Lautanen tyhjäksi

Eko-omatuntoa kolkutetaan säännöllisin välein ruuan poisheittämisestä. Hukkaan mennyt ruokakin on viljelty jossakin, on tarvittu lannoitteita ja torjunta-aineita, tai vähintään maapinta-alaa ja kuljetuksia. Hävikin ympäristövaikutukset ovat suurempia kuin vaikkapa ruokapakkauksilla, joihin huomio helposti kiinnittyy, kun aletaan puhua ruuan ympäristövaikutuksista.

Olemme mielestäni yltäneet jo aika hyvälle tasolle, mutta aina voi hiukan parantaa. Viikonloppuna menimme pitkästä aikaa ulos syömään, New Bambuu Centerin kiinalais-malesialaista pöperöä. Taito söi esimerkillisesti mustekalarenkaansa, salaattinsa ja kaalinsa, mutta Tompan ja minun kasvisateriat olivat niin tuhteja, etteivät ne kokonaan uponneet. Katsoin pahoillani ylijääneitä tofukökkäreitä, riisiä ja hapanimelää kastiketta, sitten päätimme pyytää ne mukaan ”koirapussiin”. Kiinalaiseen tapaan ruuat olivat erillisissä tarjoiluastioissa, joten ne oli helppo saada mukaan siististi. Koirapussikin oli kätevä muovirasia.

Toinen hyvä tapa hävikin välttämiseen on suhtautua suurpiirteisesti parasta ennen -päiväyksiin. Tätä soveltaessa on hyvä tietää, että ”Viimeinen käyttöpäivä” ja ”Parasta ennen” ovat eri asioita. Parasta ennen -päivän ylittymisestä ei pääsääntöisesti seuraa mitään terveydelle vaarallista, ainakaan ilman, että sen selvästi ruuasta huomaa. Viimeinen käyttöpäivä on tiukempi.

Maitotuotteet yleensä vain hapantuvat vanhetessaan, joten niiden parasta ennen -päivän voi rauhassa antaa ylittyä. Jukurttia ja piimää olemme käyttäneet tyytyväisinä vielä viikon vanhoinakin. Toki kannattaa kurkistaa purkkiin hometäplien varalta. Kerran jääkaappiin unohtunut kerma muuttui itsekseen smetanaksi, ja käytimme senkin ruuanlaittoon. Kananmunia taas voi käyttää hyvin kuukaudenkin kuluttua päivämäärän ylityttyä, kunhan vain ne ovat olleet jääkaapissa.

Leipää ostaessa on ympäristöteko, jos valitsee kuivuvaa eikä homehtuvaa. Kuivat kannikat voi panna vaikka puuron sekaan. Puuroon voi muutenkin piilottaa melkein mitä vain, vaikka nahistuneen omenan.

Erilaiset lisukkeet on helppo käyttää uudestaan seuraaviin ruokiin. Keitettyjä perunoita on helppo pilkkoa melkein ruokaan kuin ruokaan. Peruna, ohra, makaronit ja muut lisukkeet sopivat hyvin monenlaisten ruokien kanssa.

Luulen, että sopiva altistus pöpöille silloin tällöin pitää myös vatsan vahvana. Taitolla ei ole vielä koskaan ollut vatsatautia, ja samoja ruokia olemme syöneet kaikki. Joku allergiatutkija juuri pääsi haastattelussa kertomaan, kuinka sopiva altistus ehkäisee myös allergioita. Hyviä pöpölähteitä ovat hänen mukaansa myös itse viljellyt kasvikset, varmaan kotitekoiset säilykkeet mukaan lukien.

-Piia

Mainokset

Metsätaloutta ilman avohakkuita

Toteutimme nyt syksyllä Tompan kanssa kaksi pitkäaikaista aiettamme: ostimme lisää metsää, ja teetimme koko metsällemme luomumetsäsuunnitelman Innofor Oy:llä. Metsää on vaikea saada, kun harva siitä haluaa luopua. Me löysimme kuitenkin perikunnan, joka ei tuntenut metsänhoitoa itselleen luontevaksi. Kaikista ostajaehdokkaista he valitsivat juuri meidät, koska muut tarjokkaat välittivät vain rahasta ja olisivat hakanneet kaiken sileäksi.

Minua hiukan hirvitti, kun sain Innoforin laskun. Suunnitelman sisältö kuitenkin näytti hyvältä. Seuraavien kymmenen vuoden ajalle aikataulutetaan taimikonhoitoa ja ensiharvennusta aikaisemmin avohakattuihin metsiin, ja ”täysikokoisista” voidaan korjata puuta erilaisilla harvennuksilla, joita Innoforin valikoimassa on enemmän  kuin metsähoitoyhdistyksellä. Suunnitelmaan oli merkitty myös metsissä olevia luonnonarvoiltaan erityisen tärkeitä alueita, kuten tervaleppäkorpi puron varressa ja erityisen vanhoja puita sisältävä alue, joka saa jäädä rauhaan kokonaan.

Yllättäen arvio hakkuutuloista luomukonsteinkin oli varsin suuri. Ja korjuusta huolimatta metsän puukuutiomäärä ensi vuosikymmenellä kasvaa huomattavasti. Kaikkia ehdotuksessa olevia hakkuita emme kyllä aio toteuttaa, sillä harvennuskin tekee ikävät koneen jäljet metsään, ja sienipaikkaani en sellaisia kaipaa.

