Haltiamänty

Haltiamänty Laajasalon ostarillaEnsimmäinen käyntini Helsingin Laajasalossa oli mieleenpainuva. Tulimme mieheni Tompan kanssa seuraamaan vanhalle uhripuulle järjestettyä pyhitysjuhlaa talvella 2006. Paikalla liihotteli performanssitaiteilija Reijo Kela tanssiesityksineen, ja peräti kahden kirkkokunnan papit siunasivat puun. Tilaisuuden puuhanaisina toimivat suomalaisiin pyhiin puihin liittyvää perinnettä tallentaneet valokuvataiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo.

Puoli vuotta myöhemmin kommuunimme teki äkkikaupat ja muutimme Laajasaloon yhteiseen kerrostaloasuntoon. Ostopäätös tehtiin niin nopeasti, että reissussa ollut kämppiksemme näki uuden kotimme vasta matkansa jälkeen. Nyt kommuunimme asuu jo toisessa Laajasalon-asunnossaan, mutta käyn edelleen tervehtimässä haltiamäntyä. Se on jäänyt kovin arvolleen sopimattomaan ympäristöön, Alepan ja K-marketin viereen. Puusta on olemassa kuvat ainakin 1950– ja 1910-luvuilta, jolloin se oli jo varsin samannäköinen kuin nykyään. Ympärillä vain lainehtivat Ylistalon, Uppby hemmanin viljapellot.

Suomalaisessa perinteessä uhripuille on ollut tapana viedä uuden sadon ensimmäiset maistiaiset, kuten uutisviljan ensimmäiset jyvät ja äidin ensimmäiset maitopisarat:

Niin sa olet uhrit juopa,
emosen ensi maitopisarat,
haarasorkkain synnyinmaidot,
tappajaisten veripisarat,
ensimmäiset sulle tuodaan.
(Puiden kansa, Seppo & Kovalainen)

haltiamanty2Haltiamänty tuli taas mieleeni, kun metsäaktivistikaverini kysyi, mitä sille tapahtuu uuden ostarin rakentamissuunnitelmassa. En ollut muistanut kysyä! Kävin lupaamassa puulle, että muistutan kaavoittajia sen olemassaolosta. Samalla toivoin jotakin, ensimmäistä kertaa. Onkohan ihan turvallista esittää toivomuksia noin vanhalle puulle? Entä jos se vanhasta tottumuksesta odottaa vastalahjaa?

Laajasalossa on muitakin hienoja puita, joita käymme aika ajoin tervehtimässä, ainakin Tullisaaren tammia ja Yliskylän poppeleita. En kuitenkaan tiedä muita, joilla olisi ollut asema aitona pyhänä puuna.

Omassa perheessäni elää vielä nimikkopuuperinne. Mökillä kaikilla perheenjäsenillä on omat puunsa, samoin isovanhemmillani. Mummoni aikoinaan istutti itselleen ja ukilleni omenapuut keskelle metsää. Myyrät ja jänikset eivät ole niihin koskeneet, vaikka ne muuten syövät kaikki suojaamattomat puut armotta. Nimikkopuut ovat isäntiään ja emäntiään nuorempia, koska vanhempi ei rupeaisi nuorempaa palvelemaan. Talon tai suvun uhripuu voi olla vanhempi, mutta silloin onkin ”sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”.

haltiamänty