Taito ja vaaleanpunainen yöpuku.
Kärsin hieman lämmönnoususta lukiessani uusimman Vauva-lehden artikkelia tyttöjen ja poikien kasvatuksesta. Paljon ennakkoluulohöttöä, esittelyä lapsen kasvatuksesta tiettyyn muottiin eikä lainkaan tutkimustietoa. Päiväkodeista esimerkiksi on tutkimuksia, joiden mukaan hoitajat järjestelmällisesti ja tietämättään suhtautuvat tyttöihin ja poikiin eri tavalla. Tytöille esimerkiksi puhutaan enemmän ja pitemmillä lauseilla, poikia lähinnä käsketään lyhyesti. Toisaalta taas poikien tarpeet menevät tyttöjen edelle: tyttö oppii odottamaan, kun hoitaja rientää pojan avuksi. Nämä olivat vasta pitkän havaintolistan alkua. Millaisia seurauksia on vaikkapa tytön kehitykselle, jos hänen tekojaan ei huomaa kukaan, ja kehuja saa aina ulkonäön perusteella?
Tompan kanssa näemme Taiton ensisijaisesti vauvana ja ihmisenä, ja vasta toissijaisesti poikana. Meistä on huomaavaisuutta lasta kohtaan, että häntä ei tungeta tiettyyn muottiin. Yritämme tukea Taitoa valitsemaan omat kiinnostuksenkohteensa oman luonteenlaatunsa mukaisesti ja kasvamaan siinä samalla ihmisiksi. Emmehän voi etukäteen tietää, touhuaako tässä tuleva vaatesuunnittelija-homo vai pikkukemisti.
Taiton vaateparressa olemme suosineet selkeitä perusvärejä, kuten oranssia, vihreää, ruskeaa, sinistä ja punaista. Jokunen vaaleansininen ja -punainen vaatekappalekin on käytössä. Leikittelin ennen Taiton syntymää ajatuksella, että pääsen seuraamaan, kuinka ihmiset suhtautuvat vauvaan oletetun sukupuolen perusteella. Taito on kuitenkin niin pojan näköinen, että jokainen arvaa pojaksi, vaikka hän olisi röyhelömekossa, joten havainnointini jäi puolitiehen. 🙂
Omat kasvatusvalinnat voi päättää itse, mutta olemme hiukan huolissamme, mihin ulkomaailma lastamme ohjaa. Pojan roolimalli on ikävän kapea. Esimakua sain viime viikolla, kun kävimme Taiton kanssa tutustumassa hänen ensimmäiseen hoitopaikkaansa ryhmäperhepäiväkodissa. Hoitaja henkäisi heti kättelyssä, että pitääkin kaivaa autolelut esiin, kun tyttövoittoiseen ryhmään saapuu uusi poika. Selitin hänelle arvostuksistamme, mutta en tainnut saada sanomaani ihan perille. Kohta sain kuulla, että ”Joona saakin sitten opettaa Taitoa poikien tavoille”. Hirvittää jo ajatuskin, mitä ne poikien tavat mahtavat olla. Eikä meillä edes ole autoa. No, ensi maanantaina jatketaan.
-Piia
Ekoelämää 
Laura said,
7 huhtikuun, 2009 klo 7:43 am
Jotenkin minulla on sellainen vaikutelma, että aika suuri osa vanhemmista nykyään häivyttää noita perinteisiä roolimalleja kasvatuksessa.
nti Täti said,
8 huhtikuun, 2009 klo 10:55 pm
Laura: toivottavasti! Voi toki olla että mediaan ja tiedostavien ihmisten lähipiiriin kertyy helpommin asiaan huomiota kiinnittäviä ihmisiä. Silloin tulee mielikuva suuresta tiedostamisaallosta vaikka kokonaisuudessaan asia ei juuri olisi muuttumassa.
Vaikka kotona kuinka yrittäisi olla sukupuolisensitiivinen ei taida olla mahdollista estää päivähoitopaikan ja myöhemmin koulun vaikutusta sukupuoliroolienkin saralla.
Huojentavaa kyllä asia toiminee toisinkin päin: vaikka hoitoryhmässä kuinka tyrkytettäisiin perinteistä, kapeatakin roolia, voi kotikasvatus tarjota lapselle hyväksyntää myös lokeroon kuulumattomasta käytöksestä tai valinnoista. Vanhempien tehtävänä taitaa joka tapauksessa olla kohdella lasta ensisijaisesti yksilönä eikä sukupuolensa edustajana perheessä.
Hyvä esimerkki on kotoa oppimani miesten työt ja naisten työt -jako:
naisten töitä ovat ruoanlaitto, pyykinpesu, mankelointi, kuvataide ja käsityöt
miesten töitä ovat tiskaus, silitys, imurointi ja muu siivous, pyörän korjaus ja musiikki
Että ehkä vähän vaikuttaneet omien vanhempieni mieltymykset. 😀
Tärkein oppi oli se että kotityöt eivät riipu sukupuolesta: kaikki voivat tehdä kaikkea ja työnjako on tasan sopimuksenvarainen asia.
