Sisustussuunnittelija ituhipin luona

Siinä se kirjahylly oli, asunnon edelliseltä omistajalta peritty, ja muuton jäljiltä se oli ollut jo vuoden Taiton huoneessa. Huoneessa on rajallisesti tilaa, ja tälle seinälle pitäisi mahtua niin vaatteiden kuin lelujenkin säilytys. Kaiken tohinan keskellä ratkaisujen miettiminen tähänkin asiaan tuntui ylivoimaiselta. Pyysimme lopulta sisustussuunnittelijan apuun, kun omaa kiinnostusta sisustamiseen ei juuri ole.

Lähtökohta: tämä edellisen asukkaan kirjahylly on saanut toimia niin vaatekaappina kuin leluhyllynäkin.

Lähtökohta: tämä edellisen asukkaan kirjahylly on saanut toimia niin vaatekaappina kuin leluhyllynäkin.

Suunnittelijan hankkiminen onnistui Stadin aikapankin kautta, jossa monenlaisia työsuorituksia voi vaihtaa pankin osakkaiden kesken. Aikapankissa työmäärän mittari on työhön kuluva aika, ja yhden tunnin työllä saa yhden tovin aikapankin tilille. Itse tarjoan energiansäästö- ja lainaneuvontaa.

Sisustajamme pyysi ennen käyntiään valokuvia tilasta ja pohjasta, samalla kerroin toiveista: vaatekaappi pitäisi mahtua, ja lelut ja muut tavarat pitäisi saada toimivasti sijoitettua. Huonekalujen on oltava puuta, uusille lastulevykalusteille on meillä porttikielto. Suunnittelijan käynnillä mietimme vielä tilan tyyliä. Tämä on 1970-luvun rivitalo, joten olemme joissain kaluste- ja valaisinvalinnoissakin suosineet samaa aikakautta. Enimmäkseen tyyli on kyllä seurausta sattumasta, sillä huonekalut ovat enimmäkseen kommuunin alkuhämäristä tai sukulaisilta perittyjä, monesti hovihankkija on ollut myös mainio Pelastusarmeijan kirppari.

Saimme sitten sähköpostilla suunnitelman, jossa Taiton huoneen säilytysratkaisu on toteutettu Lundian kalusteilla. Lundian hyllykköön saa vielä työtasonkin, jonka päälle voi viritellä vaikka nukkekodin kalusteet tai myöhemmin koulutyöt. Päälle tuli vielä ehdotus 1970-luvun värimaailmaan sopiviksi verhoiksi ja sängynpäällisiksi. Lisäksi saimme hyviä ideoita muihinkin huoneisiin, oikein kuvien kanssa. Hinnaksi tuli kolme tovia, eli talous ei vielä suunnittelupuoleen kaatunut.

Lundia-hahmotelma: vasemmalla vaatekaappi, muuten tavallinen lundia-kirjahylly ovineen ja työtaso.

Lundia-hahmotelma: vasemmalla vaatekaappi, muuten tavallinen lundia-kirjahylly ovineen ja työtaso. Vasemmassa kulmassa vielä ituhipin ensimmäinen verho-ostos.

Suunnitelmaan kuului myös talon henkeen sopivaa värimaailmaa. Tilaavievä lampunvarjostin on vaihtunut kapeampaan malliin.

Suunnitelmaan kuului myös talon henkeen sopivaa värimaailmaa. Tilaavievä lampunvarjostin on vaihtunut kapeampaan malliin.

Alku näyttää toimivalta! Lundian hyvä ominaisuus on muunneltavuus, ja samaa sarjaa meillä on siellä täällä jo ennestäänkin. Huono puoli on hinta – hyllykköratkaisu maksaisi uutena yli 2000 euroa… Onneksi perusosia saa hyvin käytettyinä – näistäkin on metsästetty jo huuto.netistä suurin osa. Vain vaatekaappi taidetaan joutua hankkimaan uutena tai Lundqvist-kopiona.

Ja huh, ostin ensimmäistä kertaa elämässäni uudet verhot, suunnittelijan ehdotuksen mukaan. Tummankeltainen sävy sopii hyvin talon aikakauden henkeen ja seinän muumitapettiin. Niitä varmaan katsellaankin seuraavat parikymmentä vuotta, kyllä tekstiiliteollisuus sen verran luontoa kuormittaa, ja ostosreissut ituhipin mielenrauhaa…

-Piia

Lastenhuoneen pohja: kirjahylly on vasemmalla, ennallaan pysyvä vuodesohva oikealla.

Lastenhuoneen pohja: kirjahylly on vasemmalla, ennallaan pysyvä vuodesohva oikealla.

Vuodesohva säilyy. Se on kätevä lastenhuoneessa, sillä se muuttuu tarvittaessa yhden hengen vuoteesta sohvaksi tai kahden hengen vuoteeksi.

Vuodesohva säilyy. Se on kätevä lastenhuoneessa, sillä se muuttuu tarvittaessa yhden hengen vuoteesta sohvaksi tai kahden hengen vuoteeksi.

Keskilattia on oiva paikka rakentaa junarataa.

Keskilattia on oiva paikka rakentaa junarataa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: