Keuhkokuumetta vastaan taistelemassa

Meillä vieraili sitten keuhkokuume. Aloin ihmetellä, kun nuorimmainen oli jo kolmatta päivää kovin vaisuna, yski rajusti yskimistään. Silti hän vastasi kysymyksiin voinnista, että on ihan hyvä olo. Viime vuosina olin tottunut siihen, että useimmat flunssat kestävät noin päivän. Lääkäriin mars, ja sieltähän vastaus saatiin: keuhkokuume. Julkisella puolella lapset saavat hyvää hoitoa, mutta lääkäriparka oli kovin kiireinen. Hän joutui kesken vastaanoton käymään muidenkin asioihin reagoimassa.

Taas podettiin muutama päivä, nyt antibiootin kera. Havahduin miettimään, eikö sen jo pitäisi vaikuttaa. Googlen avustuksella sain tietää 48 tunnin säännöstä: jos ei keuhkokuumepotilaan kuume ja vointi ole sinä aikana alkanut mennä parempaan päin, on palattava takaisin lääkäriin. Muuten keuhkot voivat mennä vain pahempaan kuntoon. Voih, olisipa se lääkäri ollut vähemmän kiireinen ja ehtinyt kertoa säännöstä meillekin. Nyt ehti kulua neljä päivää, ennen kuin oltiin taas jonossa vastaanotolle, keskussairaalan päivystyksessä viettämässä sunnuntaita. Samalla selvisi, että alkuvuoden 2010 jälkeen syntyneet on rokotettu äkäisintä keuhkokuumepöpöä, pneumokokkia, vastaan. Syyllistä pitäisi siis etsiä jostain muualta.syyskasveja

Keskussairaalan päivystävä lääkäri vastasi kysymyksiini kärsivällisesti. Hän kertoi, että totutut kulkutautisyklit ovat viime vuosina menneet pois raiteiltaan: ”Yleensä keuhkokuumeet tulevat vähän eri vuodenaikaan, ja nyt on liikkeellä flunssaa, joka aiheuttaa myös keuhkokuumetta”.

Monelleko iloiselle maailmanmatkaajalle tulee mieleen, että huvireissun kylkiäisenä voi kotimaahan kulkeutua antibiootille vastustuskykyinen pöpö? Monissa maissa antibiootteja haetaan vapaasti apteekista ja käytetään holtittomasti. Entä jos tämä tauti olisi sellainen, johon antibiootti ei tehoa?

Tällä kertaa selvisimme säikähdyksellä. Kuopus pääsi sairaalaan yöksi ja sai toista antibioottiehdokasta, laajavaikutteista makrolidia. Seuraavana aamuna hän oli muuttunut zombista takaisin omaksi itsekseen. Ehdimme viettää sairaalassa laatuaikaa, lukea kirjoja ja opetella pelaamaan tammea ja myllyä. Lääkärin aamupäiväkierroksen jälkeen meidät lähetettiin kotiin. Parin päivän päästä varmistui myös labrakokeista, että syyllinen olikin mykoplasma, bakteerien sukuinen otus. Se on rakenteeltaan niin yksinkertainen, ettei siihen arkisempi antibiootti tehoa.

syksyn kasvejaAntibioottihoidon ohella olemme syöneet toipumisen tueksi sinkkiä, seleeniä ja maitohappobakteereja. Minua vaivaa, kuinka perusterveen lapsen kunto voi yhtäkkiä vain romahtaa keuhkokuumeeseen. Oliko paria viikkoa aikaisemmin sairastettu enterorokko muokannut maaperää sopivaksi? Rasittiko lapsi itseään liikaa eskarin maratonhaasteessa, jossa lapsia kannustettiin juoksemaan koulun pihan 400 m pituista rataa ympäri? Seikkailiko hän liikaa eskarin uimahallireissun jälkeen märillä hiuksilla?

Ainakin hän on ainoa perheenjäsen, jolle seleenin vuoksi syömämme parapähkinät eivät ole maistuneet. Meille muille perheenjäsenille ei tullut edes flunssaa, vaikka vietimme yskiväisen kuopuksen kanssa yli viikon saman katon alla. Huomasimme kyllä kaikki, että jokin pöpö yrittää nyt iskeä: kurkkua kutitti ja niska oli jumissa muutaman päivän. Sen pitemmälle puolustuksen läpi mykoplasmapöpönen ei tällä kertaa päässyt murtautumaan. Äitini kunto sen sijaan romahti kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli meillä kyläillyt – keuhkokuume sekin. Nyt hänkin on päässyt pois sairaalasta.

Antibiootit tekevät vielä ihmeitä, mutta kuinka kauan? Läheisten rivit harvenevat, jos menetämme antibiootit. Syökäähän omat kuurinne ohjeiden mukaan. Ja ovatko ne kotoista bakteeriflooraa ”rikastavat” kaukomatkat ihan välttämättömiä? Rentoutua voi lähempänäkin!

Mainokset

Kasvissyöjä kaipaa seleeniä

Ehdin olla lihattomalla ruokavaliolla noin 20 vuotta, ennen kuin minulle selvisi, etten saa riittävästi B12-vitamiinia. Kotimaista luomuruokaa suosiva ja lihaa välttävä ituhippi saa varautua täydentämään ruokavaliotaan muutenkin: seleeni, jodi, A-vitamiini, hyvät rasvahapot… THL:n tutkimuksissa on kyllä huomattu, että etenkin vegaaneilla pitoisuudet ovat alhaiset, mutta miksei tästä tiedoteta missään? Päätin ottaa selvää, minkä ravintoaineiden täydentämiseen kannattaa varautua, kun ruokavalio on kasvis- ja luomupainotteinen sekä gluteeniton. Tässä kirjoituksessa etsin tietoa seleenistä.

romuna

Kuva: Anna, Flickr.com, CC

Ravitsemustilaa kannattaa pohtia, jos kärsii vaikkapa flunssakierteestä, ihottumista, epämääräisistä kolotuksista, synkistä mielialoista tai väsymyksestä.

