annan tarinan pohjana on Andersenin Lumikuningatar. Lumikuningattaressa päähenkilöpari ovat lapset Kai ja Gerda. Kai saa vääristävän peilinsirun silmäänsä ja sydämeensä ja jää vangiksi jäiseen järjen maailmaan. Hän ei saa yhteyttä tunteisiinsa ja yrittää turhaan koota jäisestä palapelistä sanaa iäisyys, joka vapauttaisi hänet. Sinnikäs Gerda kulkee vaarallisen matkan ja pelastaa hänet, kuten Frozenissa Anna saa herätettyä Elsan taas rakastamaan muita.

the snow queen

Lumikuningatar. Maalaus: Elena Ringo. Lähde: Wikimedia Commons, CC.

Välillä kyllä tarinoiden yhtäläisyyksiä saa hakemalla hakea, ja joku innokas harrastaja on jopa vääntänyt ne rautalangasta tarinan vaihe vaiheelta. Elokuvassa alkuperäistä tarinaa kunnioitetaan mm. joillakin nimivalinnoilla: pahispäähenkilö on Hans, ja hyvismies taas Christoph. Kain ja Gerdan mukaan on nimetty kaksi Arendellin linnan palvelijaa.

Luin Hans Christian Andersenin elämäkerran pääsiäislukemisena. Halusin tietää, oliko saduissa toistuva teema suosioon nousevasta ja oman itsensä ja yhteisönsä löytävästä rumasta ankanpoikasesta hänen oma tarinansa. Kyllä oli. Andersen muutti rahattomana teininä yksin Kööpenhaminaan, ja onnistui sinnikkäästi kuin vieteriukko nousemaan kerta toisensa jälkeen pyytämään tukea. Hän epäonnistui baletin, näyttelemisen ja laulun opinnoissaan, mutta löysi lopulta satujen kirjoittamisesta oman juttunsa. Ankanpoikasen värjöttely ankaran talven kourissa kurjissa oloissa oli se sekin suoraan hänen omasta elämästään.

Pikku Hans Christian oli muuten niin erikoinen lapsi, että hän olisi oitis saanut ADD-diagnoosin, jos sellaisia olisi 1800-luvun Tanskassa jaettu. Hän viihtyi aikuisten seurassa, mukaan lukien kansansatuja kertovat mummot, oli äärimmäisen herkkä ja tunsi voimakkaasti, haaveili omissa maailmoissaan. Emme ehkä istuisi tuijottamassa Frozenin lumoavia lumimaisemia, jos jonkin lääkefirman tuotteilla olisi hänestä hoidettu kouluun sopeutuva ja yhteiskuntakelpoinen.

Tasapainoa etsimässä

kuva: Pekka Järveläinen, Flickr.com, CC

kuva: Pekka Järveläinen, Flickr.com, CC

Eri kulttuurien tavoista on jännää lukea. Viimeksi kirjastosta osui käsiini Hongkongissa ja Taipeissa opiskelleen Hannamiina Tannisen 8 kiinalaista juttua. Tuhansia vuosia vanhassa kulttuurissa on paljon meille vieraita tapoja. Yksi mielenkiintoinen teema on tasapainoon ja harmoniaan pyrkiminen kaikilla elämänalueilla.

Otetaan nyt vaikkapa lääketiede: kiinalaiset kyllä hyödyntävät länsimaisen lääketieteen tuoman avun vaivoihin, mutta perinteinen näkökulma on terveyden vaaliminen elämän tasapainon kautta ja sairastumisen syyn hakeminen elämäntavoista: olenko ollut stressaantunut? Olenko syönyt tasapainoisesti viime viikkoina? Miten on ollut unen laita? Jos vain haetaan nopea apu oireisiin modernin lääketieteen tapaan, ei ongelman alkusyy korjaannu.

Kiinalaisten tavoista lukiessani nyökyttelin tyytyväisenä. Tämä näkökulma terveyteen on itsellänikin noussut arvoon iän myötä. Kun näin neljääkymppiä lähestyvänä erehtyy jossain tilaisuudessa mussuttamaan sokerisia herkkuja, sen tietää kyllä seuraavana päivänä: turvotus vaivaa ja olo ei ole muutenkaan parhain. Jos lounas jää leipälinjalle, seuraavana päivänä väsyttää tolkuttomasti. Liikuntapyrähdyksen jälkeen taas on energinen olo pari päivää myöhemmin. Ja niin edelleen.

Eikä kiinalainen sanonta ”Herrasmies löytää harmoniaa erilaisuudesta” olisi meille huono tähänkään aikaan…

Mikä on ihmiskunnan paras keksintö?

Kyllä syysflunssaa potiessa vahvistuu vanha käsitykseni, että paras keksintö ovat kipulääkkeet. Kodeiininappi illalla nukkumaan mennessä vie kolotukset ja kurkkukivun mennessään. Hyvien unien jälkeen toipuminenkin onnistuu paremmin.

karhunpoika sairastaa

kuva: Keith Williamson

Muuten meillä on käytössä vanhat konstit: yrttejä vihreän teen joukkoon, suolaliuostippoja nenään. Ruokavalion suhteen minulla on hyvä muistisääntö: karhunpoika sairastaa -laulun ruuat ovat ne, joita pitää flunssan iskiessä välttää. Ei siis vehnäkorppua valkoista sen enempää kuin maitoakaan, niin tukkoisuus hiukan helpottaa. Ai miksi ei? Maito lisää limaneritystä (kyllä vain – makustelepa, miltä nielusi tuntuu maitolasillisen juomisen jälkeen). Vehnägluteeni taas voi aiheuttaa hengitysteiden turvotusta, jos on sille herkkä. Meidän perheessämme ei ole vielä syöty yhtäkään korvatulehdusantibioottikuuria sen jälkeen, kun aloimme ottaa ruokavalion huomioon heti flunssaoireiden ilmettyä. Onkohan vaikutus ollut psykosomaattinen vai aito?

Palasimme syyskuuksi mökille sadonkorjuuseen ja nauttimaan luonnonrauhasta. Juoksevan lämpimän veden ääreltä lähtiessäni mietin, onko syyskuinen mökkiloma sittenkään ihan viisas ratkaisu. Mutta onneksi kesä palasi vielä hetkeksi perille päästyämme. Tyytyväisyyteeni vahvistui, kun luin nettihesarista, että Helsingissä jyllää erikoiseen aikaan ilmestynyt norovirusepidemia. Olisikohan se ohi jo sitten, kun palaamme?

Mustikkakeittopaastolla

Ai miksei viikoittaista kirjoitustani kuulunut? Tuli pakollinen mustikkakeittopaasto: talven oksennustautiepidemia ennätti perheeseen.

”Kylpyamme on tosi kätevä, voin mennä sinne nukkumaan, jos pikkusisko oksentaa sänkyyni”, sanoi esikoinen. Amme vain oli puolillaan lakanoita, vaatteita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä likoamassa ruokasoodavedessä. Ruokasooda on erityislikaisten vaatteiden esipesussa siitä kiva, että se vie hajut mennessään. Muuten voi käydä niin, että mahahapot haisevat vielä pyykkikoneen kierroksen jälkeenkin.

Kun kuvottavaa oloa on nyt jatkunut viikon, olen pohdiskellut, että tässä olisi uusi lisä markkinoiden diettivalikoimaan. Pakkaan vain pöpöjä kapseleihin ja kauppaan mustikkakeittopaastoa, joka sopii heikompitahtoisellekin. Eikä tämä ole edes kovin tarttuvaa, kämppikset ja esikoinen ovat säästyneet sairastumiselta.

Kannattaa tarkastaa, että kotoa löytyy ruokasoodaa ja maitohappopöpöjä, niitä voi talven vatsatautiepidemiassa tarvita pian! Vanhat lakanat ja t-paidat ovat oivia kertakäyttörättejä, niitä kannattaa myös säästää tällaisten tilanteiden varalle. Viime vuonna kirjasin tarkempia ohjeita soodan käyttöön.

