Puuroa nassuun ja massuun

Kun kiinteisiin ruokiin siirtyminen aikanaan alkoi, porkkanamössön rinnalle liittyi pian iltapuuroannos pitämään nälkää yöllä.

Samoihin aikoihin postiluukusta putoili valmispuurojauhemainoksia, mutta eipä ole tarvinnut ostaa valmista. Lapsonen söi jo neljän kuukauden ikäisestä samaa haudutettua puuroa kuin muukin perhe. Suolan jätimme omastakin pöperöstä pois. Neuvolassa opastettiin hienontamaan puurohiutaleita ennen keittämistä. Siinä vaiheessa oli tavallista puuroa mussutettu jo ainakin kuukausi, eikä mukinoita ollut kuulunut. Kaikki on muutenkin maittanut, mitä on tarjottu. Joskus ekalla maistamiskerralla on sanottu gääh ja syöty vain vähän, mutta seuraavilla kerroilla on jo maittanut paremmin.

Puuro syntyy todella vähällä vaivalla. Kun kello lyö illalla seitsemän, lasken kattilaan sen verran vettä, että puuroa riittää sekä Taidolle että itselleni. Jätän veden kuumenemaan kannen alle kattilaan, ja otan sillä välin esille hiutaleet ja lisukkeet. Lisään melkein aina puuron sekaan joko marjoja tai hedelmiä. Monesti pilkon puuron sekaan omenan, yleensä kuorineen, sillä vauva osaa jo käsitellä kuorenpalat. Puolukat ovat toinen vakiolisuke. Kun vesi kiehuu, lisään hedelmäpalat tai marjat, öljylorauksen ja hiutaleet ja sekoitan. Sitten väännän levyn kuutoselta nollille.

Nyt seuraa energiansäästövaihe: kansi takaisin kattilan päälle tiiviisti ja kattilan päälle pieni froteepyyhe. Sitten puuhailemaan vauvan kanssa rauhassa omia puuhia, puuro hautuu noin 10 minuutissa ilman valvontaa. Se pysyy lämpimänä ainakin tunnin, vaikkei heti ehtisikään syödä. Vitamiinien säilyvyyden parantamiseksi marjat voi lisätä myös valmiiseen puuroon.

Tällä tavalla voi kypsentää kaikkia kokeilemiani puurohiutaleita kaurasta neljäänviljaan. Neljänviljan puuro tosin kuohuu helposti, joten on oltava tarkkana, että kääntää levyn nollille heti kun vesi on alkanut kiehua. Keitämme puuroa silloin tällöin myös hirssistä ja tattarista, mutta ne vaativat pitempään kypsyvinä ainakin puolen tunnin haudutuksen ykkösellä kannen alla.

Itse pöperöitä tekemällä voi valita, millaisiin makuihin lapsen totuttaa. Vältämme sokerin käyttöä keittiössämme, mutta ruuat maittavat silti vauvalle hyvin. Puolukkaruispuuro on yksi suursuosikeista.

-Piia

Kuvat:

puuro_hautumassa.jpg
Puuro hautumassa pyyhkeen alla.

Mainokset

Runoja ja käännöskirjallisuutta

Kuulin musiikkileikkikoulun opettaja -kaveriltani, että puolen vuoden iästä lähtien vauva olisi erityisen vastaanottavainen loruille, lauluille ja muulle kielenoppimista tukevalle toiminnalle. Tompalle ja minulle on molemmille jäänyt mukavat muistot lastenrunoista, joita meille on pienenä luettu. Kummankin lapsuudenkodissa oli tiiviin lukemisen kohteena Pikku Pegasos -lastenrunokokoelma. Ehkäpä niistä on jotain jäänytkin, sillä leikimme mielellämme suomen kielen koukeroilla. Tompan pikkuvelikin on valmistumassa kirjallisuustieteen tutkijaksi.

Minulle kansanperinteen runot ja laulut ovat erityisen mieluisia. Silti mieleeni ei tullut yhtään kokonaista runonpätkää, kun aioin ryhtyä vauvaa viihdyttämään. Mars kirjallista apua hakemaan siis. Päätin kerrankin ostaa jotain uutena, ja menin Akateemisen kirjakaupan hyvin varustellulle lastenkirjaosastolle. Pikku Pegasoksesta oli otettu jo 20. painos vuosi sitten, mutta sekin oli loppuunmyyty.

