Pitäisi näemmä lukea ruokablogeja ja trendikkäitä lehtiä ennen kuin suunnittelee joulumyyjäisten tarjontaa. Minä näprään omenarenkaita somiin lasipurkkeihin ja kiiltokuvilla koristeltuihin paperipusseihin. Ja arvatkaa mitä ihmiset niistä myyjäisistä ostavat? Aivan oikein – lehtikaalisipsejä! Myynnissä on kakkuja, karjalanpiirakoita, pipoja, kaulaliinoja, joulukortteja, jouluisia tiskirättejä. Ja ihmiset tulevat ja ostavat lehtikaalisipsejä – LEHTIKAALISIPSEJÄ, kyllä vain. Tätä minä muotivillityksiä seuraamaton en osannut ennakoida. No, kiva juttu, että terveelliset pöperöt kelpaavat – mekin söimme jo yhden pussillisen. Ja menihän niitä omppupusseja, tiskirättejä ja lahjapussejakin sentään.
Minun pöydälläni oli myynnissa omppurenkaita raitapusseihin ja lasipurkkeihin pakattuna. Niiden seurana oli myös jouluisia tiskirättejä ja lahjapusseja.
Aikaisemminkin mukana olleet myyjät sanoivat, että myyjäistuotteiden menekki on muuttunut. Ennen kävivät kaupaksi pipot ja lapaset. Nyt halutaan mieluiten syötäviä asioita, jotka eivät jää täyttämään kaappeja. Harmitti monen taitavan käsityöharrastajan puolesta. Onhan se toisaalta kaivattu muutos, että ollaan tiukkoina sisälle pääsyä yrittävää tavaravuorta vastaan.
Vieressäni myyntipöytää piti käsityöharrastaja, jonka kauniisti muotoiltuja kangaslintuja oli viety Japaniinkin hyvänlainen erä. Kotikaupunginosani asukkaat eivät ihme kyllä linnuille lämmenneet. Minulle tuli sentään kaksi kappaletta vaihtokauppoina. Niissä on hauska kierrätysidea: kirjaillut pöytäliinat ovat muuttuneet yksilöllisiksi lintuhahmoiksi.
Tein muitakin hyviä vaihtokauppoja toisten myyjien kanssa: Taiton entiseltä hoitajalta sain villasukat Taitolle ja ihanan kukkaheijastimen Valokille omenapurkkejani vastaan.
Vieläköhän sitä saisi kerättyä kamppeensa ja mentyä toisiinkin myyjäisiin. Missä ovat Helsingin mukavimmat joulumyyjäiset? Siis sellaiset, joiden myyntipöytään pikkutoimijallakin on varaa.
Ekoelämää 