Kun vertasin tuloja nykyiseen palkkaani, aloin jo miettiä, pitäisikö muuttaa maalle hoitelemaan muutamaa vuohta ja jäädä elämään metsätuloilla. Miksi kuljen stressaavaa työmatkaa  ja nökötän toimistossa, kun menoista jonkin verran tinkimällä voisin viettää aikani miellyttävässäkin ympäristössä? No, kynnys on vielä silti aika korkea. Maalla vaikeinta olisi varmaan ystävien jääminen kauas kaupunkiin ja talven kylmyys.

-Piia

Taapero ei jahkaile

Muistan, että lapsena oli ihan mahdoton ajatus jäädä loikomaan sänkyyn, kun kerran oli aamulla herännyt. Aivokemia taisi toimia eri tavalla kuin nykyään.

Taaperon toimia seuratessa ihana piirre on jahkailemattomuus monissa asioissa: jos mainitaan ohimennen, että jotain pitäisi tehdä, hän rientää jo aloittamaan. Kämppis voivotteli yhtenä päivänä useampaan kertaan, että huone pitäisi siivota. Joka kerta Taito riensi hänen luokseen milloin rätti, milloin siivoushanskat kädessä tai ehdotti imurin hakemista vaatehuoneesta. Eikä hän ymmärtänyt ollenkaan, miksei touhu ala jo.

Kun kämppis taas pohti inkivääriteen keittämistä, Taito nappasi oitis maustehyllystämme inkivääripurkin ja tarjosi sitä.

Aamulla en aina jaksaisi millään nousta, ja kaksivuotias kampeaa minua sängystä ylös kaikin keinoin. Hän on loukkaantunut, jos vanhemmat tahtoisivat vielä kiskoa unia. Jos nahkavekkari soi puoli seitsemältä, yritän järjestää itselleni puoli tuntia lisää niin, että vien hänet ensin potalle ja laitan aamiaista pöytään. Monesti hän kyllä tuo lopulta aamiaisensa makuuhuoneeseen, ja sitten siivotaan murusia lattialta.

Sitä vain en ymmärrä, miksei jahkailemattomuus ulotu potalla käyntiin tai ulkovaatteiden laittoon. Monesti kutsu potalla käymään johtaa siihen, että taapero kirmaa hihkuen ihan toiseen suuntaan. Ulkovaatteet hän laittaa mielellään päälleen, mutta sitä ennen on sama kiinniottoruljanssi. Onko kukaan keksinyt tähän ratkaisua? Miten pukea kaksivuotias tarvitsematta ensin kirmata hänen perässään pitkin asuntoa? Toisinaan kyllä odottelen, mutta silloin on varattava aikaa ja paljon.

-Piia

Taito löysi kämppiksen hammasharjan.

Taito löysi kämppiksen hammasharjan.

Miten saisi lähdettyä ulos?

Totesimme kaverini kanssa, että ihmisten kärsivällisyyden laadussa on suuria eroja. Hän ei kuulemma kestä tahtoikäisen raivokohtauksia tyynenä. Minulle taas taaperon kiukku on harvoin rasite, mutta leikkipuistossa seisoskeluun kärsivällisyyteni ei riitä alkuunkaan. Siellä hän taas viihtyy hyvin.

Olen huomannut, että välttelen leikkipuistoilua viimeiseen asti, aika kuluisi taaperon kanssa paljon mukavammin vaikka kotona keittiön lattialla istuen ja halaillen. Muihin vanhempiin olisi mukava tutustua, mutta leikkipuistoympäristö on jotenkin niin epäviihtyisä, etten jaksa olla siellä.

Ulkoilla kuitenkin pitäisi, ja olen yrittänyt saada itseäni liikkeelle siten, että tutustumme lähiympäristön monenlaisiin viheralueisiin. Olemme käyneet sekä lähimetsissä että puistoissa. Kun olimme väistelleet lehtipuhaltimia yhdessä puistossa, menimme seuraavana päivänä Taiton, Tompan ja toisen lapsiperheen kanssa toiselle suunnalle kartanopuistoon, jossa on vanhoja hienoja puita ja lammikko sorsineen.

Puiston vanhat tammet olivat eläinten suosiossa: närhet kuljettivat tammenterhoja talvivarastoihin, ja oravatkin olivat paljon pulskemmassa kunnossa kuin tämän vuoden huonolla kuusensiemensadolla kituuttavat lajitoverinsa. Seurasimme, miten orava keräsi myös kuivaa heinää pehmusteeksi: ensin se kääri heinän hyvin huolellisesti palloksi suuhunsa, ja vei sen sitten lehtikuusen oksassa olevaan pesäänsä. Närhiä ei muuten juuri pääsekään näkemään, mutta syksyllä ne eivät jaksa piileksiä, kun on saatava ruokavarastot kuntoon.

Taaperoille sorsien katsominen oli elämys sekin. Puolet lammikon pinnasta oli jo jäässä, ja koko parvi uiskenteli toisella puoliskolla etsimässä ruokaa.

Vähän aikaisemmin syksyllä verotimme Taiton kanssa tammenterhoista oman osuutemme, ja istutimme niitä talomme lähimetsiin. Kengän kärjellä raapimalla ei kovin syviä istutuskuoppia saanut aikaan, mutta odotan uteliaana, ilmestyykö talomme takapihalle yhtään pikkutammea.

-Piia