Helpointa olisi astella jollekin Jaakkolan Antioksidanttiklinikoista teettämään verikokeet ravitsemustasoista, mutta budjettiini ei nyt oikein mahdu parin tonnin lasku. Arvioidaanpa siis ihan ruokavalion ja Finelin hyvän tietokannan perusteella. Finelin tietokannassa voi valita haluamansa ravintoaineen tarkasteluun, ja saada listauksen ruoka-aineiden pitoisuudesta tujuimmasta laimeimpaan.

Tässä muuten ihanassa maassa on seleeniä maaperässä kovin vähän, joten sitä on luonnostaan niukasti myös kotimaisissa maataloustuotteissa. Seleeniä on lisätty varovaisesti lannoitteisiin 1980-luvulta lähtien, mutta ei luomutuotannossa. Saat seleeniä juuri ja juuri riittävästi, jos olet tehotuotettua ruokaa nauttiva sekasyöjä – suomalaisten oletetaan saavan seleeninsä lihasta, juustosta ja viljasta. Viimeisin myönnytys oli sallia seleenilisä luomutuotantoeläinten rehuun, *eläinten* hyvinvoinnin vuoksi. Entä meidän luomukasviksia puputtavien ihmisten hyvinvointi? Haastattelussa tutkimusprofessori olettaa, ettei kukaan ole niin puhdasoppinen luomutuotteiden käyttäjä, että ravitsemuksesta kannattaisi olla huolissaan. Vai niin. Monikohan ruokkii lapsiaan tarkasti luomutuotteilla ja olettaa heidän saavan kaiken tarvittavan?

Seleenin puutos korreloi huonon immuniteetin, hidasjärkisyyden, sydänongelmien ja nivelvaivojen kanssa. Hiirikokeissa seleenin puutoksesta kärsivät saavat äkäisemmän influenssan, tulehdus iski syvemmälle keuhkoihin.

parapähkinöitä

kuva: Mauro Cateb, Flickr.com, CC

Mikä siis avuksi? Seleeniä ei ole suuria määriä juuri missään elintarvikkeessa. Ihan omassa sarjassaan painii ainoastaan parapähkinä: pari parapähkinää päivässä, ja seleeninsaanti on turvattu.  Sitä lajia täytyy jopa varoa mussuttamasta liian isoja määriä pitemmän ajan kuluessa, jottei saa hivenaineen yliannosta. Muita kovin seleenirikkaita kasvisperäisiä ruoka-aineita ei sitten olekaan: seuraavana listalla tulevat korvasieni, auringonkukansiemenet, seesaminsiemenet: kutakin niistä pitäisi syödä noin 100 g päivässä, jotta seleeniä tulisi päivän annos. Seleenipitoiset ruoka-aineet ovat pääasiassa maksaa tai vedeneläviä. Lähes mistä tahansa vedenelävävalinnasta (simpukat, ravut, eri kalalajit…) saa 100 – 200 gramman annoksesta päivän seleenit. Täysjyväviljaa tai riisiä on käytettävä lähes puoli kiloa päivässä seleenintarpeen tyydyttämiseksi. Nähtävästi moni vegaani ei ihan niihin tasoihin yllä, kun ravintoainetestissä näkyy alhaisia lukemia.

korvasieni

Korvasienissä on paljon seleeniä. Kuva: Urmas Ojango, Flickr.com, CC

Tästä viisastuneena mieheni marssi Punnitse & säästä -kauppaan, ja osti reilun annoksen parapähkinöitä. Lapset ahmivat niitä hyvällä ruokahalulla, olikohan hivenainevajausta? Jatkossa syömme niitä tasaisemmin, herkuttelemme edelleen vedenelävillä ja jatkan itse maksapihviaterioiden suosimista.

Jos on valmis tekemään kasvissyöntiin ravintoainetasetta parantavia poikkeuksia, hyviä valintoja ovat merenelävät, kananmuna ja maksaruuat. Kaikissa niissä on tiiviinä annoksena monia ravintoaineita, joita kasviksista on vaikea saada. Maksa on myös siinä mielessä eettinen valinta, että sen kysyntä on suhteessa pienempi kuin muiden lihatuotteiden – syömällä maksaa pelastat sen joutumasta jätteeksi!

säteileviä eväitä

Kuva: Joe Wolf, Flickr.com, CC

Seleeninsaantia ei kannata jättää pelkästään parapähkinöiden varaan, sillä parapähkinäpuu kerää erikoisella juuristollaan muitakin metalleja: sekä puu että pähkinät ovat siksi lievästi radioaktiivisia. Tietyt bariumin ja radiumin isotoopit kerääntyvät niihin, ja tuottivat eräässä mittauksessa noin tuhatkertaisen säteilytason luonnon taustasäteilyyn verrattuna. Säteilylajit olivat vieläpä alfa- ja betasäteilyä, jotka ovat erityisen ikäviä suoliston ohuilla limakalvoilla. Suomen peruskallio säteilee luonnostaan  paljon, joten en tiedä, erottuvatko pähkinät täällä ympäristöstään kuinka paljon. Mielenkiintoinen tehtävä vaikka fysiikan labratöihin!