Kun seuraan kansainvälisen ilmastoliikkeen toimintaa ja Greta Thunbergin Amerikan-matkaa, mielessäni kaikuvat kohtaukset Andersenin Lumikuningatar-sadusta. Muistatteko, miten se menee?
Pikku Kai on joutunut vangiksi Lumikuningattaren jäätäviin saleihin, mutta ei voi pelastaa itseään. Pahalais-peikon kirotut peilinsirut ovat vääristäneet hänen sydämensä ja näkönsä. Hänen ystävänsä Gerda matkaa läpi maiden pelastamaan häntä.
”Keskellä jäätä istui kotona ollessaan Lumikuningatar; hän sanoi silloin istuvansa järjen peilissä, joka oli ainoa ja paras tässä maailmassa.
Pieni Kai oli vilusta aivan sininen, milteipä musta, mutta ei hän itse huomannut sitä; Lumikuningatarhan oli suudellut hänestä pois kaikki vilunväreet, ja hänen sydämensä oli miltei kuin jääkimpale. Hän kulki edestakaisin raahaten teräviä, litteitä jäälohkareita, joita hän laitteli ja sovitti yhteen, sillä hän tahtoi tehdä niistä jotakin. Hän leikki niillä niin kuin toiset lapset rakennuspalikoilla, joista voi sommitella kuvioita. Pieni Kaikin rakensi kuvioita, se oli järjen-jääpeliä. Hänen mielestään kuviot olivat aivan erinomaisia ja perin arvokkaita, se johtui lasinsirusta, joka oli hänen silmässään! Hän laati kuvioita, joista muodostui jokin kirjoitettu sana, mutta ei koskaan hän saanut rakennetuksi sitä sanaa jota yritti, sanaa Iäisyys…”
Kain ystävä pikku Gerda matkaa pohjoiseen pelastamaan häntä, ja on päässyt pitkän etsinnän jälkeen poron kyydissä Ruijalaismuijan luo. Poro vetoaa Ruijalaismuijaan saadakseen apua:
”- Etkö antaisi pienelle tytölle sellaista juomaa, että hän saisi kahdentoista miehen voimat ja voittaisi Lumikuningattaren?
– Kahdentoista miehen voimat, siitä sitä olisikin!
…
– Mutta etkö sinä voi antaa Gerdalle sellaista juomaa, että hän saa valtaansa kaikki tyynni?– Minä en voi antaa hänelle suurempaa valtaa kuin hänellä jo on. Etkö näe, kuinka suuri se on? Etkö näe, kuinka ihmisten ja eläinten täytyy palvella häntä, kuinka hyvin hän on paljain jaloin päässyt eteenpäin maailmassa? Älköön hän saako meiltä tietää valtaansa, se on hänen sydämessään, se on siinä, että hän on suloinen, viaton lapsi. Hänen täytyy itsensä päästä Lumikuningattaren linnaan ja saada lasinsirut poistetuksi pienestä Kaista, sillä meistä ei ole apua!”
Onnea ja menestystä Greta!
Gerda matkalla Lumikuningattaren linnaan. Kuva James Butler, Flickr, CC
Ps. Ai mitäkö minä teen ilmastolakon hyväksi? Gretan innoittamana kysyin paikalliselta kaukolämpöyhtiöltäni, koska aikovat luopua turpeesta. Noloa, että omankin rivitalon patterit lämpiävät sillä. Yllätyin, kun minulle soittaneen henkilön puheesta kuuli, että firman viimeinen turvevoimala on heillekin kiusallinen asia. Kaikki muut laitokset käyvät hakkeella tai pelletillä, paikallisilla hakkuutähteillä siis enimmäkseen. Suunnitelmia isoon investointiin ei kuitenkaan vielä ollut, mutta toivottavasti sellaisia saadaan pian! Ei ole enää sopivaa polttaa paikalliseen suohon varastoitunutta hiiltä taivaalle yhteistä ilmastoa kuormittamaan.
Kysykää te muutkin, miten oman arkenne rakenteet saadaan kestäviksi! Suomalaiset kunnat ovat jo muuttaneet paljon, mutta tekemistä riittää edelleen.
Ekoelämää 