Nippu itsetehtyjä lastoja ja kirjahylly, olo on kuin Aku Ankalla tämänviikkoisen lehden kannessa. Olen ehkä kymmenen vuotta haaveillut pääsystä kansalaisopiston puutyökurssille, ja viime syksynä lapset viimein olivat tarpeeksi isoja, etteivät hoitojärjestelyt käyneet ylivoimaisiksi. Kuusi- ja ysiveen voi jo toisinaan jättää vähäksi aikaa kahdestaankin. Kouluajoilta oli jäänyt harmittamaan, etten kehdannut mennä poikaenemmistöiseen puukäsityöryhmään, ja nyt viimein pääsin tutustumaan paremmin puuntyöstökoneisiin.
Puutyöhallissa on hyvä valikoima isoja koneita, joilla liimapuulevyjen ja oksanpätkien käsittely käy alta aikayksikön. Sillä lailla on mukava tehdä hommia, vaikka perinnekäsitöitä arvostankin. Puuntyöstöön koneilla ei tarvitse fyysistä voimaa, ohjailee vain puunpalat oikeaan suuntaan ja pitää näppinsä pois terien läheltä. Ompelussakin meillä on kotona sellainen työnjako, että minä hoidan koneompelua vaativat hommat ja Tomppa käsinompelun.
Mittailen ja mallailen kaikki moneen kertaan, ennen kuin uskallan tehdä ”lopullisia ratkaisuja”, ja niinpä minulla k-e-s-t-ä-ä, ennen kuin valmista syntyy. Eipä toisaalta mennyt mikään kohta pieleen kirjahyllyä väsätessä. Joku toinen kurssilainen teki vähemmällä miettimisellä ja muotoili sitten uudelleen yhteensopimattomia osia. Opettajan mielestä olisin voinut olla kunnianhimoisempi ja tehdä aluksi liimapuunkin itse laudanpalasista, mutta kyllä valmiiden liimapuulevyjen sahailussa, hiomisessa ja muotoilussa oli ihan riittävästi tekemistä yhdeksi syksyksi. Hyllykön osien kiinnittämiseen toisiinsa käytin liimaa ja lamello-liitoksia, jotka sietävät hiukan mittavirhettäkin, mutta pitävät hyvin. Nyt kirjahyllykkö odottaa enää vahakäsittelyä.
Mäntypuista liimapuulevyä on myynnissä melkein missä tahansa vähänkään rautakauppaan viittaavassa paikassa, joten sitä on helppo hankkia. Ikävä kyllä paikallinen rautakauppa myi vain virolaista levyä, eikö Suomessa enää kyetä sitä itse tekemään? Ylijäämäpaloista tekaisin nipun leikkuulautoja tutuille joululahjoiksi.
Syksyiseltä mökkireissulta olin ottanut mukaan pihavaahterasta sahatun oksan lastojen raaka-aineeksi. Yllärinä oksan sisältä löytyi tummempi alue, mistä tuli mukava kuviointi valmiisiin lastoihin. Yksi lastoista on tehty kurssipaikalta löytyneestä visakoivun palasta. Höyläsin ensin oksan yhden sivun tasaiseksi, sahasin vannesahalla siitä muutaman millin paksuisia ”lautoja”, piirsin summittaiset lastan ääriviivat niihin, sahasin taas vannesahalla silmämääräisesti. Muodon viimeistelyt ja hiomiset oli helppo tehdä nauhahiomakoneella. Vaahtera on kovaa puuta, mutta vähän kummallisen hajuista. Toivottavasti ruokiin ei tule ylimääräisiä makuvivahteita.
Mutta missä ovat puutyökurssien osallistujat? Meitä on alle kymmenen hengen porukka. Mielestäni käsityöt ovat mitä parhainta mindfullness-harjoitusta. Kun keskittyy sahaamaan ja hiomaan puunpalasta lastan muotoon, mielestä putoavat pois kaikki muut ajatukset, ainakin syytä on jos aikoo säilyttää sormensa vastaisten töiden varallekin.
Ekoelämää 
Saara said,
24 huhtikuun, 2019 klo 3:46 pm
Meillä on paikalliset puupiirit aivan ääriään myöten täynnä ja tänä vuonnakaan ei meidän ryhmään mahtuneet kaikki halukkaat. Harrastajia täällä siis riittää! 🙂 Hienoa, että uskaltauduit mukaan harrastamaan – onko harrastus jatkunut? Ei muuta kuin ensi syksynä uudestaan kurssille – tee silloin liimalevyt vaikka alusta alkaen itse, ei se niin kovin vaikeaa ole. Minusta on myös kiva, kun voi silloin käyttää paikallista puuta tai jopa omasta metsästä. Jotenkin silloin esineillä on ihan toisenlainen tunnearvo. ❤
Piia J. Häkkinen said,
24 huhtikuun, 2019 klo 4:07 pm
Kiitos kannustuksesta! Kyllä jatkoin toisenkin vuoden ja ryhmään tuli uutta porukkaa. Tosin taannuin ja teen lähinnä puulastoja ja kauhoja, mutta olen niihin ihan tyytyväinen. Sukulaisten ja tuttujen joululahjoiksi niistä päätyi suurin osa. Olen nyt metsästänyt kaadettuja jaloja lehtipuita. On hauskaa, kun eri puulajeista tulee aivan eri näköisiä tuotteita. Olen siinä käsityksessä, että kunnan puisto-osaston käsistä rungot päätyvät haketukseen. Pitäisi saada vuoropuhelua kunnan huoltoporukan ja kansalaisopiston välille.