En taida olla ainoa, joka haluaisi ostaa lähiruokaa ja paikallisten pienyrittäjien tuotteita. Nelostien varrella niitä on tarjolla mukavissa puitteissa, Heinolan Heilan lähiruokakaupassa ja ravintolassa. Silloin kun kuljemme Helsingin ja Etelä-Savon väliä autolla, siitä on tullut vakipysähtymispaikkamme. Lapsillekin on kiva leikkipaikka, tosin ulkona.
Heilan hyllyssä on ihan tavallista ruokaa lähituottajien tekemänä: leipää, jauhoja, juustoja, mutta joukosta minun kaltaiseni ituhippikin löytää toisinaan uusia juttuja. Ketkä kaikki ovat maistaneet valkolupiinin versoja? Minulle ne olivat ihan uusi tuttavuus: mukavan rapeita, nopeasti kasvavat versot sopivat hyvin talvisalaatiksi.
Paikan erikoisuus on myös viinikauppa: Alkon tuotteiden sijasta pääsee kokeilemaan kotimaisia marjaviinejä ja siidereitä, tai vaikka sahtia. Valkoherukkaviini on muuten maultaan yllättävän lähellä rypäleistä tehtyä marjaviiniä.
Mistähän muuten johtuu, että lähiruokapaikkojen valikoimassa on aina myös suklaata? Kaakaopuu ei taida kasvaa kovin lähellä? Konvehtien tekeminen tuo ehkä kaivattua lisätuloa jollekulle maatilan emännälle. Syötäviä lahjoja on kiva antaa, ne eivät jää kaappeihin pölyttymään, ja huolella tehdyt suklaat ovat myös kauniita.
Olisi kiva löytää muitakin lähiruokakauppoja. Helsingissä olen käynyt Anton & Antonissa ja Mikkelissä Tuorepuodissa, mutta entä muita? Tiedätkö hyvän?