Ympäristö vaikuttaa mieleemme

Järjestin yhdistykseni kanssa seminaarin, jonka aiheena oli Mainonnan valta, siis kuinka kaikkialta yhä monimuotoisempana tunkeva mainonta vaikuttaa meihin. Seminaarista jäi niin paljon uutta ajateltavaa, että nukuin seuraavan yön levottomasti, kun mietin kaikkea kuulemaani. Yllättäen mietityttävin asia johtikin jo mainonta-aihepiiristä muualle.

Kuva: Janne Karaste

Kuva: Janne Karaste

Tietokirjailija Margit Sjöroos kertoi esitelmässään, kuinka ympäristö vaikuttaa mieleemme monella tavalla: se voi tukea myötätuntoista asennetta muihin, luoda turvallisuudentunnetta tai aiheuttaa aggressiivisuuden tunteita. Ilmiöhän on helppo tunnistaa, kun miettii hetken, millaisia tuntemuksia erilaiset ympäristöt aiheuttavat: metsäretken jälkeen olo on rauhoittunut ja hyvä, ostoskeskuksessa kiertelyn jälkeen uupunut, vilkkaan tien vieressä kävellessä kiukkuinen ja toivoton. Useimmat ihmiset viihtyvät paremmin lämminhenkisessä puutalokaupungissa kuin korkeiden kerrostalolaatikoiden keskellä. Kuitenkin jälkimmäisiä rakennetaan elinympäristöksemme koko ajan lisää.

Rakennettua ympäristöämme voidaan suunnitella tukien hyviä mielialoja. Sjöroos kertoi yrityksensä toteuttamista hankkeista, joissa esim. verotoimisto asiakastila suunniteltiin uusiksi, koska henkilökunnan toistuvana ongelmana olivat aggressiiviset asiakkaat. Uudella sisustuksella asiakkaiden mielialaa saatiin parannettua niin paljon, että työntekijät saivat taas tehdä töitään rauhassa. Sjöroos käytti hyvästä suunnittelusta nimeä aistiergonomia. Hänen esitelmästään sekä herätti toiveikkuutta että lannisti: tämä on tärkeä asia, joka pitäisi huomioida kaikessa suunnittelussa, mutta aihepiirin tuntemus ei ole levinnyt ollenkaan niin laajalle kuin pitäisi. Kaikki koulut ja päiväkodithan pitäisi nyt ja heti suunnitella tällaisten mallien mukaan!

Samaa aihepiiriä käsiteltiin myös Elonkehä-lehden artikkelissa, jonka oli kirjoittanut ympäristö- ja ekopsykologiaan perehtynyt Kirsi Salonen. Ympäristöpsykologia tuottaa tietoa fyysisen ympäristömme psykologisista vaikutuksista. Etenkin luonnonympäristön myönteisistä vaikutuksista henkiseen terveyteen, koettuun terveydentilaan ja toimintakykyyn on julkaistu vertaisarvioituja artikkeleita. Ympäristön vaikutus on ikävä kyllä osittain tiedostamatonta, minkä seurauksena meille edelleen suunnitellaan kuormittavia elinympäristöjä ja teemme itsekin haitallisia ympäristövalintoja.

Japanissa lääkäri voi määrätä reseptillä kävelyä luonnossa mielen hyväksi. Suomessakin lääkäri ehdottaa masentuneelle potilaalleen mukavien asioiden tekemistä ja voi määrätä liikuntareseptin. Mahdetaanko näitä hoitomuotoja edelleen määrätä liian vähän? Entä riittääkö tunnin metsäkävely viikossa, jos muuten joudumme viettämään aikamme kovin kuormittavassa ympäristössä? Ainakin kaupunkisuunnittelijoilla ja sisustajilla on vielä paljon työtä tehtävänä. Seminaarimme keskustelussa tulimme myös siihen tulokseen, että ihmisten käyttäytymiselläkin on iso vaikutus kaupungin ilmapiiriin. Vanhemmissa kaupunkikulttuureissa muita osataan huomioida enemmän. Jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä käyttäytymällä huomaavaisesti toisia kohtaan ja parantaa omaa hyvinvointiaan hakeutumalla luonnon helmaan aina kun se on mahdollista.

« Older entries