Joulukalenteri tiedostavaan kotiin?

Suklaajoulukalenteri? Hm, ehkä tänä vuonna olisi jo voinut sortua. Taito on kuitenkin viisivuotias, ja kaveritkin tarhassa varmaan puhuvat joulukalentereistaan… Päätin mennä kauppaan katsomaan valikoimaa, ja järkytys – ei siellä oikein ollut sellaista, jota haluaisi katsoa kotonaan. Kalenterit näyttävät nykyään olevan eri lelubrändien lisämarkkinointia. Reilun kaupan merkkiä on turha etsiä, vaikka lapsityövoima on kaakaoplantaaseilla yleistä ja paikallisten tulot kurjat. Yritin löytää myös tarrajoulukalenteria, mutta yhtäkään ei osunut kohdalle.

Kävi kuitenkin niin onnekkaasti, etteivät lapset kyselleet suklaakalenterin perään. Perhetuttujen lähettämä partiolaisten adventtikalenteri on tuottanut yhtä paljon iloa kuin muinakin vuosina. Valokki tosin ehti avata suuren osan luukuista, kun silmä vältti. Hankin siksi vielä toisenkin kalenterin, sillä satuin bongaamaan tosi kivoja kalentereita Helsingin kaupungin museokaupasta Sofiankadulta. Harmillista, ettei niistä ole mainintaa netissä.

kaupunginmuseon joulukalenteri

Joulukalentereita oli kolmea erilaista, ja valitsin meille Hakasalmen huvilasta ja Aurora Karamzinista kertovan. Lapset ovat tykänneet kovasti 1800-luvun elämään avautuvista ikkunoista, joista kerrotaan lisää kalenterin takana. Olen itsekin oppinut uutta tästä 1800-luvun vaikuttajaihmeestä, joka ehti vaikka minne. Kalenterin takana esitellään myös huvilan asukkaat 1880-luvulla: everstinna Karamzin ja hänen velipuolensa asuivat siellä peräti yhdentoista palvelijan kanssa! Kyllä tässä omatkin yleishyödylliset aktiviteetit saisivat vauhtia, jos olisi vähän apujoukkoja…

Paperinen kalenterille on toki nykyään vaihtoehtoja. Netistä Ylen Areenasta voi katsoa joulukalenteri-ohjelmaa, ja Älä osta mitään -päivän sivujen kalenterissa julkaistaan joka päivä kulutuskriittinen sarjakuva. Lasten luonnontiedeverkkolehti Jipolla on oma joulukalenterinsa, ja Suomen luonnonsuojeluliitolla omansa. Mitähän muita vielä?

Mainokset