Sisustussuunnittelija ituhipin luona – lopputulos!

Kerroin viime syksynä lastenhuoneen sisustussuunnitelmista, ja nyt viimein on valmista. Lundia-kirjahylly on koossa, verhot on hankittu, lampunvarjostin on vaihdettu ja edelliselle kirjahyllyllekin on löytynyt uusi koti.

Lundian kirjahylly ja taso

Lundian kirjahylly ja taso

Lundioissa meni aikaa, sillä hankimme kaikki käytettynä eri paikoista. Hioin ja lakkasin ovet ja tason. Vaihdoimme myös vetimet. Nyt on sitten vetiminä ihan K-Raudan hyllytavaraa, sillä Lundialla on onneksi käytössä standardimitat. Kirjoitustaso tuo lisää tilaa leikeille, sitä voi käyttää vaikka nukkekodin kanssa. Myöhemmin se palvelee koulupöytänä, ja tason korkeutta voi vaihtaa tarpeen mukaan.

sisustussuunnittelija_lopputulos3Hankintoja tehdessäni olen huomannut, miksi kulutusmenomme ovat näyttäneet aika pieniltä: kaikenlaiseen sisustussälään saa menemään aika tavalla rahaa, jos jatkuvasti pitää kotia päivittää. Otetaan nyt vaikka verhot: erehdyin aluksi tilaamaan ne Ellokselta. Saapunut paketti sisälsi aivan erilaisen kangaskappaleen kuin piti ja kurjaa laatua – ei kun palauttamaan. Seuraavaksi piti perua yrityksen ilman lupaa lähettämät mainosviestit sähköpostista ja kännykästä. Paperipostia lappaa vieläkin suunnilleen viikoittain, markkinointibudjetin täytyy olla todella suuri. Hankin lopulta laadukasta ja oikeanväristä kangasta olevat verhot tilaustyönä Eurokankaan kautta, ja rahaa meni yli satanen. Näihin kankaanpaloihin on nyt syytä olla tyytyväinen pitkään, vielä silittääkin pitäisi. Ylijäämäpaloista saimme vielä pari tyynyä.

sisustussuunnittelija_lopputulos2Lampunvarjostinten vaihtokappaleita löytyy helposti vaikka Sokokselta, eivätkä ne maksa paljoa.

Nyt lastenhuoneessa pääsee taas keskittymään siihen, mitä varten huone on olemassa.

sisustussuunnittelija_lopputulos4

sisustussuunnittelija_lopputulos6

sisustussuunnittelija_lopputulos5

Ps. Vanhan kirjahyllyn kanssa olimme ensin sormi suussa, kun jopa Kierrätyskeskus ilmoitti, ettei ota vastaan kymmentä vuotta vanhempia kirjahyllyjä. Ei käy, olipa se kuinka hyväkuntoinen hyvänsä. Onneksi sille löytyi onnellinen ottaja Siwan ilmoitustaulun kautta.

Ps2. Lopputuloksesta on sisustajan näkökulma myös hänen omassa blogissaan!

Mainokset