Katselukirjahyllyssä osui silmiin Loruleikki-kirja. Siinä on muutama tunnetuin lastenloru ja kokonaisuus on koottu oikein akateemisin asiantuntijavoimin. Sen kömpelöä tietokonegrafiikkaa edustavat kuvat kyllä näyttivät aikuisen silmään aika ankeilta, mutta sainpa sentään edes pari kokonaista runonpätkää. Muutama päivä myöhemmin näin tietenkin saman kirjan kirpparilla kymmenesosalla uuden hinnasta.

Muuten myynnissä oleva katselukirjaosasto on pitkälti käännöskirjallisuutta. Poistomyyntieriä myyvästä kirjakaupasta ostin vielä Ensimmäiset sanani -katselukirjan, jossa on iloisen värikkäitä kuvia.

Kotona kuvavalikoima ei tuntunut oikein loogiselta. Samalla sivulla oli mm. leijona, hiiri, lääkäri ja mustekala – öh? Sitten pingviini, kuningatar, kani ja sukat. Viimeisellä sivulla idea viimein aukeni. Siellä oli luita, jojo ja seepra. Sehän on x-rays, yoyo ja zebra, siis x, y ja z. Tarkemmin katsottuna muutkin kuvat olivat englanninkielisten sanojen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Kirja onkin ollut alunperin aakkosia opettava katselukirja. Suomennoksessa aakkosidea tietysti vesittyi, ja pelkät kuvat jätettiin jäljelle. Lääkärikin on ollut alunperin nurse, siis sairaanhoitaja. Hm, ehkä kotimaista lastenkulttuuria pitäisi tukea enemmän.

Loppujen lopuksi pääsimme lastenrunojen maailmaan tilaamalla kaivatun runokokoelman verkkoantikvariaatista http://www.antikka.net/. Antikka.net hakutoimintoineen on mainio palvelu. Ei tarvitse kiertää pölyisiä antikvariaatteja. Mukavasti kotona istuen näkee kymmenien liikkeiden valikoiman kerralla, ja toimituksen saa postitse. Jälleennäkeminen oli ihana. Runot ja kuvat olivat *niin* tuttuja, vaikka viimeksi lienen selannut niitä alle kouluikäisenä. Taitokin on päässyt jo aloittamaan tutustumisen sanoilla leikittelyn maailmaan.

-Piia

Kuvat:

lastenkirjoja.jpg
Kotimaista ja käännettyä katselukirjallisuutta: Loruleikki ja Ensimmäiset sanani.

Kohtuullisuus ja vastuu

Elämäntapa-asiat herättivät kovasti keskustelua. Jatkan vielä pohdintaa hiukan.

Isot muutokset ovat pitkälti kiinni päättäjien ja yrityspomojen päätöksistä. Hyvä lopputulos on kuitenkin päätösten ja tavallisten ihmisten toiminnan välinen tasapaino.

Kun viimein pitkällisten valiokuntakuulemisten ja selvitysten jälkeen saadaan vaikkapa aikaan laki, joka vaatii biojätteen keräämistä, tulisi jokaisen kantaa vastuunsa ja lajitella biojätteensä. Tai kun iso kauppaketju tuo energiansäästölamput valikoimiinsa, miksi ostaa kokonaiskustannuksiltaan kalliimpia hehkulamppuja muihin kuin erityiskohteisiin? Monet muutkin valinnat niveltyvät nykyiseen elämäntapaan.

Aika monet valinnat liittyvät kohtuullisuuteen. Minusta kohtuullisuuteen pyrkiminen on hyvien tapojen mukaista, koska luonnonvaroja on rajallisesti ja maapallon kyky kestää kuormitusta ylittyy jo monin paikoin. Vähän sama juttu kuin olisimme kaikki yhteisen kahvipöydän äärellä, ja pullaa ei riittäisi kaikille. Siinä tilanteessa ei ole hyvätapaista ottaa yhtä pullaa enempää. Mieluummin vielä pitäisi jakaa se yksikin jonkun toisen kanssa tai olla vapaaehtoisesti ilman. Toki jos sattuu istumaan pullavadin vieressä, kuten me länsimaiden asukkaat, tulee helposti kiusaus syödä enemmän.

Ylipäätään vastuullinen toiminta ympäristöasioissa on minusta sukua verojen maksamiselle ja liikennesääntöjen noudattamiselle. En kuvittele olevani muita parempi ihminen, kun jätän kävelemättä päin punaisia. Voisihan ajatella, ettei valtio yhden ihmisen veroja kaipaa, mutta jos kaikki ajattelisivat niin.. 🙂

Tavallisen ihmisen vaikuttavimmat elämäntapavalinnat ovat asuminen (etenkin kodin pinta-ala ja lämmitys), liikkumisen määrä ja tapa (mukaanlukien niin työ- kuin vapaa-ajanmatkat) sekä ruoka (etenkin lihankulutus, kasvihuonekasvikset). Tai oikeastaan vaikuttavin valinta on lasten lukumäärä, seuraahan siitä, kuinka laajana luontoa kuormittava toiminta jatkuu tulevaisuudessa. 🙂

Tavalliselta ihmiseltä on vaikea vaatia sellaisia valintoja, jotka muuttaisivat hänen arjessa selviytymistään kovin paljon. Vastuullisuuteen ja kohtuullisuuteen pyrkimistä taas voi odottaa jokaiselta. Mihin sitten raja vedetään? Ainakin vaikuttavia muutoksia pitää voida vaatia päättäjiltä, vaikka ne muuttaisivatkin yhteiskuntaa paljon. Päättäjien tehtävä on katsoa asioita kauemmas tulevaisuuteen, kun tavalliset ihmiset painiskelevat arjen pulmiensa parissa. Nyt lyhyen ajan edut, kuten työllisyys, ajavat päätöksenteossa pitkän ajan edun yli.

-Piia

Elämäntapaeroja

Vietimme joulun Tompan vanhempien luona tänäkin vuonna. Sukulaisia oli ilo nähdä taas tauon jälkeen. Saimme hiukan omaa aikaakin, kun välillä muut katsoivat sinne tänne konttailevan vauvan perään. Elämäntapamme ovat kuitenkin niin erilaiset, että ahdistus iski jälleen kerran. Kun on pitkään nähnyt vain omaa ja kaveripiirin elämää, on suunnilleen ehtinyt unohtaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät lajittele biojätteitään tai että joku vielä käyttää hehkulamppuja tai lämmittää kotinsa fossiilisilla polttoaineilla holtittomiin lämpötiloihin. Kieltäydyimme kohteliaasti tänäkin vuonna ottamasta vastaan appivanhempien ylimääräistä autoa. Toivoimme läsnäoloa vauvanhoidon ankarassa arjessa, ja saimmekin monta Fisher-Pricen lelua.

Tavallisesti emme pahemmin seuraa toisten tekemisiä, mutta omien vanhempien toiminta on eri asia. Tuntuu pahalta, jos käytös viestittää kaikin tavoin, ettei lastenlasten tulevaisuuden maailmalla ole mitään merkitystä. Ovathan he kuitenkin olleet kovasti toivottuja.

Elämäntapavalinnoissa on totta kai kyse symbolisista asioista. Eivät vapaaehtoiset toimet mitenkään riitä vähentämään päästöjä tai luonnonvarojen kulutusta tarpeeksi. Pelkästään ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi kahden asteen lämpenemiseen pitäisi kaikki jäljellä oleva kivihiili ja öljy jättää maahan. Ilmastonmuutos taas on vain pieni osa ihmisen ympäristölle aiheuttamaa rasitusta.

Vaikuttavien viestintäkeinojen löytämiseksi on myös tarpeen nähdä kaikenlaisten ihmisten elämää. Kotikommuunissamme sammutamme modeeminkin yöksi, jottei hiilivoimalan tarvitse jauhaa sähköä turhia valmiustiloja varten. Samaan aikaan moni jättää sammuttamatta tietokoneen, jonka vuosikulutus vastaa suunnilleen kommuunimme koko vuotuista sähkönkulutusta. Tai täyttää kotinsa koristevaloilla, jotka ovat yllättävän sähkösyöppöjä nekin.

Kuinka saada säästäväinen energiankäyttö houkuttelevaksi? Onko ainoa keino nostaa energian hintaa reilusti? Tai peräti ottaa käyttöön henkilökohtaiset kulutuskiintiöt? Tästä vuodesta lähtien istun muuten seuraavat neljä vuotta Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajana. Toivottavasti saan siellä mahdollisuuden tehdä jotain nykymenon muuttamiseksi.

-Piia

Kuvat:

laps_hankeen_hukkuu.jpg
Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu…