Ekaluokkalaisen elämää: Ruutuaika

ruudun äärelläHei taas! Kirjoittelen tässä, mitä mieltä olen ruutusäännöistä. Meidän perheessä tietokoneella saa olla vain tunnin kerrallaan. Peliaika kännykällä on 15 minuuttia. Haluaisin pitemmän peliajan. Mutta jos pelaa tosi paljon, niin muuttuu pelaamisesta riippuvaiseksi.

Taito

Mainokset

Eskarilaisen elämää: Vaalit eskarissa

Teimme vaalimainoksia eskarin omia vaaleja varten, minun puolueeni oli vihreät, koska äiti kuuluu ekovihreisiin. Vihreät vastustaa kaikkea saastuttavaa. Muita puolueita olivat esimerkiksi A:n Pyöräpuolue ja K:n Piparkakkupuolue. N:n Ilkimyspuolue lupasi kaikille paljon pissaa.

Taito

 

Kohta pääsee äänestämään!

kuva: Suvi Korhonen, Flickr, CC

kuva: Suvi Korhonen, Flickr, CC

Ennen istuin samassa johtokunnassa naapurissa asuvan vuorineuvoksen kanssa, ja sain toisinaan häneltä kyydin kotiin. Kokoomusvaikuttaja halusi edistää hyviä välejä valtapuolueiden kesken, ja viritteli keskustelua urheilusta. Jouduin sanomaan, etten ole seurannut aihepiiriä yhtään, enkä oikein osaa eläytyä jännittämään pelin tai kisan lopputulosta. Sillä mitä väliä on, kuka urheilukisoissa voittaa?

Sen sijaan vaalit ovat tapahtuma, joka saa politiikkaa harrastavan syttymään. Ja voittajalla on väliä, sillä voittajapuolueet hallitsevat meitä kaikkia koskevaa päätöksentekoa monta vuotta! Naapurinikin sanoi seuraavansa vaaleja mielellään, mutta ehdolle hän ei enää halunnut, koska ehdokkuuteen väistämättä kuuluva itsensä myyminen on niin epämiellyttävää puuhaa. Olen samaa mieltä. Mutta ääniä ei tule, jollei tuo mielipiteitään jotenkin esille.

Ensi keskiviikkona pääsee jo ennakkoäänestämään tämän kevään eduskuntavaaleissa! Silloin siirrytään vaalityössäkin tosi toimiin. Herään aikaisin ja osallistun vihreiden perinteiseen radan valtaukseen: jaan lähimetroasemallani suosikkiehdokkaideni esitteitä aamuruuhkassa. Tiiveimmin olen mukana ilmastoteemoja korostavan Maria Vuorelman tukiryhmässä ja jaan samalla myös ekostara Leo Straniuksen esitteitä.

vaalimainoksia

kuva: Helge V. Keitel, Flickr, CC

Tukiryhmäläisten tehtävä on auttaa ehdokkaansa näkymistä auttamalla tapahtumien järjestämisessa ja jakamalla esitteitä. Tiedän, että on ärsyttävää, kun kymmenen ihmistä on työmatkalaista vastassa työntämässä lappusia kouraan, mutta tiivis jalkatyö on kustannustehokkainta kampanjointia. Lehtimainokset ovat hirvittävän kalliita, ja vihreät on ainoa isohko puolue, joka ei saa taloudellista tukea miltään eturyhmältä. Ehdokkaat maksavat lähes kaiken omasta lompakostaan ja tukiryhmänsä lahjoituksilla. Alle 20 000 euron budjetilla ei juuri kannata lähteä yrittämään läpipääsyä.

Mutta jännitys! Sitä on luvassa, sillä vihreiden lista Helsingin vaalipiirissä on näissä vaaleissa todella kova ja moni vanha konkari on väistynyt. On vaikea valita, kun hyvä ehdokkaita on niin monta. Ainoastaan varsinaisia luonnonsuojeluehdokkaita jään kaipaamaan, mutta ilmaston puolustamisen ykkösasiakseen nostavia on jo monta.

Hesarin siteeraaman mielipidekyselyn mukaan lähes kaksi viidestä helsinkiläisestä voisi antaa äänensä Pekka Haavistolle. Hän on ylivoimaisesti suosituin ehdokas yli puoluerajojen. Itselläni on juuri kesken Haaviston muutaman vuoden takainen kirja Anna mun kaikki kestää, jossa hän kertoo työstään rauhanneuvotteluissa eri puolilla maailmaa.

Mutta, lukija hyvä. Jos lastesi tulevaisuus on tärkeä asia, anna äänesi vaaleissa vastuulliselle ehdokkaalle! Se on tavalliselle tallaajalle helpoin tapa vaikuttaa maailman menoon. 🙂

Yhteisöllisyyden puolesta!

yhteisollisyyden_puolesta1Laajasalon yhteisöllisyyttä täytyy vaalia, sanoo kaupunkisosiologi. Näiden rakentamissuunnitelmien kanssa on oltava tosi varovainen, jotta Laajasalon yhteisöllisyys säilyy, sanoo vastapäätä istuva kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu. Laajasalossa on tämä ainutlaatuinen yhteisöllisyys, josta on pidettävä huolta uutta ostaria suunniteltaessa. Uusi kiiltävä ostari kun ei vielä houkuta kävijävirtoja ja luo elävää kaupunkia, vaan vasta alueen omaleimaisuus, sanoo kaupunkisuunnitteluviraston viranhaltija. Tässä tapauksessa se omaleimainen juttu on Saaremme-osuuskunnan toiminta, jonka pohjalta on perustettu myös luomuruokakauppa ja tapahtumatila.

yhteisollisyyden_puolesta2Istun kotikaupunginosani Laajasalon uuden ostarin yhteiskehittelytyöpajassa, enkä ole uskoa korviani. Rahjustin väsyneenä paikalle, koska ajattelin, että onhan minun mentävä puolustamaan kaupunginosani ainutlaatuisia asioita. Kun ei kukaan muu sitä kuitenkaan tee. Eikä minua olisi tarvittukaan! Rakennusliike NCC:n edustaja kuunteli silmät pyöreänä, kun kaikki vuoronperään selittivät, että saarellemme suunnitellulta uudelta ostarilta on Saaremme-puodille ja osuuskunnalle on annettava tila käyttöön alle markkinahintojen, koska se on ostarin sydän. Luomulähikauppa ja kansalaistoiminta ei voi tuottaa niin paljoa euroja, että sillä maksaisi nykyistä isompaa vuokraa. Se kuitenkin houkuttaa kävijöitä kaikille muillekin ostarin yrityksille.
yhteisollisyyden_puolesta3

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Laajasalon nykyistä ostaria. Kuva: vasiliisa, Flickr, CC.

Uudessa ostarisuunnitelmassa oli varattu paikka Saaremme-puodille, mutta ostarin kakkoskerrokseen. Omassa puheenvuorossani sanoin, että jos Saaremme-puoti kerran on se juttu, miksei se ole paraatipaikalla katutasossa? Tälle saaremme syntynyt yhteisöllisyys on tosiaan ihme. Sanoin myös, että sen ansiosta jopa minunkaltaiseni paatunut ateisti käy nykyään sunnuntaisin Laajasalon kirkossa. Siellä on vain niin hyvä tunnelma ja paljon tuttuja ihmisiä. Viimeksi ei takki mahtunut naulakkoon, niin täynnä kirkko oli. Tästä on tosiaan pidettävä huolta. Muistutin myös ostarin lukuisista pienyrittäjistä, joilla ei tosiaan olisi varaa maksaa uuden hienon ostarin vuokria. Kakkoskerrokseen on asettunut luovien ihmisten yhteisö, jossa toimii mm. valokuvausstudio puoliksi harrastuspohjalta.

yhteisollisuuden_puolesta4Tilaisuudessa ideoitiin myös yhteiskäyttötilaa, jossa kirjasto, nuorisotoimi, Saaremme-osuuskunta ja kaikki muutkin alueen toimijat voisivat järjestää toimintaansa. Niitä ihan samoja juttuja, joita jo nytkin teemme: tupaten täysiä saleja Ravintolapäivänä, luontokuvailtoja, kurssiviikonloppuja, joogailtoja, myyjäisiä, kirppispäiviä

Muistatteko, kuinka aikaisemmin valitin, etten löydä samanhenkisiä ihmisiä omasta kaupunginosastani? Kiitos Saaremme-osuuskunnan ja kirkon aktiivit, että olette muuttaneet kaiken! Mutta pahus, kuinka nyt käy maallemuuttohaaveideni? Kuinka voin lähteä täältä minnekään?

Irti markkinoiden vallasta

Olin haastateltavana Kaupungin kasvo -sarjassa helsinkiläisseurakuntien Kirkko ja Kaupunki -lehdessä, aiheena tuulivoima-aloitteemme, jonka luovutimme kaupungille jokin aika sitten. Kirkko ja Kaupunki on muutenkin suosikkilehteni, nytkin siinä oli mainio teologi Patrik Hagmanin haastattelu. Hän on löytänyt yhtymäkohtia varhaisten kristittyjen toiminnan ja nykyisen kaiken kaupallisuutta vastustavan aktivismin väliltä. Varhaiskristillisille messun viettäminen oli tapa tehdä yhteiskunnallista vastarintaa, ja sellaisena jumalanpalveluksen voi yhä nähdä. Hagmanilta kirjoittaa oivalluksistaan juuri ilmestyneessä teoksessaan Om sann gemenskap.

läsnäoloa purkissa

kuva: Elena, Flickr.com

Kapitalismi synnyttää ihmisissä aina uusia haluja ja tarpeita, joiden avulla ihmisiä voidaan kontrolloida. Hagman lainaa yhteiskuntafilosofien näkemyksiä, joiden mukaan tarvitsemme kehon, joka ei seuraa vallan komentoja. Teologi ehdottaa keinoksi nykyaikaan sovitettuja askeettisia harjoituksia. Persoonallisuus sijaitsee kehossa, joten myös vastarinta on maailman muuttaminen on paras aloittaa siitä. Jotta voimme irrottautua kuluttamisen ikeestä ja toteuttaa itseämme muulla tavoin, voimme aloittaa vaikka näin:

– Älä mene kauppaan tietämättä, mitä aiot ostaa. Valitse ekologisia ja reilun kaupan tuotteita aina, kun niitä on. Näin pääset irti ajatuksesta, jonka mukaan olet vapaa, koska sinulla on vapaus valita.

Läsnäolon taidon harjoittelemiseksi:

– Älä koskaan ota puhelinta esiin, kun olet toisten seurassa. Älä koskaan käytä kuulokkeita. Kokeile säännöllisesti kaikkien äänisignaalien sulkemista.

Aika kevyttä, vai mitä? Ainakin varhaiskristillisten erämaaprojektien rinnalla. Minusta kannattaa pyrkiä vähän enempäänkin. Itse suosittelen mainonnan välttämistä kaikin keinoin: Ei mainoksia -lappu oveen, Adblock selaimeen ja tv:n tuijotuksen sijaan parempaa iltaohjelmaa. Minua ahdistaa, että edes kauppojen välttely ei riitä viemään ajatuksia tavaroiden haalimisesta: kirppari vetää puoleensa ostarilla käydessä, ja huuto.netistä on helppo poimia mukaan kaikenlaista, kun lapset kuitenkin aina tarvitsevat milloin mitäkin. Kotona sitten aikaa ja huomiota menee tavaravuoren hallintaan, vaikka meillä vuori onkin rajallisemman kokoinen moneen kuluttamiseen perehtyneempään verrattuna.

Katse siis yhteisöllisyyttä edistäviin asioihin sen sijaan, että miettisin, miten ilmaisen itseäni uudella vaateparrella. Teologi Hagman näkee jumalanpalveluksen ja ehtoollisen keinona vapautua keskinäisestä vertailusta ja ottaa elämä vastaan lahjana. Hänelle se on kaikkea yhteisöllinen tapahtuma: elämä saa sisältönsä siitä, että voi liittyä yhteen toisten kanssa. Tämä elämänsisältö on tavoittelemisen arvoinen, vaikkei elämää katsoisikaan kristillisestä näkökulmasta. Pelkkä kuluttajan rooli jättää olon kovin tyhjäksi.

Tuulivoimaa Helsinkiin – yimby!

Tuulivoimaa Helsinkiin! – joko aika olisi kypsä? Meitä osui yhteen joukko ihmisiä, joista tuntui että olisi. Mietimme porukalla, kuinka asiaa voisi edistää, ja päädyimme perustamaan kuntalaisaloitteen. Oikeusministeriö on tullut aktiivisten kuntalaisten avuksi, ja perustanut kuntalaisaloite.fi -palvelun. Siellä minkä tahansa kunnan asukkaat voivat ehdottaa parannuksia, joita päättäjät eivät ole vielä huomanneet ottaa asiakseen.

tuulivoimaloita

Kuva: Tuulivoimayhdistys

Ajattelin, että vedän kampanjointia vapaaehtoistyönä muutaman kuukauden ajan. Kuopus oli ollut päivähoitojonossa jo niin kauan, että lakisääteinen neljän kuukauden raja oli tulossa täyteen. Voisin siis aloitella työelämään paluuta hauskan vapaaehtoistyön puikoissa.

No, eihän lapsukainen mitään päivähoitopaikkaa saanut. Ensi syksynä sitten kuulemma. Järjestin hänelle viime hetken kerhopaikan, jotta pääsin tekemään hommia keskittyneesti edes neljä tuntia viikossa. Yhdeksi viikonlopuksi pyysin äitini lastenvahdiksi, jotta sain yhtenäistä aikaa aloitteen nettisivujen luomiseen. Tällä viikolla hyödynsin kirjaston satutunnin, jonka ajaksi menin viereiselle koneelle naputtamaan tuulivoima-aiheisen mielipidekirjoituksen. Jos lasten kanssa jotain oppii, niin tehokasta ajankäyttöä ja organisointia.

Onneksi mukana on ollut paljon innokkaita ihmisiä, jotka ovat tehneet aloitteen osasia: tarjonneet tilojaan käyttöön, luoneet grafiikkaa, koonneet usein kysyttyjä kysymyksiä, tiedottaneet, ideoineet, järjestäneet, tulleet mukaan askartelemaan tuulihyrriä, ylläpitäneet facebook-ryhmää, pyytäneet kavereitaan mukaan. Kaiken tämän jälkeen meillä on noin 450 allekirjoitusta tuulivoiman kaavoittamisen puolesta. Aika vähältä kuulostaa yli puolen miljoonan asukkaan kaupungissa. Toisaalta nimiä on työläs kerätä melkein minkä tahansa asian taakse: tällä määrällä olemme valtakunnan kakkonen aloitteiden listalla.

Tuulivoimaa Helsinkiin -allekirjoitusten kerääminen jatkuu vielä ainakin syksyyn asti. Aloitteen parissa työskentely on tuonut hyvää oppia viestinnässä. Vähän silti olin kade, kun Pyöräkaista Hämeentielle -aloite rysäytti allekirjoitustilaston ykköseksi keräten parituhatta nimeä vain parissa päivässä. Tuhkan sirottelun lomassa yritin lohduttaa itseäni sillä, ettei kakkostila 84:n aloitteen joukossa ole huono sekään. Molemmat kärkikaksikon aloitteet tavoittelevat odotettuja parannuksia kotikaupungissamme ja nostavat tärkeitä asioita esille, joten nimeä alle vain!

Äitienpäivää viettämässä

Voi kultamussukkaiset! Lapset ovat taas rehkineet salaisten askartelujen kimpussa, esikoinen tarhassa ja kuopus kerhossa. Siinä ne kortit ja kukkaset nyt komeilevat senkin päällä.

äitienpäiväkortteja Tuntui tosi hyvältä yhtenä päivänä, kun Taito sanoi, että rakastaa minua niin kovasti eikä haluaisi olla kenenkään muun lapsi. Muistan nimittäin itse lapsena miettineeni, miksi juuri minulle on sattunut perhe, jossa kaikki vain riitelevät keskenään. Suorastaan ”keräilin” tavallisia perheitä kaveripiirissäni: oli ihanaa olla kylässä kavereiden luona, jossa ihmiset keskustelivat keskenään ihan tavallisesti ja tekivät asioita yhdessä.

Perheenjäsenten keskinäinen ja lapsille puhumisen tapa on tärkeä siksikin, että samalla saadaan malli, kuinka toisten ihmisten kanssa toimitaan. Olen oppinut kohteliasta viestintää kunnolla vasta aikuisiällä: toisia ihmisiä on syytä kohdella arvostavasti, niin lapsia kuin aikuisiakin. Nuorempana ihmettelin, miksi ihmiset lähipiirissäni aina loukkaantuivat niin helposti jostain sanomisestani. Itse en olisi loukkaantunut samanlaisista töksäytyksistä, kun olin tottunut siihen, että ihmisille nyt töksäytellään kaikenlaista.

Muistan myös, miten kivaa oli alle kouluikäisenä askarrella äidin kanssa. Taito taas oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiinsa, että on kivaa, kun äiti pelaa niin paljon. Olemme saaneet puheterapiaan liittyviä harjoituksia, jotka on tehty lautapelimuotoon, ja niiden avulla on opeteltu ensin k:ta ja sitten r:ää. Huvikseenkin on toki pelattu paljon, ja etenkin askartelu saksilla leikellen on Taiton oma juttu. Valokki pitää etenkin lukemisesta ja pallottelusta, muovailusta ja vesiväreillä maalaamisesta.

Ituhippi katsoo tositeeveetä

ituhippi_tositeevee1Kommuunin telkkari kannettiin kellariin ja sittemmin kierrätykseen, kun digi-tv:n aika alkoi tai pikemminkin analogisen tv-tekniikan aika päättyi vuonna 2007. Television katsominen oli jo sitä ennen jäänyt pois melkein kokonaan. Katselin kyllä lehdestä ohjelmatietoja, mutta äärimmäisen harvoin siellä näytti olevan mitään, minkä vuoksi olisi vaivautunut avaamaan vastaanottimen tiettyyn aikaan. Kannettavan tietokoneen näytöltä lapset ovat katsoneet toisinaan Pikku kakkosta, Avaraa luontoa tai kirjastosta lainattua Puuha-Peteä.

Kunnes sitten, metron näyttötauluilla alettiin mainostaa uutta tosi-tv-sarjaa Farmia. Joukko kilpailijoita viettää kesää maatilalla 1800-luvun tekniikan varassa. Kun selvisi, että kyseessä on vieläpä kotimainen tuotanto, jäimme koukkuun. Perinteiset työmenetelmät ja maaseudun arki ovat Tompan ja minun kiinnostuksen kohteita, ja kaunista ja eläväksi muuttunutta vanhaa maalaisympäristöä on ilo katsoa. Kirjavalle kilpailijajoukolle annetaan erilaisia viikkotehtäviä, jotka kullekin viikolle valitun johtajan on ohjattava porukka tekemään. Jaksoja on viikon aikana peräti kuusi, joista olemme poimineet ruutu.fi -palvelusta katsottaviksi ne jotka olemme ehtineet.

kuva: Teesusi, creative commons

kuva: Teesusi, creative commons

Erilaisista taustoista lähtöisin oleva porukka saa yhteistyöllä aikaan näyttäviä saavutuksia, kuten vaikkapa eläinsuojan tai ruuhen rakentamisen. Ohjelmassa on katsojien jännitystä lisäämässä kilpailijoiden pudottaminen. Jatkoon pääsy ei ikävä kyllä perustu 1800-luvulla selviämiseen, vaan aika satunnaiselta vaikuttavaan pärjäämiseen vaikkapa sahauskilpailussa. Pudotuskisaan valinta ja siitä seuraavat kilpailuasetelmat luovat ylimääräistä eripuraa ja juonittelua. Puheet voittajan 30 000 euron palkinnosta latistavat yhteishenkeä.

Lähes samoilla ohjelman elementeillä olisi voinut luoda näytteen ihmislajin yhteistyön voimasta ja selviytymisestä vaativissa oloissa. Samalla ohjelman sisältökin olisi keskittynyt enemmän siihen valtavaan määrään osaamista, mikä esivanhemmillamme on täytynyt olla. Myötätunto ja yhteistyöhön pyrkiminen eivät taida muutenkaan liikaa tv-viihteessä näkyä. Olisikohan tällainen sisältö ollut liian tylsä suomalaisten enemmistölle? On kuitenkin nytkin mukava seurata, kuinka ihmiset oppivat nopeasti uutta, kun vaikkapa lehmät on lypsettävä käsin päivittäin tai kuinka menestyksekkäästi nuori kaupunkilaisnainen johti viikkotehtävänä olleita rakennustöitä.

Sadonkorjuuaikaan 1800-luvun elämänmeno muistuttaa meidän mökkeilyämme. Eläimistä meillä on vain kanoja, emmekä jauha viljaa jauhinkivillä, mutta pokasaha kyllä rahisee päivittäin ja veden kantaminen antaa mukavasti papua lihakseen. Ihan oma lukunsa olisi ollut lähettää kilpailijat viettämään talvea 1800-luvun oloissa.

Farmi tulee varmastikin katsottua loppuun, mutta televisiota tuskin sen jälkeen on ikävä. Televisiottomuuden on huomannut vain siitä, että ohjelmista tulee suomen kieleen uusia ilmaisuja, joista töllötön on aluksi täysin ulkona. Kun joku sanoi minulle ensimmäistä kertaa, että kaikki meni niin kuin Strömsössä, oli vaikea päätellä, oliko mennyt hyvin vai huonosti. Ja kyllä mainonta kuulkaa vaikuttaa käyttäytymiseen. Kotimme tyhjiä neliöitä olisi nykyistäkin vähemmän, jos emme aktiivisesti välttelisi mainosten näkemistä. Ällistelimme joskus arpajaisista voittamamme kapselikahvinkeittimen suosiota huuto.netissä. Eihän kenellekään voi tulla mieleen ostaa yhtä älytöntä laitetta, ellei tarvetta mainonnalla luoda.

Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset tuijottavat töllöä keskimäärin kolme tuntia päivässä. Me olemme olleet kiitollisia, että Farmin jaksot ovat 20-minuuttisia, kerran viikossa esitettävää pudotusjaksoa lukuunottamatta. Muuten katsominen olisi kyllä lapsiperheen touhumäärällä jäänyt. Ennen Farmin löytymistä meillä oli tapana pelata Tompan kanssa lautapelejä iltaisin tai hautautua kirjan taakse tai tietokoneen ääreen. Tammi ja viikinkien ajoilta periytyvä Hnefetafl olivat treenauksen kohteena, ennen kuin töllösarja vei hyvän harrastuksen tauolle. 🙂

Kuka liikkuu tyylikkäimmin?

Helkaman polkupyörämainos 1954Kevätaurinko tuli vihdoin esiin, eikä katujen paljastumista tarvinnut tänä vuonna kauan odottaa. Pyöräilykausi! Ja kuinkahan se näkyy mainonnassa, joka tunnetusti kertoo, miltä tavoiteltu elämäntapa näyttää? No, lauantain Hesarissa näkyy olevan seitsemän sivua automainoksia, ja yhden urheilukaupan mainoksessa pienellä präntillä maininta, että lastenpyörät ovat saapuneet.

