Ternimaitopannaria mökillä

Kevään ensimmäinen mökkireissu! Myyränpapanat on pääosin siivottu, tuttua rantaa kierrelty ja talven aikana ilmestyneestä avohakkuusta yritetään toipua. Jos rajaa katseen pystyssä oleviin metsiin, voi nauttia mökkiympäristön tarjoamasta rauhasta niin kuin aina ennenkin. Hyvä olo on kuitenkin päällimmäisenä, tunteen voimakkuus yllättää joka kevät.

ternimaitopannukakkuSäätiedote lupasi pitkän viikonlopun päätteeksi sadetta ja kylmää. Minun mökilläni se ei ole pelkästään huono juttu, sillä silloin on leivinuunipäivä. Poljin naapurin maitotilalle hakemaan ternimaitoa pannaria varten. Soitin etukäteen, jotta tiedän, montako euroa jätän navetan toimistohuoneeseen. Ketään ei näkynyt navetalle tullessani, joten livahdin ovesta hakemaan maidon pakastimesta. Kurkistin vielä vasikkakarsinaan ennen poislähtöä, sieltä katsoivat tilan uusimmat asukkaat suurilla silmillään. Suurin osa lehmistä oli astellut pihaton ovesta laitumelle, ja tuijotti aidan takaa lähtiessäni taas pyörällä takaisin.

Lehmät lypsävät vasikan syntymän jälkeen ensimmäiset pari viikkoa paksua ja erityisen ravitsevaa ternimaitoa, niin kuin muutkin nisäkkäät. Sitä ei voi toimittaa meijeriin, eikä vasikka pysty juomaan niin valtavia määriä kuin nykyiset lehmät tuottavat. Maitotilat joutuvat hankkiutumaan siitä eroon tavalla tai toisella. Ternimaito hyytelöityy kuumennettaessa, joten pannukakun voi tehdä ilman munia. Ilman jauhoja tuloksena on uunijuusto.

Ternimaitopannukakku (uunipellillinen, perusohje ja gluteeniton)

4 – 4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1 l ternimaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita joukkoon maito. Kumoa korkealaitaiselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225º noin 30 min.

Gluteenittoman version olen tehnyt hyvin erilaisilla jauhoseoksilla, ja aina on pannari syntynyt. Tällä kertaa laitoin vehnäjauhojen sijasta tällaisen seoksen:

Ternimaitopannukakku (uunipellillinen, gluteeniton)

2,5 dl hirssijauhoja
1 dl perunajauhoja
0,5 dl seesaminsiemeniä

1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1 l ternimaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekoita joukkoon maito. Kumoa korkealaitaiselle uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225º noin 30 min.

Mökkeilijälle oiva keino tutustua maitotilaa pitäviin naapureihin on mennä kysymään ternimaitoa ostettavaksi. Sitä on tarjolla melkein aina, sillä vasikoita syntyy ympäri vuoden. Yleensä maanviljelijäkin ilahtuu, kun saa hiukan lisätuloja kurjien tuottajahintojen päälle. Kaupassa olen nähnyt tätä ihmeainetta myynnissä kympillä litra, naapurille maksamme siitä kolme euroa.

Lapset alkoivat kysellä jo helmikuussa, koska mökille päästään. Hyvin he perille päästyään viihtyivät, vaikka pitikin totutella aluksi 14 asteen sisälämpötilaan. Leivinuunin lämmityksen jälkeen mittarilukema oli kivunnut jo 19:ään. Lintujen keväinen konsertti jatkuu ulkona, vaikka niiden on pärjättävä jääkaappilämpötilassa.