Piia said,
13 huhtikuun, 2009 klo 9:28 pm
Unohtui sanoa, että kestovaipat ja lihaton ruokavalio olivat päiväkodissa vain ilmoitusasioita, niiden kysyntä lienee Helsingissä jo rutiinia. Toimitan lapsen mukana omat vaipat hoitopaikkaan, ja kala-kasvisruoka taas saapuu keskuskeittiöstä ilman erillisiä kyselyitä, kun yksi lomake on täytetty.
Siina said,
25 heinäkuun, 2009 klo 6:19 pm
Melkoinen kärjistys tuo päivähoidon henkilökunnan erilaisiin toimintatapoihin viittaaminen, jos kyseessä on tyttö tai poika. Itse työskentelen lastentarhanopettajana, ja voin sanoa, että meillä annetaan kyllä kaikkien kukkien rehottaa. Poikaa kyllä työnnetään kotileikkiin, jos hän hiemankin näyttää kiinnostusta kyseistä leikkiä kohtaan. Kohtelen oman ryhmäni lapsia niin tasa-arvoisesti kun pystyn, eikä huomion määrä riipu sukupuolesta, vaan tempperamentista. Jos lapsi on jatkuvasti pahanteossa tai puhua pälpättää tauotta, niin tottakai hän saa enemmän huomiota kuin hiljaisemmat lapset, joita tietysti muistetaan aina kehua malliesimerkkiydestä ja vetää mukaan toimintaan. Meillä on niin pukeutumisleikeistä pitäviä poikia, kuin peppi pitkätossutyttöjäkin. Tietysti olemme huolissamme, jos joku poika leikkii vain ja ainoastaan tyttöjen kanssa, nukkeleikkejä ym, varsinkin jos kouluun siirtyminen häämöttää. Kas kun meitä ei lapsen kiinnostuksen kohteet haittaa, mutta lapset ovat hieman anakrampia. Maailmassa ei pärjää, jos on liian erilainen ja koulumaailma on julma! Tämä sukupuolineutraalius on kyllä mielestäni ajanhukkaa, sillä lapsi kyllä valitsee omat mielenkiinnonkohteensa, kunhan kasvaa ja löytää oman tahtonsa. Ja voimmehan me aikuisetkin pitää tyttöjen ja poikien jutuista; oman äitini lempipuuhia on kalastus, metsätyöt ja leipominen, eikä 50-luvulla vielä tunnettu sukupuolineutraalia kasvatusta. Persoona kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristötekijöiden kanssa, jolloin enemmänkin kiinnittäisin lastenkasvatuksessa huomiota mediasuojeluun ja lapsen itsetunnon tukemiseen. Ennenkaikkea, lapsi tarvitsee luotettavan aikuisen ja turvallisen kiintymyssuhteen. That’s it. 🙂
Hyvää jatkoa kasvatuksen viidakossa, toivottavasti löydätte oman polkunne kivuttomasti!
Piia said,
28 marraskuun, 2009 klo 4:35 pm
Lastentarhan opettajan kommentissa särähtää korvaani kohta ”Tämä sukupuolineutraalius on kyllä mielestäni ajanhukkaa, sillä lapsi kyllä valitsee omat mielenkiinnonkohteensa, kunhan kasvaa ja löytää oman tahtonsa.”.
Sukupuolisensitiivisyyden pointti on juuri siinä, että aikuiset ja lähiympäristö kaiken aikaa tiedostamattaankin antavat palautetta siitä, mikä on pojalle tai tytölle odotettua toimintaa ja mikä ei. Mielenkiinnon kohteet muokkautuvat sen mukaan. Oman tahdon pitää olla tosi vahva, jotta ei tästä lannistuisi. Esimerkiksi minä olisin halunnut ala-asteella valita puukäsityöt, mutta en kehdannut mennä sinne pieneen tyttöjoukkoon. Nyt työssäni insinöörinä näille taidoille olisi toisinaan käyttöä, samoin mökkiä remontoidessa, ja yritän raivata aikaa kalenteriin päästäkseni kansalaisopiston kurssille.
Valilstuneen kasvattajan pitäisi omassa käytöksessään havaita ja muuttaa tätä nykyistä tapaa kasvattaa pojat ja tytöt eri tavalla. Toki nuo muut mainitsemasi jutut kiintymyssuhteesta ovat tärkeitä, mutta tässä ei otettu niihin kantaa. Itsetunnolle sen sijaan tekee varmasti hyvää, että saa olla mahdollisimman paljon oma itsensä.