Kone-Terän pyörämalleja 1954: jaguar, petoSelailin menneiden vuosien Suomen kuvalehtiä Pasilan kirjaston arkistossa, kun halusin tutkia, miten mainonta on vuosikymmenten mittaan muuttunut. Ja kyllä se on muuttunut. Vielä 1950-luvulla automainokset näyttivät olevan vähemmistönä, ja sivuja hallitsivat menevän näköiset polkupyörämainokset. Muita mainosten liikkumistapoja olivat ainakin VR:n junat, postiautokyyti, mopot ja moottoripyörät. Polkupyörämallien nimet henkivät voimaa ja vapautta: jaguar, peto.

Kuinkahan nykyisen epätasapainon saisi korjattua? Ilmastoa kuormittavien asioiden mainonnan raju verottaminen? Lakisääteinen osuus mainostilasta yleishyödyllisille asioille? Pyöräilyn vetovoiman kasvua tukee nyt uutisointi, joka kertoo pyöräilijämäärien kasvavan kaupungeissa. Mutta kyllä mainonta voisi kertoa meille samaa viestiä.

Kunnialliseksi metsänomistajaksi

Ennen olin metsänomistajana kumma ituhippi, joka esitti outoja toivomuksiaan metsänhoitoyhdistyksen tyypille jatkuvasta kasvatuksesta. Niin, ei hakata kaikkea sileäksi, vaan jatkuvan kasvatuksen mukaan pitäisi toimia. Ja muistakaa jättää pusikoita metsoille ja pyille, jotta ne viihtyisivät maillani vastakin. Metsänhoitoyhdistyksen ihminen kuunteli kärsivällisesti, ja nuoremman polven ihminen kun oli, myös suostui oikkuihini.

eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatusMetsänhoitoyhdistykset muistavat jäseniään vuoden mittaan monenlaisilla yhteydenotoilla, joiden pääsisältönä yleensä asiakasta kehotetaan tekemään puukauppatoimeksianto tai tilaamaan taimikonhoitopalveluita. Niinpä leukani loksahtikin, kun sain esitteen tämän kevään tapahtumista: Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus, suomeksi sanottuna siis näin luovut vallitsevasta mutta metsiä yksipuolistavasta avohakkuu-taimikasvatus-harvennukset -käytännöstä. Ja toinen tapahtuma: Hyvinvointia metsästä, jossa kerrotaan metsän monipuolisista vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin muutenkin kuin sellutonnien näkökulmasta.

Ajat totisesti muuttuivat metsälain myötä vuodenvaihteessa. Nyt nämä luomutouhut ovat ihan laillisia ja hyväksyttyjä metsänkäsittelyn käytäntöjä. Lobbaustyötä tehtiin vuosikymmeniä, ennen kuin muutos tapahtui. Nyt minäkin olen kunniallinen metsänomistaja, kaikkine luonnon monimuotoisuutta tukevine oikkuineni.

Mutta mutta, yksi asia minua luomumetsänhoidossa mietityttää. Mitä tehdään kuusikoille? Ilmastonmuutos on tuonut meille kuusimetsien seuralaiseksi kirjanpainajakuoriaisen joukkoesiintymät. Ennen riitti, kun taisteli näreiden maannousemasientä vastaan, nyt pitää vielä varoa kirjanpainajiakin. Maannousemasienen kasvu heikkenee sekametsässä, ja sama voisi päteä kirjanpainajaankin. Mutta mitä tehdä, kun metsä on jo ehtinyt päästä varttuneeksi kuusikoksi, jossa ei mitään muuta kasva? Eihän tässä maassa pian ole jäljellä lainkaan vanhoja kuusimetsiä, kun ei niitä kukaan uskalla maillaan säilyttää. Ehkä saan vastauksen sieltä metsänhoitoyhdistyksen teemaillasta.

« Older entries Newer entries »