Kontiainen touhuamassa mökkipolulla.
Mökillä vaippapyykkäämistä jaksaa paremmin, kun samalla saa nauttia luontoelämyksistä. Kun seisoskelen rannalla vaipanpesupöydän ääressä, heinikosta kuuluu usein rapinaa, ja kohta paikannan kontiaisen touhuamassa maassa. Otus, joka muuten viettää suuren osan elämästään maan alla, riehaantuu syksyisin mylläämään maan pintaa välittämättä ollenkaan ihmisistä ympärillään. Kontiaisen touhuja voi kävellä katsomaan aivan viereen.
Kun joskus pari vuotta sitten näin pelottoman kontiaisen ensimmäisen kerran köllöttelemässä auringonpaisteessa, kuvittelin, että olin astunut sen päälle tai se oli muuten loukkaantunut. Sitten näin otusta taas myöhemmin ja kuvittelin, että kyseessä on sittenkin geeneiltään kummallisen kesy yksilö. Nyt syyskesällä mökin koko ranta-alue on myllätty ympäri ja olen nähnyt kontiaisia kaksikin yhtä aikaa maata tonkimassa, joten kaipa ne vain ovat ajoittain tuollaisia. Kolmevuotias Taitokin on päässyt katsomaan, miltä sen suosikkihahmon Myyrän sukulaiset luonnossa näyttävät.
Kontiainen kokoaa talvivarastoja erikoisella tavalla: se etsii lieroja, puree niitä päähän niin, etteivät ne enää pysty kaivautumaan pakoon ja vie ne sitten varastokoloon maan alle. Lierosäilykkeet on syötävä aikanaan, sillä muuten ne ehtivät kasvattaa päänsä kuntoon ja lähteä pakoon. Mahtoivatkohan kesämökkini kontiaiset koota lieroja talveksi niin innokkaasti, etteivät ihmisetkään häirinneet, vai oliko niillä kiima-aika meneillään?
Kontiaiset ovat taas yksi esimerkki ilosta, jota pihan hallitusta hoitamattomuudesta seuraa. Emme ole haravoineet viime syksyisiä lehtiä pois, joten niiden seasta otusten kelpaa hakea lieroja. Viikatteella niitetty nurmikko tarjoaa myös enemmän suojaa kuin koneella lyhyeksi parturoitu nurmi.
-Piia
Ekoelämää 